Volga, Italia, XII/1942

Italialaisia sotavankeja NeuvostoliitossaSeitsemänkymmentä vuotta sitten, joulukuussa 1942, oli Neuvostoliiton ja Saksan välinen taistelu saavuttanut ratkaisevan vaiheensa Stalingradin edustalla. Saksan maavoimien neljännen panssariarmeijan epäonninen operaatio “Talvimyrsky”, Wintergewitteryritti joulukuun 12. päivästä alkaen murtaa neuvostojoukkojen saartorengasta kaupungin ympärillä. Puna-armeijan vastahyökkäys, operaatio “Pieni Saturnus”, käynnistyi neljä päivää myöhemmin. Sotatoimen ensi vaiheessa neuvostojoukot iskivät Volgaa kohti  pyrkineitä akselivaltain asevoimia vastaan pohjoisen suunnalta. Hyökkäyksen kohteena oli etenkin Donin varrella edennyt 8. italialainen armeija, kenraali Italo Gariboldin komentama Armata Italiana in Russia.

Italialaiset sotilaat tekivät sitkeää vastarintaa, pitäen puoliaan neuvostojoukkojen ylivoimaa vastaan silloinkin kun akselivaltain operaatiota tukeneiden romanialaisten ja unkarilaisten puolustus romahti. Taistelun lopputulos oli kuitenkin alusta asti selvä. Jouluun mennessä oli raskaita tappioita kärsinyt 8. armeija lyöty rammaksi, ja vuoden vaihtuessa kävivät neuvostojoukot kenraali Gariboldin siirtoarmeijan alppijääkärien kimppuun. Maansa asevoimien eliittiä edustaneiden vuoristojoukkojen tappio merkitsi itärintamalle lähetetyn italialaisen siirtoarmeijan lopullista tuhoa.

Italialaisen sotilasretkikunnan kohtalo Neuvostoliitossa sai sodan aikana ja sen jälkeen sijansa molempien maiden taiteessa ja kirjallisuudessa. Neuvostoliiton sotavankeuteen jääneet tai itärintamalle kadonneet italialaiset sotilaat olivat hetkittäinen aihe etenkin Giovanni Guareschin suomalaisillekin tutuissa Isä Camillo -kirjoissa. Eräässä suomeksi julkaisemattomassa vuoden 1948 vaaleihin ajoittuvassa lyhyessä tarinassa pappilaan saapuu Maria Barchini -niminen nainen, joka ilmoittaa Don Camillolle äänestävänsä kommunisteja, koska nämä ovat luvanneet palauttaa hänen poikansa Neuvostoliitosta. Velvollisuuksiensa mukaisesti Don Camillo muistuttaa Mariaa siitä, että kommunistien äänestäjiltä on evätty synninpäästö. Maria vastaa, että äitinä hänen on tehtävä tämä uhraus poikansa hyväksi. Kirkkoherra tekee ratkaisun omantuntonsa mukaisesti ja suo poikaansa ajattelevalle äidille synninpäästön. Asiasta tietämätön kommunistipormestari Peppone saa lopulta kuulla Marialle annetuista katteettomista vaalilupauksista ja kertoo tälle, että kommunistit eivät tosiasiassa voi auttaa häntä. Maria toteaa viimein, ettei äänestä mitään puoluetta, koska yksikään näistä ei kykene tuomaan hänen poikaansa takaisin Venäjältä. Myöhemmässä, vuonna 1959 kirjoitetussa romaanissa “Toveri Don Camillo” kohtaavat Neuvostoliittoon matkustaneet kirkkoherra ja kommunistijohtaja kadonneen italialaisen sotilaan, ja Don Camillo suorittaa sielunmessun kaatuneiden italialaisten sotilaiden kätketyllä hautausmaalla.

Elokuvataiteessa teemaa lähestyi neorealistisista filmeistään tuttu Vittorio de Sica. Vuonna 1970 ohjattu draamaelokuva I Girasoli — esitetty Suomessa sanatarkasti käännetyllä nimellä “Auringonkukkia” — kertoi sodan erottaman italialaisen pariskunnan tarinan. Sophia Lorenin ja Marcello Mastroiannin näyttelemä aviopari joutuu erilleen miehen saatua komennuksen itärintamalle ja kadottua taistelussa. Yksin jäänyt vaimo matkustaa vuosia sodan jälkeen Neuvostoliittoon etsimään miestään löytääkseen tämän osin muistinsa menettäneenä, uuden elämän venäläisen naisen kanssa aloittaneena.

I Girasoli oli historiallinen sikäli, että kyseessä oli ensimmäinen osin Neuvostoliitossa kuvattu länsimainen elokuva. Tämä tuskin oli sattumaa, sillä Neuvostoliitossa oli suhde italialaisiin ollut jo sodan aikana olennaisesti toisenlainen kuin asennoituminen saksalaisiin. Siinä, missä saksalaisten idässä käymä raaka tuhoamissota ja ali-ihmispropaganda saivat vastineensa neuvostopropagandan epäinhimillistävässä suhtautumisessa saksalaisia sotilaita ja siviilejä kohtaan, näyttäytyivät italialaiset harhaanjohdettuina ihmisparkoina, vastentahtoisina sotilaina jotka oli riistetty kotimaastaan Välimeren rannoilta ja lähetetty Venäjälle. Historioitsija Stephen Morillon määritelmiä lainaten toisen maailmansodan itärintama edusti niinsanottua “alikulttuurista” selkkausta — sotaa, jossa molemmat periaatteessa samaan kulttuuripiiriin lukeutuvat osapuolet suhtautuvat toisiinsa paholaismaisina vihollisina, jossa sovittelumahdollisuutta ei ole, ja jossa sotaa käydään elämästä ja kuolemasta päämääränä vastustajan lopullinen tuho. Neuvostopropagandan suhtautuminen Saksan liittolaisiin lähestyi kuitenkin joko tarkoituksetta tai harkitusti tavallista kulttuurinsisäistä sotaa, jonka elementteihin kuului myös samastuminen viholliseen ja myötätunto ainakin yksittäisiä vihollissotilaita kohtaan.

Todennäköisesti kuuluisin esimerkki italialaisten sotilaiden kuvauksesta neuvostovenäläisessä kirjallisuudessa on Mihail Arkadijevitš Svetlovin sodan aikana kirjoittama runo “Italialainen”. Syntyjään venäjänjuutalainen Svetlov palveli Suuren isänmaallisen sodan aikana Krasnaja Zvezda -lehden kirjeenvaihtajana. Vuonna 1943 kirjoitetun runon venäjänkielisen alkuperäisversion ensi säe alkaa viittauksella kaatuneen italialaisen sotilaan köyhään perheeseen, minkä voi tulkita sodanajan neuvostovenäläiselle retoriikalle ominaiseksi vetoomukseksi kansallisuusrajat ylittävän luokkatietoisen myötätunnon puolesta. Runon myöhemmät säkeet ottavat tylymmän, syyttävän sävyn ja korostavat puolustajan oikeutta surmata kotimaahansa hyökännyt vihollinen. Ratkaisevaa kuitenkin on, että kaatuneen vihollisen ihmisyys saa tunnustuksensa. Vieläpä runon moittiva sävykin antaa ymmärtää, että neuvostosotilaan kiukun takana on ensisijaisesti viha siitä, että hänet on pakotettu surmaamaan juuri italialainen rivimies.

Svetlovin runon ensi säkeet lausuttiin de Sican ohjaaman I Girasoli -elokuvan eräässä kohtauksessa. Sodanajan menetysten tuskaa ja epätietoisuutta purkaneeseen italialaiseen elokuvaan sisältyi neuvostovenäläinen tunnustus entisen vihollisen kaatuneille sotilaille, mikä täydellisti molemminpuolisen sodanjälkeisen sovituksen. Runo on käännetty myös omalle kielellemme, suomentajana Toivo Flink:

Miehen rinnassa risti on musta                                                                                                                       ilman kultaa ja kaiverrusta                                                                                                                           Jättää ei sitä hennonnut kotiin,                                                                                                                           otti mukaansa kun lähti sotiin.

Katson sinuun, Napolin poikaan.                                                                                                                          Mikä maahamme, mies, sinut toikaan?                                                                                                              Miksi olitkaan onnea vailla                                                                                                                 kotipuolesi tutuilla mailla?

Ammuin Mosdokin tienoilla sinut.                                                                                                                          — Minä myös olen uneksinut                                                                                                                     tarumaastasi Italiasta,                                                                                                                                 gondolistasi komeasta…

Mutten lähtenyt asetta kantain                                                                                                                        rauhaa rikkomaan helteisten rantain,                                                                                                                 eivät kuulani kuolemaa kylvä                                                                                                                 Rafaelin maan ylpeän yllä.

Sinut syntymäsijoillain ammuin.                                                                                                               Täällä kansani elää — jo ammoin                                                                                                                      täällä venäjän kielellä soivat                                                                                                                 kansansadut ja bylinat oivat.

Vai sinunko tyyni on Don?                                                                                                                                  Vai sinunko maatasi on                                                                                                                                     nämä arot, ja täällä on taivaasi?                                                                                                                  Ehkä isäsi pellot nuo raivasi?

Eipä raivannut! Sinuthan tuotiin                                                                                                                    että kaatuisit maassani luotiin,                                                                                                                      sinut aseeni hengiltä iskisi,                                                                                                                   hautaristiksi muuttaisi ristisi…

Tulit maahani anastajana,                                                                                                                                   muttet maatani minulta saa.                                                                                                                           Minä ammun — kuin totuuden sana                                                                                                      laukaukseni kajahtaa.

Siihen loppuivat riemus ja vaivas.                                                                                                                 Sammuu keskellä hankien nyt                                                                                                                                 Italiasi siintävä taivas                                                                                                                                             jäisiin silmiisi jähmettynyt.

—–

Kirjallisuutta:

Hope Hamilton, Sacrifice on the Steppe; The Italian Alpine Corps in the Stalingrad Campaign, 1942-1943, Casemate Publishers 2011.

Katharine Hodgson, Written with the Bayonet; Soviet Russian Poetry of World War Two, Liverpool University Press 1996.

Uuden runon Venäjä, toimittanut Toivo Flink, Karjala-kustantamo, Petroskoi 1989.

Advertisements
This entry was posted in Historia, Sota and tagged , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.