Helsinki, miehitetty kaupunki

  

Kirjoitin vastikään kirja-arvostelun yliopistomme tutkijan Tuomas Hopun taannoisesta teoksesta Vallatkaa Helsinki; Saksan hyökkäys punaiseen pääkaupunkiin 1918. Kirja oli mielestäni oikein hyvä, ja itse kritiikin voi käväistä lukaisemassa Agricolasta. Teosta lukiessani oivalsin itse ensi kerran sen seikan, että Helsinki ehti viime vuosisadan aikana olla kahteen otteeseen vieraan vallan miehittämä kaupunki.

Tämä on eräs niistä asioista, jotka ovat loppujen lopuksi itsestään selviä, mutta joita ei koskaan sanota avoimesti, koska kyseisiä historianvaiheita ei ole totuttu käsitteellisellä tasolla kutsumaan mainitulla tavalla. Sotienjälkeinen historiankirjoitus ja suomalainen ajattelu ehti pitkään rakentua sille ikipätevälle totuudelle, että Suomea ei koskaan miehitetty — mikä tietystikin sellaisenaan pitää paikkansa, koska enin osa maata ei joutunut tekemisiin vieraan vallan joukkojen kanssa.

Sen sijaan maan suurin kaupunki oli kahdesti vieraan vallan joukkojen hallussa. Kevään 1918 tapahtumilla tosin oli sikäli kaksi puolta, koska keisarillisen Saksan sotajoukot tosiaan valloittivat Suomen pääkaupungin maan hallituksen kutsusta, kukistaen siinä samalla laittoman vallankumouksellisen hallinnon. Tapahtuma oli siis osalle Helsingin asukkaista kiistatta vapautus, osalle puolestaan yhtä kiistatta valloitus ja miehitys. Vuonna 1944 maahan saapuneen liittoutuneiden valvontakomission roolista ei kuitenkaan pitäisi olla minkäänlaista epäselvyyttä. Seuranneiden vuosien ajan sodassa tappion kärsineen maan pääkaupunkia hallitsi voittajavaltain varjohallitus, jonka käskyvaltaa tehosti Hotelli Tornin katolle asetettujen konekiväärien ohella myös vain parinkymmenen kilometrin päähän pystytetty sotilastukikohta.

Muualla maailmassa tämä tunnustettaisiin etenkin kansallisessa historiankirjoituksessa täysin ongelmitta vieraan vallan miehitykseksi. Suomessa olemme kuitenkin omaksuneet luontevasti voittajavaltain käyttämät kiertoilmaisut. Maata hallinnut valvontakomissio ei siis ollutkaan miehityshallinto, vaan “välirauhansopimuksen ehtojen noudattamista ja toteuttamista tarkkaillut elin”. Pääkaupungin ulkopuolelle väkisin pystytetty voittoisan neuvostoarmeijan sotilastukikohta ei ollut miehitysvyöhyke, vaan vain “vuokra-alue”. Hotelli Tornia sekä Porkkalan sotilastukikohtaa koskevissa kuvauksissa ilmenee yhä edelleen jonkinlainen henkinen tarve vetää rajalinja miehitysvallan ja muun yhteiskunnan välille, ja ikään kuin eristää miehitysvaihe kansallisen kertomuksen ulkopuolelle. Tämä näkyy vaikkapa sellaisissa otsikkovalinnoissa kuin “Suljettu aika”. Maan pääkaupunki siis ei ollut miehitysvallan alaisuudessa; Helsingissä ja lähiseuduilla oli vain joitakin “suljettuja” alueita. Koska nämä alueet olivat eristyksissä muusta kaupungista ja muusta maasta, siitä totta kai seuraa että Suomi tai Helsinki eivät kokeneet miehityshallintoa, eikä mikään osa maasta ollut miehitetty.

Miehityksen tunnustaminen jälkikäteen on ymmärrettävästi sitäkin hankalampaa, kun pitää mielessä 1990-luvun jälkeen vallinneet niinsanotut “uuspatrioottiset” paradigmat. Kuten tunnettua, Suomi oli saavuttanut vasta kesällä 1944 torjuntavoiton, ja kuten presidentti Mauno Koivisto jo aikoinaan totesi, Suomi ei milloinkaan antautunut. Torjuntavoiton saavuttaneet ja antautumisen välttäneet maat harvemmin tunnetusti joutuvat kuitenkin siihen tilanteeseen, jossa pääkaupunkiin ja sen lähiseuduille saapuu miehitysjoukkoja. Kyseessä on kaksi tulkintaa, jotka eivät mahdu samaan kertomukseen.

Miksi sitten Helsingistä valloitettuna tai miehitettynä kaupunkina pitäisi puhua noita sanoja käyttäen? Onko tarkoitus kukaties vähätellä sodanaikaisia ponnistuksia, hälventää sitä, että Suomi säilytti sodissa itsenäisyytensä, tai alleviivata joidenkin kokemusten oletettua nöyryyttävyyttä? Ei tietenkään. Näkökulma on kiinnostava vertailevan tutkimuksen kannalta, ja sen kautta Helsingin kaupunkihistoria voidaan asettaa entistä paremmin kansainväliseen kontekstiin. Mikäli tarkastelemme alkajaisiksi Helsingin valloitusta vuonna 1918, voimme huomata kiinnostavia yhtäläisyyksiä vuoden 1945 Belgradin operaation kanssa. Helsingin valloittaneet saksalaiset kukistivat Leninin bolševikkien kanssa yhteistyötä tehneen punaisen vallankumoushallituksen, suomalaisten suojeluskuntain avustuksella. Belgradiin hyökännyt puna-armeija puolestaan kukisti natsi-Saksan yhteistyömiehenä toimineen Milan Nedićin nukkehallituksen, jugoslavialaisten partisaanien avustuksella. Molemmissa kaupungeissa oli valloituksen jälkeinen aika eräille miehitys, toisille taas vapautus. Paljon yksiselitteisemmän valvontakomission ajan voi rinnastaa Triesten miehitykseen tai muihin toisen maailmansodan jälkeisiin yksittäisiä kaupunkeja valvoneisiin miehityshallintoihin. Avainasemassa vertailussa olisivat totta kai nimenomaan kaupunkilaisten omat kokemukset — se, millä tavoin kaupungin asukkaat itse tiedostivat ja kokivat vieraan vallanpitäjän läsnäolon arjessaan.

Kaupunki-imagon ja niinsanotun kaupunkikulttuurin toteuttamisen kannalta ajatus Helsingistä miehityksestä vapautuneena avoimena kaupunkina olisi tietysti kerrassaan korvaamaton. Nähtäväksi jää, koska kaupunkifestivaalit alkavat estetiikassaan hyödyntää Warhol-tyylisiä kenraalimajuri von der Goltzin tai kenraalieversti Ždanovin muotokuvia. Maamme pääkaupungissahan tunnetusti on viime vuosina vaikuttanut äänekäs joukko erilaisia kaupunkiaktivisteja, joiden mielestä Helsingin pitäisi olla uusi Berliini — ja mitä kaupungin historiaan 1900-luvulla tulee, he ovat oikeammassa kuin arvaisivatkaan.

 

Advertisements
This entry was posted in Historia, Kulttuuri, Sota and tagged , , , , . Bookmark the permalink.

7 Responses to Helsinki, miehitetty kaupunki

  1. Mikko says:

    Silmiä avaava näkökulma! Samanlaista, mutta maltillisempaa tuuletusta sisällissodasta on Henrik Meinanderin äskettäin päivittämässä Tasavallan tiellä -yleisesityksessä.

    Meinanderin teesi on kärjistetysti, että Saksan joukot tavallaan ratkaisivat koko sodan ja Marski, no, heiluihan hänkin jääkäreineen siellä pohjoisessa.

  2. klasu says:

    Suomenkielistä sanakirjaa minulla ei ole tässä saatavilla, mutta tavanomaisimmin “miehitys” käännetään lontooksi “military occupation”, jolle netistä löytyy seuraavat määritelmät:

    ” A condition in which territory is under the effective control of a foreign armed force.”
    “Military occupation occurs when a belligerent state invades the territory of another state with the intention of holding the territory at least temporarily. While hostilities continue, the occupying state is prohibited by International Law from annexing the territory or creating another state out of it, but the occupying state may establish some form of military administration over the territory and the population. Under the Martial Law imposed by this regime, residents are required to obey the occupying authorities and may be punished for not doing so. Civilians may also be compelled to perform a variety of nonmilitary tasks for the occupying authorities, such as the repair of roads and buildings, provided such work does not contribute directly to the enemy war effort.” (The Free Dictionary)

    “Military occupation is effective provisional control[1] of a certain power over a territory which is not under the formal sovereignty of that entity, without the volition of the actual sovereign.[2][3][4] The intended temporary nature of occupation, when no claim for permanent sovereignty is made by the occupying entity, distinguishes occupation from both colonialism or annexation.[5][2]” (wikipedia)

    “Territory is considered occupied when it is actually placed under the authority of the hostile army. The occupation extends only to the territory where such authority has been established and can be exercised.” (Haagin sopimuksen (1907) artikla IV 42)

    Lisäksi wiki listaa miehityksiä: http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_military_occupations

    Minun mielestäni “miehitys” ei sanan perinteisessä merkityksessä ole pätevä. Neuvostoliittolaiset sotilaat eivät partioineet Helsingin kadulla vaan pysyivät Porkkalassa; hallitus- ja toimeenpanovaltaa käyttivät kaupungissa käyttivät nimellisesti suomalaiset viranomaiset, jotka tottelivat Suomen hallitusta, joka sitten pakosta myötäili Nevostoliittoa. Valvontakomissio painosti suomalaisia juuri uhkaamalla panna toimeen tosiasiallinen miehitys, jos Neuvostoliiton tahtoon ei mukauduta. Esimerkiksi mainitsemassasi Triestessä puolestaan oli suoranainen liittoutuneiden sotilashallinto.

    Luontevampi vertaus löytyy lähempää. Viro luovutti Neuvostoliitolle tukikohtia jo syksyllä 1939; Paldiskista Tallinnaan on joitain kymmeniä kilometrejä. Kun kerran kerta niistä talvisodan aikana pommitettiin Suomea virolaisten sille mitään mahtamatta, ei toki Viroa voi luonehtia täysin suvereeniksi. Kuitenkin perinteisesti neuvostomiehityksen katsotaan kyllä alkaneen vasta heinäkuussa 1940.

    Sodan hävinneen valtion välitila ennen rauhansopimuksen allekirjoittamista, “melkein”-miehitys. Jos sitä kutsutaan miehitykseksi, jotta halutaan korostaa samankaltaisuutta muihin Euroopan miehitettyihin kaupunkeihin, samalla jää huomioimatta muut kuin miehitykseen kuuluvat piirteet… Saksan vallan aikana Ranskassakin oli “zone occupée” ja sitten oli Vichyn hallituksen “zone libre”. Kummassakin tapauksessa sodan hävinnyt valtio myöntyivät voittajan ohjailuun, ja Vichyn hallitus 1940 varmasti näki itsensä samalla tavalla Ranskan hallituksena (kuten myös NL ja USA) kuin Suomen hallitus 1945, vaikka eronsa ovat näilläkin tilanteilla.

    • Jussi Jalonen says:

      Klasu kirjoittaa:

      “Neuvostoliittolaiset sotilaat eivät partioineet Helsingin kadulla vaan pysyivät Porkkalassa.”

      Totta kai, ja Porkkala oli miehitysvyöhykettä. Samoin oli myös Malmin lentokenttä. Kuten sanoin, muualla maailmassa ei olisi mitään vaikeuksia todeta avoimesti, että kaupungin alueella oli miehitysvyöhykkeitä, joissa järjestystä valvoivat vieraan vallan joukot. Tämän pitäisi olla itsestään selvä asia.

      Kokemushistoriasta ja käytännön seikoista puhuttaessa ei kannata ripustautua kansainvälisen lain käsitteisiin tai sanakirjamääritelmiin. Sen tien päässä on taas samanlainen keskustelu, joka käydään joka kerta “kanssasotija”-väittelyn yhteydessä, eikä valmista tule koskaan.

      “Luontevampi vertaus löytyy lähempää. Viro luovutti Neuvostoliitolle tukikohtia jo syksyllä 1939; Paldiskista Tallinnaan on joitain kymmeniä kilometrejä. Kun kerran kerta niistä talvisodan aikana pommitettiin Suomea virolaisten sille mitään mahtamatta, ei toki Viroa voi luonehtia täysin suvereeniksi. Kuitenkin perinteisesti neuvostomiehityksen katsotaan kyllä alkaneen vasta heinäkuussa 1940.”

      En ole varma, onko tämä _perinteinen_ katsantokanta, ja suoraan sanoen olen tässä pyrkinyt selostamaan miten “perinteisyys” ei varsinaisesti ole mikään paras mahdollinen ohjenuora historiantutkimuksessa. Islannissa kutsutaan brittien sodanaikaista läsnäoloa saarella hyvin yksiselitteisesti nimityksellä “miehitys”, ja Iraniin saapuneita Neuvostoliiton ja brittien joukkoja on kutsuttu yhtälailla miehitysjoukoiksi. Onko asia niin, että Virossa vuonna 1939-1940 oleilleita neuvostoarmeijan yksikköjä ei kuitenkaan näistä muista esimerkeistä poiketen ole perinteisesti kuvailtu miehitysjoukoiksi? Ehkäpä kannattaisi aloittaa.

      “Jos sitä kutsutaan miehitykseksi, jotta halutaan korostaa samankaltaisuutta muihin Euroopan miehitettyihin kaupunkeihin, samalla jää huomioimatta muut kuin miehitykseen kuuluvat piirteet…”

      Kysehän ei ollut samankaltaisuuden korostamisesta, vaan siitä että Suomessa yhä käytettävistä kansalliseen historiankirjoitukseen iskostuneista kiertoilmaisuista pitäisi irtautua, että voisimme ylipäätään suorittaa vertailevaa tutkimusta. Siinä voi sitten taas edelleen huomioida erityispiirteet ja poikkeavuudet. Rajasin tässä siis pelkästään Helsingin esimerkiksi, koska puhun nimenomaan kaupunkihistoriasta.

      • klasu says:

        Minä miellän alueen miehityksellä tarkoitettavan tilaa, jossa kyseisellä alueella väkivaltamonopoli on konkreettisesti vieraan vallan sotavoimien (miehitysjoukkojen) hallussa, tavanomaisesti sotilaallisen valloituksen jälkeen. Uskaltaisin väittää että tätä ainakin yleisellä kielenkäytössä “miehityksellä” tarkoitetaan. Mitä itse kukin näkee kuullessaan termit “miehitetty Pariisi” tai “miehitetty Berliini”? Onko Helsingissä tarpeeksi yhtäläisiä piirteitä jotta sitä voi sanoa miehitetyksi? Mielestäni ei. Porkkalanniemi on kyllä lähellä Helsinkiä, mutta epäilen ettei sitä 1944 Helsingin metropolialueeseen kuuluvaksi katsottu.

        Minun mielestäni sanojen perinteisessä, tavanomaisissa merkityksessä pitäytyminen on kunniaksi mille tahansa tieteelle jossa sanojen merkitykset nousevat merkitsevään asemaan. Haagin sopimusta en ottanut esille juridiikan takia, vaan luullakseni kuvauksena siitä miten aikalaiset ymmärsivät käsitteellä miehitys. Monellako stadilaisella kokemuksia siitä kuinka Neuvostoliitto miehitti Helsinkiä? Jos tälläisiä kokemuksia löytyy, voin myöntää olevani väärässä. Olettaen tietenkin ettei jokaista kokemusta valvontakomissiosta tulkata lähtökohtaisesti hypoteesin mukaiseksi miehityskokemukseksi.

        Tärkeää on mitä konnotaatiota milläkin sanalla on, kun valitaan niitä käytettäväksi. Kun puhutaan “torjuntavoitoista”, kaiketi viitataan siihen että suomalaiset “voittivat” sodan loppuvaiheilla joitain taisteluita – tai puolustautuivat menestyksekkäästi, torjuivat sen-ja-sen divisioonan hyökkäyksen. Jatkosodan päättymisen kuvailu yksinomaan “torjuntavoittojen” vinkkelistä taas on jo termin valheellisen harhaanjohtavaa käyttöä: aselepo- ja rauhansopimuksia katsomalla on hyvin selvää, kumpi osapuoli _hävisi_ sodan.

        Minun mielestäni Helsinki oli yhtä miehitetty kuin Suomi jatkonsodan torjuntavoittaja. Tappion uudelleenmäärittely torjuntavoitoksi on likaista; en minä oikein hirveästi eroa näe siihenkään, että neuvostoliittolaisten miehittämä Porkkalan tukikohta uudelleennimetään koko Helsingin miehitykseksi. Suomi oli sodan hävinnyt valtio, joka oli alistettu vastentahtoiseksi vasalliksi ja jonka kurissapitämiseksi oli pakotettu antamaan Neuvostoliiton miehittää Porkkalan tukikohta. Itse asiassa uskoisin hallituksen tehneen kaikkensa juuri estääkseen sen, että Helsingin miehitys todella realisoituisi kansalaisten tajunnassa, ts. tilanne olisi muuttunut sellaiseksi että helsinkiläiset olisivat todella kokeneet pääkaupungin miehitetyksi, eikä “vain” hallituksen nöyrtyvän komission määräilyihin.

        Mitä Viroon tulee, pitäisikö tuota jo sanoa saivarteluksi. Sotilastukikohta jossa on sotilaita on määritelmällisesti miehitetty sotilastukikohta, kaipa ne sotilaat sitten ovat miehitysjoukkoja siinä mielessä: miehittivät tukikohtiaan joita olivat perustaneet “liittolaisvaltioon”. (Käsittääkseni asiasta tuoretta tutkimusta, mm. miksi Laidoner ja kump. eivät mobilisoineet.) Mutta jos kerran Viro oli mielestäsi jo neuvostomiehityksen alainen talvella 1939-40, mitä termiä 17. kesäkuuta 1940 tapahtumista käyttäisit? Minä kun “perinteisellä” tarkoitin sitä, että (käsitykseni mukaan, elleivät minulle ole palturia puhuneet) virolaisten oman kokemuksen mukaan sattui niin että neuvostojoukot tuona päivänä miehittivät Viron.

        Britit myös valloittivat Islannin sotilasoperaatiollla, harvinaisen verettömällä tosin, ja Islannin hallitus de jure protestoi äänekkäästi itsenäisyytensä loukkausta.

  3. Jussi Jalonen says:

    Klasu kirjoittaa:

    “Minä miellän alueen miehityksellä tarkoitettavan tilaa, jossa kyseisellä alueella väkivaltamonopoli on konkreettisesti vieraan vallan sotavoimien (miehitysjoukkojen) hallussa, tavanomaisesti sotilaallisen valloituksen jälkeen.”

    Siinä tapauksessa Porkkala oli miehitysalue, ja osa Suomesta, nimenomaan pääkaupungin välittömässä läheisyydessä ollut paikkakunta, oli miehitetty sodan jälkeen.

    Mutta muuten tuo on hyvin ulossulkeva määritelmä, ja jättää oikeastaan jäljelle vain sellaiset tapaukset, joissa valloittaja on perustanut täydellisen sotilashallinnon. Käytännöllisempää on todeta yksinkertaisesti, että “miehitys” on tilanne, jossa vieraan vallan joukkoja oleskelee kiistanalaisella tai toiselle valtiolle kuuluvalla alueella, siten että syynä ei ole kyseisen alueen asukkaiden toive tai vapaaehtoisuuteen perustuva liittolaisuus.

    Saksalaisten saapuminen Suomeen vuonna 1918 muuttuu rajatapaukseksi, kun pidämme mielessä että Suomi ei ollut tuossa vaiheessa vielä järin laajaa kansainvälistä tunnustusta nauttinut valtio, ja osa maan väestöstä ei tänne saksalaisia ollut halunnut.

    “Monellako stadilaisella kokemuksia siitä kuinka Neuvostoliitto miehitti Helsinkiä?”

    Esimerkiksi taiteilija Touko Laaksonen muisteli lämmöllä heilastelujaan valvontakomission neuvostosotilaiden kanssa. Sen lisäksi tietysti se kuuluisa tarina siitä, millaiseen hirvittävään kuntoon neuvostoliittolaiset jättivät Hotelli Tornin, on aika lailla klassinen kertomus siitä millaisena kaupunkilaiset kokivat miehitysvallan edustajien oleskelun ja lähtemisen.

    “Olettaen tietenkin ettei jokaista kokemusta valvontakomissiosta tulkata lähtökohtaisesti hypoteesin mukaiseksi miehityskokemukseksi.”

    Tässä tulee nyt taas se ongelma, että mikäli koko sanan käyttö on pannaan julistettu ja kokemuksia valvontakomissiosta ei saa tarkastella miehityskokemuksena, niin kansainvälinen vertailu vastaavanlaisten kokemusten välillä muuttuu hyvin hankalaksi.

    Edempänä jo mainitsin, miten tarkastelussa tulee ilman muuta huomioida myös ne eroavaisuudet.

    “Mutta jos kerran Viro oli mielestäsi jo neuvostomiehityksen alainen talvella 1939-40, mitä termiä 17. kesäkuuta 1940 tapahtumista käyttäisit?”

    Valloitus. Aiemmin kun viitattiin englanninkielisiin sanoihin, niin vaihe, josta voi käyttää nimeä “occupation” oli alkanut jo syksyllä 1939; kesällä 1940 tapahtui sitten toimenpide, jota kutsutaan nimellä “annexation”.

  4. klasu says:

    “Tässä tulee nyt taas se ongelma, että mikäli koko sanan käyttö on pannaan julistettu ja kokemuksia valvontakomissiosta ei saa tarkastella miehityskokemuksena, niin kansainvälinen vertailu vastaavanlaisten kokemusten välillä muuttuu hyvin hankalaksi.”

    Ei kai? Toki voidaan tulkita helsinkiläisten kokemukset “miehityskokemuksen” käsitteen kautta; kyse on siitä onko se järkevää. Tarkoitin, että kokivatko helsinkiläiset itse olleensa tuolloin miehitettyjä? Jos voidaan uskottavasti että ainakin merkittävä osa helsinkiläisistä koki valvontakomission läsnäolon sillä tapaa, niin siten on toki perusteltua sanoa Helsinkiä miehitetyksi. En ole historian ammattilainen, mutta uskoisin “miehityksen” aikalaismääritelmällä olevan merkitystä?

    Lopuksi. Jos saksalaisten 1918 läsnäolon Helsingissä voi ymmärtää rajatapaukseksi, pitäisikö vaaran vuosien Helsinkikin nähdä sellaisena? Muistaakseni niissä muissa maissa, joissa oli Neuvostoliiton valvontakomissio ja joukkoja (itäblokki), miehitysjoukot toimivat aktiivisesti, samoin Saksan miehittäessä Tanskaa ja Norjaa. Ulkonaisesti passiivinen mutta kuitenkin reaalinen sotilaallinen läsnäolo kaupungin lähellä – no, ainakin se on erilainen miehitys. Suomettunut miehitys, koska pelkkä sotilaallinen uhka (jota ei tarvinnut realisoida) riitti painostamaan “miehitetyt” toimimaan vaatimusten mukaisesti?

    Toisaalta, minusta “valtio valloitti miehittämänsä alueen” on lauseena oksymoroni (miehitys implikoi jo valmiiksi alueen sotilaallista hallintaa?) Esimerkiksi Ruhrin miehitys, jota nykyään sentään varmaan pidetään miehityksenä ja jota aikalaisekint pitivät miehityksenä, mielestäni ulkoisesti muistuttaa enemmän Viron tapahtumia kesäkuussa 1940 kuin edeltävänä talvena (erotuksena tietenkin motiivi ja lopputulos).

    Joka tapauksessa, epäilen että tämä keskustelu on vaarassa jämähtää jankkaukseksi. Kiitokset kärsivällisyydestä vastata tällaisen harrastelijan pitkähköihin kommentteihin.

    • Jussi Jalonen says:

      Eipä mitään! Käsitteistä keskusteleminen on kokemukseni mukaan kyllä erityisen hankalaa myös niille ammattilaisille. Mutta tosiaan, tässä nousee esille se kysymys, missä määrin helsinkiläisten arkisia kokemuksia on vaaran vuosilta ylipäätään käsitelty. Niistä on totta kai mainittu perinteisesti lähes kaikissa teoksissa — Tornin katolla olleet konekiväärit, suljettu Malmin kenttä, “Suomen pisin rautatietunneli”, ja niin edelleen — mutta uusi erityinen, kokemushistoriallinen kattava katsaus puuttuu kokonaan. Eli tutkimus, joka tosiaan keskittyisi siihen mitä ihmiset kokivat ja tunsivat noissa oloissa, noina vuosina. Tähän asti pääpaino on ehkä ollut enemmänkin poliittisella historialla.

      Miehityksestä puhuminen voi olla provosoivaa ja saattaa yhtä lailla hämärtää keskustelua liiaksi. Mutta jonkinlainen kansainvälinen vertailu olisi hyvä saada aikaiseksi, niin myös Suomea voi tarkastella samalla tavoin kuin vaikkapa sotienjälkeistä Italiaa ja Puolaa.

      “Miehitetyn alueen valloittaminen” voi tosiaan kuulostaa toistolta, mutta en keksinyt parempaakaan suomenkielistä ilmaisua “anneksaatiolle”. Onhan näissä siis kuitenkin sävyero — ensimmäisessä tapauksessa aluetta ei vielä liitetä oman valtion osaksi.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s