“Atlas Shrugged”, II:9, Kasvot ilman tuskaa, pelkoa tai syyllisyyttä

     

Atlas Shruggedlukupäiväkirjani jatkuu. Romaanin yhdeksännentoista luvun nimi on The Face Without Pain Or Fear Or Guilt. Tarinansa tässä vaiheessa Ayn Rand on keskittynyt enemmänkin suorasukaiseen kerrontaan ja alkanut solmia romaanin alkupuoliskon monia salaperäisiä johtolankoja yksiin. Filosofinen ja poliittinen julistus on jäänyt vähemmälle, mikä tekee teoksen tästä osasta hyvin helppolukuisen. Tällä kertaa vuorossa on pitkästä aikaa väkivaltaa, seksiä ja hurja juonenkäänne.

Edellisessä osassa Dagny Taggart palasi rautatieyhtiönsä johtoon Coloradon tuhoisan junaonnettomuuden jälkimainingeissa. Pistettyään firman uuteen uskoon hän sopi treffit rakastettunsa, valtiovallan uhriksi joutuneen terästehtailija Hank Reardenin kanssa. Tämän osan alkaessa Dagny odottelee Reardenia kattohuoneistossaan ja katselee ikkunasta sumun peittämää Manhattania. Ennen niin kirkkaan ja eloisan saaren himmeä ja rappeutunut kaupunkimaisema tuo hänen mieleensä nyt uppoavan laivan ja kadonneen Atlantiksen.

Ovikello soi, mutta sisään astuukin Hankin sijasta Francisco D’Anconia. Frisco on tullut jatkamaan viime osassa kesken jäänyttä palopuhettaan siitä, miksi yksityisyrittämisen jatkaminen ja työnteko ylipäätään on uuden valtiojärjestyksen aikana moraalitonta, ja miksi sankariyrittäjien ja keksijöiden on tullut aika luovuttaa. Dagny ei suostu vielä uskomaan häntä. Hänen mielestään ainoa mahdollisuus on jatkaa sitkeästi, yrittää ja tehdä työtä, että maailmassa säilyisi edes jokin kappale menneestä teollisuuden ja tuotannon aikakaudesta. Keskustelun aikana Dagny käsittää viimein, mistä on kyse, ja oivaltaa Franciscon tietävän totuuden kadonneista yritysjohtajista. Onko hän itse se salaperäinen “tuhoaja”, joka on houkutellut heidät lopettamaan?

Dagny vaatii Franciscolta vastausta. Oliko hän se mies, joka kävi Ken Danaggerin toimistossa ennen kuin tämä katosi? (Ks. II osan 3. luku). Francisco vastaa kieltävästi, mutta liian nopea vastaus kertoo myös sen, että hän kyllä tietää kuka oli asialla. Mutta onko liikkeellä tosiaan jokin yksilöllinen “tuhoaja”, joka on vastuussa ihmisten katoamisesta? Ovatko yritysjohtajat kuolleita vai pelkästään vetäytyneet jonnekin? Oli miten tahansa, Francisco tietää totuuden, ja hän on selvästikin yksi salaliittolaisista. Hän lausahtaa Dagnylle, että kaikki ei ole vielä ohitse, ja maailmaan on tulossa uusi renessanssi.

Haastelu keskeytyy, kun sisään astuu Hank Rearden. Kolmiodraama on valmis! Rearden on kiukkuinen kuin takalistoon kesken talviunien ammuttu karhu. Kuten muistamme, Hank tunsi hieman homoeroottiselta vaikuttanutta rajatonta ihailua Franciscoa kohtaan, mutta suutahti sen jälkeen kun yritykset tehdä kuparikauppoja D’Anconian firman kanssa päättyivätkin ikävään onnettomuuteen (ks. II osan 4. luku). Nähdessään nyt Franciscon uudestaan Hank epäilee tämän yrittävän tehdä vastaavaa välistävetoa Dagnylle ja vaatii selitystä. Francisco käyttäytyy korostetun hillitysti ja yrittää lähteä, mutta Hank perää häneltä tilintekoa. Uhmatilanteen aikana hän muistaa, miten Francisco viime kerralla vannoi hänelle ystävyyttään “rakastamansa naisen nimissä”, ja kysyy, oliko Dagny tämä hänen suuri rakkautensa. Francisco myöntää tämän todeksi.

Testosteroni ryöpsähtää valloilleen! Hank vetää Franciscoa turpiin, mutta jo lyödessään tuntee syyllisyyttä. Dagny kirkaisee kauhuissaan. Francisco komentaa hänet hiljaiseksi, lausuu koleat hyvästit ja poistuu huoneistosta. Dagny huutaa Reardenille, vieläkö tämä haluaa tietää sen miehen nimen, joka oli hänen ensimmäinen rakastajansa? Se oli Francisco! Rearden valahtaa kalpeaksi, tarttuu Dagnyä harteista, suutelee tätä kiihkeästi, paiskaa tämän sohvalle ja ottaa tämän rajusti. Kirjailija osoittaa jälleen kerran mielenkiintonsa väkivaltaista seksiä kohtaan, sillä hetkittäisestä kauhuntunteesta huolimatta Dagny nautiskelee tilanteesta ja peräti kuvittelee antautuvansa molemmille elämänsä miehille samanaikaisesti. Näinhän se menee, näinhän se menee. Kaikkihan sen tietävät, ettei nainen kiihotu mistään niin paljon kuin siitä, kun näkee kahden miehen mättävän toisiaan päin näköä, eikö?

Korkealla raunioituvan Manhattanin yllä tapahtuneen rajun ja väkivaltaisen rakastelun jälkeen lempiväiset sytyttävät savukkeet ja istuvat aikansa tuprutellen. Rand on tapansa mukaan kuvaillut savukkeiden kytevät tulipäät ja pehmeästi murenevat tuhkat yhtä suurella antaumuksella kuin itse seksikohtauksen.

Ovikello soi taas, ja tällä kertaa siellä on isännöitsijä, joka tuo Dagnylle tätä odottaneen kirjeen. Lähettäjä on fyysikko Quentin Daniels, jonka Dagny palkkasi korjaamaan outoa ihmemoottoria (ks. II osan 2. luku). Daniels ilmoittaa, ettei voi enää työskennellä direktiivi 10-289:n tultua voimaan, koska moottorista tulisi kuitenkin valtion omaisuutta. Dagny hätkähtää ja ottaa oitis puhelun Utahiin, huolestuneena siitä että “tuhoaja” on jo vienyt Danielsinkin mennessään. Mutta ei sentään, Daniels on yhä edelleen työssä teknologia-instituutissa ja vastaa puhelimeenkin. Dagny taivuttelee tätä odottelemaan ja ilmoittaa tulevansa Utahiin jutellakseen tämän kanssa kahden kesken. Dagny ottaa junan, ja Hank lähtee matkaan omalla lentokoneellaan.

Ennen lähtöä Dagny antaa viimeiset ohjeet Eddie Willersille siitä, miten yhtiön asioita tulee hoitaa hänen ollessaan poissa. Eddie oivaltaa samalla viimein, että Dagny ja Hank ovat rakastavaisia, ja huomaa samalla suureksi ihmetyksekseen, että tämä tieto satuttaa häntä. Kaikkien näiden vuosien jälkeen Eddie tajuaa, että hänellä on Dagnya kohtaan muitakin tunteita kuin ihailu ja työtoveruus.

Romaanin toisen osan kääntyessä lopuilleen aiemmin statistina esiintyneen Eddie Willersin hahmo saa nyt uutta syvyyttä. Samalla meille valkenee, että Eddien ajoittaisilla jutusteluilla firman lounasravintolassa on ollut merkitystä muutenkin kuin vain romaanin kerronnan kannalta (ks. esim. II osan 3. luku). Tämän jakson loppukohtauksessa Eddie tapaa vanhan juttukumppaninsa ruokalassa jälleen kerran, ja nyt tämä rautatieyhtiön työmies kuvaillaan meille aiempaa paremmin. Hän on mies, jonka kasvoissa ei näy tuska, pelko, eikä syyllisyys. Sen lisäksi hän vaikuttaa olevan melkoinen ketjupolttaja.

Eddie kertoo miehelle firman viimeaikaiset tapahtumat. Hän päätyy työstämään tälle omia tuntemuksiaan ja mainitsee ohimennen Dagnyn moottoriprojektista sekä tämän intiimistä suhteesta Hank Reardenin kanssa. Tässä keskustelun vaiheessa lounaskahvilan miehelle, joka on aluksi vain silmäillyt Eddietä arvoituksellisesti naurahdellen, tuleekin yllättäen melkoinen kiire. Eddie Willers jää yksinään huutelemaan miehen perään. Mikä pirun hoppu sille oikein tuli? Mihinkähän se meni? Ja kuka se muuten ylipäätään on? Kuka on John Galt?

Seuraavassa jaksossa vuorossa on romaanin toisen osan hätkähdyttävä loppuhuipennus.

Advertisements
This entry was posted in Historia, Kulttuuri, Politiikka and tagged , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s