Suomen Sisu ja A-Talk

   

Tämäniltaisessa A-Talk -ohjelmassa on aiheena viime aikoina “suurkäräjiensä” ja niiden herättämän surkuhupaisan mielenosoituksen myötä uudelleen julkisuuteen noussut Suomen Sisu -yhdistys. Ohjelman tuottajat pyysivät myös minulta lyhyttä haastattelua, ilmeisestikin jälleen sillä perusteella, että olin mukana Suomi, terrorismi ja Supo -teoksen kirjoittajakunnassa, ja artikkelini sivusi myös Sisun toimintaa. Kohtelias ja ystävällinen toimittaja pistäytyi Tampereella toissailtana juttelemassa asiasta. Sitä en uskalla sanoa, miten hyvin haasteluni sujui, koska rajoitetussa ajassa on aina vaikea tiivistää sisältöä riittävän tyhjentävästi. Osaksi sen vuoksi tuumin, että tällä kertaa lienee paras kirjoittaa aiheesta bloggaus jo ennen ohjelman lähettämistä, tarkentaakseni lausuntoani.

Yleisradio on tietysti käsitellyt Sisua ennenkin, samoin myös muut tiedotusvälineet. Yhdistys on tullut tiedotusvälineissä tunnetuksi “muukalaisvihamielisenä” ja vieläpä “pahamaineisena”. Kaiketikin on vaihteeksi soveliasta aloittaa lausumalla muutama myönteinen sana Sisun yhdistystoiminnasta sellaisena, kuin he sen ovat itse esitelleet. Kysehän on yhdistyksestä, jonka toiminta on monin tavoin harmitonta ja johon liittyy runsaasti kiitettäviäkin piirteitä, kuten esimerkiksi kynttiläin laskua sankarihaudoille, tempauksia Pelastusarmeijan joulupatakeräyksiin osallistumiseksi, suomalaisuuden päivän ja muiden merkkipäivien juhlistamista, valokuvakilpailuja, vieläpä pyöräretkiäkin. Nämä kaikki ovat totta kai sellaisenaan hyvää ja tervehenkistä yhdistystoimintaa ja selittänevät osaltaan Timo Soinin taannoin tekemän rinnastuksen maamiesseuroihin. Epäilemättä myös monelle rivijäsenelle on tämä tavanomaisempi yhteisöllisyys ollut kiinnostavin ja välittömin virike osallistua Sisun toimintaan.

Keskeistä kuitenkin on se, mikä erottaa Sisun muista maassamme puuhastelevista vastaavaa toimintaa harjoittavista seuroista. Kyseessähän on aatteellinen yhdistys, joten aiheellista on kysyä millainen aatemaailma on kyseessä, ja mitä arvoja yhdistys pyrkii kansalaisyhteiskunnassamme edistämään. Sisun tapauksessa tätä aatemaailmaa voi luonnehtia hyvin perustein äärikansalliseksi tai äärioikeistolaiseksi.

Yhdistyksen periaateohjelma edusti aikoinaan verraten suorasukaista kulttuurista fundamentalismia. Esimerkiksi voi ottaa lausahduksen, jossa “esivanhempiemme vuosituhansien aikana luomaa kulttuuria” ei tulisi “muuttaa pysyvästi”, puhumattakaan radikaalista kommentista, jossa “vieraiden vaikutteiden imeminen täydentämään omaa kulttuuriamme” on peräti “rikos kansakuntaa vastaan”. Sisulle itselleen ei vieraiden vaikutteiden imeminen tosin ollut koskaan mikään ongelma, kunhan ne edustivat poliittisesti oikeaa laitaa. Yhdistys julkaisi muistovärssyjä Jörg Haiderille, Sisun sivuilla esiteltiin eurooppalaisia äärioikeistopuolueita “kansallismielisille tutustumisen arvoisina”, ja yhdistys suositteli luettavaksi natsiokkultisti Savitri Devin ja Hitlerin hoviälykön Alfred Rosenbergin teoksia. Jälkimmäisen opuksen muuan Sisun huomattava jäsen nimesi kysyttäessä peräti “keskeiseksi osaksi eurooppalaista aatehistoriaa”. Sisun kirjalistassa oli Rosenberg ja Devi liitetty saman “Pohjoisen sielun avaimet” -otsikon alle yhdessä Kalevalan seurassa, joten on vaikea välttyä tulkinnalta että yhdistys piti natsifilosofiaa yhtä suuressa arvossa kuin Suomen kansalliseeposta.

Periaateohjelman sanankäänteet “kansansielusta” ja “orgaanisesta kansanyhteisöstä”, puhumattakaan “kansojen tarkoituksellisesta sekoittamisesta” hajahtivat ylipäätään sotienvälisen ajan äärioikeiston retoriikalta, etenkin kun pitää mielessä Sisun luotsimiehenä puuhastelleen Teemu Lahtisen aiemman taustan uudelleenperustetun IKL:n toiminnassa. Kuvaukset siitä, miten “hallitseva eliitti on jo nyt muuttanut joidenkin sanojen merkitystä siten, että normaalien sanojen käyttäminen on miltei rikollista” kielivät ääriliikkeille varsin tyypillisestä vainoharhaisuudesta. Rotuoppien ja uudelleenlämmitetyn tieteellisen rasismin kanssa flirttailu kuului myös Sisun aatemaailmaan, siinä määrin että Sisusta verraten myötäsukaisen historiikin kirjoittanut eräs entinen jäsenkin myönsi kokeneensa moisen ajatustenvaihdon saaneen liikaa sijaa yhdistyksen sisällä. Yhdistyksen mainostamilla “kansallismielisillä keskustelusivuilla” jutustelu olikin ajoittain omaa luokkaansa.

Sisun tarkoituksena oli sen perustajien lausunnon mukaan jäljitellä Akateemista Karjala-Seuraa, mutta käytännön tasolla se on ollut enemmänkin vain AKS:n säälittävä parodia. Sotienvälisen ajan AKS perustui lujaan uskoon Suomen kansan suuruudesta, elinvoimasta sekä pyhästä tehtävästä kansakuntana. Sisun käyttövoimana on sen sijaan ollut surkea kansallinen alemmuuskompleksi ja ajatus kansakuntamme haavoittuvaisuudesta ja uhanalaisuudesta. Painamissaan lentolehtisissä yhdistys maalaili uhkakuvia Suomen ja koko Euroopan tuhoksi koituvasta massiivisesta siirtolaisten tulva-aallosta, joka johtaisi vääjäämättä väestön vaihtumiseen ja länsimaiden perikatoon. Kukaan ei tietysti kiistä, etteikö turvapaikkakäytäntöihin liittyisi epäselvyyksiä ja etteikö pakolaisuus olisi aina ollut altista väärinkäytöksille siinä missä kaikki muukin inhimillinen toiminta. Sisun asenne pakolaisiin oli silti lähtökohtaisen kyyninen ja halveksuva.

Sisun mainos

 

 

 

Siinä, missä oman aikamme laitavasemmisto on kauhistellut globalisaation aiheuttamaa pääomien liikkumista, Sisun pelkona on ollut siis ihmisten liikkuminen. Viimeistään vuoden 2006 jälkeen, jolloin Sisu julkaisi Muhammed-pilapiirrokset, pääasialliseksi huolenaiheeksi kiteytyi maahanmuutto nimenomaan islamilaisista maista. Tällä oli kytköksensä maailmalla levinneeseen Eurabia-kirjallisuuteen, jonka levittämät propagandistiset uskomukset Eurooppaa uhkaavasta muslimien ylivallasta saivat sijansa Sisun jäsenistön aatemaailmassa. Näitä näkemyksiä esittivät käytännössä kaikki yhdistyksen piiristä nousseet perussuomalaiset kansanedustajat — huomattavimpana Jussi Halla-aho — sekä myös nyttemmin puolueen tiedotusvastuuseen nimitetty Matias Turkkila, niin ikään entinen Sisun jäsen.

Pohjimmiltaan kyse on siis äärioikeistolaisesta alakulttuurista, jonka jäsenet päättivät kokeilla poliittista toimintaa perussuomalaisen puolueen kautta. Muutamat myös saavuttivat menestystä. Enin osa Sisun hallituksessa toimineista jäi kuitenkin pysyvästi kulttitasolle. Omanlaisensa hahmo oli Sisun keskuudessa “neohumanistiseksi” kutsuttua hieman sekavaa kovan linjan äärioikeistolaista suuntausta edustanut Esa Taberman, joka lukeutui Pekka Siitoimen läheisiin ystäviin ja oli vielä vuonna 2007 eräs Halla-ahon suosittelemista eduskuntavaaliehdokkaista SKS:n listoilla. Yhdistyksen hallituksessa istunut Eetu Rautio, joka ylisti Jokelan koulusurmaajaa sankariksi, ei ilmeisesti koskaan edes tavoitellut poliittista luottamustointa. Se, mihin yhdistyksen uudella virvoittelulla pyritään, on epäselvää. Mahdollisesti kyseessä on puheenjohtajaksi valitun kansanedustaja Olli Immosen oma henkilökohtainen nostalgiaprojekti. Voi myös olla, että Sisu pyrkii jälleen Suomalaisuuden liiton nuorisojärjestöksi, jollaisena se aloitti taipaleensa.

Onko kyseessä sitten poliittisesti uhkaava tai vaarallinen ääriliike? Sisu on monista vastenmielisistä piirteistään huolimatta toiminut täysin rauhanomaisesti. Yhdistyksen pääasiallinen toimintamuoto on koko ajan ollut äärioikeistolaiseksi luonnehdittavan propagandan levittäminen etenkin internetissä. Eräät yhdistyksen jäsenet ovat koetelleet kansanryhmän vastaista kiihotusta koskevien pykälien rajoja provosoivilla kirjoituksillaan. Se, missä määrin tämän voi katsoa uhkaavan yhteiskuntarauhaa, on makuasia. Lain rajoja kokeillaan monin eri tavoin, ja maassamme toimii myös erinäisiä tahoja, joille laittoman maahantulon kaikkinainen puolustelu tai vaikkapa lumeavioliittojen järjestäminen ovat pyhiä asioita “siirtolaisaktivismin” nimissä.  Yhden sortin kyseenalaisuudet eivät silti muuta toisia yhtään hyväksyttävämmiksi.

Loppujen lopuksi se, miten yhdistyksen toimiin haluaa suhtautua on puhtaasti arvokysymys. Sisun toiminta on kenties ollut vain keskenkasvuisten aikamiesten leikittelyä ja itsetarkoituksellista poseeraamista “poliittisesti epäkorrekteiksi” koetuilla asioilla. Rasistisen propagandan järjestelmällinen levittäminen on kuitenkin luonteeltaan ja vaikutuksiltaan asia, jota ei tarvitse eikä pidä sietää moraalisella tasolla, vaikka sen sitten ehkä haluaisikin ilmaisunvapauden merkeissä hyväksyä.

Muutamissa tapauksissa syytteet ja tuomiot ovat myös suoneet Jussi Halla-ahon ja James Hirvisaaren tapaisille hahmoille tilaisuuden esiintyä sananvapauden väärinymmärrettyinä marttyyreina. Tavallaan on ironista, miten illan A-Talkissa vieraana olevilla Halla-aholla ja vasemmistolaisella kaupunginvaltuutettu Dan Koivulaaksolla on tässä suhteessa jossain määrin yhteistä. Koivulaakso on luonnehtinut oikeusjärjestelmää avoimesti “luokkavallan välineeksi”, siinä missä Halla-aho on suhtautunut korkeimpaan oikeuteen yliolkaisesti ja hänen toverinsa ovat ounastelleet tuomiovallan joutuneen monikulttuurisuusideologiaa ajavien tahojen rämettämäksi. Näissä oikeuslaitosta kohtaan tunnettujen epäluulojen perusteluissa tavallaan kiteytyvät oikeiston ja vasemmiston vainoharhaisuuksien erot.

Mitä sitten tulee Yleisradion esittämään kysymykseen “uhkaako monikulttuurisuus Suomea kansakuntana”, niin vastaus on ei. Äärioikeistolaiset toimijatkaan eivät sellaisenaan uhkaa Suomea kansakuntana, mutta maatamme uhkaavat kyllä monet muut asiat. Vallitseva arvotyhjiö ja aatteettomuus ovat luoneet tilanteen, jossa kaikkein räikeimmätkin ilmiöt ovat kyenneet saavuttamaan jalansijaa valtavirtapolitiikassa. Tämän taustalla on se karu ja kylmä totuus, että kansallinen ajattelu on maassamme kateissa.

Tätä ei voi liioitella. Suomalaisten enemmistölle aiemmin niin tärkeät hyvinvointivaltio sekä konsensusyhteiskunta ovat muuttuneet kirosanoiksi tai ontoiksi iskulauseiksi. Menestyvistä yksilöistä ja mielipidevaikuttajista liian monet edustavat matalamielisyyttä, rappiota ja moraalittomuutta maamme historiassa ennennäkemättömällä tavalla. Tämän päivän yksilökulttia markkinoivilta ihmisiltä puuttuu hyvin usein sekä koulutus ja sivistys että kokemus työnteosta ja ponnistelusta. Samalla kun kaikkinainen eriarvoisuus on lisääntynyt ja sotien jälkeen luotua hyvinvointiyhteiskuntaamme on pyritty purkamaan, on isänmaanrakkaus haluttu muuttaa vain kiiltokuvamaiseksi kauppatavaraksi. Tilanteessa, jossa oikeiston ja vasemmiston suhdetta isänmaallisuuteen sävyttää teennäisyys, piittaamattomuus, halveksunta tai avoin pilkka, ei tarvitse ihmetellä että äärioikeisto ja populistit ovat kyenneet hetkellisesti monopolisoimaan kansalliset arvot.

Porvariston taholla vallinnut horjuva suhtautuminen puolestaan on johtanut siihen, että uudelleen versoneita äärioikeistolaisia ilmiöitä ja niiden vaikutuksia pitävät politiikassa esillä nykyään paljolti vain vasemmistolaiset toimijat. Heillä taas on oma poliittinen painolastinsa, johon vastapuoli voi vedota pyrkiessään sivuuttamaan tämän kritiikin. Seurauksena on vastakkainasettelu, joka tulee todennäköisesti vain kärjistämään politiikkaa vielä entisestään. Tosin oman aikamme vauhdikkaassa ja lyhytjännitteisessä poliittisessa keskustelussa kulttuurisodatkin ovat tavattoman nopeasti ohimeneviä ilmiöitä, ja tiedotusvälineillekin niillä on lähinnä vain viihdearvonsa.

Advertisements
This entry was posted in Media, Politiikka, Yleinen and tagged , , . Bookmark the permalink.

16 Responses to Suomen Sisu ja A-Talk

  1. Jussi Jalonen says:

    Ohjelmasta jälkikäteen saamani selosteen valossa pitänee mainita kaksi asiaa. Toisin kuin kansanedustaja Halla-aho antoi ymmärtää, niin minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaista “omaa keskustelupalstaa” — paitsi tietysti, jos sillä viitataan tähän tai aiempaan Uuden Suomen blogiini.

    Mitä taas tulee kansanedustaja Halla-ahon toteamukseen siitä, että allekirjoittaneella olisi pakkomielle Sisun suhteen, no jaa. Sotamies Honkajoen sanoin, yksilö on aina jäävi tekemään itse arviota omista henkisistä kyvyistään. Rapiat kolmisensataa tekstiä pelkästään maahanmuutosta ja muslimeista kirjoittanut henkilö on epäilemättä asiantuntija pakkomielteiden saralla, joten arvio on kaiketi syytä ottaa vakavissaan.

    Kansanedustaja Olli Immonen puolestaan ansaitsee vain kiitokset puoluekantani mainitsemisesta — vaikka eipä se salaisuus tietenkään ollut, kuten kuka tahansa blogiani lukenut tai sen sivupalkkia vilkaissut voi huomata.

  2. Oscari says:

    Jussi, kiitos hienosta, todella upeesta tekstistä. Kirjoitat: “Vallitseva arvotyhjiö ja aatteettomuus ovat luoneet tilanteen, jossa kaikkein räikeimmätkin ilmiöt ovat kyenneet saavuttamaan jalansijaa valtavirtapolitiikassa. Tämän taustalla on se karu ja kylmä totuus, että kansallinen ajattelu on maassamme kateissa.” Mutta näin se todella on. Vain tuollainen tyhjiö voi täyttyä jollain negatiivisella ja esim. juuri sisu jäsenineen on tuota tyhjiötä täyttämässä.

    Fraasit suomalaisesta tai suomalaisuudesta ovat falskeja. Kuka meistä on suomalainen, miten se määritellään. Mihin vedetään raja, jota ennen on oltava suomalaistunut. Itse olen todella sekäsikiö ja viimeisin löytä oli todella talonpoikaiseksi uskotun suvun tutkittu perinä. Sieltä vaan löytyi juuttien kautta eteläisestä euroopasta tullutta perimää. Tapantunut noin 1000 vuotta sitten. Olemmeko me siis suomalaisia?

    Kiitos kaunis vielä kerran hienosta analyysistäsi. Se rohkaisi minuakin mutukkina 😉

  3. Von says:

    Huoli pois Jussi, ei sinua siellä paneteltu. Insertti jossa esiinnyt oli… no mielenkiintoinen. Vaikka arvostankin ansioitasi sotahistorian tutkijana, niin täytyy myöntää, että tämä äärioikeistojahti, jossa olet varsin näkyvästi ollut mukana on vienyt ainakin minun silmissäni ison osan uskottavuudestasi. Harmi niin.

    • Jussi Jalonen says:

      En minä panettelua epäillytkään, kunhan oikaisin tuon yhden pikkuseikan.

      Insertti kuvattiin Metsossa tiistai-iltana, koska olin koko eilisen päivän työmatkalla, ja olin aika lailla kiireinen. “Äärioikeistojahdista” en nyt oikein tiedä, minusta kyseessä on vain poliittinen ilmiö, jota voi kommentoida siinä missä muitakin poliittisia ilmiöitä. Rehellisesti sanoen minua ei edes kiinnostaisi näihin aina suostua, mutta koska olen sen yhden artikkelin painetussa muodossa kerran julkaissut, niin tavallaan siitä seuraa velvoite antaa pyydettäessä lausunto tai haastattelu.

      Saisi sen joku muukin tehdä, ja sanottakoon että jos olisin ennakolta tiennyt nämä studioon kutsutut keskustelijat, olisin mahdollisesti ehkä sittenkin kieltäytynyt. Suomessa on vain häkellyttävän vähän ihmisiä, jotka ovat tästä asiasta kirjoittaneet yhtään mitään. Pitäisinkin itse toivottavana, että varsinaiset politiikan tutkijat ja yhteiskuntatieteilijät aktivoituisivat tämän aiheen käsittelyssä.

      Asian vaikuttamisesta uskottavuuteeni varsinaisessa työssäni en ole järin huolissani. Sisu-yhdistyksen olemuksen kommentointi tokko vaikuttaa kielteisesti tulkintoihini vuoden 1831 Puolan-sotaretkestä tai jääkäriliikkeestä.

  4. Eräs Kommentaattori says:

    Sisun perustamisen yhdeksi syyksi on kerrottu kansallismielisen kentän haltuunotto. Pekka Siitoin ja Väinö Kuisma nähtiin suureksi haitaksi kansallismielisille. Kaikki varmasti voivat yhtyä siihen käsitykseen, että näin todella oli. Oli hyvää pelisilmää osoittava veto perustaa kansallismielinen liike, jossa näillä henkilöillä ei ollut osaa.

    Siksi onkin perin omituista, että liike, jonka piti ilmeisesti puhdistaa kansallismielisten mainetta, hyväksyi kuitekin riveihinsä ja jopa hallitukseensa avoimia fasisteja, kansanmurhahaaveilijoita ja Pekka Siitoimen esikuntaa. Erityisen omituista on, että nyt kun sisulaiset ovat kytköksissä 39 kansanedustajan puolueeseen, katto pidetään edelleen korkealla ja fasistit ovat tervetulleita hallitukseen.

    Vaikka Halla-ahosta ja kumppaneista ei pitäisikään, tietää jokainen sisimmässään, etteivät he suunnittele Suomessa kansanmurhaa tai fasistidiktatuuria. Sisuun ääriväitteitä esittävät ovat kuitenkin olleet tervetulleita, ilmeisesti sillä perusteella, ettei vanhoja pitkään mukana olleita henkilöitä voi potkia pois. Jos Pekka Siitoin olisi elossa ja olisi ollut alusta saakka Sisun jäsen, uskoisin, että hänkin kelpaisi vaikkapa nyky-Sisun hallitukseen kissoja keittämään ja Heil Hitleriä huutamaan. Voisipa hän saada äänesyssuosituksiakin, vanha jäsen kun olisi. Sisun mediaongelmat kiteytyvät siihen, ettei salonkikelpoisilla sisulaisilla ole minkäänlaista halua irtisanoutua kaikkein äärimmäisistä jäsenistä. Järjestöt koostuvat jäsenistään, eikä tätä saa unohduksiin kotisivuja uudistamalla.

  5. Erno Linnola says:

    “…studiossa ääniala nousi ratkaisevasti vasta silloin kun tuo kaikkein pyhin maanpäällinen olento, eli suomalainen journalisti, uhkasi tippua jalustaltaan.”

    Kiitos Jussi. Tämä päivä on pelastettu, käykööt klo 13.20-23.59 sitten miten tahansa.

    Itse rasismikeskustelussa ikävintä on että vahva tieteellinen argumentti on liian usein poissa keskustelun ytimestä. Ydinkysymys rasismissakin lienee se mikä osa siitä on todellista rasismia ja mikä pelkkää huonoa käytöstä.

  6. Kerrassaan mainio kommentti:
    “Helsinkiläisedustajan mainitsemista pakkomielteistäni en tietysti itse rohkene sanoa mitään. Rapiat kolmesataa tekstiä käytännössä yksinomaan maahanmuutosta ja muslimeista kirjoittanut poliitikko kuitenkin on varmasti asiantuntija pakkomielteiden saralla, joten otan arvion vakavasti.”

  7. jamssiivonen says:

    A-Studion keskustelun suurin puute oli siinä ettei kukaan edes kyennyt määrittelemään mitä monikulttuurisuudella tarkoitetaan ja mitä se erityisenä maahanmuuttopolitiikan muotona sisältää. Ei ole määritellyt kunnolla Halla-aho eikä Koivulehto. Anglosaksisesta politiikan tutkimuksesta sain kaivettua esille alustavasti sen verran, että monikulttuurisuus on tietynlainen vastaus yhteiskunnalliseen diversiteettiin ja se eoaa pelkästä suvaitsevuudesta eräässä tärkeässä kohdassa. Monikulttuurisuus politiikka pitää sisällään ryhmäkohtaisia oikeuksia poiketa yleisistä säädöksistä tai normeista vaikkapa yksilön uskonvakaumuksen tai äidinkielen perusteella. Poikkeusoikeudet voivat myös olla ryhmäkohtaisia kuten vaikkapa Pohjois-Amerikan intiaaniheimoille myönnetyt itsehallinto-oikeudet omilla alueillaan (mukaanlukien liittovaltion verotuksesta vapaat elinkeinot).

    Suomessa maahanmuuttokeskustelussa sekoitetaan siis suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus eikä edes ymmärretä kuinka monikulttuurisuuspolitiikka eoa integroivasta/assimiloivasta politiikasta. Ei siis ihme, että keskustelu on ollut hyvin heikosti argumentoitua ja epäanalyyttista. tästä seuraa melkoisia sekaannuksia. Niinpä ei ole temppu eikä mikään osoittaa esim. Koivulehdon ja kumppanien syyllistyvän teoksessaan samanlaisiin yhteiskuntateoreettisiin virheisiin joista he syyttävät äärioikeistoa. Kun väitetään, että äärioikeisto näkee kuttuurit muuttumattomina selvärajaisina kokonaisuuksina ja käsittelee luokkaristiriitaa kulttuurisin käsittein, niin toisen marxilaisen näkökulman mukaan juuri monikulttuurisuuspolitiikka se pahiten hämmentääkin työn ja pääoman välistä ristiriitaan ja kätkee fundamentaaliset luokkajaot. Go figure!

    • Jussi Jalonen says:

      Suomalaisessa keskustelussahan “monikulttuurisuus”-sanaa on käytetty paljolti aivan miten sattuu. Yleisimmin sillä kaiketi on tarkoitettu jotain esiastetta, jonka tavoitteena on kulttuuri-integraatio.

      Sikäli kun ymmärrän, niin ilmaisu on aikoinaan otettu käyttöön yksinkertaisena, käypänä kuvauksena sellaiselle yhteiskunnalle, josta on voitu erottaa tiettyjä rinnatusten eläneitä kulttuurisia ryhmiä. Kuvatunlaisessa “monikulttuurisessa” yhteiskunnassa tapahtuvaa ryhmien välistä vuorovaikutusta on vastaavasti kuvailtu sanalla “interkulttuurisuus”.

      Aiemmin näitä on käytetty lähinnä historiallisissa yhteyksissä, ja termien liittäminen maahanmuuttoon ja siirtolaisuuteen on käsittääkseni uudempi keksintö. Ajatuksena kaiketikin on kuvailla mainittujen ilmiöiden kautta syntynyttä olotilaa, jonka valtio sitten ottaa tavalla tai toisella huomioon sosiaalipolitiikassaan ja muussa hallinnossaan.

      Toisinaan monikulttuurisuus nähdään integraatiota edistävänä tekijänä, toisinaan se nähdään vaihtoehtona integraatiolle ja assimilaatiolle. Pohjois-Amerikan kun mainitsit, niin Kanadaa on kuvailtu usein monikulttuuriseksi erilaisten kansanryhmien ja kulttuurien valtioksi, siinä missä Yhdysvallat puolestaan on ollut sulatusuunina eräänlainen integraation ja assimilaation esimerkki.

      Perinteiset vasemmistolaiset ja kovan linjan marxilaiset Atlantin tällä puolen kaiketikin ovat tosiaan paheksuneet koko monikulttuurisuus-käsitettä. Kuulostaahan se tosiaan epäilyttävän porvarilliselta touhulta. Kansainvälisyys ja “internationalismi” tosin ovat muuten olleet kovassa kurssissa, ainakin joskus muinoin.

  8. juhavahe says:

    Et ole harkinnut muuttaa tuota etunimeäsi vähän samaan tapaan kuin Adolf Schwein halusi -33 vaihtaa omaansa. Meinaan, kun lukiessani kommentteja ´tyyliin “Hyvä Jussi” mieleen tulee eräs “parlamentaarikko” Hyviä etunimiä, kuten esim. “Juha” on vapaana 😉

    • Jussi Jalonen says:

      Hahah, en. Olen tyytyväinen etunimeeni, ollut aina. Isäni toinen nimi oli “Johannes”, ja siitä sitten lyhennettiin minulle valmiiksi tämä etunimi. Koulussa itse asiassa ärsytti, kun eräs opettaja kuvitteli tuon olevan lempinimi ja puhutteli kerta toisensa jälkeen nimellä “Juhani”, vaikka kastetodistuksessa nimeni oli “Jussi”.

      Adolf Schwein -tapauksesta tuli mieleeni Hesarissa joskus muinoin ollut humoristinen kertomus kolmesta saksalaisesta rakennustyömiehestä, joilla kaikilla oli sattuman oikusta historialliset nimet. Kaverit olivat olleet työnhaussa samalle raksalle, ja mestari kysyi heidän nimiään. “Andreas Hofer” ja “Martin Luther” esittelivät itsensä, minkä jälkeen mestari luuli, että miehet piruilevat hänelle. Pomo totesi, että jos olette pelleilemään tulleet niin saatte häipyä kaikki kolme; ja niin, mikäs olikaan kolmannen nimi? Tässä vaiheessa rakennustyömies “Adolf Hitler” ei enää uskaltanut esittäytyä.

  9. miljasaresvaara says:

    Sinulla oli muutamia varsin hyviä pointteja tuossa, kuten arvotyhjiö ja aatteettomuus (joka on oma aiheensa joten en mene nyt siihen). Mutta mikä Sisu siis on kokonaiskuvaltaan. Varmastikkin on ollut monenlaista jäsentä ja netti-kommentoijaa siellä, en epäile yhtään. Jos sen toiminta on ollut pienimuotoista tai välillä melkein olematonta, eikö silloin toisaalta nouse helposti “jotkut äänekkäät”, oli millaisia tahansa, niin helposti pääosaan. On puolueita ja yhdistyksiä, otetaan nyt vaikka Keskusta, jossa on tapahtunut kaikenlaista ja on kuulunut / kuuluu kaikenlaista tyyppiä, mutta mikä on kokonaiskuva tänäpäivänä, voisi kysyä Keskustasta tai Sisusta (tai mistä vaan).

    • Jussi Jalonen says:

      Haastattelun tehnyt nuori toimittajakin kysyi minulta tosiaan toistuvasti, mikä on Sisun nykytila ja mikä on Sisun kokonaisilme. Tämän päivän tilanteestahan ei tiedä mitään. Toiminta on ollut jäissä jo pitkään, joten ei oikein voinut olettaa muuta kuin että kaipa yhdistys on osapuilleen aatteellisesti samoissa asemissa kuin silloin kolmisen vuotta sitten. Silloinhan pinnalla oli niinsanottu islam-kritiikki — aina varsin suorasukaisiin kauhukuviin asti — ja puheenjohtajaksi valittu Immonen vaikuttaisi ainakin minusta omaavan samat mielipiteet aiheesta kuin silloinkin.

      Mutta en oikein tiedä, mitä merkitystä Sisulla on. Minusta jotenkin vain tuntuu siltä, että Immonen on päättänyt virvoitella yhdistystä nostalgiamielessä, ja tästä on tehty hiukan turhan suuri spektaakkeli tiedotusvälineissä. Tietysti voi olla, että taustalla on jonkin sortin pyrkimus luoda Sisusta puhdasta kultturijärjestöä; tästä tavoitteesta mainittiin Kanava-lehdessä jo vuonna 2009, niin että saa nähdä. Tämä on arvailua.

      Aikoinaan yhdistyksen hallituksessa oli syväekologeja, äärioikeistolaisia, salonkirasisteja, hienostuneita islamofobeja ja muuta vastaavaa porukkaa; kyse oli hassusta pikku alakulttuurista. Mahdollista on, että nyttemmin yhdistyksessä on muunkinlaista väkeä, joka mahdollistaa muutoksen tavalliseksi kulttuurijärjestöksi. Oikeastaan sillä ei minusta ole niin suurta väliä. Eihän tämä Sisun kokous olisi edes ollut uutinen, ellei Helsingissä olisi järjestetty sitä hassua pikku mielenosoitusta.

      Vieläpä sitäkin toimittajat kyselivät, millaista kansanosaa yhdistyksen 700 jäsentä edustavat. En tiedä, leikattiinko tähän antamani lyhyet ja varsin vaatimattomat vastaukseni ohjelmaan mukaan, koska en katsonut inserttiä. Vastauksenihan oli, että mistä minä sen tietäisin. Hallituksessa vaikutti vielä muutama vuosi sitten aika omanlaistaan väkeä, mutta rivijäsenistä ei ole kellään sen kummempaa tietoa — ovatko he opiskelijoita, työssäkäyviä ja mistä päin Suomea he ovat. Keskustaan kun teit rinnastuksen, niin enpä kyllä ihmettelisi vaikka Sisun jäsenrekisteri olisi yhtä huonosti päivitetty ja haamujäseniä täynnä kuin Keskustan aikoinaan.

      En oikein tiedä, onko sillä mitään edes väliä keitä jäseninä on, ja studiossa olleen juontajan epäolennainen tivaaminen jäsenrekisteristä vaikutti minun mielestäni aivan yhtä hupsulta kuin Immosesta ja Halla-ahostakin.

  10. Santeri says:

    Migrant Tales -blogista poimittua: “Far right researcher Jussi Jalonen was interviewed at the start of the program. He made it very clear that Suomen Sisu is an extremist association that is no different from other European extremist groups.”

    Ehkä Sisu-myönteisessä leirissä on sapettanut se, että kun teitä on käytetty asiantuntijana ohjelmissa niin varsinaisesti ette kuitenkaan äärioikeiston tutkija ole. Ammatti toki tutkija. Myös itse kirjoititte, että olette ikään kuin “vain tulleet” kommentoijaksi yhteiskunnallisen keskustelun perusteella. Keskusteluunhan saa osallistua, mutta missä menee sitten raja esitetäänkö tieto “akateemisella auktoriteetilla”. Ei minusta siltä vaikuttanut, mutta sellainen kuva saattaa tietenkin asiasta tietämättömille katsojille muodostua.

    • Jussi Jalonen says:

      Suomessa ei ylipäätään ole varsinaisia äärioikeistotutkijoita. Tämä on niin pieni maa, että kirjoittamalla aiheesta yhden artikkelin muuttuu jo käytännössä asiantuntijaksi.

      Tekemäni artikkeli Suojelupoliisin kirjaan ei kuitenkaan ollut “yhteiskunnallista keskustelua”, vaan aivan puhdas tutkimusartikkeli. Olen sen pohjalta myös pitänyt yliopistossa luentoja. Vierastan “akateeminen auktoriteetti”-sanan käyttöä, mutta kommenttini tästä aiheesta eivät ole mitenkään tyhjän pohjalla tai merkityksetöntä politikointia.

      Mutta politiikan tutkija tai yhteiskuntatieteilijä en ole, sikäli että se ei ole leipätyötäni. Enkä myöskään halua profiloitua “äärioikeistotutkijaksi”, minkä seurauksena en ole antanut tämän enempää haastatteluja, vaikka niitä on pyydetty. Se, että on tullut kirjoittaneeksi ja luennoineeksi aiheesta tuo mukanaan velvoitteen antaa myös pyydettäessä lausunto, mutta enköhän ole osani tällä kertaa tehnyt.

      Muita tutkijoita tietysti voi mainita. Puurosen Vesa on rasismitutkija, joka on kirjoittanut myös äärioikeistosta — mainittakoon, että hän ei ehtinyt tuohon ohjelmaan, vaikka häntä oli pyydetty. Leena Malkki on ääriliikkeiden ja terrorismin tutkija, mutta hänen alaansa on enemmänkin äärivasemmisto; tosin kyllä hän tuntee kentän toisenkin laidan. En ole varma, olisiko sisumyönteisessä leirissä kelpuutettu sen paremmin Puurosen kommentteja; hänen sanomisensa on perinteisesti sivuutettu herjaamalla miestä stalinistiksi kyllästymiseen asti.

      Minua ylipäätään ärsyttää se länkytys, joka nykyään yhteiskuntatutkijoihin kohdistetaan. Käytännössä keskustelussa on muuttunut tavaksi jatkuva kaivojen myrkyttäminen, jossa valtiotieteilijän tai sosiologin sanomiset kiistetään hänen puoluekantaansa vedoten. Hommaforumilla tästä on nähty paljon esimerkkejä. Rauli Mickelssonin kommentit eivät kelpaa, koska hän on julkisesti vihreä. Puurosen eivät kelpaa, koska hän on vasemmistolainen. Et cetera. Hassu juttu, elämme tässä kuitenkin kansanvaltaisessa maassa, mutta tässä on saanut sen vaikutelman että tutkijalla ei saa olla omia poliittisia mielipiteitä. Mikäli hän reilusti tuo ne julkisesti esille, hänen kaikki sanomisensa nollataan puoluekannan perusteella. Mikäli hän taas pitää poliittiset mielipiteensä omana tietonaan, niin yleensä alkaa spekulointi sillä miten hän aivan varmasti piilottelee äärivasemmistolaisia sympatioitaan — tai sitten on julkisuudenkipeä opportunisti, koska kommentoi vaikkapa oikeistoradikaaleja virtauksia vaikkei ole poliittisesti sitoutunut. Ikään kuin jotakuta moinen julkisuus kiinnostaisi.

      Ai niin, ja ei tarvitse teititellä, Herran tähden.

  11. Pingback: Eläinten vallankumous | Historiantutkijan näkötorni

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s