Varisevat apilanlehdet

           

Omistajaohjausministeri Pekka Haavisto on tänään ottanut kielteisesti kantaa oppositiojohtaja Juha Sipilän eiliseen ehdotukseen valtion omaisuuden myymisestä. Tilannetta voi pitää hyvin erikoisena. Perinteisesti keskustapuolueessa on haluttu pitää kiinni kansallisomaisuudesta, siinä missä vihreissä on avoimen talouden hengessä oltu hyvinkin valmiita valtionyhtiöiden kauppaamiseen. Asetelman kääntyminen nurin niskoin on osoitus Sipilän omintakeisista talouspoliittisista avauksista, jotka viime aikoina ovat herättäneet kohtalaisen paljon hämmennystä.

Sipilän eilinen avaus valtionyhtiöistä luopumisesta on viimeisin lenkki jo kohtalaisen pitkässä sarjassa eriskummallisia ehdotuksia. Tässä kohtaa pitää mainita, että tulin itse palauttaneeksi keskustapuolueen jäsenkirjani jo kuukausi sitten. Syynä olivat tuolloin vielä varsin vaatimattomat, mutta silti omalta kannaltani periaatteelliset asiat, joiden aavistelin koituvan vielä ratkaiseviksi. Sipilän tuoreiden puheiden valossa on käynyt hyvin nopeasti selväksi, että tein tosiaan oikean ratkaisun. Viikonvaihteen aikana käydyn keskustelun seurauksena tilanne vaikuttaakin otolliselta arvioida Sipilän toimintaa suhteessa keskustan perusarvoihin ja puolueen tämän vaalikauden aikana tekemiin linjauksiin.

Kuten mainittu, viikonvaihteen aikana Sipilä esitteli talousnäkemyksiään Ylen Ykkösaamussa, ehdottaen valtion omaisuuden myymistä kymmenen miljardin arvosta. Sipilä olisi valmis luopumaan valtionomistuksista kokonaan seuraavan kahden vaalikauden aikana ja jättämään jäljelle ainoastaan Nesteen, Fortumin ja Finnairin. Puheet olivat hätkähdyttävällä tavalla ristiriidassa keskustapuolueen edustajien tähänastisten näkemysten kanssa. Puolueen taholtahan on toistaiseksi tehty ehdotuksia aivan uuden kansallisen kaivosyhtiön perustamisesta ja korostettu omistajapolitiikan merkitystä talouskasvun ylläpitäjänä. Ex-elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen on pitänyt valtion pörssivarallisuuden myyntiä keinona hankkia pääomaa uusiin investointeihin, mutta käsittääkseni kukaan ei ole tähän asti ehdottanut valtionyhtiöiden täysimittaista myymistä. Päinvastoin, vielä vähän aika sitten samaisesta valtion sijoitusyhtiöstä, josta Sipilä olisi valmis luopumaan, visioitiin keskustapuolueen piirissä pelastajaa hallituksen myymälle sähkönsiirtoverkolle.

Sipilän hahmottelema asteittainen luopuminen valtionomistuksista soinnahtaakin paljon enemmän istuvan kokoomuslaisen elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren suosittelemalta politiikalta. Tämä ei ole ainoa asia, jossa Sipilä on halunnut omaksua kokoomuspuoluetta myötäileviä ja keskustan vakiintuneesta linjasta poikkeavia äänenpainoja. Isänmaallisena kompromissina suitsutettu sote-ratkaisu, jossa Sipilä näytteli keskeistä roolia, herätti tuoreeltaan arvostelua maakuntalehdistössä ja puolueen vanhojen vaikuttajien taholta. Sopuratkaisun luonne on yhä avoin, mutta käytännössä sen voi todeta jo nyt merkitsevän keskustapuolueen koko oppositiokauden kärkitavoitteesta luopumista. Kotikunta-maakuntamallista luopuminen ei tarkoita vähempää kuin aluepolitiikan jäädyttämistä vaalirauhan nimissä. Kun pitää mielessä, miten paljon tämä asia merkitsee monelle puolueen aktiiville, ratkaisu on hyvin hankala käsittää. Yksikään nykyisessä hallituksessa istuneista pienpuolueista ei ole suostunut vastaavanlaiseen myönnytykseen, minkä keskustapuolue on Sipilän johdolla tehnyt oppositiosta käsin.

Sipilän ohimennen suosittelemia kahdeksan miljardin leikkauksia ja niiden räikeää ristiriitaa keskustapuolueen tällä vaalikaudella esittämien lisäpanostusten kanssa on jo sivuttu tamperelaisen vasemmistovaikuttaja Tatu Ahposen toimesta. Hämmästyttävintä on, etteivät Sipilän yllättävät ja keskustan linjauksista poikkeavat ulostulot ole vielä herättäneet suurempaa kritiikkiä puolueen sisällä. Oppositiokauden aikana monet keskustan nimekkäät poliitikot ovat tähdentäneet kansallisomaisuuden säilyttämistä, valtionyhtiöiden merkitystä talouskasvun luojana, maltillisia leikkauksia rajujen säästötoimien sijasta sekä kotikunta-maakuntamallia parhaana aluepolitiikkana. Nämä kaikki ovat keskustalaisen politiikan kulmakiviä. Hädin tuskin kuukauden sisällä on sairaslomalta palannut puoluejohtaja ehdottanut kansallisomaisuuden laajamittaista myymistä, valtionomistuksista luopumista, vielä hallituksen toteuttamia säästöjäkin rajumpia leikkauksia ja päälle päätteeksi laittanut moratorion  myös aluepoliittiselle ohjelmalle.

Mistä tämä kaikki sitten kertoo? Kuten todettu, Sipilän puheet sopisivat paremmin kokoomusjohtajalle. Viimeistään tämän viikonvaihteen puheiden jälkeen herää kysymys, onko Juha Sipilä aivan täysin selvillä, mitä puoluetta hänen itse asiassa pitäisi luotsata. Leikkauspuheiden ja valtionyhtiöiden myynnin myötäillessä Kataisen ja Vapaavuoren linjauksia alkaa mietityttää, onko sote-kompromissi tulkittavissa osoitukseksi tulevasta laajemmasta vaalisovusta kokoomuksen kanssa. Tämä ei olisi ensi kerta, jolloin keskustan johtaja on turvautunut kassakaappisopimukseen. Eilisessä televisioesiintymisessään Sipilä heitti täkyn myös perussuomalaisille ehdottamalla ohimennen kehitysavun leikkaamista, joka totta kai sekin on ristiriidassa Sipilän puolueen kansanedustajien tämän vaalikauden esitysten kanssa. Onko puoluejohtajan avauksilla keskustan kentän ja kansanedustajien tuki, vai onko hän ryhtynyt varhaiseen pääministerikampanjaan omaan laskuunsa?

Päivänselvää joka tapauksessa on, että kaksi vuotta sitten Sipilän kisatessa Suomen Keskustan kärkimiehen paikasta Tuomo Puumalan kanssa päätti silloinen puoluekokous valita johtajaksi vähiten alkiolaisen ehdokkaan. Poliitikkona tuo Sipilä enemmänkin mieleen vanhaa suometarlaista perinnettä jatkavan valtiomiehen, jonka talousnäkemys on äärimmäisen kameralistinen ja jonka kansakuntanäkemyskin tuntuisi perustuvan eliitti- tai etujoukkoajatteluun. Kiintoisaa on jälkikäteen vertailla Timo Soinin ja Sipilän esiintymistä Yleisradion kunnallisvaalitentissä toissasyksynä. Sosiaalipolitiikkaa ja syrjäytymisen ehkäisemistä koskevassa osuudessa Soini käytti puheenvuoron palvelujen lisäämisestä reuna-alueilla ja ongelmalähiöissä. Kuvaavaa on, että Sipilä puolestaan toivoi “tiedotusvälineiden nostavan esille sankaritarinoita niistä syrjäytyneistä nuorista, jotka ovat vastoin odotuksia selviytyneet”. Halutessaan voi Juha Sipilän myös nähdä eräänlaisena suomalaisena vastineena amerikkalaistyyliselle uuskonservatiiviselle valtiomiehelle.

Omalta kannaltani tämä vain alleviivaa sitä, että päätökseni siirtyä sitoutumattomien riveihin oli oikea. Valitettavasti se tekee tulevaisuuden äänestyspäätöksistäni sitäkin hankalampia. Aikoinani siirryin keskustapuolueen jäseneksi entisenä kokoomuslaisena äänestäjänä, turhauduttuani siihen miten johtava porvaripuolue oli kadottanut aiemman kansallisen näkemyksensä. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että keskustapuolueen johdossa vallitsee sama tilanne, vaikka toki kenttäväestä ja etenkin nuorisojärjestöstä voi sanoa paljon hyviä asioita. Lyhyellä tähtäimellä uskoisin, että ristiriita ja epäjohdonmukaisuus puoluejohtajan ja puolueen linjausten välillä tulee vääjäämättä painamaan keskustapuolueen kannatuksen varovaiseen laskusuhdanteeseen.

Advertisements
This entry was posted in Media, Politiikka and tagged , , . Bookmark the permalink.

7 Responses to Varisevat apilanlehdet

  1. Kake says:

    Sietääkö kysyä, millainen tämä kepulainen kansallinen näkemys ja yleinen arvomaailma on (tai oli) suhteessa omaasi? En ole millään löytänyt jutuistasi mitään keskustalle tyypillisiä painotuksia, ja kiinnostaisi tietää, millä tavoin olet puolueeseen ylipäänsä päätynyt. Pahoittelen jos tämä menee liian henkilökohtaiseksi, mutta olet heittämällä täysipäisin kohtaamani (ex-)kepulainen ja tämä asia on askarruttanut minua näiden muutaman vuoden ajan, joina olen blogejasi seurannut.

    • Jussi Jalonen says:

      Ei se mitenkään henkilökohtainen kysymys ole, mutta vastauksesta tulee väistämättä hyvin pitkä. Itse asiassa minun piti pukea tätä sanoiksi yön ylitse. Mutta aloitetaan perusasioista.

      Olen tottunut lukemaan itseni porvariksi, koska poliittinen ajatteluni keskittyy kansakunta-näkemykseen luokkajakojen sijasta. Itselleni ovat suomalaisuus, suomalainen kulttuuri ja yhteinen kotimaa sekä etenkin sen historia tärkeitä itseisarvoja sinänsä. Uskon myös sellaisiin asioihin kuin kansallinen etu. Suomessa näillä aatoksilla on yleensä päätynyt sinne ei-sosialistiselle laidalle.

      Vasemmistoon olen omaksunut torjuvan asenteen lähinnä siksi, koska etenkin suomalainen vasemmisto suhtautuu omasta näkökulmastani vihamielisesti ajatukseen yksilön vastuusta. Tämä on käynyt toisinaan ilmi kun olen yrittänyt keskustella asiasta muutamien vasemmistolaisten tuttavieni kanssa; heillehän on jo mielipidetutkimusten valossa ominaista se, että yksilön saavutusten ei haluta nähdä olevan riippuvaisia yksilöstä itsestään. Oman vakaumukseni mukaan tilanteessa, jossa vallitsee mahdollisuuksien tasa-arvo, on kaikki kuitenkin lopulta kiinni ihmisestä itsestään. Vakaumuksellinen vasemmistolainen luultavasti etsisi siinä kohtaa uuden rakenteellisen tekijän, jota moittia siitä, etteivät kaikki ole vieläkään päässeet samalle viivalle.

      Tätä ei pidä tulkita niin, että kiistäisin olosuhteiden tai ympäristön vaikutuksen yksittäisen ihmisen saavutuksiin, tai että kuvittelisin meidän jo nyt elävän yhteiskunnassa, jossa pelikenttä on tasattu kaikkia varten. Mutta viime kädessä, kun kaikki muu on luettu pois, ei ihminen voi luottaa kuin itseensä. Tämä on mielestäni riittävä osoitus siitä, että yksilö itse on primääri tekijä.

      Yhdistettynä yllämainittuun kansalliseen ajatteluun tämä tietystikin tarkoittaa sitä, että pidän yksilönvapauksia keskeisimpänä kansakunnan kulmakivenä. Perinteisesti niitä on kutsuttu kansalaisoikeuksiksi. Koska elämme yhteisössä, uskon myös kansalaisvelvollisuuksiin tärkeänä hyveenä. Se, että meillä on velvollisuuksia kansakuntaa ja toisiamme kohtaan, edesauttaa osaltaan myös sitä yllämainittua mahdollisuuksien tasa-arvon tavoittelua.

      En myöskään usko “lahjoihin hyvinvointivaltiolta”, jollaista on toisinaan saatu kuulla vasemmistolaisten poliitikkojen taholta. Hyvinvointiyhteiskunta on kansalaisten itsensä rakentama. Näissä “valtion lahjoissa”, kuten vaikkapa vapaassa kansansivistyksessä, kyse on oikeudesta, jonka itse kukin kansalainen on ansainnut.

      En tietysti myöskään kannata sosialistista talousjärjestelmää, koska pidän yksityistä omistusoikeutta arvona sinänsä. Kuten kirjoituksestani voi havaita, tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että julkisessa omistuksessa mielestäni ei saisi olla yhtään mitään. Valtion toimilla on roolinsa talouselämässä siinä missä yksityiselläkin sektorilla. Talouspoliittisesti en ole minkäänlainen dogmaattinen fundamentalisti. Sosiaalipoliittisesti olen sitä vielä vähemmän. Suomen kaltaisessa maassa julkisilla palveluilla on sitä paitsi jo kulttuurisestikin merkityksellinen asema. Tässä olen kiinnostunut siitä, mikä tuottaa parhaan tuloksen.

      Arvopoliittisesti olen uskoakseni keskimääräistä hieman vapaamielisempi. Tosin itse olen toisinaan vitsaillut, että esimerkiksi ihmisen oikeus omaan seksuaalisuuteensa liittyy selvästi hänen perinteiseen yksityisyyden suojaansa, ja voitaisiin yhtä hyvin mieltää konservatiiviseksi arvoksi. Mutta koska tälläkin mielipiteellä pääsee nykyisin vapaamielisen kirjoihin, niin en minä sitä sijoitusta paheksukaan. Toisaalta minullakin on ne rajat, joissa sanon “kiitos ei”, ja esimerkiksi päihdepoliittisesti olen melkoinen änkyrä.

      Mikäli meillä olisi tässä maassa perinteinen keskustaoikeistolainen sosiaaliliberaali puolue, niin todennäköisesti olisin sen jäsen. Mutta koska sellaista ei ole, niin olen monien muiden kansalaisten tavoin arponut Kokoomuksen ja Keskustan välillä. Olen myös kerran äänestänyt protestiksi sosialidemokraatteja, koska silloisessa poliittisessa tilanteessa SDP oli vähiten huono ja vähiten epäuskottava vaihtoehto, ja koska heillä oli vaalipiirissäni hyviä ja kunnioituksen ansaitsevia ehdokkaita.

      Miksi sitten päädyin Keskustaan? Mielestäni Kokoomus on menettänyt uskottavuutensa monista eri syistä, eikä tilanne ole vieläkään parantunut. Vuoden 2011 vaalituloksissa saadun iskun jälkeen Keskustan tilanne näytti hetken ajan siltä, että puolue saattaisi kyetä uudistumaan ja luoda itsensä ajan mittaan mielekkääksi laajan teltan yleisporvarilliseksi vaihtoehdoksi. Olen kasvanut maaseudulla, joten keskustapuolue ei ole minulle myöskään mikään outo vieras järjestö, vaan yksi normaali puolue muiden joukossa. Sitä paitsi pidin Mari Kiviniemestä, ja lisäksi tuolloin suhtauduin kovasti suunniteltuun kuntauudistukseen kielteisesti.

      Syyt ovat karisseet yksi kerrallaan. Kuntauudistus lakkasi olemasta tärkeä asia; Mari Kiviniemen puheenjohtajakauteen suhtaudutaan puolueen sisällä tätä nykyä suoraan sanoen häpeällisesti; ja keskustapuolueen kannatuksen nopean kohoamisen myötä on kehitys puolueen sisällä pysähtynyt, puoluejohdon pitäessä varovaisesti kiinni tutusta ja turvallisesta eturyhmäpolitiikasta. Sen lisäksi johdonmukaisuus ja linjan eheys ovat minulle hyvin tärkeitä asioita, ja Sipilä valitettavasti epäonnistuu tässä kokeessa.

      Haluaisin kuitenkin korostaa, että puolueen riveissä on kuitenkin verrattomasti minua täysipäisempiä ja taatusti miellyttävämpiä toimijoita! Blogini sivupalkissa on linkki muutamien kotisivuihin. Mainittakoon, että esimerkiksi eurovaaleissa ehdokkaana olevan Elina Lappalaisen kannanotot vakuuttivat minut aikoinaan siitä, että puolueessa on hienoa väkeä. Ylipäätään nuorisojärjestön vaikuttajista minulla ei ole juuri muuta kuin hyvää sanottavaa.

      (Siltä varalta, jos puheeni kansallisesta ajattelusta herättää kysymyksen siitä, miksen liittyisi perussuomalaisiin, niin vastaus on yksinkertainen. Minä en usko siihen, että kansakunnan pitäisi olla ulossulkeva. Lienee tullut selväksi, että nähdäkseni kuka tahansa voi halutessaan valita syntyperästään tai muista ominaisuuksista riippumatta tulla suomalaisen kansakunnan jäseneksi.)

  2. M. says:

    Hyvä kirjoitus, olen seurannut ja miettinyt samansuuntaisia lähiaikoina. En ole järin tyytyväinen (näin itse persuna) jos Keskustakin alkaa kääntyä tällaiselle linjalle.

  3. Risto Mäkinen says:

    Sipilä on puhunut voimakkaasti miljardin suuruisen kehittämisrahaston puolesta. Vienti on yksi kansakunnan elämisen kulmakivi ja siihen tarvitaan uusia lääkkeitä. Sipilä näkee uuden innovatiivisen yritystoiminnan tarvitsevan riskirahaa tuotekehitykseen, tuotemarkkinointiin ja tuotannollisiin investointeihin. Hänellä on tästä kuviosta hyvät omakohtaiset kokemukset. Jalosen kokemuksella ja taustalla ei tämä visio ehkä helpolla avaudu. Suuresta osasta valtion omistamasta perusteollisuudesta voidaan tässä murroksesta luopua. On pakko ottaa hallittuja riskejä.

    • Jussi Jalonen says:

      Risto Mäkinen kirjoittaa:

      Sipilä on puhunut voimakkaasti miljardin suuruisen kehittämisrahaston puolesta. Vienti on yksi kansakunnan elämisen kulmakivi ja siihen tarvitaan uusia lääkkeitä. Sipilä näkee uuden innovatiivisen yritystoiminnan tarvitsevan riskirahaa tuotekehitykseen, tuotemarkkinointiin ja tuotannollisiin investointeihin. Hänellä on tästä kuviosta hyvät omakohtaiset kokemukset. Jalosen kokemuksella ja taustalla ei tämä visio ehkä helpolla avaudu.

      Kehittämisrahastojen nimiin vannovat puolueessa kaikki, eikä se ole suinkaan edes Sipilän oma ajatus. Mauri Pekkarinen on puhunut monasti aiemmin siitä, että valtion pörssivarallisuudesta voitaisiin myydä vuosittain muutama prosentti, joka voitaisiin sijoittaa kasvupaketteihin. Tämä on vielä tosiaan “hallittu riski”.

      Sipilä sen sijaan sanoi suoraan ja yksiselitteisesti, että hän on valmis luopumaan valtion osakesalkusta kokonaisuudessaan 6-10 vuoden sisällä. Kun pitää mielessä, että siinä samalla menisi Talvivaaran osuus, niin ei nyt voi olla niin vaikea ymmärtää, että Sipilän puheet ovat täydellisesti ristiriidassa Pekkarisen aiempien kansallista kaivosyhtiötä koskevien suunnitelmien kanssa. Ylipäätään ne ovat ristiriidassa sen keskustalaiseen politiikkaan kuuluneen ajatuksen kanssa, että valtionyhtiöillä tulee edelleen olla keskeinen rooli työllisyydessä ja talouskasvussa.

      Edelleen, tässä on kyse siitä, että Sipilän puheet eivät noudata keskustapuolueen linjauksia. Se syö sekä hänen omaa uskottavuuttaan että puolueen uskottavuutta. Hänen ehdotuksensa Solidiumista luopumisesta on paljon lähempänä elinkeinoministeri Vapaavuoren näkemyksiä. Itse asiassa se menee jopa siitäkin ohitse, ja kärkkäimmätkin viennin ja innovaatioteollisuuden puolestapuhujat, kuten kokoomuksen Lasse Männistö, ovat suhtautuneet hämmästellen siihen miten kärkkäästi Sipilä on valmis myymään valtion tuottavaa omaisuutta.

      Mainittakoon muuten lisäksi, että puolueaktiivien keskuudessa vallitseva varsin kritiikitön vakaumus siitä, että Sipilä tietää taustansa perusteella kaiken, ja vähäisemmät kuolevaiset ovat kyvyttömämpiä käsittämään hänen visioitaan, on sekin melko lailla oireellista.

      Mutta kun nyt tausta ja kokemus otettiin esille, niin sanotaan suoraan sekin, mistä vaietaan. Juha Sipilällä ei ole vielä toistaiseksi yhtään mitään kokemusta ministerin viran hoitamisesta, hallituksessa istumisesta eikä valtion omaisuuden hallinnoimisesta. Minulla sen sijaan on kokemusta poliitikoista sen verran, että punnitsen kolmasti tämänlaisen miehen visiot ennen kuin otan ne sellaisenaan.

  4. Risto Mäkinen says:

    Yleensä kehittämisrahastot voivat sekä tukea kehittämistyöt ja ohjata varallisuutta uuden yritystoiminnan pääomiin. Niissäkin voi olla valtio mukana ( Tekes, SITRA). Eli rahaa ohjataan uusiin innovaatioihin ja luotetaan että osinkoja jakava perusteollisuus saa kuten nytkin sijoittajien rahaa. En olisi huolissani Sipilän edellytyksistä ministerin tai pääministerin viran hoitamiseen. Sen verran läheltä olen ministeriön virkamiehenä toiminut ministerien lähipiirissä. Keskustan linja on ollut hakusessa pääkaupunkiseudun kunnissa ja siihen Sipilä voisi tuoda uusia tuulia

  5. Jussi Jalonen says:

    Päätin asiaa harkittuani poistaa yhden kommentin, joka tosin ehti olla pari päivää näkyvillä tässä ketjussa. Minun pitänee selvennykseksi ilmoittaa, että ikävä kyllä en oikein koe miellyttäväksi pitää näkyvillä kommentteja, jotka voidaan tulkita toisten puolueiden mainoksiksi.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s