Kansanedustaja Pertti Salolaisen huolimaton Israelia ja amerikanjuutalaisia koskeva kommentti — sitaatin voi lukea kokonaisuudessaan täältä — on herättänyt tänään suuttumusta Simon Wiesenthal -keskuksen vaikuttajissa. Aikoinaan natsirikollisia jäljittänyt, mutta sittemmin tuiki tavalliseksi poliittiseksi etujärjestöksi muuttunut yhdistys on päättänyt iskeä pöytään kovat vaatimukset. Keskus vaatii suorastaan kokoomuspoliitikon erottamista kaikista virallisista tehtävistään, eli ilmeisestikin ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajan paikalta.
Ei voi kieltää, etteikö Salolaisen lausahdus olisi ollut tökerö. Kokoomusedustajan tuumailu, että Yhdysvaltain on hankala muuttaa politiikkaansa Israelia kohtaan, koska maassa toimii “vaikutusvaltainen juutalaisväestö, jolla on sekä rahat että media käsissä” hajahtaa ikävällä tavalla menneen aikakauden salaliittoteorioilta. Kaiken lisäksi sen painotus on väärä. Poliittisella tasolla Israelin puolesta kampanjoivat järjestöt, kuten AIPAC ja CUFI, ovat jäsenistönsä enemmistön puolesta useimmiten kristillisiä. Tämän toiminnan vaikutusvalta — ja käsitteen “Israel-lobby” soveliaisuus ylipäätään — on sellaisenaan totta kai Yhdysvalloissakin kiistelyn kohde. Yhdysvaltain juutalaisväestön myötämielisyys Israelin asialle on säilynyt toistaiseksi vahvana, ja sillä lienee ollut aika ajoin merkityksensä amerikkalaisten poliitikkojen vaaleissa omaksumiin linjauksiin, mutta tiedotusvälineet ja raha tuskin liittyvät asiaan. Nuoremman amerikanjuutalaisen sukupolven parissa asenteet Israelia kohtaan ovat sitä paitsi entistä kriittisempiä. Kyselytutkimusten mukaan neljä kymmenestä alle 35-vuotiaasta amerikanjuutalaisesta on sitä mieltä, että Israel miehittää parhaillaan muille kuuluvia maa-alueita, ja kolme kymmenestä toteaa toisinaan peräti häpeävänsä Israelin politiikkaa.
Asiayhteyden huomioiden olisin itse taipuvainen lukemaan Salolaisen kommentin kehnon itseilmaisun ja hienoisen tietämättömyyden syyksi. Vaikuttaa selvältä, että ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja yritti puhua Yhdysvaltain harjoittaman Israelin-politiikan motiivien yleisistä syistä — jotka on mainittu yllä, eli äänestyskäyttäytyminen ja kansalaisjärjestöt — mutta sortui typerään stereotypiaan. Kohtuullista kenties olisi, että hän pahoittelisi puheitaan asianmukaisesti tai muuten myöntäisi töppäyksensä.
Vaatimus erottamisesta ei kuitenkaan vaikuta erityisen perustellulta, etenkin kun pitää mielessä mitkä tahot ovat kiihkeimmin lyöneet aiheesta rumpua. Kommentista uutisoinut Jerusalem Post näemmä siteeraa artikkelissaan Tundra Tabloids -blogia, jota ylläpitää muuan Kenneth Sikorski. Puhtaussyistä en viitsi linkittää mainitulle palstalle, mutta lukijat voivat halutessaan tutustua sen sisältöön hakukoneen kautta; mainittakoon vain, että Sikorski on osallistunut islam-vihamielisen Counterjihad-liikkeen toimintaan. Kirjoituksessaan hän on päättänyt ruotia Salolaisen kommenttia viimeisen päälle pilkuntarkasti, totta kai täysin vakuuttuneena sen kuvastamasta piinkovasta antisemitismistä. Tähän nähden on suorastaan hämmentävää, miten Sikorski on tavan takaa avoimesti puolustanut erästä toista nykyistä kansanedustajaa, joka on tullut käyttäneeksi juutalaisten joukkotuhosta ilmaisuja “historiallinen kuriositeetti” ja “holo-hölinä”. Kyynikko voisi todeta, että antisemitismiltä hajahtavat letkautukset ovat Sikorskin mittapuulla olennaisesti vähemmän tuomittavia, kunhan niiden lausuja vihaa sopivasti myös erästä toista Lähi-idän uskontokuntaa. Vaikka eihän tämä ketään yllätä.
Viimeisimmässä vastineessaan on Salolainen näemmä yrittänyt hieman tarkentaa puheitaan. Lausahdusta “eräät parhaista ystävistäni ovat juutalaisia” voisi halutessaan pitää tosin taas uutena kömmähdyksenä, mutta vanhemmat suomalaiset kansanedustajat nyt ovat lähtökohtaisesti kömpelöä väkeä. Toivoa sopii, että syntynyt hetkellinen kohu ei pilaa kenenkään joulun tai hanukan odotusta.
Historiantutkijan näkötorni 
Kun Salolaisen lausahduksesta kuulin niin ihmettelin syntynyttä kohua, sillä uskoin sen olevan yleisesti tunnettu totuus. Tarkka lainaus toki tuo mieleen kaikuja juutalaisiin kohdistetuista salaliittoteorioista ja sen olisi voinut muotoilla paremmin.
Nopealla etsimisellä aiheesta löytyi akateeminen paperi, jonka silmäililn läpi, THE ISRAEL LOBBY AND U.S. FOREIGN POLICY http://mearsheimer.uchicago.edu/pdfs/A0040.pdf. Huomionarvoisia lainauksia:
“The core of the Lobby is comprised of American Jews who make a significant effort in their daily lives to bend U.S. foreign policy so that it advances Israel’s interests. Their activities go beyond merely voting for candidates who are pro‐Israel to include letter‐writing, financial contributions, and supporting pro‐Israel organizations. But not all Jewish‐Americans are part of the Lobby, because Israel is not a salient issue for many of them. In a 2004 survey, for example, roughly 36 percent of Jewish‐Americans said they were either “not very” or “not at all” emotionally attached to Israel.”
“The Lobby’s activities are not the sort of conspiracy depicted in anti‐Semitic tracts like the Protocols of the Elders of Zion. For the most part, the individuals and groups that comprise the Lobby are doing what other special interest groups do, just much better. Moreover, pro‐Arab interest groups are weak to non‐existent, which makes the Lobby’s task even easier.”
“It is AIPAC [American Israel Public Affairs Committee] itself, however, that forms the core of the Lobby’s influence in Congress. AIPAC’s success is due to its ability to reward legislators and congressional candidates who support its agenda, and to punish those who challenge it. Money is critical to U.S. elections (as the recent scandal over lobbyist Jack Abramoff’s various shady dealings reminds us), and AIPAC makes sure that its friends get strong financial support from the myriad pro‐Israel political action committees. Those seen as hostile to Israel, on the other hand, can be sure that AIPAC will direct campaign contributions to their political opponents. AIPAC also organizes letter‐writing campaigns and encourages newspaper editors to endorse pro‐Israel candidates.”
“The Lobby’s perspective on Israel is widely reflected in the mainstream media in good part because most American commentators are pro‐Israel. The debate among Middle East pundits, journalist Eric Alterman writes, is “dominated by people who cannot imagine criticizing Israel.”84 He lists 61 “columnists and commentators who can be counted upon to support Israel reflexively and without qualification.” Conversely, Alterman found just five pundits who consistently criticize Israeli behavior or endorse pro‐Arab positions. Newspapers occasionally publish guest op‐eds challenging Israeli policy, but the balance of opinion clearly favors the other side.”
Nämä luettuaan Salolaisen kommentti ei kuulosta enää niin harkitsemattomalta muuten kuin muotoilultaan. Pahoitteluni siitä, että kommenttini koostui lähinnä pitkistä siteerauksista (puoliltaöin en pysty parempaan), mutta pakko laittaa vielä yksi lainaus:
“No discussion of how the Lobby operates would be complete without examining one of its most powerful weapons: the charge of anti‐Semitism. Anyone who criticizes Israeli actions or says that pro‐Israel groups have significant influence over U.S. Middle East policy—an influence that AIPAC celebrates—stands a good chance of getting labeled an anti‐Semite. In fact, anyone who says that there is an Israel Lobby runs the risk of being charged with anti‐Semitism, even though the Israeli media themselves refer to America’s “Jewish Lobby.” In effect, the Lobby boasts of its own power and then attacks anyone who calls attention to it. This tactic is very effective, because anti‐Semitism is loathsome and no responsible person wants to be accused of it.”
Mearsheimerin kirjoittajatoverina tuossa “Israel-lobby” -teoksessa oli professori Stephen M. Walt, jonka kolumni Foreign Policy -lehdessä olikin tuossa linkityksissäni. Kirjaahan on totta kai kritisoitukin, mutta kukaan ei voi tosiaan kiistää, etteikö AIPAC olisi olemassa ja etteikö se olisi varsin toimelias. Teoksen kritiikissä on enemmänkin huomautettu siitä, voiko Yhdysvaltain politiikkaa Israelin suunnalla sellaisenaan pitää sellaisenaan pelkän etujärjestötoiminnan ja tehokkaan lobbauksen seurauksena.
Mutta olen samaa mieltä, että Salolaisen kommentti oli enemmänkin vain kömpelön ilmaisun tulos, ja laitettavissa taitamattomuuden piikkiin. Salolaisen virhe oli siinä, että hän puhui Yhdysvaltain juutalaisesta väestönosasta yhtenä kokonaisuutena, ja tuolloin stereotypiaan sortuminen tapahtuu väistämättä. Kaiken lisäksi valtapoliittinen arvio — “rahat ja media käsissä” — meni tosiaan pieleen pahemman kerran. Lisäksi, hän jätti täysin huomiotta tärkeimmät eturyhmät, kuten vaikkapa nuo kristillisen oikeiston toimijat.
Ben Zyskowicz ehti jo kommentoida asiaa tahdikkaasti ja hyvin. Gideon Bolotowsky ei niinkään, mutta ei tämäkään varmaan ketään yllättänyt. Toki viime aikoina ovat monet poliitikot käyttäneet muista kansanryhmistä verrattomasti karumpaakin kieltä. Osalle on siitä koitunut seuraamuksiakin, mutta monille ei.
Yhdysvalloista voisi ottaa muitakin esimerkkejä. Amerikanirlantilaisen väestönosan äänestyskäyttäytymiseen taisivat demokraattipoliitikot kiinnittää viimeksi huomiota 1990-luvulla, kun Clinton otti Pohjois-Irlannin rauhansopimuksen sydämen asiakseen. Sikäli kun olen ymmärtänyt, se olikin viimeinen kerta ja sittemmin amerikanirlantilaisista ei ole äänestysryhmänä puhuttu. Latinoväestön äänestyskäyttäytyminen vaikuttanee kaiketi poliitikkojen linjauksiin maahanmuuttokysymyksen käsittelyssä, ja niin edelleen.
Jos nyt hypätään vähän aiheesta sivuun niin varsinkin Yhdysvaltain latinoväestöhän kasvattaa koko ajan painoarvoaan politiikan voimatekijänä ja republikaanit ovat menettäneet latinojen kannatuksen juuri maahanmuuttolinjauksiensa takia.
Esimerkiksi 90-luvun puolivälissä Kalifornia muuttui kertaheitolla punaisesta siniseksi (poislukien Arnold Schwarzeneggerin kuvernöörikaudet), kun republikaanit lähtivät ajamaan laittomien siirtolaisten oikeuksia rajoittavaa lainsäädäntöä. Aiheesta kertoo tarkemmin esimerkiksi tämä Guardianin artikkeli: http://www.guardian.co.uk/world/2012/oct/06/us-elections-2012-california
Blogiin tulevista linkityksistä päätellen on Sikorski näemmä ottanut kantaa tekstiini, omaan jäljittelemättömään tyyliinsä. Aiheesta kiinnostuneet voivat lueskella miehen blogikirjoituksen aamupäivänsä piristykseksi.
Alkuvuodesta The Atlanta Jewish Times -nimisen lehdessä kolumnistä Andrew Adler ehdotti Obaman salamurhaamista mikäli hän ei ole riittävän myötämielinen Israelille. Mikä olisi suomalaisten reaktio mikäli joku venäläisvähemmistömme edustaja ehdottaisi Niinistön salamurhaamista jos Suomi ei liity Venäjän kanssa samaan sotilasliittoon?
Mielestäni se, että jollakin on otsaa julkisesti ehdottaa moista rikosta ja se, ettei siitä nouse suurempaa kohua, kertoo jotain olennaista USA:n valtasuhteista. Eikä kannata unohtaa sitäkään, että joku (kristitty) sekopää (vrt. Breivik) saattaa kokea kolumnin kehotukseksi ja toteuttaa salamurhan.
http://americanfreepress.net/?p=2657
Lisätään nyt sen verran, että Adlerin kolumni ei ollut suoranaisesti ehdotus. Kuten niin usein tämänlaisissa tapauksissa, se oli vain pelkkä ajatusleikki, jossa hän pohdiskeli mitä Benjamin Netanjahu voisi tehdä suojellakseen Israelia. Tuota kummallista pikku välinäytöstä on käsitelty täällä.
Koomiseksi tuon kolumnin tekee se, että selvästi Israelille myötämielinen henkilö esittää siinä vakavissaan, että Netanjahu saattaisi hyvinkin suunnitella hänen oman kotimaansa istuvan presidentin murhaamista. Kolumnin kirjoittajan asiatieto maailmanpolitiikasta käynee parhaiten ilmi hänen Star Trek – ja Tom Clancy -viittauksistaan. Sotilas-scifi on aina ollut kovaa kamaa amerikkalaisen laitaoikeiston keskuudessa.
Etkö näe metsää puilta? Jos USA on demokratia (mikä siis tarkoittaa sitä, että valta on kansalla), niin miten presidentin murhaaminen voisi edistää kenenkään asiaa? Eikö sopivampi kohde olisi amerikan kansa (jolla on väärät mielipiteet)?
Kolumnissa siis sanotaan rivien välissä, että USA ei ole demokratia ja leikkisästi pohditaan mitä tehdä jos valtaan on päässyt lipsahtamaan väärä tyyppi.