Punavihreä kirveslinja

   

Kuluvan viikon keskiviikkona Yhdysvaltain pääkaupungissa järjestettiin kommunismin uhrien muistotilaisuus, johon myös epävirallinen oppositiojohtajamme Timo Soini otti osaa. Perussuomalaisten johtaja toivoi, että myös Suomessa ryhdyttäisiin viimein perkaamaan “kommunismin mätää valtakautta” ja vetosi kansalaisiin järeillä sanoilla: “Vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee”. Samana päivänä Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki teki työtä käskettyä ja ryhtyi oppositiojohtajan peräänkuuluttamiin perkaustalkoisiin. Vasemmiston puoluehallitus antoi ohjeistuksen viimeisen suuren perkeleen, kansanedustaja Jyrki Yrttiahon erottamisesta, koska tämä oli käynyt pitämässä puheen Suomen Kommunistisen Puolueen kokouksessa.

Yrttiahon potkut liittyvät läheisesti Vasemmistoliiton tuskaiseen hallitustaipaleeseen, mutta mukana on myös kaikuja varhaisemmasta historiasta. Vanhempi väki ja poliittisesta historiasta kiinnostuneet muistavat vielä vanhan kommunistipuolueen ohjenuorana 1980-luvulla olleen kirveslinjan, jonka tarkoituksena oli siivota vanha ikävä taistolaisporukka pois puolueen tunnelmaa pilaamasta. Nykyisen hallituksen muodostamisesta asti omassa “vasenryhmässään” vaikuttaneen Yrttiahon erottaminen on paljolti jatkoa samalle linjalle. Kuten mainittu, myös Yrttiahon tausta on viimeisissä vähemmistökommunisteissa, ja tinkimättömän tapansa tehdä politiikkaa hän on omaksunut Jaakko Laakson ja Pentti Tiusasen kaltaisilta itäblokin terrorihallinnon marioneteilta. Yhteistyökyvyttömäksi mainitun Yrttiahon ja puoluejohdon nokittelussa kyse on ilmeisestikin ollut jo pitkään vallinneesta poikkeuksellisen hankalasta henkilösuhteesta, ja SKP:n tilaisuudessa vierailu lieneekin ollut vain lopullinen niitti. Saman on todennut myös Kansan Uutisten päätoimittaja Jouko Joentausta, joka on palvellut lehdessä aina 1970-luvun päivistä alkaen ja muistanee vanhan puolueen sisäiset nahistelut. Merkillepantavaa on, että vasenryhmän toista kansanedustajaa, Markus Mustajärveä, ei ole hänen esittämästään kritiikistä huolimatta uhattu minkäänlaisilla sanktioilla.

Päivänpoliittisessa keskustelussa Yrttiahoa kohti viuhahtanut puoluejohdon piilukirves on kietoutunut osaksi Vasemmistoliiton punavihreästä tulevaisuusohjelmasta käytyä suunpieksäntää. Sinänsä varsin perinteinen sosialistinen ohjelmajulistus on porvarin näkökulmasta monin paikoin menneisyydeltä hajahtavaa tekstiä; listalle on kelvannut varallisuusveron palauttaminen ja tuloerojen tasaaminen, minkä ohella itse kukin voi ajatella, mitä “kansanpankit”, “maksimipalkkalaki”, koulujen “demokratiakasvatus” tai “rauhantyö” pitävät sisällään. Koska maamme poliittisten journalistien ajatuksenjuoksu on maallikolle käsittämätön, päätettiin tämä 1970-luvun tunnelmaa huokuva asiakirja esittää päätoimittaja Ulla Appelsinin luotsaamassa iltapäivälehdistössä kuitenkin todisteena siitä, miten vasemmiston punaväri on haalistunut. Esittämällä vanhan mallin mukaisen ohjelman Vasemmistoliitto olisikin kuulemma jotenkin oudosti lipunut lähemmäs vihreitä.

Punavihreän ohjelman ja Yrttiahon erottamisen sitoi lopulta yhteen toimittaja Sanna Ukkola, joka mukaili Kansainvälistä toteamalla, miten “rasvanahkaduunarit on hylätty yksin sorron yöhön kuin työmiehen rukkaset, ja Yrttiahon erotuskäsky lienee monelle viime ponnistus”. Samoilla linjoilla oli myös Perussuomalainen-lehti, jonka lainaama sitaatti mainitsi Yrttiahon potkujen edustavan “työläisväestön väheksyntää”; Ilta-Sanomien pääkirjoitus oli jo aiemmin muistanut toisessa yhteydessä mainita “porilaiset levysepät”. Ajatus siitä, että nimenomaan Yrttiaho olisi ay-taustansa nojalla jonkinlainen viimeinen perinteinen työmies puolueessaan on kummallinen, kun vilkaisee puoluehallituksessa miehen erottamista kannattaneiden ammattitaustaa. Tosiasia on, että vanhalle vähemmistökommunistille tylyjä lähtöpasseja suosittelivat nimenomaan porukan työmiehet; miehen hyllyttämisen puolesta äänestivät sekä varapuheenjohtajaksi valittu kirvesmies Kalle Hyötynen että metallimies Raimo Nieminen. Toimenpidettä vastustaneiden joukossa olivat perinteiseen tapaan puolueen muutamat akateemiset tutkijat ja opiskelijaradikaalit.

Vasemmistopuolueiden hylkäämistä “rasvanahkaduunareista” ja “porilaisista levysepistä” jutustelevat naistoimittajat ovat nähtävästi omaksuneet kielikuvansa Timo Soinilta, joka on tunnetusti ylläpitänyt kuvattua retoriikkaa jo viimeiset viisi vuotta. Perussuomalaisten viime aikoina taas kärkevöitynyt esiintyminen viimeisenä aitona duunaripuolueena, missä toimittajat ovat heitä ilolla avustaneet, lienee maksanut Soinin puolueelle melko lailla maaseutukannatusta ja selittänee osaltaan Keskustan nousua mielipidemittauksissa. Siunatuksi päätteeksi ehti Soini tänään naureskella Vasemmistoliiton eripuralle. Myhäilyssä on kaiketikin aimo annos vahingoniloa, kun pitää mielessä Soinin tuskaiset ponnistukset oman puolueensa häiriötekijäin parissa. Vasemmistoliiton linjausten käsittely julkisen sanan piirissä puolestaan lukeutunee suomalaisen poliittisen keskustelun kummallisuuksiin. Puolueelta on vaadittu tavan takaa tilien tekemistä selväksi kommunismin aatteellisen perinnön kanssa, mutta kun asian eteen ryhdytään konkreettisiin toimiin, niin sekään ei kelpaa; ja kaupan päälle jopa suorasukaiset sosialistiset ohjelmat leimataan julkisuudessa punavärin haalistamiseksi.

Se, miten hyvin Vasemmistoliiton punavihreä kirveslinja puree, on vielä avoin kysymys. Arhinmäki on vihjaissut olevansa valmis Yrttiahon koko puolueyhdistyksen erottamiseen, joskin myös korostanut ettei tämä ole mikään ehdoton linjanveto. Yrttiahon oma osasto ei hänelle ole suostunut lähtöpasseja antamaan, ja päälle päätteeksi Varsinais-Suomesta on tarjottu miehelle turvapaikkaa suuremman puolueosaston toimesta; sen sijaan Turun kunnallisjärjestöstä kuitenkaan ei sympatiaa heru. Puheenjohtajana on Arhinmäki ajautunut jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä vakavan tilanteen eteen, josta ei ole helppoa ulospääsyä. Erottamispäätöksestä on jo ehtinyt muotoutua arvovaltakysymys sekä puolueen sisällä että ulkopuolella. Perussuomalaisten johtaja ehätti kaksi vuotta sitten julistaa, miten vasemmistopuolueen hohtimet ovat kaivossa; Arhinmäen on tällä hetkellä sitäkin tärkeämpää osoittaa, että ainakin kirves pysyy hänen kädessään.

Advertisements
This entry was posted in Media, Politiikka and tagged , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s