Konsistori ja yliopistolaki

Kuvahaun tulos haulle tampere3  Kuvahaun tulos haulle scales of justice

 

Lämpimän kevään myötä myös kolean talven aikana puhuttanut Tampere3-prosessi puhkesi huhtikuiseen kukkaan. Valitettavasti tälläkin kertaa kyseessä oli fleur du mal, ja kukkaan puhkesi samalla myös jo keskitalvella versonut yliopiston sisäinen oikeustaistelu. Prosessi sai alkunsa uuden johtosäännön esittelystä helmikuussa ja sitä seuranneessa ulosmarssissa ja jatkui luontevasti konsistorivaaleihin, jotka käytiin mahdollisesti laittomissa oloissa ja vaalisääntöä kiertäen. Konsistorivaalien jälkeen vuorossa on konsistorin järjestäytyminen, ja eräs uuden johtosäännön keskeisistä ongelmakohdista liittyy konsistorin puheenjohtajuuteen. Yliopiston itsehallinnon puolesta kampanjoineet ja konsistoriin valitut Tampereen yliopiston tutkijat ja opettajat pitivät selvänä, että konsistorin tulisi valita puheenjohtajansa itse keskuudestaan. Yliopistosäätiön kanta, joka istutettiin myös kiistanalaiseen johtosääntöön, oli se, että hallitus nimittäisi konsistorin puheenjohtajana toimivan provostin, ja samaten myös konsistorin tilapäinen puheenjohtaja nimitettäisiin siirtymäkauden hallituksen toimesta. Näissä merkeissä tehtävän sai Johtamiskorkeakoulun dekaani Antti Lönnqvist.

Lönnqvist on tavallaan myönteinen vaihtoehto, mutta hänen valintaansa liittyy myös kiinnostava kysymys. Omien tietojeni mukaan — ja tässä kohtaa on syytä tähdentää, että kyse on kuulopuheista — Lönnqvist olisi ollut kiinnostunut asettumaan itsekin ehdolle konsistorivaaleissa. Tampereen yliopistolla oli kuitenkin ehdokasasettelun aikana vielä kuviteltu, että yliopiston uusi vaalisääntö olisi tehty noudatettavaksikin, ja dekaanina hän ei voinut asettua ehdolle. Tilanne kääntyi kuitenkin lopulta täydeksi ilveilyksi Tampereen Teknillisen Yliopiston neljän dekaanin ja vararehtorin ilmoittauduttua joka tapauksessa ehdokkaiksi; kaksi heistä tuli myös valituiksi. Skisman seurauksena hallintojohtaja ei voinut muuta kuin nostaa kätensä pystyyn, ja TTY:n puolelta ehdolle asettuneet johtoportaan edustajat oli pakko hyväksyä vaalisääntöä luovasti tulkiten, vaikka TaY:n piirissä oli alun alkaen lähdetty siitä, että omat dekaanit eivät voisi asettua ehdokkaiksi. Vaalisääntöepisodi mielessä pitäen kaukana ei ole ajatus, että konsistorin puheenjohtajuus on nyttemmin annettu Lönnqvistille ikään kuin hyvityksenä mainitusta farssista. Mutta kuten sanottu, Lönnqvist on henkilönä sinänsä kelpo valinta.

Ongelma on kuitenkin edelleen periaatteellinen ja liittyy konsistorin oikeuteen valita oma puheenjohtajansa. Näissä merkeissä esiin marssi tornistaan jälleen kerran johtosäännön esitaistelija, siirtymäkauden hallituksen pomo Marja Makarow, joka selosti oitis paikalla, miten konsistorin puheenjohtajan nimittäminen konsistorin ulkopuolelta on “luontevaa” ja “johdonmukaista”, vaikka johtosääntö on todettu kahden perustuslakiin ja hallinto-oikeuteen erikoistuneen juristin toimesta ongelmalliseksi, ja sen kohtalo on parhaillaan eduskunnan oikeusasiamiehen käsiteltävänä. Erityisen luontevaa ja johdomukaista on Makarowin mielestä se, että konsistorille nimitetty puheenjohtaja on äänivaltainen ja pääsee äänestämään omasta valinnastaan. Käytännössä siirtymäkauden hallitus on siis nimittänyt konsistoriin yhden äänivaltaisen jäsenen ohi vaalien.

Makarow on perustellut äänivaltaisen puheenjohtajan nimittämistä konsistoriin sillä, että “samoin uuden yliopiston tiedekuntaneuvostoissa niiden puheenjohtajana toimivalla dekaanilla on äänivalta, vaikkei hän ole vaaleilla valittu jäsen”. Vertaus ei ole ainoastaan ontuva, vaan täysin rampa, koska yliopistolain sanamuoto on täysin erilainen tiedekuntaneuvostojen ja konsistorin osalta. Tiedekuntaneuvostoista yliopistolain 27§ toteaa suoraan ja yksiselitteisesti, että “tiedekunnassa tai siihen rinnastettavassa yksikössä on monijäseninen hallintoelin, jonka puheenjohtajana toimii yksikön johtaja.” Sen sijaan konsistorin asemaa käsittelevä 26§ toteaa vain “hallintoelimen jäsenet valitsee asianomainen yliopistoyhteisön ryhmä”, ja koska puheenjohtajasta ei ole säädetty erikseen, oletusarvo on, että myös puheenjohtajan tulee olla konsistorin vaaleilla valittu jäsen, jonka konsistori itse valitsee keskuudestaan. Asiaan liittyy myös se puoli, että konsistorin oma auktoriteetti yliopistoyhteisöä edustavana tahona on olennainen perustuslain takaaman yliopistoautonomian kannalta. Asiasta ovat antaneet lausuntonsa julkisoikeuden professori Juha Lavapuro ja hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää, ja koko kysymys on tämänhetkisen oikeustaistelun keskiössä.

Se, miten tilanne purkautuu, nähtäneen konsistorin järjestäytyessä 19. huhtikuuta, eli ylihuomenna. Todennäköisesti asia ei ole läpihuutojuttu Makarowin toiveista huolimatta. Konsistorivaalit olivat Tampereen yliopistolla ehdoton voitto yliopiston itsehallintoa puolustaneille ehdokkaille sekä professorien että muun tutkimus- ja opetushenkilökunnan kiintiöissä, ja johtosäännön vastaisessa protestissa vahvasti mukana ollut yliopistotutkija Hanna Kuusela sai 270 henkilökohtaista ääntä. Konsistoriin nousseet Tampereen yliopiston opiskelijajäsenet ovat niin ikään reagoineet siirtymäkauden hallituksen itselleen ottamaan nimitysvaltaan kielteisesti. Miten sitten käyneekään, siirtymäkauden hallitukselle tuskin voi antaa järin korkeita pisteitä Makarowin mainitseman “luontevuuden” saralla. Johdonmukaisuus sen sijaan on ollut eittämättä periaate, jota siirtymäkauden hallitus on noudattanut antaumuksella, ainakin mitä toimenpiteiden laillisuuden varmistamisen laiminlyöntiin, kehnoon hallinnointiin ja ylipäätään pään loputtomaan seinään hakkaamiseen tulee.

Advertisements
Posted in Yleinen, Yliopisto | Tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , , | Leave a comment

Academic Board and the University Autonomy

The Academic Board elections at the University of Tampere commenced on Monday this week, and we’ve already past the first day of voting. So far, the process has had its fair share of drama. The elections are held at the historical stage of the Tampere3 process, in a situation where the legality of the new university regulations has become a matter of some dispute. The introduction of the new regulations resulted in a mass protest in February, triggering a walkout at the downtown campus. Over half of the university personnel signed a petition against the regulations, which were eventually ratified regretfully only with cosmetic changes. As the next step, the personnel associations representing professors, researchers, teachers, administration and other staff — all in all, their membership covered ca. 70% of the university community — submitted the new regulations to two law professors, Olli Mäenpää and Juha Lavapuro, who both found the regulations containing potentially unconstitutional provisions which were in conflict with the principles of the university autonomy. The case was sent to the parliamentary ombudsman, who is expected to decide on the matter by April. As a result, the elections to the Academic Board are taking place under exceptional circumstances, and the members who are elected to the Academic Board will be faced with a situation where they will potentially have to make a choice between following the university regulations, or following the law and the constitution.

As if this was not enough, the last week turned into a comedy of errors, when the election lists were published. Under the current election provisions, deans, rectors and vice-rectors are not allowed to run as candidates, but this did not prevent four deans and one of the vice-rectors from the University of Technology from running as candidates. The Director of Administration settled the dispute by stating that “matters of interpretation are unavoidable during times of fusion”, and the candidates themselves resorted to special pleading by stating that they would not be acting in their current positions in the new post-fusion university. Every other part of the election rules was followed to the letter, but only the one paragraph which disbarred the big brass from running for the representative academic body was subjected to a creative interpretation. The situation was not exactly just and fair, but those are the times we live in, and since the elections are now underway, live with it we evidently must.

As most of you can probably guess, I am running for the Academic Board myself, as a candidate number 10 in Group 2 (“other teaching and research personnel and other staff”). During the weekend, I answered to the election questionnaire of the Tampere University Association of Researchers and Teachers (Tatte ry), and my answers, as well as the answers of the three other candidates who participated, can be read at the website of the Association, also in English translation. Members of the university community are no doubt aware that I am the PR-Officer of the Association, so obviously I had to answer the survey. Given the elections, I am taking a short sabbatical from my task, because it would not be quite appropriate for me to use my position for campaigning. Tatte’s acting PR-Officer during this week is Sanni Tiitinen, a Doctor of Social Sciences and a good colleague.

The election questionnaire was sent to all twenty-two candidates of Group 2, but only four of them submitted their answers. In an ensuing discussion, many of those who declined to answer cited such reasons as “manipulative” questions, a potential “agenda”, and of course also the “divisive” nature of the questionnaire. This irritation seemed to emanate from the multiple-answer part of the questionnaire, which focused on the above-described legal contradictions in the new university regulations. Answering the questions did certainly require some serious study; as it happens, given my recent responsibilities during the Finnish university strike, during which I was in charge of planning mass labor action at the University of Tampere, I had only limited time to familiarize myself with the intricacies of the Tampere3 process and the university regulations controversy. However, upon reflection, I saw no problem with answering the questionnaire which my colleagues in the Association had drafted, and I found the questions to be quite important. As it happens, after the recent threat of labor action, we now face a period of legal struggle.

The legal questions will materialize almost instantly as the new Academic Board prepares to decide on its President, and also afterwards, as the Academic Board will have to decide on the nomination of the University Board. In both these situations, the new university regulations contain provisions which may be in contradiction with the constitutionally-guaranteed university autonomy; namely, the regulations very clearly dispute the authority of the Academic Board to elect its own President, and they limit the power of the Academic Board in the nomination of the University Board. Otherwise the regulations would seem to suggest an oddly centralizing tendency, implying a situation where the Academic Board could, if necessary, actually undertake many of the responsibilities which belong more properly to the faculty councils. This crossroads between following the regulations or following the law will pose an obvious challenge to those members whom the university community will elect to the Academic Board. Professor Marja Makarow, who is in charge of the transitional board — recently derisively nicknamed as the “colonial board” — has sought to justify the new regulations by pointing to the presumed differences between foundation universities and public corporation universities; but the fact is, as Professor Lavapuro has pointed out, that the same constitutional principles of university autonomy apply in both university models.

Therefore, like it or not, the question of university autonomy will be at the core of these elections. The people who are elected to the Academic Board will have to be ready and willing to defend these principles and safeguard the authority of the Academic Board. The questions of power are of course not the only issues which are at stake at the moment. Rector Liisa Laakso has today pointed out also the question of gender equality in the nomination of the University Board. Personally, I’m quite ready to give the assurance which Laakso has requested, and guarantee that as a member of the Academic Board, I would demand the Tampere University Foundation to present an equal number of men and women as their candidates to the University Board. Obviously, eventually the Academic Board will have to focus on simple day-to-day work. Some of my opinions are already listed in the open answers of the questionnaire linked above, and I can repeat them also here.

My own perspective is the perspective of a grant researcher, who knows the problems and obstacles of an individual researcher who is constantly trying to raise funds for the next project; and having published three non-fiction books and one internationally-published monograph, I also have solid perspective on the popularization of original research. I am a historian, which places me in the intersection between humanities and social sciences, so I know the special needs of these disciplines; in particular, I wish to protect small study programs, many of which, such as philosophy, belong in the category of humanities. However, I’m not limited to any particular discipline. I have been active in academic trade union life for nine years, and I have come to know how to defend the interests of the university community as a whole, rather than focusing simply on one discipline or one faculty. In particular, I have served as a coordinator in the Network of Foreign Researchers for the Finnish Union of University Researchers and Teachers, and defended in particular the interests of our international researchers’ community; regretfully we do not have any international candidates running for the Academic Board, but I can assure that over the years, I’ve become very familiar with the challenges which foreign researchers face in Finnish academic life. Lastly, I believe that given my experience, I am also very well-versed in the “third task” of the university, that is, interaction with the wider society.

Above all, as stated, I am committed to the university autonomy. I am ready to defend the authority of the Academic Board, but I also see the reason in delegating some of the tasks of the Academic Board to the faculty councils. As I stated in Tatte’s questionnaire, everyday matters such as the questions of curricula and degree qualifications are best decided on the spot; this is also an important feature in the university self-government and self-management. What is important is that this state of affairs will not be destroyed merely for the sake of centralizing fantasies and “strategic management”.

With these words, let the elections proceed. As mentioned, I can be voted in Group 2 with number 10. It must be stressed that these elections are individual elections, and every candidate is running as an individual. There are no lists, no electoral alliances, and no proportional counting of votes. Faculties, departments, research units and other groups may consider concentrating their votes behind the candidate they wish to support. I am not giving any recommendations; the university people will have to decide on these matters on their own, and make the necessary decisions. I am, however, endorsing all of my fellow candidates. Five of us, two professors from Group 1, and three researchers from Group 2, are campaigning as Defenders of Autonomy. Any of us is a good choice for those who are concerned of the future of the university self-government.

Those who remember me from the recent threat of strike also know that I’m ready to do legwork on the campuses. I also know that researchers and teachers don’t often have time to take a break from their work and visit panels or events. However, I can be asked to visit in department coffee-rooms and personnel meetings, and I’m also available for visit on Tuesday March 20th in the Downstairs Cafeteria of the Main Building at three o’clock in the afternoon. I can also be found from the Kauppi campus, from the cafeteria of the Arvo Building on Thursday March 22nd at two o’clock in the afternoon. From the poster below, you can memorize my looks, and you can also see “We are the University” pin in my black overcoat, a memorabilia from the university strike. The same slogan also applies in these Academic Board elections.

 

Posted in Yleinen, Yliopisto | Tagged , , , , , , , , | Leave a comment

Yliopistovaalit ja yliopiston itsehallinto

Viime viikolla omintakeiseksi sekaannukseksi kehkeytynyt Tampereen yliopiston konsistorivaalien ehdokasasettelu, jossa vaalisäännön määräyksistä huolimatta oli ehdokkaaksi kelpuutettu myös dekaaneja ja vararehtori, ratkesi perjantaina sinänsä valitettavalla, mutta odotetulla tavalla. Vaalitoimikunnan puheenjohtajana toimiva hallintojohtaja päätti todeta yksikantaan, että “fuusioissa tulee aina tulkintakysymyksiä”, mikä jäi viimeiseksi sanaksi aiheesta. Tilanne ei sinänsä näytä järin oikeudenmukaiselta, koska vaalikelpoisuuden osalta seula oli hyvin tiukka apurahatutkijoiden kohdalla, mutta johtoportaan osalta vaalisäännön ehdottomat kohdat on alistettu luovalle tulkinnalle.

Koska vaalit ovat alkaneet, asia on totta kai katsottava loppuunkäsitellyksi; moitteita voi osoittaa myös vaalitoimikunnassa vaikuttaville yliopistoyhteisön omille jäsenille, jotka eivät nähtävästi osanneet tai ehtineet reagoida asiaan, kuten olisi pitänyt.  Viikonlopun aikana vastasin itse konsistorivaaliehdokkaana Tampereen yliopiston tieteentekijät ry:n vaalikyselyyn; kyselyyn osallistuneiden ehdokkaiden vastaukset ja esittelyt on julkaistu yhdistyksen sivuilla. Yliopistossa vaikuttavat tietävät totta kai, että olen itse Tatte ry:n tiedotusvastaava, joten sikälikin yhdistyksen laatimaan kyselyyn oli hyvä vastata. Vaalien ajaksi olen hyllyttänyt itseni yhdistyksen luottamustoimista, koska ei käy päinsä, että tiedotan ollessani itse vaaleissa ehdokkaana. Tänä aikana Tatte ry:n tiedotuksesta vastaa tutkijatohtori ja kollega Sanni Tiitinen.

Kysely lähti kaikille kakkoskiintiön ehdokkaille, mutta reilusta kahdestakymmenestä ehdokkaasta vastasi kyselyyn lopulta vain neljä. Sähköpostissa käydyssä yleisessä keskustelussa harvinaisen monet paheksuivat kyselyn “johdattelevuutta”, siihen sisältyvää “agendaa” ja kyselyssä rakennettuja “vastakkainasetteluja”. Närkästys vaikutti juontavan kyselyn monivalintaosiosta, joka keskittyi tämänhetkisiin päättymättömiin ongelmiin johtosäännön ja lainsäädännön välisistä ristiriitaisuuksista. Kysymyksiin vastaaminen vaati melkoista tutustumista asiaan — työtaistelun aikana en rehellisesti sanoen itse ehtinyt olla lakkopäällikön velvoitteita hoitaessani niin hyvin tilanteen tasalla Tampere3:n ja johtosääntökiistan asioista kuin olisi pitänyt — mutta itse en nähnyt niissä muuten mitään ongelmallista. Valitettava tosiasia on, että yliopistomme selviydyttyä työtaistelusta meillä saattaa olla edessä oikeustaistelu. Tämä näyttäisi konkretisoituvan yliopiston hallituksen nimittämisessä, jossa nyt valittavan konsistorin on syytä pitää kiinni auktoriteetistaan. Koska yliopistojen itsehallinto on selvästi kirjattu lakiin ja koska konsistori edustaa yliopistoyhteisöä, ja on tämän itsehallinnon kannalta keskeinen instituutio, niin itselleni asia on totta kai päivänselvä. Säätiöyliopiston ja julkisoikeudellisen yliopiston välillä ei tässä suhteessa ole lain kannalta mitään eroa. Tatte ry:n entinen puheenjohtaja ja nykyinen Kalevi Sorsa -säätiön tutkija Maija Mattila on kirjoittanut tästä aiheesta perusteellisesti Tieteentekijäin liiton blogissa.

Kyse ei tietysti ole vain valta-asioista. Yliopiston rehtori Liisa Laakso on tänään nostanut esille myös tasa-arvonäkökulman yliopiston uuden hallituksen nimeämisen kohdalla. Omasta puolestani voin antaa hänen toivomansa vakuutuksen siitä, että konsistorin jäsenenä edellyttäisin Tampereen yliopistosäätiön perustajia asettamaan hallitukseen ehdokkaikseen yhtäläisen määrän miehiä ja naisia. Konsistorin on totta kai aikanaan myös keskityttävä sille kuuluvaan arkiseen työhön. Mainitsin omia näkökantojani jo ylempänä linkatussa Tatte ry:n kyselyssä, ja voin toistaa ne tässä. Omasta puolestani voin tuoda konsistoriin näkökulmaa ennen muuta apurahatutkijana, jolla on kokemusta yksittäisten tutkijoiden huolista rahoituksen hankkimisen kanssa; neljä kirjaa kirjoittaneena tunnen ja tiedän tutkimuksen popularisoinnin merkityksen; henkilöstöjärjestö- ja ay-aktiivina uskoisin myös tuntevani kohtalaisen hyvin “yliopistojen kolmannen tehtävän”, eli yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen kuviot; historia-alan ihmisenä ymmärrän yhtä lailla humanististen ja yhteiskuntatieteellisten tieteenalojen huolet; ay-toimijana olen aina halunnut palvella koko yliopistoyhteisöä edunvalvonnan nimissä, ja konsistorissa olen vastaavalla tavoin valmis edustamaan yliopistoa kokonaisuudessaan, en vain yhtä tiedekuntaa tai tiettyjä oppiaineita. Olen sitoutunut itsehallintoon, ja vaikka tässä olen korostanut konsistorin auktoriteetin merkitystä hallituksen nimittämisessä, näen myös perusteltuna, ettei konsistori keskitä itselleen liiaksi tehtäviä. Monet asiat voi käsitellä luontevasti tiedekuntaneuvostoissa, ja myös tämä asia tuli esille Tatte ry:n kyselyssä. Olennaista on, että yliopiston vakiintunutta luontevaa toimintaa ei ryhdytä turhan päiten horjuttamaan “strategisen johtamisen” illuusioiden vuoksi.

Näissä merkeissä, aloitamme konsistorivaalit. Kakkoskiintiössä minua voi äänestää numerolla 10. Kannattaa muistaa, että kyseessä ovat henkilövaalit, ja näissä vaaleissa ei listoja tai suhteellista vaalitapaa ole. Oppiaineissa, tiedekunnissa, tutkimusyksiköissä ja muissa ryhmissä kannattaa kenties harkita, miten ja kuinka äänet kannattaa yhteisesti keskittää mikäli haluaa turvata tietyn hyväksi koetun ehdokkaan läpimenon. En anna tässä itse ehdokkaana moisia suosituksia; yliopistolaisten on itsensä käytävä nämä keskustelut ja tehtävä periaatteelliset ja käytännön päätökset. Professorien kiintiöstä kaksi ja tutkijoiden ja opettajien kiintiöstä kolme, allekirjoittanut mukaanlukien, on sitoutunut itsehallinnon turvaamiseen; näistä ehdokkaista on hyvä valita.

Ne, jotka muistavat minut lakkopäällikkönä, tietävät, että olen valmis jalkautumaan kampuksille. Tiedän myös, että tutkijat ja opettajat eivät ehdi irtautua kovin helposti töittensä keskeltä paneeleihin tai tapahtumiin. Kutsusta tulen mielelläni juttelemaan vaaleista ja siitä, mistä niissä on kyse, suoraan oppiaineiden kahvihuoneisiin ja henkilöstökokouksiin. Muuten minut voi tavata tiistaina 20.3. Päätalon alakuppilassa kolmelta iltapäivällä ja torstaina 22.3. Kaupin kampuksella Arvo-talon kahvilassa kahdelta iltapäivällä. Allaolevasta yhteisjulisteesta voi tunnistaa kasvoni, ja todennäköisesti myös pidän palttoossani yhä edelleen työtaistelun aikaista “Me olemme yliopisto” -rintamerkkiä. Sama fraasi pätee myös näissä konsistorivaaleissa.

Posted in Yleinen, Yliopisto | Tagged , , , , , , , , , , , , | Leave a comment

Konsistori ja vaalisääntö

Kuvahaun tulos haulle clio muse 

Tampereen yliopiston konsistorivaalien ehdokaslistat ilmestyivät tänään, ja eräiden kollegojen pyynnöstä olen itsekin konsistoriin ehdolla ryhmässä kaksi (“muu opetus- ja tutkimushenkilöstö sekä muu henkilöstö”). Ehdokkuus hallinnolliseen tehtävään ei ole varsinaisesti kenttä, jossa olisin omimmillani, mutta ilmeisesti ainakin jotkut olivat vakuuttuneita toiminnastani Tampereen yliopiston lakkopäällikkönä äskeisen yliopistojen työtaistelun yhteydessä. Pyrin vastaamaan luottamukseen parhaani mukaan.

Uuden Tampere3-prosessin myötä syntyvän yliopiston kannalta konsistorivaalit ovat ratkaiseva välivaihe, ei vähiten sen vuoksi, että vaalit käydään perustuslain kannalta kyseenalaisessa tilassa. Vuoden alussa esitelty uusi johtosääntö, jonka piti olla uuden uljaan Tampereen yliopiston Pacta Conventa, on ollut sisällöltään lievästi sanoen ristiriitainen paperinkappale. Ensi vaiheessaan johtosääntö aiheutti yliopistolla massaprotestin ulosmarssin muodossa, ja sittemmin yliopistoyhteisön edustajat hankkivat samaisesta dokumentista lausunnot kahdelta professoritason oikeusoppineelta, Juha Lavapurolta ja Olli Mäenpäältä. Lausunnot totesivat johtosäännön sisällön ristiriitaiseksi perustuslain kanssa, minkä seurauksena henkilöstöjärjestöt ja ylioppilaskunta tekivät johtosäännöstä kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Konsistorivaalien merkitystä on avannut samaten ehdolla oleva kollega Hanna Kuusela omassa bloggauksessaan, jonka lukemista voi suositella kaikille.

Konsistorivaalit on joka tapauksessa käytävä siitä huolimatta tai oikeammin nimenomaan sen vuoksi, että Suomen perustuslaki on tällä hetkellä katkolla Tampereen yliopistolla. Tilanteessa, jossa yliopiston siirtymäkauden hallitus tietoisesti sivuuttaa perustuslain ja yliopistolain milloin mielii, on olennaista saada valituksi laillisuusperiaatetta kunnoittava konsistori. Vaalien alku tosin ei lupaa hyvää, sillä siinä missä uusi johtosääntö sivuutti perustuslain, on konsistorivaalien ehdokasasettelussa onnistuttu sivuuttamaan yliopiston oma vaalisääntö. Vuoden alusta hyväksytty yliopiston vaalisääntö toteaa kohdassaan 3 § yksiselitteisesti ja suoraan “vaalikelpoisia eivät ole yliopiston rehtori, provosti, vararehtorit, dekaanit, varadekaanit eivätkä rehtorin suorat palvelujohtaja-alaiset eivätkä vaalitoimikunnan jäsenet.”  Syystä tai toisesta Tampereen teknillisen yliopiston dekaanit Mika Grundström, Heli Harrikari ja Pauli Kuosmanen — näistä kaksi viimemainittua uuden johtosäännön vannoutuneita puolestapuhujia — on kuitenkin kelpuutettu ehdokkaiksi samaisessa kakkoskiintiössä. Professorien kiintiössä puolestaan ehdokkaina ovat vararehtori Jarmo Takala ja dekaani Jyrki Vuorinen.

Paitsi, että ratkaisu näyttäisi olevan vastoin vaalisääntöä, se joutuu entistä kyseenalaisempaan valoon, kun Tampereen yliopiston puolella on tietojen mukaan nimenomaan korostettu, että dekaanit eivät voi olla ehdolla. Tampere3-yliopistofuusion siirtymäkauden säädöksissä on huomautettu, että “Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto valitsevat ensimmäisen konsistorin jäsenet yhdenvertaisuuden periaatetta noudattaen yhdessä siten, että Tampereen yliopiston nimeämistä ehdokkaista valitaan puolet ja Tampereen teknillisen yliopiston nimeämistä ehdokkaista valitaan puolet vaalisäännön 2 §:n tarkoittamien ryhmien jäsenistä”. Säädöksissä ei ole tässä kohtaa erikseen huomautettu kolmannesta pykälästä, jossa johtoporras on rajattu ulos; mutta se ei nähdäkseni ole mikään syy olla noudattamatta vaalisääntöä, etenkin kun Tampereen yliopiston puolella on näin selvästikin tehty.

Viimeistään tämänpäiväisten tapahtumien jälkeen ja Tampere3-prosessin jatkuvien epäselvyyksien vuoksi näyttää siltä, että nämä vaalit on pakko käydä laillisuusperiaate ja yliopiston itsehallinto keskiössä. Konsistorin tehtävät opetusta ja tutkimusta seuraavana yliopiston akateemisena hallituksena ovat jo sellaisenaan huomattavat; mutta näitä ei voi rakentaa pohjalle, jossa laillisuus ja hyvä hallintotapa ovat kortille laitettua tavaraa. Vaaleissa on käsiteltävä yliopiston tulevaisuutta perusasiat edellä.

Posted in Yleinen, Yliopisto | 2 Comments

Lakkopäällikön testamentti

 

Alkuviikosta maanantaina valtakunnansovittelija esitteli jälleen uuden sovitteluratkaisun yliopistojen piinaavaan työriitaan. Ratkaisu siirtyi Sivistystyönantajien ja yliopistojen palkansaajia edustavien neuvottelujärjestöjen päätettäväksi. Molemmat hyväksyivät ratkaisun, myös Sivistystyönantajat, vaikka sopimus oli työnantajapuolen kannalta huonompi kuin heidän viikkoa aikaisemmin torjumansa ehdotus. Tiistaina 6. maaliskuuta kello 14:00 tieto oli julkinen, ja Suomen yliopistot olivat voittaneet työtaistelunsa.

Omalta kannaltani iltapäivä oli vapauttava kokemus. Viidentoista minuutin sisään olin tiedottanut tapahtuneesta jäsenille, peruuttanut lakkovahtien muonituksen Ravintola Telakalla sekä iltapäivän mielenosoituksen äänentoiston, peruuttanut lakkovahtien koulutusta varten varatut tilat ja pyytänyt työtaisteluvalmiusryhmän muita jäseniä perumaan soppakeittiön ja Kaupin kampuksen lakkovahtien taukotuvan. Olin jo kuukauden ajan, heti yliopistojen työehtosopimuksen rauettua, valmistautunut Julkisalan Koulutettujen lakkopäällikkönä mahdolliseen työtaistelutilanteeseen, ja tiistaina kaikki oli toteuttamista vaille valmis. Minulla ei ollut mitään kokemusta lakkopäällikkönä toimimisesta, ja yliopistoissa ylipäätään harvalla tutkijalla tai opettajalla on käytännön tuntumaa sellaisesta asiasta kuin työtaistelu. Vuoden 2010 viime hetkellä vältetyn yliopistolakon kokemuksista oli jonkin verran apua. Tuolloin Tampereen yliopistolla työtaistelun valmisteluja luotsasi Pekka Rantanen, joka tämän episodin aikana luovutti minulle seremoniallisesti legendaarisen lakkopäällikön lippiksensä ja antoi samalla muitakin neuvoja.

Viime kädessä lakkopäällikön tehtävät piti kuitenkin opetella itse. Käytännön työtaistelukokemuksen puutteessa oli pakko nojata omaan osaamisalueeseensa yliopistotutkijana. Olen sotahistorian tutkija; lähdin siis siitä, että työtaistelua tuli käydä samoin kuin mitä tahansa taistelua. Sopimuksettoman tilan seurauksena piti toteuttaa liikekannallepano, varsinaisen lakkovaroituksen jälkeen tuli siirtyä puolustusvalmiuteen, ja ensimmäisenä julistetun Helsingin yliopiston lakon mahdollisesti toteuduttua oli siirryttävä taisteluvalmiuteen.

Liikekannallepanovaihe piti sisällään mahdollisimman monen yliopistolla toimivan ammattiliiton tavoittamisen ja luotettavien ja toimintavalmiiden yhdyshenkilöiden hankkimisen työtaisteluvalmiusryhmään. Tämä vaihe opetti sen, että ihmiset ovat tärkeitä, ei heidän taustallaan olevan liiton koko. Aikaansaavat yksilöt saattavat monasti edustaa hyvinkin pieniä ammattiliittoja, joten kannattaa pyrkiä tavoittamaan kattavasti mahdollisimman monet eri tahot. Yhtä tärkeää oli tunnustella mielialoja juttelemalla kaikkien niiden kollegojen kanssa, jotka eivät ole liittoaktiiveja, mutta jotka muuten omaavat ruohonjuuritasolla hyvän tuntuman yliopistoyhteisön tunnelmiin tai jotka ovat oman ryhmänsä, kuten professorien tai kakkoskiintiön arvostettuja jäseniä. Samalla piti solmia uusia kontakteja ja ennen kaikkea oli oltava valmis jalkatyöhön. Tiedottaminen sosiaalisen median kautta ja sähköpostilistoilla on helppoa ja käytännöllistä, mutta ihmiset reagoivat aina verrattomasti paremmin jos heidät vaivautuu tapaamaan kasvotusten ja kertoo heille työehtosopimusneuvottelujen tilanteesta ja järjestövalmiuden kohottamisesta suoraan ja omin sanoin.

Kenttäkierrokset myös onnistuivat kohtalaisesti. Työtaisteluvalmiusryhmän jäsenten ja luotettavien kollegojen myötävaikutuksella pääsin puhumaan työntekijäkokouksiin kaikkiaan viidessä eri oppiaineessa ja yksikössä, minkä lisäksi poikkesin myös yhdessä tiedekuntakokouksessa ja järjestin kaksi yleistä infotilaisuutta, joista nimenomaan Kaupin kampuksella järjestetty tavoitti hyvin suuren joukon, kiitos paikallisten Loimun ja JHL:n aktiivien tiedotuksen. Muuten yleisvaikutelmakseni jäi, että täsmävierailut oppiaineiden omiin kahvihuoneisiin olivat tehokkaampi keino tavoittaa suuri joukko ihmisiä kuin yleinen koko yliopiston väelle suunnattu tiedotustilaisuus. Ennen kaikkea henkilökohtainen kontakti rakentaa luottamusta, ja se on myös viime kädessä ainoa keino saada suora käsitys kenttäväen valmiudesta. Tampereella tämä valmius osoittautui mielestäni hyväksi, ja helmikuun alussa tilanteen vakavuuden ymmärsivät lähes kaikki. Sivistystyönantajilla oli kyllä mahdollisuutensa tiedottaa yliopiston intrassa, jota he myös käyttivät, mutta minulla oli samaan aikaan mahdollisuus kiertää kampuksilla ja selostaa kasvotusten kaikki ne työehtosopimusneuvotteluihin liittyvät asiat, jotka työnantajapuolen tiedotteissa jäivät kertomatta. Aivan kuten sodankäynnissä mikään tekninen kehitys ei milloinkaan voi tehdä yksilöllistä rivisotilasta tarpeettomaksi, samaten myös työtaistelussa kentällä toimivalla jalkamiehellä on viime kädessä aina etulyöntiasema etäällä ja kaukana olevaan työnantajapuoleen nähden.

Lakkovaroituksen myötä tapahtunut siirtyminen puolustusvalmiuteen merkitsi käytännössä tiedotuksen terästämistä ja kampuskierrosten jatkamista. Tässä vaiheessa avasin ammattiyhdistyksemme kotisivuille omat lakkosivut, joissa yritin parhaani mukaan välittää tietoa lakon syistä mahdollisimman ytimekkäästi ja selvin sanoin, sekä suomeksi että englanniksi. Pistin sivujen ja kirjoittamieni tiedotteiden linkit kiertoon sekä sähköpostilistoillamme että somen puolella. Lakkovahtien värväyksen aloitin välittömästi lakkovaroituksen tultua. Samalla piti ottaa mediailmatilaa haltuun myös yliopiston ulkopuolella. Bloggasin, lisäsin kykyjeni mukaan aktiivisuutta sosiaalisessa mediassa, olin mukana laatimassa mielipidekirjoitusta Helsingin Sanomiin ja annoin haastattelut Moreenimedialle ja Aamulehdelle, joista jälkimmäinen kirjoitti juttunsa oheen tärkeät sanat “myös ammattiliittoihin kuulumattomilla työntekijöillä on laillinen oikeus osallistua lakkoon.” Mediahuomio oli alusta asti yliopistolaisille myönteinen, ja toimintaa auttoi myös se, että syystä tai toisesta työnantajan taholta ei ilmennyt mitään painostusta Tampereella. Helsingin yliopistolla työtaistelun uhka sysäsi työnantajan lain kannalta kyseenalaiseen yritykseen listata lakkolaisten nimiä, ja useimmista muistakin Suomen yliopistoista sai kuulla vastaavista toimista. Todennäköisesti kyseiset asiat jättivät myös pysyvät jäljet, ja niitä tullaan puimaan vielä pitkään.

Tampereella työnantajapuoli ei kuitenkaan ryhtynyt mihinkään vastaaviin toimiin, eikä mitään uhkailun tunnelmaa ollut ilmassa. Syitä voi vain arvailla. Mahdollisesti Tampere3-prosessi on verottanut yliopiston johdon jaksamista, uuden johtosäännön protestiksi toteutettu ulosmarssi oli yhä tuoreessa muistissa, rehtori Laakso on tunnetusti joka tapauksessa hakeutumasssa jonnekin muualle, ja totta kai voi myös olla, että Tampereen yliopiston johto ei vain yksinkertaisesti uskonut työtaistelun toteutumiseen ja päätti suosiolla odottaa sovitteluratkaisua. Olipa syy mikä tahansa, minulla ei missään vaiheessa ollut lakkopäällikkönä mitään vaikeuksia toimia vapaasti yliopiston tiloissa. Aiemmin toteutettu ulosmarssi, jolla ei sinänsä ollut mitään yhteyttä työehtosopimusneuvotteluihin, tuntui myös hyödyttävän työtaisteluvalmiutta ainakin välillisesti. Ensinnäkin se oli mobilisoinut ihmisiä, ja lopulta näillä asioilla tuntui olevan myös erikoinen, kätketty kytkös. Muutamakin oli huomannut, että Tampereen teknillisen yliopiston hallintojohtaja Tiina Äijälä, joka oli muuan uuden perustuslain vastaisen johtosäännön kovimpia kannattajia, istui myös Sivistystyönantajien hallituksessa.

Helsingin yliopiston lakon toteuduttua seurasi taisteluvalmiusvaihe. Tässä vaiheessa olin jo Sivistystyönantajien toimien seurauksena muutenkin siinä mielentilassa, ettei minun tarvinnut noudattaa mitään suunnitelmallisuutta, vaan kaikki toteutui silkan luontaisen aggression voimin. Kollegoilta saamani palautteen mukaan kiroiluni aste alkoi lisääntyä eksponentiaalisesti, jos kohta muutamat heistä pitivät tätä ilmeisesti myös viihdyttävänä. Talviloman takia Tampereella oli vaikeaa saada koolle ihmisiä mielenosoitukseen Helsingin yliopistolakon puolesta, mutta jotain sentään saimme aikaiseksi. Ylipäätään Helsingin lakolla oli hiihtolomien aikanakin Tampereella välitön vaikutus kenttäväen rivien tiivistymisessä, ja Sivistystyönantajien hylättyä ensimmäisen sopimuksen lakkovahdeiksi ilmoittautuneiden määrä nousi kolmanneksella yhden iltapäivän aikana. Kuvio oli selvä; neuvottelijoillamme ei ollut enää muuta selkänojaa kuin me.

Omat tunnelmani olivat tässä vaiheessa enemmän peräänantamattomat kuin epätoivoiset, ja yleinen raivontunteeni luultavasti alkoi käydä selväksi myös Twitter-avautumisissani Sivistystyönantajille. Rantasen Pekan tavoin väsäsin itselleni oman lakkopäällikön päähineen kiinnittämällä työtaistelutunnuksen vanhaan armeija-aikaiseen mustaan barettiini. Omat ongelmansa aiheutti ajanpuute, koska hoidin samanaikaisesti sekä lakkopäällikön että lakko-organisaation tiedottajan tehtäviä. Vaikka tämä onnistuikin minulta, en voi suositella sitä kellekään; paremminkin sanoisin, että lakkopäälliköllä pitäisi mielellään olla vielä erillinen oma sihteeri. Erityisen tärkeäksi tämä kävi, kun lakkoon alkoi olla enää muutama päivä, ja työtaistelun mahdollisuuteen havahtunut työnantaja aktivoitui viimeinkin allekirjoittamaan kohtalaisen uutterasti yliopistosektorin lakkotoimikunnan edellyttämiä rajausanomuksia — ja samalla minä olin hukkua siihen paperisotaan, jonka olisi pitänyt kuulua työnantajalle.

Maanantaina 5.3. lähes kaikki oli lopulta valmista. Illalla tein vuorolistan lakkovahdeille; koska odotuksena oli, että vapaaehtoisia lakkovahtirintamaan tulisi vielä lisää jos työnantaja torjuisi taas sopimuksen, niin vuorot vaativat vielä jossain määrin järjestelyjä, mutta lista ja suunnitelma oli muuten hienosäätöä vaille valmis. Käytännössä 7:30 alkaen keskiviikkona kaksi kampusta olisi miehitetty verraten perusteellisesti Tieteentekijäin, JHL:n, Lehtorien, Informaatioalan akateemisten, YKA:n, Loimun, Journalistiliiton, Akavan Erityisalojen ja vielä muutamien järjestäytymättömien vapaaehtoisten voimin, ja kampukset olisivat pysyneet lakkovahtien valvonnassa myöhään iltapäivään asti. Päätalon edustalle Voionmaan patsaalle oli suunnitteilla mielenosoitus ja joukkokokoontuminen, ja iloisena yllätyksenä yliopistolle vierailuluentoa pitämään tullut tohtori Katie Barclay, joka on pitkän linjan ammattiyhdistysaktiivi, oli luvannut luennoida lakkomielenilmauksessa. Viimeinen asia, jonka tein, oli tilavaraus tiistaiaamuna myöhemmin illalla pidettävää lakkovahtikoulutusta varten. Kello kaksi iltapäivällä sain tiedon työehtosopimuksen hyväksymisestä historian oppiaineen kahvihuoneessa, ja sen jälkeen peruutin kaiken. Iltapäivällä polaaripyörteet ja pakkanen olivat väistyneet ja auringonpaisteessa alkoi olla varovaista, mutta selvää kevään tuntua.

Ylipäätään työtaistelun valmistelu on kokemus, jonka melko varmasti muistaa koko elämänsä. Etenkin, kun näinä päivinä varsinainen työtaistelu, joka koostuu mediassa ja muualla käydystä kamppailusta, käydään monasti tosiasiassa jo ennen varsinaista lakkopäivää. Jälkikäteen muistaa varmasti kaikki ne henkilöt ja tahot, jotka olivat avuksi ja antoivat vaikka vain vähänkin moraalista tukea. Ylipäätään selväksi tuli, että työtaistelu on ammattiyhdistystoiminnan kovinta ydintä, ja toimintakykyisellä ammattiyhdistyksellä on aina oltava täydet valmiudet toteuttaa lakko. Tässä tapauksessa akateemisen työtaistelun kokemus oli hetkittäin äärimmäinen, mutta samalla myös hyvin intensiivinen ja innostava. En ole koskaan ollut kovinkaan hyvä suunnittelija, joten monet asiat menivät melko lailla ad hoc ja tein liikaa asioita itse osaamatta delegoida, mutta työtaisteluorganisaatio täytti kyllä keskeisen tehtävänsä edesauttaessaan minua pääsemään kosketuksiin yliopiston kenttäväen kanssa. Kaksi uutista pelastivat päiväni lakkovalmistelun kiivaimmassa kohdassa; ensimmäinen näistä oli kollegalta saatu tieto Katie Barclayn ehdotuksesta pitää vierailuluentonsa lakkorintamalle, ja toinen puolestaan JHL:n päätös vauhdittaa myös yliopistolaisten neuvotteluja kovilla tukilakoilla, jotka olisivat keskeyttäneet tavarajunaliikenteen ja seisauttaneet viennin itärajan taakse.

Etenkin jälkimmäisen toivon pysyvän yliopistolaisten muistissa vielä pitkään. Olen itse lähes varma, että raideliikenteen ammattilaisten tukilakot pelastivat yliopistolaiset ja olivat ratkaiseva väliintulo, jonka kautta akatemia voitti työtaistelunsa. Helsingissä lakkorintamassa seisseet tutkijat olivat puolestaan näyttäneet esimerkkiä siitä, että yliopistoissa on yhä edelleen jotain, mikä on pelastamisen arvoista. Aikana, jolloin yliopistoinstituutiota ja sivistystä halveksutaan valtiovallan taholta, sen pelastajaksi nousi solidaarisuus ja perinteinen ammattiyhdistysliike.

Valokuva1220

Posted in Yleinen, Yliopisto | Tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , , | 1 Comment

48 tuntia

Helsingin keskiviikkoisen yliopistolakon jälkeen alkoi tapahtua yhtä ja toista. Perjantaina Julkisten ja Hyvinvointialojen Liitto päätti vauhdittaa opetusalan neuvotteluja rautateihin iskevillä tukilakoilla, jotka tapahtuisivat täsmälleen samaan aikaan Tampereen yliopiston työtaistelun kanssa 7. maaliskuuta. Mene tiedä sitten, millainen vaikutus idänkauppaan ja paperiteollisuuteen purevalla lakonuhalla oli, mutta joka tapauksessa Sivistystyönantajat päätti nopeasti tarttua sovintoesitykseen solmiakseen langat yhteen yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten kanssa. Jäljelle jäivät enää yksityinen sosiaalipalveluala ja yliopistosektori. Yliopistojen työriidan sovittelu alkoi sunnuntaina iltapäivällä ja muuttui välittömästi surkuhupaisaksi. Sivistystyönantajien toiminnanjohtaja Teemu Hassinen päätti alkajaisiksi paheksua Keskisuomalaisen julkaisemaa Jyväskylän tieteentekijäin mielipidekirjoitusta, mutta julisti kuitenkin “kunnioittavansa sovittelun rauhaa”. Vajaa puolisen tuntia tämän lupauksen jälkeen Sivistystyönantajat pukkasi eetteriin tiedotteen, joka ei kunnioittanut sen paremmin sovittelun rauhaa kuin edes tosiasioita.

Sivistystyönantajat itse ovat ilmeisen vihkiytyneitä tiedotteen sisältöön, sillä he päättivät alleviivata sitä vielä erikseen toistamalla tekstin avainkohtaa “Jo toteutuneeseen Helsingin yliopistoon kohdistuvaan lakkoon ei lähtökohtaisesti päädytty työnantajan hylättyä sovittelijan sovintoesityksen. Lakkoon päädyttiin palkansaajien keskeytettyä neuvottelut ja tästä seuranneiden heidän käynnistämien työtaistelutoimenpiteiden johdosta.” Mikäli toistaa sitkeästi sanaa “lähtökohtaisesti”, voi kaiketi saada ainakin itsensä vakuuttuneeksi; totta kai työtaistelutoimenpiteet käynnistettiin jo hyvissä ajoin neuvottelujen ajauduttua kerta toisensa jälkeen umpikujaan, ja ne käynnistettiin muodollisen lakkovaroituksen kautta. Lopullinen tosiasia on kuitenkin se, että päivää ennen takarajan umpeutumista Sivistystyönantajat hylkäsi ehdotuksen, jonka yliopistolaisia edustavat neuvottelujärjestöt olivat hyväksyneet yksimielisesti. Tämä on todettu avoimesti valtakunnansovittelijan toimistosta, joka on tässä kiistassa täysin puolueeton taho. Ellei ensimmäisessä virkkeessä olisi “lähtökohtaisesti”-sanaa, Sivistystyönantajat voisi vetää suoraan tilille siitä, että he väittävät valtakunnansovittelijaa valehtelijaksi.

Tiedotuksen avaaminen große Lüge -tekniikalla heti kun työriidan sovittelu on alkanut ei lupaa varsinaisesti mitään järin hyvää, mutta todennäköisesti kyseessä on vain hätäinen kasvojenpesuyritys. Sivistystyönantajien toiminta kuluneella viikolla ei herättänyt juuri missään myönteistä huomiota, ja liittokierrosta seuraavat median kommentaattorit pitivät työnantajapuolen toimintaa “virhearviona” ja “pelisilmän pettämisenä”. Hassinen, Somer & co luonnollisesti haluavat tuottaa neuvotteluprosessista oman jokseenkin persoonallisen historiantulkintansa jo ihan omiksi mielikseen, ja voi totta kai olla, että työnantajapuoli on alkanut yksinkertaisesti menettää hermojaan. Huomio tietysti kiinnittyy siihen, että Sivistystyönantajat nyt väittävät, etteivät he suinkaan halua yksipuolista saneluvaltaa palkkausjärjestelmän uudistamisessa, vaikka tämä on ollut heidän vaatimuksensa neuvottelujen alusta asti, ja vasta muutama päivä sitten he kaatoivat sovitteluesityksen, jonka yksi elementti oli yhteinen palkkareformityöryhmä. Mikäli mieli on muuttunut, sitä parempi, ja vastaava sovitteluehdotus olisi varmasti tälläkin kertaa tarjolla. Syytökset siitä, että “palkansaajapuoli kannustaa jäseniään lakkoon tietoisesti virheellisillä väittämillä” viittaavat kuitenkin työnantajapuolen yritykseen iskeä kiilaa yliopistolaisten riveihin tietoisella disinformaatiolla. Tämä puolestaan enteilee ikävästi sitä, että sovittelussa pyritään sittenkin ajamaan läpi uusia heikennyksiä.

Omalta osaltani seuraavat 48 tuntia ovat yhtä kiireiset kuin neuvottelijoille. Ellei valtakunnansovittelijan toimistolla saada sopimusta aikaiseksi ennen tiistain vaihtumista keskiviikoksi, Tampereen yliopiston työtaistelu toteutuu yhdessä kuuden muun yliopisto kanssa. Tällä hetkellä siihen on suorastaan erinomaiset valmiudet, ja Sivistystyönantajien menettely on todennäköisesti vain kohentanut ihmisten motivaatiota. Tampereen yliopistolakolla on oma FB-tapahtumansa, johon kehotan kaikkia liittymään. Niin kauan, kun Sivistystyönantajien asenne on mitä on, on työtaistelu valitettavan todennäköinen. Mutta mikäli sovittelusta jotain siedettävää kuitenkin syntyy, niin pidän aika todennäköisenä, että se on mitä suurimmassa määrin JHL:n tukilakkojen ansiota.

 

Posted in Yleinen, Yliopisto | Tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , | Leave a comment

Suuri yliopistolakko

Yliopistojen työriita oli vähällä ratketa tänään. Valtakunnansovittelussa tarjolla oli sopimus, joka haki kompromissia työntekijä- ja työnantajapuolen välillä. Työnantajan vaatimus yliopistojen palkkausjärjestelmän yhdeksänportaisen suoritusosataulukon purkamisesta olisi toteutettu yhteisessä työryhmässä, jossa myös työntekijäpuoli olisi voinut vaikuttaa uudistukseen. Palkkareformityöryhmän tavoitteeksi esitetty taulukon alimpien suoritustasojen poistaminen olisi hyödyttänyt uransa alussa olevia tutkijoita, jotka olisivat päässeet aloittamaan paria astetta korkeammalta. Palkankorotukset olivat maltilliset, ja niissä olisi toteutunut työnantajan toive paikallisesta sopimisesta. Työntekijäpuolen toive määräaikaisten työsuhteiden tarkastelusta olisi toteutunut, niin ikään myös kontaktiopetuksen määritelmän uusi tarkastelu. Opetustuntikattoihin ei olisi kajottu. Kompromissi näytti paremmalta kuin lakko. Kaikki liitot hyväksyivät tarjotun sovitteluratkaisun yksimielisesti.

Syystä, jota on vaikea käsittää, Sivistystyönantajat torjui valtakunnansovittelussa esitetyn kompromissin ja laukaisi samalla Suomen historian ensimmäisen yliopistolakon, jossa ovat mukana myös tutkijat, opettajat ja professorit. Työnantajapuolen piilunkäyttäjänä neuvotteluissa hääräillyt Anne Somer ei ollut tapahtuneesta millänsäkään. Yliopistoriidan jatkuessa Sivistystyönantajien modus operandi on ollut torjua joka ikinen kompromissi ja sovitteluratkaisu ja sen jälkeen syyllistää työntekijäpuolta siitä, että nämä joko eivät vain ymmärrä taloudellisia lainalaisuuksia, vähintäänkin käyttäytyvät ylidramaattisesti tai pahimmassa tapauksessa eivät välitä lapsista ja heidän vanhemmistaan. Neuvotteluissa yliopistotyönantajan edustajana ikiroutaakin jähmeämpää linjaa ajanut Somer on onnistunut täydentämään ansioluetteloaan sysäämällä muutaman muunkin opetusalan neuvottelun työtaistelun partaalle. Myös tällöin hän on aina heittäytynyt marttyyriksi ja ilmaissut huoltaan “viattomia opiskelijoita” kohtaan. Tavoilleen uskollisena hän ehätti myös nyt päivitellä sitä, miten “1500 alaikäistä lasta” jää vaille oppia kun myös normaalikoulut sulkevat ovensa. Opiskelijoiden ja lukiolaisten käyttäminen ihmiskilpinä sen jälkeen kun on itse kieltäytynyt sovittelutarjouksesta on kieltämättä tyylikäs veto.

Olen väitellyt filosofian tohtoriksi, julkaissut muutamankin kirjan ja yhden monografian kohtalaisen korkean profiilin kansainvälisessä kustantamossa, ja sotahistorian tutkijana olen tutustunut monenlaisiin konfliktitilanteita edeltäneisiin neuvotteluprosesseihin ja niiden dynamiikkaan. Silti, edes minun osaamistasoni ei riitä avaamaan Sivistystyönantajien neuvottelutaktiikan ylivertaista vierautta terveelle järjelle. Tähänastiset näytöt viittaavat siihen, että taktiikkana on ensin ajaa neuvottelut sopimuksettomaan tilaan, sen jälkeen työntekijäpuolen vielä sopimuksen raukeamisen jälkeen sitkeästi jatkaessa keskusteluja provosoida ehdoin tahdoin lakkovaroitus, ja lopulta torjua toimiva sovitteluehdotus vielä aivan kalkkiviivoilla, että lakko ehdottomasti varmistuisi. Siihen nähden, että työtaistelut ovat käsittääkseni viimeinen asia, jota työnantaja haluaa, tämä toimintamenetelmä on lievästi sanoen hyvin hämmentävä. Erikoista tietysti on sekin, että lakonuhan alaisten yliopistojen hallitukset, jotka käyttävät yliopistoissa korkeinta valtaa, eivät ole lausuneet mitään heitä edustavan työmarkkinajärjestön toiminnasta. Se, miksi ihmeessä kukaan edes haluaa näin toistaitoisen porukan edustavan itseään neuvotteluissa on minulle yhtäläinen arvoitus.

Sivistystä työkseen tekeville ihmisille lakko on asia, jota ei varsinaisesti monikaan halua, etenkin koska kyse on kutsumusammatista. Mutta vielä kerran: nimenomaan siksi, koska sivistysalan ammattilaiset suhtautuvat työhönsä kutsumusammattina, he ymmärtävät hyvin herkästi, milloin se sivistystehtävä, jonka eteen he työtänsä tekevät, on uhattuna. Tällä hetkellä sitä uhkaa työnantajapuolen asenne, jossa sivistystyöntekijöitä ei haluta tunnustaa tasaveroisena neuvottelukumppanina eikä alansa ammattilaisina. Tämän seurauksena yliopistoväki on valmis protestiin ja kamppailuun.

Ylipäätään tietysti kyse on työmarkkinoiden vapaudesta, ja tähän vapauteen kuuluu myös työtaisteluoikeus. Minut pyydettiin joulukuussa Julkisalan Koulutettujen lakkopäälliköksi Tampereen yliopistolla; otin tehtävän vastaan rehellisesti sanoen siinä kohtaa sen kummemmin ajattelematta, koska aiemmin koko homma on ollut lähinnä seremoniallinen, mutta olen pitänyt tapanani ottaa luottamustoimet vakavissani. Olen käyttänyt kuluneen kuukauden siihen, että olen kiertänyt yliopiston molemmilla kampuksilla selostaen ihmisille työehtosopimusneuvottelujen tilannetta ja työtaistelun mahdollisuutta, ja olen pitänyt kaikki parhaani mukaan tiedotettuina tämän hetken kehityksestä. Mikäli Sivistystyönantajat ehdoin tahdoin lakkoa kaipaavat eivätkä suostu esitettyyn sovitteluratkaisuun edes Helsingin lakon jälkeen, niin siinä tapauksessa työtaistelu luonnollisesti toteutetaan myös Tampereella. Kuten olen aiemmin kertonutkin, isoisoisäni Kalle Perälä osallistui aikoinaan Laukon vuoden 1906 torpparilakkoon, joten omasta puolestani teen tässä vain kunniaa suvun perinteille. Edes lakkovartiossa seisominen näillä ilmoilla ei pahemmin huoleta, sillä kirjoitin juuri talvisotakirjan. Sivumennen, kaikki Tampereen yliopistolla toimivat akavalaisten ja muidenkin liittojen jäsenet muuten voivat halutessaan värväytyä lakkovahdiksi tällä lomakkeella. Muistutan samalla, että lakko ja lakkovahdiksi lähteminen on myös järjestäytymättömien työntekijöiden oikeus, mutta tällä hetkellä kannattaa ilman muuta myös järjestäytyä. Tarjolla on muutamakin hyvä vaihtoehto, joita kaikkia voi suositella.

Tätä kirjoitettaessa Helsingin yliopiston lakon alkamiseen on viisitoista minuuttia, ja sikäläisille kollegoilleni toivotan bonne chance. Huomenaamulla Tampereella palavat Voionmaan patsaalla sivistyksen hautakynttilät, solidaarisuuden osoituksena Helsinkiä kohtaan ja merkkinä siitä, että Tampereella ollaan valmiita astumaan seuraavaksi linjaan.

Posted in Yleinen, Yliopisto | Tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , | 1 Comment