Taannoin edesmennyt Yhdistyneen Kuningaskunnan entinen pääministeri Margaret Thatcher saateltiin eilen haudan lepoon Lontoossa. Suomen edustuksesta huolehti ulkomaankauppaministerimme Alexander Stubb, joka tapansa mukaan myös raportoi hautajaisista Twitterin välityksellä. Ulkomaankauppaministeri nosti esille Thatcherin “tärkeän roolin kylmän sodan päättymisessä”.
Hänen brittiläisen majesteettinsa hallituksen entinen johtaja on ollut itselleni suhteellisen yhdentekevä hahmo, joskin Meryl Streepin tähdittämä elämänkertaelokuva ei ollut mielestäni yhtään hassumpi. Mikäli olisi pakko kommentoida Thatcherin saavutuksia poliitikkona, niin joutuminen sekä Irlannin tasavaltalaisarmeijan että Morrisseyn tyylisen tusinamuusikon tappolistalle on omissa kirjoissani saavutus, jonka voi huoleti merkitä ansioluetteloonsa myönteisenä. Mutta missä määrin Thatcher vaikutti kylmän sodan päättymiseen?
Toisin kuin ulkomaankauppaministeri Stubb haluaa uskoa, Thatcherin rooli rautaesiripun murtumisessa ja itäblokin lopulliseen romahtamiseen johtaneessa kehityksessä oli varsin vähäinen. Kumma kyllä, käsitys siitä että Thatcher olisi näytellyt jotenkin keskeistä osaa mainitussa historianvaiheessa on kuitenkin ties mistä syystä varsin laajalti jaettu. The Economist –lehti ehätti omassa rautarouvaa muistellessa artikkelissaan myös todeta, miten Thatcherin “valmius asettua tyranniaa vastaan edesauttoi Neuvostoliiton loppua”.
Alexander Stubbin ja muiden suomalaistoimijain lausahdukset voisi ehkä laskea parhaillaan televisiossa pyörivien James Bond -uusintojen tiliin, mutta kansainvälisiä kommentteja on vaikeampi selittää. On kyseenalaista, oliko Thatcherin saavutuksilla mitään merkitystä kommunismin kukistumisessa. Päivänselvää on, että hänen ansionsa olivat moniin muihin verrattuna mitättömät. Lech Wałęsa kävi henkensä uhalla työtaistelua Puolassa; paavi Johannes Paavali II tarjosi hengellisen innoituksen kamppailulle kommunismia vastaan; presidentti Ronald Reagan istui yhteiseen pöytään neuvostojohtajien kanssa aseistariisunnasta neuvotellen; laittoman neuvostomiehityksen alaisissa Baltian maissa lukemattomat itsenäisyysaktivistit ponnistelivat kansakuntiensa vapauden puolesta; ja vieläpä Ruotsin sosialidemokraatit pääministeri Olof Palmen luotsaamina toimittivat rahallista tukea Solidaarisuus-liikkeelle, samaan aikaan kun Thatcher itse vastusti Yhdysvaltain asettamia pakotteita kenraali Jaruzelskin sotatilahallinnolle ja suhtautui Puolan työväenliikkeeseen pitkin hampain.
Kyse siis tuskin on uskollisuudesta historiallisille tosiasioille, vaan enemmänkin siitä, että Thatcher on jollain tavoin sovelias ja poliittisesti mieluisa esiteltäväksi kylmän sodan voittajana. Asia muuttuu ymmärrettäväksi, kun huomioi Stubbin lausahduksen ja The Economist -lehden pääsanoman. Molemmat korostavat nimenomaan sitä, miten Thatcher edusti heille kaikkein pyhintä asiaa, markkinataloutta. Etenkin lontoolaisjulkaisun sanoma on selvä, ja kytkeytyy meneillään olevan talouskriisin oloihin.
Nykypäivän sekulaari ja “globalismin” nimiin vannova oikeisto haluaa sattuneista syistä helliä kommunismin romahtamista merkittävänä historiallisena tapahtumana, mitä se tietysti olikin. Se, että neuvostojärjestelmä sai loppunsa paavin, kansallismielisten itsenäisyysaktivistien ja vieläpä työväenliikkeen ponnistusten kautta, on kuitenkin markkinahenkisille ja EU-uskovaisille oikeistotoimijoille ilmeisen hankala pala nieltäväksi. Historia tarvitsee heidän kannaltaan käytännöllisempiä sankareita ja sankarittaria. Ei uskonnollisia johtajia, joiden mielestä Kristuksen kirkko on köyhien kirkko; ei ihmisiä, jotka uskovat kansallisiin arvoihin ja haluavat puolustaa kansakuntansa eheyttä ja vapautta; eikä herran tähden ainakaan työmiehiä, jotka uskovat että heillä on oikeus ansaitsemaansa palkkaan. Näihin arvoihin turvanneet ihmisethän onnistuivat kerran jo tekemään lopun yhdestä valtiojärjestelmästä. Parempi siis pitää huolta siitä, etteivät he pysty tekemään sitä toistamiseen.
Historiantutkijan näkötorni 
The Guardian-lehden mukaan eilen haudattiin myös 1980-luku, Englannin kirkon, konservatiivipuolueen ja BBCn lavastamassa siistissä näytöksessä. Thacther jätti jälkeensä kahtiajakautuneen valtakunnan, mikä jako on yhä syventynyt. Pohjois-Englannissa ja Skotlannissa ei erityisemmin surtu.
Kiitos hienoasta ja tosiasioihin pitäytyvästä alanyysistäsi. Mitä muute olisi voitu Stubelolta edes odottaa kuin twiittailua ja tuollaista tietämättömyyden täytämää kommentointia?
Onko kukaan muuten lukenut Stubelon ns. vaitoskirjaa? Relevanttia vai . . . ?
http://chnm.gmu.edu/1989/items/show/5
Kuten sanottu, varsin vähäisistä teoista on siis kyse.
Ohimennen olisi kaiketi voinut myös mainita sen, miten kommunistien tehtyä vallankaappauksen Grenadalla ainoa, mitä Thatcher sai aikaiseksi, oli protesti Yhdysvaltain täysin oikeutettua sotilaallista väliintuloa vastaan. Muistettakoon myös, että Grenadalla kyseessä oli tosiaan laiton vallankumoushallinto, joka taantui nopeasti sitäkin pahemmaksi avoimeksi sotilashallinnoksi laittomine teloituksineen. Sen lisäksi saarella oli jo kuubalaisia sotilaita. Humanitaaristen syiden lisäksi Yhdysvalloilla oli OAS:n hyväksyntä väliintulolleen.
Thatcherin kommentti Yhdysvaltain hallitukselle oli omintakeinen naiselta, jota on nyttemmin juhlittu yhtenä kommunismin nujertajista ja kylmän sodan voittajista: If you are pronouncing a new law that wherever Communism reigns against the will of the people, even though it’s happened internally, there the United States shall enter, then we are going to have some really terrible wars in the world.