Kruunu huolen pojistaan

Rova_Jalonen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Varusmiesliiton kampanja kotiuttamisrahan palauttamisen puolesta on herättänyt kohtalaista innostusta sosiaalisessa mediassa. Kuten kuvasta näkyy, olen osaltani hengessä mukana Panssariprikaatin kovapanosammunnoissa Rovajärvellä keväällä 2004 näpätyn valokuvan sekä tämän kirjoitukseni merkeissä. Itselleni tuli kieltämättä yllätyksenä, että kuuden kuukauden palvelusaika on muun ohessa synnyttänyt väliinputoavien varusmiesten joukon, jotka vähäisen päivärahan vuoksi joutuvat kotiutumisen jälkeen turvautumaan toimeentulotukeen. Asevelvollisuusikäinen nuori mieshän ei välttämättä ole oikeutettu edes työttömyysturvaan, joten kotiutuvan varusmiehen turvaverkot ovat heikolla tolalla.

Vanhan kotiutusrahan palauttaminen on vähintä, mitä valtiovalta voi tehdä. Palvelusajan lyhentämisen tuomat säästöt asettavat yhteisistä rahoistamme päättäville tahoille myös velvoitteen kotiutuvien varusmiesten etujen parantamiseen. Tämä velvoite on sitäkin sitovampi, kun pitää mielessä miten poliitikot ovat kuluneen vuoden aikana tavan takaa rituaalinomaisesti vannoneet perinteisen asevelvollisuuden nimiin. Asevelvollisuudella on kansalaisten vahva tuki, joten selvää on että velvoitteensa kantavien nuorten miesten ja naisten asemasta on pidettävä huolta. Taantuman ja kasvavan nuorisotyöttömyyden oloissa on yhteiskuntavastuun nimissä syytä varmistua siitä, ettei isänmaataan palvelleen nuoren ensimmäinen ja ainoa siviilielämässä kohtaama viranomainen ole sosiaalitoimisto. Siviilipalvelukseen liittyviä käytäntöjä en tunne yksityiskohtaisesti, mutta sanomattakin on selvää, että kansalaisvelvollisuuksia ei tule tässä asettaa vastatusten; samat oikeudet ja etuudet kuuluvat kaikille.

Omasta puolestani palvelin aikoinani yhdeksän kuukautta ja lukeudun erikoiskoulutettuun miehistöön. Kokemuksesta tiedän, että tälläkin palvelusajalla päivärahat menivät etupäässä tuiki tavalliseen elämiseen, vaikka valtio kustansikin vuokrani palvelusajalta. Kotiuduttuani minulla ei ollut yhtä suurta huolta kuin monilla nuoremmilla — suoritin asevelvollisuuteni siis niinkin vanhana kuin 28-vuotiaana — mutta siitäkin huolimatta päädyin suoraan työttömyyskortistoon. Ajan mittaan sain töitä, mutta aivan muutamassa viikossa se ei onnistunut, edes silloisten suotuisten työllisyysnäkymien oloissa.

Varusmiesliiton kampanjan ohessa voisi olla aiheellista tarkastella maanpuolustuksen nykytilaa muutenkin. Kuten tunnettua, valtion säästökuurin seurauksena reservin kertausharjoitukset ovat seuraavat neljä vuotta jäissä, mistä reserviläisjärjestöt ovat olleet syystä huolissaan.  Neljä vuotta on pitkä aika, ja kantahenkilökunnan pääosa ehättää tänä aikana unohtamaan millaista reserviläisten kouluttaminen on, samalla kun reserviläiset itse jäävät vaille kokemusta siitä, millaista kouluttautuminen on. Puolustusvoimain aktiiviväen ja reserviläisten välille syntyy kuilu, jota on vaikea kuroa umpeen. Erityisenä huolenaiheena on, että neljän vuoden säästöjen jälkeen on sama päätös helppo tehdä taas kerran neljäksi vuodeksi. Tämän seurauksena voi veikata varsin turvallisesti, että talouden hevoskuuri tekee ajan mittaan reserviläisarmeijastamme ja asevelvollisuudesta varmemmin lopun kuin syksyn aikana jo paljolti unohtunut “Ohi on” -kansalaisaloite.

Tulevien vuosien aikana reserviläiset vastaavat siis omasta koulutuksestaan itse, paljolti omilla rahoillaan. Tätä nykyä jopa aktiivisilta maakuntajoukkojen miehiltä ja naisilta peritään maksu aiemmin heille ilmaisista Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kursseista. Reserviläistoiminnan ja maanpuolustustyön eteen vapaaehtoisesti annetun työpanoksen tunnustamiseksi olisi kenties hyvä miettiä kokonaan uusia toimenpiteitä. Eräs vaihtoehto olisi reserviläisille tällä hetkellä tarjolla olevan MPK:n maksulliseksi muutetun koulutuksen säätäminen verovähennyskelpoiseksi. 

Maassamme on voimassa käytäntö ay-jäsenmaksujen verovähennyksistä, mitä pidän itsekin ammattiyhdistysaktiivina erittäin hyvänä asiana. Ammattiyhdistysmaksujen vähennysoikeus on keino edesauttaa matalapalkkaisen — ja tätä nykyä hyvin usein myös korkeasti koulutetun — työväen järjestäytymistä. Täten se on osa järkevää, sovinnollista ja käytännöllistä yhteiskuntapolitiikkaa. Asevelvollisten, reserviläisten ja maanpuolustuksen asiaa juhlapuheissaan alati vakuuttelevat poliitikot voisivat harkita vastaavanlaisen edun suomista myös maamme turvallisuuden varjelemiseen  tähtäävälle kansalaistoiminnalle. Koska reserviläiset hoitavat usein varsin vaatimattoman kurssituksensa vapaaehtoisesti ja käytännössä katsoen täysin oman lompakkonsa päälle, niin ehkäpä he olisivat ansainneet siitä hyvästä oikeuden vähentää nämä kulut kruunulle suoritettavista kymmenyksistään.

Advertisements
This entry was posted in Politiikka, Yleinen and tagged , , , , . Bookmark the permalink.

4 Responses to Kruunu huolen pojistaan

  1. joelrouvinen says:

    Toinen iso asepalvelusongelma on valtiokonttorin nihkeä asenne palveluksessa sattuneiden vammojen korvaamiseen. Hesari uutisoi aiheesta tänään:
    http://www.hs.fi/kotimaa/Varusmies+kotiutettiin+kroonisen+kivun+kanssa/a1384571281656?ref=hs-art-top-5

    Itsekin sain vuonna 2005 ensin kielteisen päätöksen leikkauskulujen korvaamisesta, kun aiemmin aivan oireettomasta polvesta oli napsahtaneet nivelsiteet poikki palveluksen aikana. Tein oikaisuvaatimuksen ja päätös muuttuikin yhtäkkiä. Eivät nähtävästi käytännöt ole ainakaan parantuneet.

    • Jussi Jalonen says:

      Korjattavaa siis tosiaan on suunnalla ja toisella. Asevelvollisten terveyden ja hyvinvoinnin pitäisi kyllä olla valtiolle itsestäänselvä asia. Suomessahan ilman muuta siitä on huolehdittu ja huolehditaan — muistan itse, miten erinomaista väkeä Panssariprikaatin varuskuntasairaalassa oli ainakin vielä kymmenen vuotta sitten — mutta taitaapa olla, että tämän nykyisen “kustannustehokasta” asevelvollisuutta koskevan jutustelun aikana on herpaantumista tapahtunut.

      • joelrouvinen says:

        Itsekin kyllä sain hyvää hoitoa Tilkassa (nyt jo suljettu) ja muutenkin niin kauan kuin olin palveluksessa. Ongelmat syntyivät vasta kotiutumisen jälkeen, kun rahoitus hoitoon taisi vaihtua budjetin eri momentille.

  2. RaahRaah says:

    Omalta palvelusajaltani jäi mieleen erittäin vaihtelevat käytännöt eri lääkäreillä. Ryhmänjohtajana joutui puhumaan kouluttajille eräänkin jääkärin jalasta, joka oli jo aivan hajalla, mutta joka jatkuvasti kelpasi lääkärin mukaan palvelukseen (ko. henkilö ei osannut/tiennyt miten valittaa asiasta mihinkään, kun arvojärjestykset jne.). Komppanian päällikkö onneksi lopulta otti asian hoitaakseen ja lopulta sitten leikkaus ja palvelusluokitus B:hen jääkärillä. En tiedä onko ties mitä vaivoja valittavien varusmiesten aamuinen kohtaminen kenenkään unelmahomma, mutta olisi huojentavaa tietää näiden varuskuntalääkäreiden toiminnan valvonnan olevan jollain tasolla.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s