Helsingin suomenkielinen työväenopisto ja Helsingin Suomi-Puola-yhdistys tarjoavat tänä keväänä luentosarjan otsikolla “Katsaus Puolaan”. Luentosarjassa on asiansa osaavia hyviä esitelmöitsijöitä — etenkin kirjallisuudesta luennoiva Päivi Paloposki — mutta Puolan historiaa käsittelevien luentojen pitäjien valinnat ehkä hieman hämmästyttävät. Ensimmäinen luento, “Näkökulmia Puolan historiaan” on uskottu emeritusprofessori Matti Klingelle, siinä missä seuraavan session “Puolan kohtalo – aina Saksan ja Venäjän välissä” vetää yleisesikuntaeversti Sampo Ahto.
Kumpikaan luennoitsija ei ole tullut tunnetuksi Puolan-asiantuntijana, ja heidän perspektiivinsä maan historiaan on osin kyseenalainen, osin rajoittunut. Klinge esitti omia tulkintojaan Veikselin valtion lähihistoriasta kaksi vuotta sitten julkaistussa teoksessaan Jupisteeri; Päiväkirjastani 2009-2010. Teoksessaan emeritusprofessori totesi ykskantaan Puolan kantavan päävastuun toisen maailmansodan syttymisestä, vieläpä siinä määrin että ulkoministeri Józef Beck olisi ollut suurempi syypää sotaan kuin itse Adolf Hitler. Natsi-Saksan pyrkimysten varsin pitkälle menevän ymmärtämisen ohella Klinge peräänkuulutti myös “todellisuudentajuisuutta” Neuvostoliiton toteuttaman Katynin joukkomurhan käsittelyssä.
Yleisesikuntaeversti Ahto on tehnyt Puolan sotaaedeltäneestä ulkopolitiikasta vaatimattomamman arvion kuin Klinge, tyytyen eräässä Sotilasaikakauslehden kirjoituksessaan — mikäli oikein muistan — luonnehtimaan Varsovan menettelyä “edesvastuuttomaksi”. Puolan viimeisimmän maailmansodan aattona harjoittamaa ulkopolitiikkaa voi toki ilman muuta kritisoida, etenkin mitä tulee Puolan ja Liettuan välisiin suhteisiin. Ahdon asenteesta on kuitenkin kuultanut läpi kykenemättömyys hahmottaa Neuvostoliittoa ja Saksaa kohtaan harjoitetun politiikan syitä nimenomaan Puolan näkökulmasta. Kirjallisen tuotantonsa perusteella Ahto tuntee perusteellisesti molempien maailmansotien ajat sekä Puolan alueella käydyt taistelut saksalaisten ja venäläisten välillä, mutta minkäänlaisena Puolan tai puolalaisuuden tuntijana häntä ei nähdäkseni voi pitää. Hänen suhtautumisensa toista maailmansotaa käsittelevään historiantutkimukseen on monin tavoin asenteellista ja erheellistä, minkä voi havaita myös hänen viimeisimmästä Anthony Beevor -arvostelustaan Sotilasaikakauslehdessä. Sattumaa eli ei, eversti Ahdon tekemät omintakeiset tulkinnat pyrkivät lähes aina maalaamaan historian suosiollisemmaksi nimenomaan Saksan kannalta.
Luentosarjan järjestäjät ovat epäilemättä halunneet esiintyjiksi niinsanottuja kovia nimiä. Historialuentojen pitäjien kohdalla ratkaisut kuitenkin hämmästyttävät. Kärjistäen voi miltei todeta, että tämän luentosarjan täydellistäisi vielä Solidaarisuus-liikkeestä pidetty esitelmä, jossa esiintyjänä olisi Jaakko Laakso.
Historiantutkijan näkötorni 
Heh. Ei hyvältä kuulosta. Olisivat kutsuneet J.Jalosen.
Mutta on tuo sentään kai parempaa tarjontaa kuin jotkut työväenopistokurssit nykyään – kaiken maailman horoskopiaa, kristallihoitoja ja mitä niitä kuulemma onkaan..
Puolaan oikeasti erikoistuneita historiantutkijoita olisi paljon, Johannes Remy nyt ensimmäisenä. Emeritusprofessoreista olisi Kalervo Hovi itsestäänselvästi parempi vaihtoehto kuin Klinge. Hannes Saarinen olisi asiantunteva luennoitsija hänkin, ja Jaana Gluschkoff on kirjoittanut Varsovassa palvelleista Venäjän armeijan suomalaisista upseereista.
Mutta no, kaipa siellä on ajateltu että Klinge ja Ahto ovat ylipäätään tunnettuja nimiä. Mutta on tämä nyt osapuilleen sama asia kuin jos pyytäisi rhythm & blues -esitystä siltä kaikkein punaniskaisimmalta country-yhtyeeltä.