Vastarintaliike ja vaalirauha

Kunnallisvaalien kampanjoinnin jatkuessa pistäydyin eilen lauantai-iltapäivällä Tampereen keskustorilla tutkailemassa tunnelmia. Vietin keskustassa osapuilleen viisi tuntia kunnes sään käännyttyä koleaksi palailin takaisin Pyynikille. Sittemmin kuulin, että torille oli vielä ennen vaalimökkien sulkeutumista saapunut joukko uusnatseja, jotka olivat puuskissaan pahoinpidelleet heitä ärsyttäneen nuoren miehen. Vaaleissa vihreiden ehdokkaana olevan yliopistomme professori Irene Roivaisen puoliso, toimittaja ja aiempi pitkän linjan kunnallispoliitikko Pauli Välimäki onkin ehättänyt kuvailla tapahtumia tuoreeltaan Aamulehden blogissaan. Tänään aamupäivällä haastelin vaalikopeilla myös tapahtumia todistaneiden vihreiden Petri Siuron ja sosialidemokraattien Atanas Aleksovskin kanssa, jotka antoivat tapahtumista pääpiirteissään samantapaisen kuvauksen. Siuro onnistui myös videoimaan tapahtumat. Vaalityössään olleet ehdokkaat olivat ottaneet tilanteen tamperelaiseen tyyliin tyynesti ja toimineet sekä nopeasti että oikein.

Päällekarkaukseen päättyneestä, Raatihuoneen portailla tapahtuneesta mielenilmauksesta on kuvausten mukaan vastannut äärioikeistolainen Kansallinen Vastarinta, joka oli esiintynyt avoimin tunnuksin ja jonka lentolehtisiä oli jäänyt läsnäolleiden haltuun. Alkuvuodesta tulin antaneeksi tutkijan ominaisuudessa mainitusta uusnatsijärjestöstä lausunnon Satakunnan Kansalle, liikkeen ulotettua toimintansa Poriin. Kommenttia pyydettiin minulta, koska olin viime vuonna päätynyt sattuneista syistä laatimaan artikkelin oman aikamme islamofobisesta liikehdinnästä Suomi, Terrorismi ja Supo -teokseen; sittemmin myös vedin teemasta luennon Helsingin yliopiston “Viha ja valta” -kurssilla. Aihe on siis välillisesti minulle tuttu ja olin myös kutsuttuna vieraana läsnä Ulkopoliittisen instituutin seminaarissa, jossa äärioikeiston toimintaa käsitteli ruotsalainen Uppsalan yliopiston tutkija Heléne Lööw.

Kaduilla toimivat selkeästi ja avoimesti uusnatsistiset ääriliikkeet luonnollisesti poikkeavat toimintakulttuuriltaan, sosiaaliselta taustaltaan ja motiiveiltaan salonkikelpoisemmista valtavirran politiikassa vaikutusvaltaa etsivistä yksittäisistä toimijoista. Retoriikka on kuitenkin usein samanlaista, ja myös väkivaltaan ja suoraan toimintaan taipuvaiset ryhmittymät ovat nyttemmin oppineet verhoamaan propagandansa asianmukaiseen poliittisesti korrektiin sävyyn. Sattumaa ei ole, että keskustorilla megafonin kanssa esiintynyt natsiagitaattori oli Välimäen mukaan ottanut puheessaan päämaaliksi nimenomaan “monikulttuurisuuden”, joka on eräs aikamme ääriainesten suosimista kiertoilmaisuista. Suorempaakin puhetta tosin oli nähtävästi ollut tarjolla vastarintamiehen julistaessa, miten Suomen kansaan kuulumattomat muukalaiset on hävitettävä.

Välimäen tietojen mukaan mielenilmauksesta oli ilmoitettu asianmukaisesti poliisille, mikä on hieman yllättävää. Kaiketikaan kokoontumisesta ilmoittaneet tahot eivät olleet ennakolta tehneet tiettäväksi kaikkia tarkoitusperiään ja aikomuksiaan, sillä tällöin Sorin asemalta olisi kaiken järjen mukaan vähintäänkin lähetetty sinipukuiset edusmiehet paikan päälle valvomaan ja tarkkailemaan tapahtumaa alusta asti. Onhan kyseessä kuitenkin Suojelupoliisin tarkkailussa oleva ryhmä, ja torilla pidetty puhe olisi ilmeisesti täyttänyt laissa rikokseksi säädetyn kansanryhmän vastaisen kiihotuksen kriteerit mennen tullen. Kuulemani mukaan oli poliisi jouduttu tässä tilanteessa soittamaan erikseen paikalle vasta, kun tapahtumat olivat jo käynnissä.

Suomessa äärioikeiston harjoittaman terrorin tai uusnatsien ja äärivasemmiston välisten yhteenottojen uhka ei ole samalla tasolla kuin vaikkapa Ruotsissa, jossa Heléne Lööw on jo ennakoinut takavuosien avoimien katutaistelujen paluuta. Ylipäätään maamme tilanne on turvallisempi, mutta yleiseurooppalaisella poliittisella ääriliikehdinnällä on jäljittelijänsä vääjäämättä myös Suomessa. Keskustorilla pahoinpidellyksi joutunutta nuorta tuskin lohduttaa tietoisuus siitä, että asiat eivät ole vielä niin kärjistyneet kuin länsinaapurissa. Lisäksi on huomioitava, että kyseessä alkaa silti olla Suomessakin jo varsin vakiintunut ilmiö. Kansainvälisiä yhteyksiä omaavan liikkeen aktivisteja oli osallisina kahden vuoden takaisessa kaasuhyökkäyksessä pääkaupungin Pride-kulkuetta vastaan, ja Vastarinta laski tililleen myös rettelöinnin Kokoomuksen vaalimökillä Oulussa keväällä 2011. Liikkeellä on myös toimintakeskuksensa, ja esimerkiksi perheneuvonnassaan järjestö pitää kiintoisalla tavalla lähtökohtanaan sitä, että jäsenten ajoittaiset vankilatuomiot ovat väistämättömiä “järjestelmän pitkän käden tavoittaessa aktivistit”.

Avointa rasismia ja poliittista vihamielisyyttä lietsovan, järjestäytyneen yhteiskunnan kanssa periaatteellisessa ristiriidassa olevan ja säännöllisesti väkivaltaan syyllistyneen ääriliikkeen suhteen on ainoa mahdollinen ratkaisu nollatoleranssi. Koska vaalitilaisuuksien ja muiden julkisten tapahtumien häirintä on ilmeisestikin muuttunut toistuvaksi, saattaisi kenties olla aihetta tutkia, olisiko Kansallisen Vastarinnan toimintaan puuttuminen lain rajoissa mahdollista. Liikkeen julkilausutut periaatteet ja sen toimintamenetelmät huomioiden kyseeseen voisi tulla esimerkiksi rikoslain 17 luvun pykälän 1a soveltaminen, eli kyseisen uusnatsiliikkeen kohteleminen yksiselitteisesti rikollisjärjestönä.

 

Post Scriptum: Päivää myöhemmin Kansallinen Vastarinta on ehättänyt myös jo julkaista virallisen taisteluraporttinsa lauantain tapahtumista. Pelkkä olutpullon pudottaminen maahan ei edelleenkään oikeuta päällekarkaukseen; ja vaatimus “hankkiutumisesta eroon Suomeen kuulumattomasta väestöstä” täyttää edelleenkin muukalaisvihamielisen ja rasistisen kiihotuksen tunnusmerkit. Toisin kuin Välimäki, niin Aamulehden haastattelema rikoskomisario myös antaa ymmärtää, että ilmoitusta kokouksesta ei oltu tehty.

© Video: Petri Siuro

Advertisements
This entry was posted in Kunnallisvaalit, Politiikka, Yleinen and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink.

4 Responses to Vastarintaliike ja vaalirauha

  1. Puikkonen says:

    Aika turhaa toimintaa, vaikka tietenkin tässä on tarkoituksena provokaatio. Mutta oikeuttaako tämän sitten äärivasemmiston vastaavan toiminnan? Minua hieman iljettää ajatus, että äärivasemmiston väkivaltainen toiminta (lähinnä Antifa ja anarkistiporukat) olisi jotenkin hyväksyttävämpää. Tosi asiassa nämä liikkeet elävät symbioosissa. Äärivasemmistossa mielissään setvitään tätäkin torikokousta, että saadaan uutta pontta toiminalle ja radikalisoitumista.

    • Jussi Jalonen says:

      Puikkonen kysyy:

      Mutta oikeuttaako tämä sitten äärivasemmiston vastaavan toiminnan?

      Tietääkseni ei, mutta eipä kukaan ole moista väittänytkään.

      Suomessa tosin “antifasistista” tai anarkistista väkivaltaa ei ainakaan Thomas Jokisen artikkelin mukaan ole varsinaisesti esiintynyt, toisin kuin kaikissa naapurimaissa. Ilkivaltaa kylläkin tuhopolttojen ja tuhopolttoyritysten merkeissä, ja joskus viranomaisille uhoamista.

      • Puikkonen says:

        En viitsisi ajatella, että anarkistitoiminta (Smash ASEM, makasiinien poltto, EuroMayDay kuokkavieraat, VR:n infrastruktuurin tuhoaminen jne.) olisi jotenkin haihtunut ilmaan. Kannatuspohjaa kyllä löytyy. On vaan jotenkin hassua, että 5 vuotta sitten vouhkottiin ainoastaan äärivasemmistosta ja nyt Breivikin jälkeen ainoastaan äärioikeistosta.

  2. ANTIFA says:

    Uusnatseissa ja niitä vastustavassa Antifassa on eräs ero: natsit kannattavat rasismia, militanttia nationalismia ja antisemitismiä. Antifa on niitä kaikkia vastaan. Aivan turha väittää että kyseessä on saman kolikon kaksi eri puolta.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s