Imperiumin leijona, kuninkaan leopardit

rorkesdrift

Talven ja kevään aikana on jo ehditty valmistella tulevaan syksyyn osuvia ensimmäisen maailmansodan satavuotismuistojuhlia. Tänä vuonna on muisteltu myös erästä hieman etäisempää, mutta silti merkityksellistä selkkausta. Kyseessä on zulusota, josta on nyt vierähtänyt 135 vuotta. Etelä-Afrikassa vuonna 1879 käyty brittiläisen imperiumin ja zulujen kuningaskunnan välinen taistelu oli aikakauden siirtomaasotien tyyppiesimerkki. Pensassavanneilla ja puoliaavikoilla käydyissä taisteluissa kohtasivat toisensa teollistunut eurooppalainen suurvalta sekä kylmin asein varustettu kurinalainen soturikulttuuri.

Alkuvuodesta on zulusota saanut huomiota sekä Etelä-Afrikassa että Britanniassa. Sussexissa on huutokaupattu sotasaaliiksi jääneitä vanhoja zulujen kilpiä ja iklwa-keihäitä, samalla kun Liverpoolissa on muisteltu Afrikan taistelukentillä kaatuneita rivisotilaita. Sota on palautettu mieliin etenkin Walesissa, jossa lehdet ovat julkaisseet otteita zulusodan aikaisista rintamalta lähetetyistä walesilaisten sotilaiden kirjeistä. Zulusota määritti aikoinaan walesilaisten kokemusta brittiläisen imperiumin ajoista hieman samoin kuin Krimin sota ja buurisota skottien muistoja, tai Gallipolin maihinnousu australialaisten tuntemuksia. Britannian kruunun alaisen pienen läntisen kelttiläismaan sotilaat olivat vahvasti yliedustettuina Isandlwanan ja Rorke’s Driftin lähetysaseman taisteluissa. Ensimmäisessä brittien sotavoimat kärsivät erään verisimmistä tappioistaan, toinen taas tuli tunnetuksi taisteluna, jossa sotilaille myönnettiin ennätysmäärä Viktorian ristejä.

Kuten monissa muissakin aikakauden siirtomaasodissa, myös zulusodassa kyse oli viime kädessä taistelusta kahden valloittajakansan välillä. Altavastaajan asemastaan huolimatta zulut eivät olleet puolustuskyvytön pikku kansakunta, jonka pastoraalinen kulttuuri joutui vain sattumalta eurooppalaisten julman hyökkäyksen kohteeksi. Populaarikulttuurissakin tutuksi tullut soturikuningas Šaka oli 1800-luvun alussa nostanut valtakuntansa eteläisen Afrikan suurvaltain joukkoon herkeämättömällä sodankäynnillä ja taitavilla liittosuhteilla. Zulujen laajentumispolitiikkaa voi verrata samaan prosessiin, joka oli käynnissä myös 1800-luvun Euroopassa, etenkin Saksassa ja Italiassa. Kyse oli poliittisesta vallankumouksesta ja sen myötä käynnistyneestä uuden kansakunnan rakentamisesta ja valtionmuodostamisesta, joka oli leimallisen moderni ilmiö. Aivan kuten Euroopassa, myös Etelä-Afrikassa nostatti poliittinen murros vastareaktion status quoon vihkiytyneiden suurvaltojen taholta.

Zulujen kovaotteista valtionmuodostusta seurannut sotien ja kansainvaellusten aalto, niinsanottu Mfecane, on ollut kiistanalainen aihe eurooppalaisessa ja afrikkalaisessa historiantutkimuksessa. Apartheid-hallinnon saavutettua 1980-luvun lopulla viimein iltahämäränsä esitti historioitsija Julian Cobbing teesinsä siitä, miten valkoinen ylivalta oli pyrkinyt tarkoitushakuisesti esittelemään Mfecanen yksipuolisesti vain bantukansojen keskinäisen väkivallan ja kansanmurhien verisenä kaaoksena. Cobbing pyrki tämän vastapainoksi korostamaan myös eurooppalaisten käymän orjakaupan merkitystä zulujen laajentumispolitiikan laukaisijana. Cobbingin selitys osoittautui osin pätemättömäksi, mutta tulkintaa seurannut vilkas keskustelu avarsi siitä huolimatta käsityksiä Etelä-Afrikan 1800-luvun alussa kokemasta mullistuksesta. Zuluvaltion synty ja laajeneminen olivat seurausta pitkään jatkuneesta rakenteellisesta kehityksestä. Ensi vaiheessa taustalla olivat pitkät kuivat kaudet ja ympäristökatastrofi, joka sysäsi eri klaanit veriseen kilpailuun laidunmaasta; tämän ohessa maanosa avautui kansainväliselle kaupalle, joka merkitsi etulyöntiasemassa olleiden afrikkalaisten vaurastumista ja uuden eliitin syntyä; ja lopulta näyttämö oli valmis poliittista valtaa hamunneille Šakan kaltaisille kansanjohtajille, jotka saattoivat kyvykkyytensä ansiosta nousta sotaisiksi imperiuminrakentajiksi.

Vuoden 1879 sodassa kaksi suurvaltaa, eurooppalainen ja afrikkalainen, iskivät rajusti yhteen. Brittien kannalta selkkauksen syynä oli imperiumiin kolmisenkymmentä vuotta aiemmin liitetyn entisen Natalin buuritasavallan pohjoisrajan turvaaminen sekä yleensä brittien ylivallan vakiinnuttaminen Etelä-Afrikassa. Veruke sotaan saatiin heinäkuussa 1878 tapahtuneesta perhekiistasta, jossa Qungebe-klaanin zulupäällikkö Sihayo kaXongon kaksi aviorikoksesta epäiltyä vaimoa olivat paenneet Natalin puolelle. Verikostoa janonneen Sihayon pojat ylittivät rajan ja surmasivat molemmat naiset. Sinänsä hyvitettävissä olleen rajaloukkauksen seurauksena brittien ylikomissaari Bartle Frere esitti joulukuussa suoran uhkavaatimuksen zulukuningas Cetshwayo kaMpandelle. Brittien vaatimus zuluarmeijan hajottamisesta ja kuningatar Viktorian ylivallan tunnustamisesta oli suvereenille hallitsijalle mahdoton hyväksyä, ja seurauksena oli sota.

Isandlwanan verisen tappion jälkeen brittien tekninen ylivoima alkoi näkyä Rorke’s Driftin lähetysaseman taistelussa. Zulujen jalkaväki taisteli kiistatta kurinalaisesti ja urheasti, mutta epätoivoinen yritys pakottaa walesilaiset kiväärimiehet lähitaisteluun kaikkien taktiikan sääntöjen mukaan muuttui vääjäämättä teurastukseksi. Lähetysaseman luona käydyssä taistelussa britit menettivät vain seitsemäntoista miestä kuolleina, siinä missä zulut olivat rynnäkössään tuliaseita vastaan menettäneet yli kolmesataa soturia kaatuneina ja viisisataa haavoittuneina. Taistelun verinen lopputulos herätti kauhistusta jopa Lontoossa, ja oppositiojohtaja William Ewart Gladstone julisti parlamentissa, miten “tämä kansa, jota me niin mielihyvin kutsumme villeiksi, on täyttänyt isänmaanrakkauden asettamat velvoitteet hyökkäämällä alastomana eurooppalaisen tieteen kammottavimpia saavutuksia vastaan”.

Vielä maaliskuussa 1879 oli zuluilla sotamenestystä Intomben ja Hlobanen taisteluissa, mutta kesään mennessä olivat britit murtaneet soturikansan vallan. Zulujen hallitseva dynastia kykeni säilyttämään asemansa seremoniallisina johtajina myös brittien vallan alaisuudessa, ja vielä kuningas Dinuzulun aikana vuonna 1906 zulut nousivat avoimeen kapinaan imperiumia vastaan. Imperialismin ajan jälkeisessä Etelä-Afrikassa on zulujen nationalismi säilynyt voimatekijänä Inkatha-puolueen hahmossa, ja kansallisylpeys on näkynyt myös brittejä vastaan käydyn historiallisen sodan muistamisessa. Vuonna 2005 zulut pystyttivät Rorke’s Driftin taistelulle oman muistomerkkinsä, josta olen liittänyt ylemmäs valokuvan. Pronssisessa monumentissa kuninkaan valtaa edustanut leopardi vartioi taistelussa kaatuneiden soturien kilpiä, ja kilpien lomasta kasvava elävä paatsama osoittaa urheiden miesten sieluille tien takaisin kotiin.

Tappiostaan huolimatta zulut säilyttivät sekä identiteettinsä kansakuntana että vahvan poliittisen asemansa, ja vieläpä kuningashuoneensa. Tätä nykyä hallitseva kuningas Zwelithini, jonka vallanperimys on herättänyt keskustelua, on brittejä vastaan sotineen Cetshwayon jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Sen sijaan erään eurooppalaisen dynastian tarina päättyi lopullisesti zulusodan taisteluissa. Sotaan osallistui myös vain kahdeksan vuotta aiemmin maanpakoon lähteneen keisari Napoleon III:n ainoa perijä, “keisariprinssi” Napoléon Eugène, joka oli saanut brittiarmeijassa upseerikoulutuksen. Kesäkuussa 1879 suoritetun tiedusteluretken aikana nuori luutnantti joutui zulujen väijytykseen ja sai surmansa, mikä teki lopun viimeisten ranskalaisten bonapartistien toiveista palauttaa keisarikunta. Kahdesta 1800-luvun imperiuminrakentajasta osoittautui kuningas Šakan ja zulujen kuningashuoneen perintö lopulta pysyvämmäksi kuin Napoleonin keisarillinen nostalgia.

Kirjallisuutta:

Frances Colenso, History of the Zulu War and its Origin. Cambridge University Press, 1880.

Rodney Davenport, Christopher Saunders, South Africa; A Modern History. Fifth Edition, MacMillan Press, 2005.

Thomas Pakenham, The Scramble for Africa. HarperCollins, 1992.

Advertisements
This entry was posted in Historia, Sota and tagged , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s