Musta Tammerkoski

Anarkia    

Viimeksi kirjoittamani lyhyt kannanotto itsenäisyyspäivän protesteista Tampereella läpäisi uutiskynnyksen vasemmiston äänenkannattajassa. Tulin rustanneeksi Kansan Uutisten siteeraaman kirjoitukseni välittömästi itsenäisyyspäivän jälkeisenä yönä, enemmän tai vähemmän tympääntyneenä siitä, miten ennalta rummutettu mielenilmaus olikin kääntynyt epämääräiseksi rettelöksi. Vaikka tällä hetkellä majailen länsirannikolla, olen asunut Tampereella monta vuotta, ja kotikaupunkiani koskevat asiat ovat minulle läheisiä.

Tapahtuman jälkeen on mielipiteensä ilmaissut useampi poliitikko ja tavallinen kansalainen. Tätä kirjoitettaessa keskustelu on noussut jo kokonaan uudelle tasolle, eikä ajatustenvaihdolla ole oikeastaan enää mitään tekemistä perjantain protestien kanssa. Tapahtumien käsittely on jätetty lähes täysin poliisin huostaan, poislukien yksi Helsingin Sanomien julkaisema valaiseva kolumni, jossa tapahtumia yritettiin kuvailla paikan päällä olleiden henkilöiden perspektiivistä. Muuten julkisuudessa on käyty parin päivän ajan omituista kulttuuritaistelua, jossa tietyt tahot arvuuttelevat mielenilmauksen motiiveja samalla kun toiset tahot pyrkivät tavalla tai toisella yhdistämään poliittisia vihamiehiään tapahtumiin. Areenalla kilpailevat keskenään vaaleanpunavihreästä hämärästä kumpuavat yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta painottavat väkinäiset puheenvuorot sekä kiihkeästi revanssia hakeva räikeä oikeistopopulismi.

Maan vasemmistolle on takavuosien kuokkavierasjuhlia jäljitelleen mielenilmauksen viinanhuurun ja lasinhelinän säestämä jatkoaika ymmärrettävästi arka paikka. Kyse oli punavihreille sinänsä läheisestä eliitin ja eriarvoisuuden vastustamisesta, mutta protestin jälkeensä jättämä siivo ei ole puolueelle mieleen. Tavallaan vasemmistolaiset ovat parin päivän ajan joutuneet määrittelemään suhtautumistaan käsistä ryöstäytyneeseen vapaaseen kansalaistoimintaan kipeällä tavalla. Kansan Uutisten pätevä artikkeli paapuurin puolen tuntemuksista osoittaa, miten Tampereen rettelöiksi kääntyneet protestit ovat kirvoittaneet vasemmistoliiton toimijoilta hyvin erilaisia kannanottoja. Vähemmän yllättäen tapahtumat näyttäisivät jakavan vasemmistoa aivan samalla tavalla kuin muutkin viime vuosina puolueelle päänvaivaa aiheuttaneet asiat, hallitusyhteistyöstä aina kansanedustaja Yrttiahon tapaukseen. Omaa laitaansa edustaa, kuten aina, Tampereelle asettunut porilaissyntyinen kansanedustaja Anna Kontula, joka päätti kiteyttää tapahtumat siteeraamalla taas kerran rap-lyriikkaa. Kontula ounasteli vandalismin syyksi sitä, että “monilla ei mielestään ole enää keinoa saada mielipidettään kuuluville rauhanomaisesti”.

Paikkojen hajottamisen näkeminen vaiennetun kansanosan epätoivoisena yrityksenä saada äänensä kuuluville — koska rauhanomainen protesti jäisi huomaamatta — on sosiologiaa ammatikseen tutkivalta henkilöltä hieman liian helppo selitys. Presidentin vastaanotto ja itsenäisyyspäivä takaavat jo automaattisesti uutisoinnin mille tahansa mielenilmaukselle. Lisäksi, tuskin mikään mielenilmaus on viime vuosien aikana saanut jo ennakolta niin mittavaa mediahuomiota kuin Kiakkovieras-kollektiivin tempaus. Tapahtuman järjestäjät piipahtivat jo ennen itsenäisyyspäivää Politiikkaradion haastateltavina ja olivat mukavasti esillä myös paikallismedioissa. Kuten edellisessä kirjoituksessani jo mainitsin, mielenilmaus sai myös ilmaista lisäjulkisuutta poliisin syksyisten tietopyyntöjen seurauksena. Tavallaan on ollut huvittavaa katsella, miten epäonnisen mielenosoituksen jälkeen kellään ei tunnu olevan mitään tietoa tapahtuman taustoista, vaikka mediasirkus oli huolella petattu.

Protestiin osallistuneilla oli täten mahdollisuus saada mielipiteensä julki myös rauhanomaisesti. Selvää on, että suurin osa myös teki niin, rajusta luokkasota-retoriikasta ja provosoivista julisteista huolimatta. Pienempi joukko valitsi suoran toiminnan, käsikähmän poliisin kanssa sekä kiinteistöjen tärvelemisen. Virkavalta on kiivaasti kiistänyt tapahtumien kytköksen poliittiseen radikalismiin, vaikka Suojelupoliisin taholta on myös huomautettu katutapahtuman ilmentäneen Tampereen alueen anarkistista toimintaa.

Millaista sitten on tamperelainen “anarkismi”, ja näkyykö se muuten katukuvassa? Parin viime vuoden ajalta ovat kaupungissa asustavat voineet havaita muutamia esimerkkejä perinteisestä mustapukuisesta “antifasismin” tai “anarkismin” merkeissä toteutetusta toiminnasta. Viime vuoden kesällä Pride-festivaalin aikaan päätti ryhmä mustapukuisia antifasistisiin tunnuksiin sonnustautuneita henkilöitä haastaa islamofobisen Finnish Defence League -ryhmän jäsenet hieman surkuhupaisaan uhmatilanteeseen Passion-baarin terassilla. Samana kesänä järjestetty kadunvaltaus päättyi nahisteluun poliisin kanssa, ja ilmeisestikin taustalla oli jo punk-vuosista periytyvä reipas anarkismi. Merkittävän poikkeuksen näyttäisi tekevän alkuvuodesta järjestetty rasismin ja fasismin vastainen marssi, joka sujui anarkistien punamustien lippujenkin alla täysin häiriöttä ja yhteistyössä paikallisen poliisin kanssa. Mainittakoon lisäksi, että Pyynikillä asuessani kiinnitin kerran itse huomiota Aleksanterin kirkkopuiston lyhtypylväisiin liimattuihin anarkistien tarroihin, joissa seurakunta esitettiin papin hihnassaan kuljettamaksi järjestelmän orjajoukoksi. Anarkistiryhmillä on myös sosiaalista toimintaa, kuten julkisuudessakin huomioidut torikeittiöt.

Tiedotusvälineiltä ja tutkijoilta toivoisi sen selvittämistä, oliko Kiakkovieras-kollektiivin tempaus peräisin samasta alakulttuurista, millainen väki on kyseessä ja millainen lopulta oli mielenilmauksen dynamiikka. Asia varmasti kiinnostaa myös suurta yleisöä heti kun meneilläänoleva mediahässäkkä on ohitse. Protestin ennakkovalmisteluissa oli joka tapauksessa monia piirteitä, joita voi pitää ominaisina anarkistiselle alakulttuurille. Mielenilmauksen järjestely pysyi vapaana ja valvonta jäi puutteelliseksi, mikä näyttäisi sopivan anarkistien perinteiseen tapaan torjua kaikenlainen keskusjohtoisuus ja pyrkiä “ei-hierarkiseen” organisaatioon. Ennakolta annetuissa kollektiivin tiedotteissa ounasteltiin “presidentin joukkojen” pyrkivän yhteenottoihin, mikä voi vaikuttaa tavallisen kansalaisen silmissä vainoharhaiselta, mutta on anarkistille ideologiansa valossa täysin päivänselvä asia. Media myös onnistui poimimaan haastateltaviksi muutamia mustapukuisia ja naamioituneita anarkisteja, ja heidän äänensä soisi kuuluvan jatkossakin.

Ennakolta voisi aavistella, että vakaumustaan seuranneita paikallisia anarkisteja olisi ollut nimenomaan poliisin kanssa nahistelleiden yksilöiden joukossa. Liikehuoneistojen ikkunoita murskanneiden joukossa on myös ollut valokuvien perusteella anarkistien mustia asuja ja huppuja, vaikka vandaaleihin lienee lukeutunut yhtä lailla myös tapahtumien pyörteisiin juopuneina heittäytyneitä, hieman säpinää etsineitä peruspulliaisia. Punavihreällä taholla suositut viittaukset yhteiskunnan koviin arvoihin, kasvaneisiin tuloeroihin ja muuhun vastaavaan jättävät joka tapauksessa huomiotta sen, että taustalla vaikuttava poliittinen toiminta ei sinänsä välttämättä ole sidoksissa yhteiskunnallisen eriarvoisuuden lisääntymiseen. Viime kädessä kyse on laajemmasta pettymyksestä järjestelmään; sopii muistaa, että anarkismi on aatesuunta, joka protestoi ylipäätään valtiorakenteiden olemassaoloa vastaan. Tutkija Astrid Bötticher on huomioinut, että etenkin Saksassa on “äärivasemmistolaisuuden” sateenvarjon alle luokitellulta anarkismilta viety hetkittäin tuuli purjeista tuomalla alakulttuuri tehokkaammin julkisuuden valokeilaan.

Mielenilmauksen synnyttäneen poliittisen alakulttuurin läpivalaisemisen sijasta olemme täällä Suomessa saaneet toistaiseksi moralistista raivoa, sosiaalipoliittisia saarnoja ja tyhjää suunpieksäntää. Yleisradio ehti rettelöiden jälkeisenä päivänä haastatella asiantuntijana kalliolaista kaupunkisosiologi Veikko Erantia, joka oli aiemmin ilmaissut myötämielensä Tampereella tapahtuneelle “rappaamiselle ja roiskumiselle”, ja jonka mielipiteet saivat tiedotusvälineet vasta jälkijunassa punnitsemaan hänen arvoansa luotettavana ja kriittisenä kommentaattorina. Erannin oletettu puolueellisuus on tavallaan yksi lysti, koska hänellä ei punavihreän intelligentsian edustajana ollut asiasta oikeastaan mitään sanottavaa.

Oma lukunsa ovat pyrkimykset yhdistää perjantain tapahtumiin henkilöitä, jotka eivät sinne kuulu. “Kytkösten” etsimisessä on kunnostautunut etenkin suurimman oppositiopuolueen äänenkannattaja. Perussuomalaisten puoluelehteä luotsaava diplomi-insinööri Matias Turkkila, joka muistetaan vannoutuneesta uskostaan länsimaiden tuhoon muslimien väestöräjähdyksessä, on ottanut tähtäimeensä etenkin vasemmistolaiset valtuutetut Li Anderssonin ja Dan Koivulaakson. Parin päivän aikana on Turkkila etsinyt kaikki mahdolliset aasinsillat yhdistääkseen molemmat henkilöt Tampereen rettelöihin. Tieto joidenkin vasemmistonuorten yksittäisten jäsenten läsnäolosta mielenilmauksessa ei sellaisenaan riitä, vaan perussuomalaiset haluavat kerta kaikkiaan osoittaa poliittiset vihamiehensä syypäiksi ilkivaltaiseen protestiin. Taustalla lienee Äärioikeisto Suomessa -teoksen ilmestymisestä asti perussuomalaisen puolueen halla-aholaisessa siivessä muhinut katkeruus, josta porukka haluaa nyt revanssin.

Tapahtumien selvittämisessä poliittisten irtopisteiden hamuaminen ei ole sanottavammin avuksi, vaan on omiaan vain samentamaan vesiä. Kokoomuksen suunnalla on sisällöltään sekava propaganda kuitenkin mennyt täydestä, siinä määrin että kansanedustajatasolta on vaadittu ministeri Arhinmäen eroa — siitä huolimatta, että Arhinmäki tuomitsi protestin tuoreeltaan ja mielenilmauksen voi katsoa kohdistuneen myös häntä vastaan. Hätiköidyt johtopäätökset kaiketi kertovat hallituksen sisäisestä kiukuttelusta ja saattanevat lisätä epäluottamusta sinipunan kestämiseen.

Yhtä kaikki, valtavirran vasemmistolaisia toimijoita, joista muutamat tosiaan mainostivat tapahtumaa innoissaan jo ennakolta, voi syyttää korkeintaan typerästä ja hyväuskoisesta sinisilmäisyydestä, sekä tietysti nolosta vaikenemisesta ja kiertelemisestä sen jälkeen kun tapahtuma oli lähtenyt käsistä. Mielenilmauksen varsinaisissa järjestelyissä ei kuitenkaan näy vasemmiston kädenjälki, ja juuri siinä taitaakin olla asian varsinainen ydin. Silloin, kun vasemmistonuoret ja Tampereen anarkistit ovat osallistuneet samoihin tapahtumiin, kuten vaikkapa yllämainitun rasismin vastaisen marssin kohdalla, tapahtumat ovat sujuneet vailla järjestyshäiriöitä. Osasyy tähän on nimenomaan se, että vasemmistonuoret ovat loppujen lopuksi sääntöjen mukaan pelaava rekisteröity poliittinen kansalaisjärjestö — ja osaksi tämän vuoksi heidän suhteensa anarkistiseen alakulttuuriin ei ole aina ollut paras mahdollinen.

Asiassa siis riittää ruodittavaa. Tässä vaiheessa keskustelun osapuolilta toivoisi taas malttia ja viileää suhtautumista asioihin. Ensiarvoisen tärkeää on myös, että tästä tapahtumasta ei missään nimessä järjestetä ainakaan Ajankohtaisen kakkosen teemailtaa.

Advertisements
This entry was posted in Media, Politiikka and tagged , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

8 Responses to Musta Tammerkoski

  1. Timo Anttila says:

    Enemmän bloggaamiselle kuin eduskuntatyölle omistautunut muka-kansanedustaja ja Suomen Perustan (eng. The Base, arab. Al-Qaeda) hallituksen puheenjohtaja Tossavainenkin on jo neljättä päivää kaivanut Uudessa Suomessa juoksuhautoja punaviheranarkistien varalta. Näemmä yksi perussuomalainen jopa innostui Tossavaisen “päiväkäskyistä” siinä määrin, että alkoi fabuloimaan punaviheranarkistien viemisestä saunan taakse ammuttavaksi. Tullaankohan ko. perussuomalaisen jäsenyyttä puolueessa selvittämään ja mahdollisesti uutisoimaan Perussuomalainen -lehdessä -kuin Pate Perussuomalaisen tapauksessa- tyyliin:”Kyllä, hän on perussuomalaisten jäsenlistoilla, mutta ei enään kauaa.”?

    “Tieto joidenkin vasemmistonuorten yksittäisten jäsenten läsnäolosta mielenilmauksessa ei sellaisenaan riitä, vaan perussuomalaiset haluavat kerta kaikkiaan osoittaa poliittiset vihamiehensä syypäiksi ilkivaltaiseen protestiin. Taustalla lienee Äärioikeisto Suomessa -teoksen ilmestymisestä asti perussuomalaisen puolueen halla-aholaisessa siivessä muhinut katkeruus, josta porukka haluaa nyt revanssin.”

    Juuri näin. Turkkilan kamppanja, jota hän ystävineen käy Perussuomalainen -lehden lisäksi myös ns. valveutuneiden ja huolestuneiden kansalaisten foorumilla, on pohjimmiltaan surutyötä. Kyseinen kirja loukkasi kansanedustaja Halla-ahon “kunniaa” hänen seuraajiensa silmissä niin kertakaikkisen peruuttamattomalla tavalla, että sitä ei tule koskaan unhoittaa. Ja uskollisuus tätä anteeksiantamattomuutta kohtaan on, kuten tiedämme, jokaisen aitosuomalaisen ja todellisen isänmaan ystävän kunnia.

    • Jussi Jalonen says:

      Mikäli olisin Matias Turkkila, niin käyttäisin tilaisuuden hyväkseni ja ulosmittaisin reippaasti myös rettelöijien iskun Malesian suurlähettilään autoa vastaan.

      “Meitä on syytetty islamofobiasta, mutta nyt Li Anderssonin ja Dan Koivulaakson taustajoukot hyökkäsivät väkivaltaisesti muslimimaan naisdiplomaattia vastaan.” Täydellinen kolumni Perussuomalainen-lehteen, kun nyt kerran heillä niin kova hinku on ottaa tästä kaikki irti ja maksaa potut pottuina.

      • Timo Anttila says:

        Turkkilan luotsaamalla Perussuomalainen -lehdellä big wheel keep on turnin’. Mikäs siinä; fairplay aint just petting. Vasureiden (so. kommareiden, uustaistolaisten ja kulttuurimarxilaisten) rikokset kansanedustaja Halla-ahoa vastaan on hyvitettävä tavalla tai toisella.

        Toisaalta, mijulla on sellainen tuntuma, että Matias ei ole koskaan ollutkaan mikään passiivisen vastarinnan, vaan aktiivisen toiminnan ystävä. Strategiaa on muutettava; vasureihin on itse lähdettävä hakemaan taistelukosketusta. Heidän haastamisensa ns. valveutuneiden ja huolestuneiden foorumin Volkssturm-porukalla ei tuota toivottavaa tulosta. Uusi rintama vassareita vastaan on siis avattava Perussuomalainen -lehden avulla. Se, onko Perussuomalainen -lehden “hommalaistaminen” hyvä vaihtoehto puolueen yleistä imagoa ajatellen, on taasen asia, jota seuraava päätoimittaja osanee Turkkilaa paremmin arvioida.

        Tulenpa mijekin Turkkilaa vastaan ja kehoitan häntä kirjoittamaan muiden aitoisänmaallisten ja nuivien perussuomalaisten (mm. Saarakkala, Immonen, Halla-aho, Äyräväinen, Turunen) kanssa äärivasemmiston vastaisen julkilausuman. Perussuomalaisethan ovat jo “onnistuneesti” sanotuneet irti rasismista ja äärioikeistolaisuudesta. Nyt olisikin aika laittaa vasurit ja heitä mitä hyysäävät keskustalaiset, kokoomuslaiset, rkpeeläiset ja kristillisdemokraatit sanoutumaan irti äärivasemmistolaisuudesta.

        En nyt vihjaa, että julkilausumassa tulisi vaatia eduskuntaa kieltämään Vasemmistoliiton toiminta lailla äärivasemmistolaisuuden terrorin uhan takia, mutta jotain sinnepäin kuiteskin. Olen varma että Matias ymmärtää mitä tarkoitan. Hymiö.

      • Jussi Jalonen says:

        Turkkila on kieltämättä paljastanut tutkivalla journalismillaan viimeisen parin päivän aikana merkittäviä asioita. Esimerkiksi sen, että Sitoutumaton Vasemmisto järjesti linja-autokuljetuksen mielenosoitukseen, muttei päässyt perille. Tämän ohessa on lyöty laudalta jopa takavuosien Rami Sipilä -jutut ja jutusteltu siitä, mitä vasemmistoliiton turkulaisena ehdokkaana kunnallisvaaleissa viisi ääntä saanut ja nyttemmin puolueesta eronnut henkilö on sanonut Facebookissa.

        Siunatuksi lopuksi on havaittu, että Arhinmäki on jakanut kommunistinuorille vähemmän valtionapua kuin Stefan Wallin. Tämän kaiken seurauksena Vesa-Matti Saarakkala on vaatinut, että pitäisi säätää laki jolla kielletään “äärivasemmistolainen kiihottaminen kansallismielisiä poliitikkoja vastaan halveksuntaan yllyttävällä tavalla”, eli käytännössä kaiketi kiellettäisiin kommunisteja kertomasta vitsejä Olli Immosesta.

        Perussuomalaisten puoluetoimiston itsenäisyyspäivän boolimaljaan on tainnut tipahtaa pari Pervitiniä liikaa. Eiköhän tässä nyt olisi ollut riittävästi siinäkin, että muutama punavihreä puhui pöhköjä mellakoiden aikana ja niiden jälkeen — osa puhuu vieläkin, kuten vaikkapa Cityyn kirjoittanut Taneli Hämäläinen — mutta se ei aivan tunnu maan suurimmalle oppositiopuolueelle riittävän. Eipä tietenkään, pelissähän on revanssi Mestarin kunniasta.

  2. Niin tämähän oli se rauhanomainen protesti joka sai asialleen niin paljon myönteistä julkisuutta ja joka herätti niin paljon keskustelua, että sinäkin siitä jo toisenkin kolumnin: http://petrif.puheenvuoro.uusisuomi.fi/155849-mellakkatissit-katso-kuvat

    Nyt kun iltapäivälehdistökin on suoraan lainannut kiakkovieraiden julkilausumia, en näe miten järjestäjien agenda olisi voinut saada vielä tätäkin enemmän julkisuutta.

    Ja jos kyse on pelkästään anarkistien rellestyksestä eikä “vaietun kansanosan epätoivoisista yrityksistä saada sanomansa esille”, niin voi kysyä mistä Tampereelle on yhtäkkiä ilmaantunut yli 300 anarkistia (ulkopaikkakuntalaisia tuskin osallistui sataa enempää).

    • Jussi Jalonen says:

      Rautiainen, tässähän nimenomaan sanoin varsin selvästi, että kaikki osanottajat eivät olleet anarkisteja. Tapahtuman valmistelijain kova ydin tosin näyttäisi olleen lähtöisin paikallisesta anarkistisesta alakulttuurista. Poliisin kanssa nahistelleissa ja käsikähmään hakeutuneissa — tai ajautuneissa — heitä kenties oli enemmänkin. Muuten paikalla oli muita yksittäisiä osanottajia sekä tietysti hang-around-porukkaa.

      Linkittämässäsi vertauksessa taas unohdat sen, minkä jo mainitsinkin: Kiakkovieraiden tempaus sai huomiota _jo ennalta_, ja toimittajat osasivat olla paikalla. Osaksi siitä syystä tapahtuman live-seurantakin oli niin kattavaa. IPU:n tapausta sen sijaan ei oltu noteerattu etukäteen, joten totta kai se oli helppo unohtaa.

      Ei tässä kyse ollut mistään hylättyjen ihmisparkojen epätoivoisesta avunhuudosta, eikä siitä että he olivat pakotettuja särkemään ikkunoita kun muutakaan ei voinut tehdä yhteiskunnan huomion kiinnittämiseksi. Tämähän siis on sosiologi Kontulan ruusunpunainen versio. Erityisen kyseenalainen se on myös siksi, että ylivoimainen enemmistö paikalla olleista _ei_ edes särkenyt ikkunoita; vanhan kirkon kohdalla ikkunan rikkominen sai kulkueen itsensä protestoimaan ilkivaltaa vastaan.

      Mutta yhtä kaikki; huomio oli jo valmiiksi kiinnittynyt tapahtumaan, ja keskeinen porukka mitä ilmeisimmin käytti tämän julkisuuden hyväkseen juuri siten kuin he halusivatkin sen käyttää. Rauhanomainenkin mielenosoitus olisi kyllä ylittänyt uutiskynnyksen, mutta ilmeisesti nujakointi poliisin kanssa, savupommit ja soihdut olivat täsmälleen sitä, mitä ihmisten haluttiinkin näkevän. Ja mikäpä ettei, tokihan se ylitti uutiskynnyksen vieläkin näyttävämmin ja on samalla stimuloinut kaikenlaista eriskummallista poliittista hässäkkää etenkin vasemmalla ja oikealla. Se on kyllä totta, että maltillinen mielenilmaus ei varmastikaan olisi repinyt salonkikelpoisten punavihreiden tuntemuksia eri suuntiin näinkin pahasti.

      Tällä hetkellähän tunnelma on jo tasaantunut, ja piireissä ollaan kaiketi enemmänkin huolissaan siitä että episodi painetaan ehkä sittenkin villaisella ja unohdetaan.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s