Varsovan gheton soturit

Tänään on tullut kuluneeksi tasan seitsemänkymmentä vuotta Varsovan gheton vuoden 1943 kansannoususta. Vuosipäivä on saanut huomiota Suomessakin, sillä tapahtuman yhteydessä Puolan pääkaupungissa vihitty juutalaisen historian museo on meikäläisen arkkitehti Rainer Mahlamäen suunnittelema. Varsovan vanhat sotakorvaustalot ovat siis saaneet pitkästä aikaa seurakseen uudempaa suomalaista kädenjälkeä.

Gheton kansannousun muistoksi on Tygodnik Powszechny julkaissut teemanumeron, jossa käsitellään yleisemminkin Puolan juutalaisten vastarintatoimintaa sodan aikana. Numero sisältää kuvauksen ghettoselviytyjä Rachel Auerbachin muistiinpanoista sekä Treblinkan kuolemanleirin viimeisen henkiinjääneen Samuel Willenbergin haastattelun. Erääksi gheton kansannousuun liittyväksi ikuisuuskysymykseksi muodostui sodan jälkeen väittely siitä, oliko Puolan sodanaikainen Kotiarmeija — Armia Krajowa, AK, maan pakolaishallituksen virallinen vastarintajärjestö — tehnyt riittävästi ghettotaistelijain auttamiseksi. Kinastelua sävyttivät pitkään syytökset Kotiarmeijan piirissä vallinneesta antisemitismistä, jotka ovat painaneet leimansa muun muassa suomalaisillekin tuttuun Leon Urisin Mila 18 -romaaniin.

Antisemitismiä ja yhteistoimintaa miehittäjien kanssa kiistatta esiintyi Puolassa sodan aikana siviiliväestön keskuudessa. Yhtä lailla antisemitismiä esiintyi itsenäisesti, täysin riippumatta yhteistoiminnasta natsien kanssa, ja Jan Tomasz Grossin Sąsiedzi-teoksessaan käsittelemä Jedwabnen joukkomurha on tunnettu esimerkki maaseutuväestön keskuudessa raaoiksi veritöiksi purkautuneesta rasismista. Vastarintajärjestöistä eversti Czesław Oziewiczin kiihkokansallinen NSZ, joka kävi yksityistä sotaansa kaikkia muita partisaaneja vastaan eikä tunnustanut Kotiarmeijan komentovaltaa, syyllistyi niin ikään väkivaltaisuuksiin juutalaisväestöä kohtaan. Antisemitismiä esiintyi myös Kotiarmeijan piirissä, mutta Varsovan gheton kansannousun osalta oli natsien miehityshallinnon säätämä tiukka rotuerottelu yhteinen ongelma sekä Kotiarmeijalle että juutalaisille taistelujärjestöille. Tilanteessa, jossa gheton muurit erottivat juutalaiset ja katolilaiset puolalaiset väkisin toisistaan, oli vastarinnan koordinointi ja yhteistyö erityisen haasteellista. Toinen ongelma oli Kotiarmeijan oma strategia, joka tähtäsi riittävän aseistuksen kokoamiseen ja laajaan kansannousuun natsien hallintoa vastaan oikealla hetkellä, jolloin maa voitaisiin vapauttaa miehittäjistä nopeasti yhdellä iskulla. Suunnitelma oli laajempaa kokonaisuutta ajatellen perusteltu, mutta kansanmurhatoimien kohteeksi joutuneilla juutalaisilla ei kuitenkaan ollut varaa odottaa sotaonnen kääntymistä.

Vuoden 1943 alkuun asti Kotiarmeijan komentaja, kenraali Stefan Grot-Rowecki oli luovuttanut juutalaisten vastarintaryhmille vielä varsin vähän aseistusta. Syynä oli paljolti se, ettei Kotiarmeija ollut vielä itsekään kyennyt kasaamaan järin mittavaa arsenaalia, mutta puolalainen kenraali ei aluksi myöskään ollut vakuuttunut siitä, olisiko juutalaisilla taistelijoilla kykyjä aseelliseen vastarintaan. Tammikuussa 1943 ghetossa tapahtunut ensimmäinen yhteenotto, jossa juutalaiset taistelijat olivat iskeneet saksalaisia vastaan pistoolein ja polttopulloin, riitti hälventämään Kotiarmeijan johtajien epäilykset näiltä osin. Kevään aikana molemmat ghetossa toimineet juutalaisten vastarintaliikkeet, sekä vasemmistolaisittain asemoitunut Marek Edelmanin ja Mordechaj Anielewiczin perustama Juutalainen Taistelujärjestö ŻOB (Żydowska Organizacja Bojowa) että Kotiarmeijaan läheisemmät kytkökset omannut Juutalainen Sotilasliitto ŻZW (Żydowski Związek Wojskowy) saivat aseapua Puolan viralliselta vastarintaliikkeeltä. Puolan armeijassa palvelleiden juutalaisten ammattiupseerien muodostama ŻZW sai käyttöönsä myös konetuliaseita. Puolalais-juutalaiset historiantutkijat, kuten Michael Borwicz ja Marian Fuks, ovat sittemmin todenneet, että ilman Kotiarmeijan aseapua olisi huhtikuun 19. päivänä 1943 aloitettu laajamittaisempi kansannousu ollut alun alkaenkin mahdoton toteuttaa.

Kansannousun käynnistyttyä sekä kenraali Grot-Rowecki että pakolaishallituksen pääministeri Władysław Sikorski ylistivät ghettotaistelijain vastarintaa ja vetosivat kaupunkilaisiin pakoon pyrkivien juutalaisten auttamiseksi ja suojelemiseksi. Samaan aikaan kapteeni Henryk Iwańskin komentamista Kotiarmeijan turvallisuusjoukoista (KB, Korpus Bezpieczeństwa) koottu iskuryhmä taisteli gheton muurien sisäpuolella yhdessä juutalaisten yksiköiden rinnalla. Iwański sai sittemmin sijansa Jad Vašemin oikeamielisten luetteloissa Israelissa. Kotiarmeijan välitön aseellinen apu jäi kuitenkin rajoitetuksi, paljolti siksi koska pakolaishallitus pyrki edelleenkin välttämään aiemmin päätetyn strategian vastaista ennenaikaiseksi miellettyä kansannousua. Kotiarmeijan johdolle kyseessä oli eräs sota-ajan katkerista valintatilanteista. Juutalaisille taistelijoille Grot-Roweckin huoli ennen aikojaan aloitetusta kansannoususta oli täynnä kovaa ja julmaa ivaa, koska heidän kannaltaan kyse ei ollut ennenaikaisesta toiminnasta, vaan viimeisestä mahdollisuudesta.

Gheton kansannousun murhenäytelmässä näkyivät sekä natsihallinnon erottelupolitiikan seuraukset että sodanajan olosuhteiden luomat murheelliset tilanteet, joissa tarjolla oli vain huonoja vaihtoehtoja. Gheton selviytyjät, kuten Yitzhak Zuckerman ja yhä edelleen vaikuttava Stanisław Aronson, jatkoivat taisteluaan Puolan vastarintaliikkeessä ja osallistuivat myös Varsovan vuoden 1944 kansannousuun. Zuckerman esiintyi sittemmin Adolf Eichmannin oikeudenkäynnissä todistajana, siinä missä puolalaisten korkein kunniamerkein palkitsema Aronson saavutti Israelin armeijassa everstiluutnantin arvon. Aronson on myös säilyttänyt ikäihmisenäkin vanhat siteensä Puolaan, ja varsovalainen ystävättäreni Patrycja Bukalska on laatinut hänen elämänkertansa.

Mielikuva siitä, miten Kotiarmeijan rajoitettu toiminta gheton kansannousun aikana olisi juontanut juurensa suoranaisesta juutalaisvihamielisyydestä, lukeutui sodanjälkeisenä aikana Puolan kommunistihallinnon historiankirjoituksen opinkappaleisiin. Historioitsija Bernard Ber Mark vei menneisyydenhallinnan niinkin pitkälle, että esitti gheton taistelua käsittelevässä teoksessaan kenraali Roweckin erään sähkösanoman tarkoitushakuisesti muovattuna. Roweckin alkuperäinen tiedote, joka oli käsitellyt asetoimitusten ongelmallisuutta, viittasi “juutalaisiin lukuisista ryhmittymistä, kommunistit mukaan lukien”. Ber Markin käsissä sanamuoto muovautui uuteen uskoon, ja hän väitti Grot-Roweckin puhuneen “lukuisista pienistä juutalaisten kommunistien ryhmittymistä”. Sähkeen luova muokkaus soi Ber Markille mahdollisuuden syyttää puolalaista kenraalia juutalaisten leimaamisesta kommunisteiksi Żydokomuna–stereotypian hengessä. Tosiasiassa kenraali Rowecki pyrki hillitsemään huhuja, joissa gheton vastarintatoiminta oli leimattu neuvostomyönteiseksi hankkeeksi. Lisäksi hänen määräyksensä gheton kansannousun aikana ja oma-aloitteisuutensa yhteistoiminnan rakentamisessa olivat osoitus yrityksestä tukea ghettotaistelijoita ja auttaa näitä juutalaisväestön pelastamisessa kohdistetuilla sotatoimilla. Sittemmin Gestapon vangiksi jäänyt ja näiden käsissä päivänsä päättänyt partisaanikenraali toimitti myös länsiliittoutuneille säännöllisesti tietoja natsien kansanmurhatoimista.

Seitsemänkymmentä vuotta gheton kansannousun jälkeen myös historiantulkinta on vakaammalla pohjalla, niin Puolassa kuin kansainvälisestikin. Aihe on Puolassa yhä kipeä, mutta myös sodanaikaista antisemitismiä on käsitelty tutkimuksessa yhä kattavammin. Gheton kansannousua kunnioittavan museon vihkiminen varmistaa sen, että vastarintataistelijain muistolla on vastaisuudessakin sijansa maanosamme historiassa; ja hienoa myös on, että museon ulkoasusta on vastannut suomalainen arkkitehti.

   

Kirjallisuutta:

Joshua D. Zimmerman, “The attitude of the Polish Home Army (AK) to the Jewish question during the Holocaust: the case of the Warsaw Ghetto Uprising”, teoksessa Varieties of Antisemitism: History, Ideology, Discourse, edited by Murray Baumgarten, Peter Kenez, and Bruce Thompson. University of Delaware Press, Newark 2009

Patrycja Bukalska — Stanisław Aronson, Years of turmoil: From Early Years in Łodź through the Ghetto, the Underground, and the Warsaw uprising to Israel’s Wars; A Life, translated and edited by William R. Brand, Kraków 2010

Yitzhak Zuckerman, A Surplus of Memory: Chronicle of the Warsaw Ghetto Uprising, University of California Press 1993

Advertisement