“Atlas Shrugged”, III:4, Anti-elämä

Ayn Rand      

Miellyttävää pääsiäisviikkoa kaikille! Hiljaisen viikon kunniaksi tarjoilen blogissani joka päivä kappaleen Atlas Shrugged -romaanin kolmannesta ja viimeisestä osasta. Jäljellä on tämän neljännen luvun jälkeen vielä kuusi jaksoa, joten Ayn Rand pitää meille seuraa kaikki pääsiäisen pyhät. Tämän jälkeen voin sulkea lukupäiväkirjani. Uusille lukijoille taas kerran muistutuksena linkki täydelliseen lukupäiväkirjani arkistoon.

Kolmannen osan neljännen luvun nimi on Anti-Life, elämän vastakohta, ja se muodostaa Randin romaanissa harvinaisen traagisen jakson. Tavallaan sen voi lukea romaanin ohessa kokonaan itsenäisenä sivuaskeleena, pääkertomuksesta irrallisena murhenäytelmänä. Jakso kuvailee James Taggartin, sankarittaremme Dagnyn juonittelevan veljen, avioliittoa Cherryl Brooksin kanssa.

Cherrylin esiintymisestä on kulunut jokunen tovi (ks. I osan 9. luku ja II osan 2. luku), joten kertaan tässä hieman hänen tarinaansa. Cherryl oli kiltti ja työteliäs nuori myyjätär, joka pakeni kotoaan isänsä alkoholismin ja perheenjäsentensä yleisen kelvottomuuden vuoksi ja halusi luoda omalla ahkeruudellaan itselleen uuden elämän New Yorkissa. Cherryl ihastui James Taggartiin, koska sanomalehtien perusteella hän kuvitteli tämän olevan todellinen sankariyrittäjä ja hieno mies. Cherryl ei ollut koskaan kiinnostunut Jamesin rahoista tai asemasta, vaan nimenomaan tämän luonteenlaadusta. Avioituessaankin hän halusi ylläpitää ehdottomasti omaa taloudellista itsenäisyyttään, koska uskoi Jamesin olevan vilpitön ja uuttera yritysjohtaja, ja halusi olla aviovaimona tasaveroinen.

Nyttemmin karu totuus James Taggartin todellisesta luonteesta on paljastunut. Luvun alussa hänen moraalinen rappionsa on saavuttamassa huippunsa, ja häntä itseänsäkin alkaa ellottaa juonittelu Washingtonin uuden järjestyksen poliitikkojen ja liikemiesten likaisen klikin kanssa. Hän jatkaa silti sitkeästi ja yrittää vakuutella itselleen, että hänen motiivinsa ovat aivan yhtä korkeat kuin hänen sisarellaan, Hank Reardenilla tai muilla hänen vihaamillaan ihmisillä. Eikö myös hän toimi oman etunsa nimissä ja vaurautta tavoitellen? James kuitenkin huomaa, ettei hän enää osaa edes nauttia rahastaan tai vauraudestaan. Sen sijaan hän havaitsee saavansa nautintoa kaikenlaisesta toisten ihmisten pään menoksi juonimisesta an sich. Sisäpiirin tietojensa avulla hän saa kuulla kolme viikkoa etuajassa, että Argentiina on julistautumassa kansanvaltioksi, ja D’Anconian kuparikonserni ollaan kansallistamassa.

James rehvastelee näillä tiedoillaan vaimolleen illallispöydässä. Kansallistamisen päivämäärä paljastuu samaksi, kuin pariskunnan hääpäivä, jonka James on unohtanut. Dialogin sävystä huomaamme jo, että avioliitto ei ole parhaassa mahdollisessa jamassa. James selostaa Cherrylille, että hänestä on tulossa maailman rikkain mies, ja rahastahan sinä pidät, eikö? Cherryl vastaa ykskantaan, että silläkin on merkitystä, miten sen varallisuutensa kerää. James yrittää tyrkyttää puolisolleen yhtä sun toista kallista luksuskrääsää, muun muassa mustassa pörssissä kaupiteltavia Englannin kansanvaltion kruununjalokiviä, mutta Cherryl vastailee lyhytsanaisesti kieltäytyen. Keskustelun aikana hänen aatoksensa palaavat heidän avioliittoonsa, josta saamme nyt selostuksen pienen takautuman välityksellä.

Avioliitto oli alkanut hyvin, ja Cherryl oli tehnyt kaikkensa oppiakseen edustavaksi seurapiiripuolisoksi. Hän oli myös onnistunut tässä yli odotusten, sillä hänessä on todellista ja harvinaista luonteen jaloutta ja tyylikkyyttä. Nuorikolta ei kuitenkaan mennyt kauaa sen huomaamiseen, mikä Jamesissa oli vikana. Älykkäänä nuorena naisena Cherryl pani nopeasti merkille aviomiehensä ympärillä notkuneiden uutta järjestystä edustavien älykköjen tekopyhyyden ja onttouden. Hank Reardenin kohtalo teki hänelle myös selväksi yhtä ja toista, sekä myös Jamesin tapa ylvästellä sillä, miten hän on mahtavampi kuin siskonsa ja Rearden, ja miten hän voi tuhota ja murskata ihmisiä jos hän niin haluaa. Cherryl oli Jamesin pohjattomasta katkeruudesta kauhuissaan, eikä voinut käsittää miten kummassa kukaan voi saada iloa toisten ihmisten tuhoamisesta.

Taggart-yhtiön uskollinen työntekijä Eddie Willers kertoi lopulta Cherrylille totuuden Jamesin ja tämän sisaren rooleista rautatiefirmassa. Cherryl oli avioituessaan ollut siinä uskossa, että James Taggart oli ponnistellut ja pitänyt rautatieyritystä pystyssä, siinä missä Dagny-sisko oli heitellyt silkkaa ilkeyttään kapuloita tämän rattaisiin. Totuushan on, kuten tiedämme, aivan täysin päinvastainen. Erehdyksensä viimeinkin tajuttuaan Cherryl oli kysynyt Jamesilta, miksei tämä ollut kertonut hänelle totuutta. James oli raivostunut, haukkunut vaimonsa nartuksi ja julistanut, ettei kukaan ymmärrä häntä. Mitä väliä sillä on, ettei hän puhunut totta? Hänhän avioitui Cherrylin kanssa rakkaudesta, ja tosirakkaus ei kyseenalaista tai vaadi selityksiä!

Nyt illallisella Cherryl kysyy jälleen kerran, miksi James oikein avioitui hänen kanssaan? Mitä hänen miehensä oikein haluaa vaimoltaan? Hänhän ei tunnu edes arvostavan Cherrylin yrityksiä olla parempi puoliso. James kertoo haluavansa vaimoltaan rakkautta. Cherryl kysyy, minkä vuoksi James haluaa itseään rakastettavan? James suutahtaa; mikä kumman puodinpitäjän kysymys tuo on? James haluaa, että hänen vaimonsa rakastaa häntä sellaisena kuin hän on! Niin niin, myöntää Cherryl, mutta mikä sinä sitten oikein olet? Tiedätkö sitä itse? James karjuu takaisin, että jos rakastaisit minua, niin eihän sinun tuollaista tarvitsisi kysyä! Sitä paitsi todellinen rakkaus on pyyteetöntä! Rakkaus pitää saada ansiotta!

Cherryl kavahtaa ja pitää filosofisen syytöspuheen Jamesille. James haluaa ansaitsematonta rakkautta, aivan kuten hän haluaa myös ansaitsematonta vaurautta, ansaitsematonta hengen suuruutta ja ansaitsematonta ihailua. Ilman, että hänen tarvitsee tehdä mitään. Ilman, että hänen tarvitsee olla mitään. Ilman, että hänen tarvitsee ylipäätään olla olemassa. James kiukkuaa yhä vaimolleen ja käskee tätä painumaan helvettiin. Cherryl poistuu ja lähtee lopulta tapaamaan Dagnyä.

Dagny yllättyy veljensä vaimon nähdessään, sillä häissä he vaihtoivat tylyjä sanoja, eivätkä ole sen jälkeen tavanneet. Cherryl, joka on yhä varsin tolaltaan ja juttelee katkonaisesti, puhuttelee kälyään parhaansa mukaan tahdikkaasti ja muodollisesti, kertoen että on tullut hyvittämään sen, mitä on Dagnylle velkaa. Hän tunnustaa olleensa väärässä ja arvioineensa sekä Dagnyn että tämän veljen aivan väärin. Dagny hätkähtää yllättyneenä, hyväksyy anteeksipyynnön, pyytää Cherryliä istumaan hetkeksi ja tekee tämän kanssa ystävällisesti hymyillen sinunkaupat. Cherryl yrittää pitää kiinni ylpeydestään ja lähteä, mutta Dagny pyytää häntä jäämään. Mehän olemme sentään sisaruksia, eikö? Cherryl kieltää tämän kauhuissaan. Emme ole, emme ainakaan Jamesin kautta! Dagny tyynnyttelee tyttöparkaa sanoen, että me voimme olla yhä sisarukset oman valintamme kautta.

Dagny pyytää Cherryliä kertomaan hänelle kaiken, korostaen että tässä ei ole kyse mistään almujen antamisesta tai säälistä. Hän haluaa aidosti kuulla, mitä Cherrylillä on sydämellään, koska tämä ei ole ansainnut kärsimäänsä vääryyttä. Cherryl kertoo, ettei enää vain kestä miestään. Hän ei kestä sitä, miten James toimii vastoin moraalia ja vastoin tervettä järkeä, pyrkien perustelemaan tekonsa tunteilla ja hyväntekeväisyydellä, mikä vaikuttaa todella tapahtuneiden asioiden valossa aivan täysin sairaalta. Dagny kertoo, että tärkeämpää kuin hyväntekeväisyys on oikeudenmukaisuus. Cherryl ymmärtää viimein, että maailmassa on muitakin ihmisiä, jotka ajattelevat samoin kuin hän, ja hän tunnustaa Dagnylle pelkäävänsä aviomiestään ja tämän klikkiä, ja kaikkia niitä kauheuksia, joita he tuntuvat suunnittelevan. James kumppaneineen on eläimiäkin pahempi, ja Cherryl ei kestä enää maailmaa, jossa rakkaus on sokeaa, ihmisten omaisuuden ryöstäminen on muka suurikin saavutus, gangsterit ovat valtiomiehiä ja Hank Reardenin kaltaisten ihmisten murskaaminen on hieno asia.

Dagny lohduttaa kälyään ja vakuuttaa, että toisenlainenkin elämä on mahdollinen. Hän ei tahdo, että Cherryl menee kotiinsa enää tänä yönä. Cherryl ei kuitenkaan enää pelkää ja sanoo, että hän uskaltaa kyllä kohdata Jamesin. Hän lupaa tulla takaisin Dagnyn luokse ja poistuu. Lähtiessään asunnolta Cherryl näyttää tuulessa taittuneelta korrelta, joka pysyy kasassa vain yhden kuidun varassa ja voi vielä kenties parantua, mutta myös myös katketa hetkenä minä hyvänsä.

Yksin jäänyt James on juonut viinaa ja hajottanut arvotavaroita, kunnes hän on saanut seuraa. Paikalle on saapunut Lillian Rearden, joka tulee pyytämään Jamesin apua avioeronsa estämiseksi. Saatuaan tietää vaimonsa vuotaneen hallitukselle tiedon hänen ja Dagnyn suhteesta päätti Hank Rearden nimittäin pistää eron vireille. Teräspohattamme onkin viimein päättänyt käyttää kaikki keinot akkansa lemppaamiseksi. Hän on lahjonut tuomarit, notaarit ja pari kongressimiestä, ja käytännössä katsoen ostanut koko oikeusprosessin. Lillian on täysin liemessä. Hän ei halua avioeroa! Ja millä hän elää, jos hänen miehensä jättää hänet? Jamesin on otettava yhteyttä ystäviinsä hallituksessa ja keskeytettävä eroprosessi!

James toteaa kylmästi, että tässä asiassa hän ei voi enää auttaa. Rearden on todennäköisesti maksanut viranomaisille sellaiset rahat, ettei päätöstä voi pyörtää vain vastapalveluksiin vetoamalla. Avioeroa ei voi välttää, mutta ei syytä huoleen; Hank Rearden ei taatusti saa viimeistä sanaa, sillä hallituksella on jo suunnitelma valmiina hänenkin varaltaan. Viime jaksossa nähty Cuffy Meigs ja uusi kovien, gangsterimaisten hallituksen virkamiesten kohortti ovat valmiina toimintaan. Juopotellessaan ja juonitellessaan James ja Lillian alkavat kouria ja hyväillä toisiaan kännipäissään, ja vuorossa on äärimmäisen iljettävä seksikohtaus. Randille voi antaa ainakin tässä kohtaa taas täydet pisteet kirjailijana. Kohtaus on selvästi tarkoitettukin ällöttäväksi, ja kovin montaa vastenmielisempää seksiepisodia en muista lukeneeni yhtään missään. Ellei sitten eräitä Kalervo Palsan sarjakuvia lasketa.

Tässä vaiheessa Cherryl saapuu kotiin, huomaa Lillianin vaatteet lattialla ja kuulee äännähtelyt makuuhuoneesta. Hän saa miltei halvauksen, mutta pysyttelee syrjässä siihen asti, että Lillian poistuu. Makuuhuoneesta tullessaan James huomaa lopulta vaimonsa, eikä juuri häpeile tekosiaan. Päinvastoin, hän suorastaan uhoaa, miten vastikään tuli maattua Hank Reardenin vaimon kanssa, minäpä se vasta kehtaan! Cherryl kysyy, haluaako hänen miehensä eron. En tietenkään halua, toteaa James. Hehän pysyvät naimisissa ja hän nai ketä lystää, ja painu sinäkin pielustelemaan kenen kanssa haluat, mokomakin näsäviisas narttu. Niinhän tässä kaikki tekee! Mitä pirun hyveellisyyttä ja puhtautta oikein muka odotat?

Cherryl kysyy Jamesilta toistamiseen, miksi tämä avioitui hänen kanssaan. Hän ymmärtää kammottavan totuuden. James otti hänet vaimokseen nimenomaan siksi, koska hän on hyvä ihminen. Avioliitossa hänen ainoa tehtävänsä olisi antaa moraalinen hyväksyntä Jamesin elämälle juuri sellaisena, kuin se on… lopulta tuolle samalle tasolle vajoten.  Cherryl parahtaa miehelleen, että tämä on kuin tappaja, joka tappaa ihmisiä vain tappamisen ilosta. James lyö vaimoaan vasten näköä niin, että veri lentää. Cherryl pakenee ulos täydessä paniikissa.

Kaupungin kaduilla harhaillessaan Cherryl katselee pilvenpiirtäjien siluetteja. Talouslaman ja poikkeustilan iskemä New York City on muuttumassa nyt synkäksi ja kolkoksi pimeyden sydämeksi. Suurmiesten rakentamat taivasta kohden kohoavat rakennukset ovat enää vain noiden samojen miesten hautaobeliskeja. Cherryl hoipertelee slummialueelle ja miettii, että olisi valmis palaamaan myyjätytöksi vaikka mihin kioskiin, jos täällä olisi enää yhtään paikkaa, joka palkkaisi myyjiä. Hän etsii apua, mutta sosiaaliasematkin tarjoavat apua vain juopoille, varkaille, narkomaaneille ja aviottomille äideille. Kukaan ei tarjoa turvaa tai suojaa viattomalle ihmiselle. Hän vajoaa epätoivoon.

Yleensä tässä kohtaa kuvioihin astuu poplaritakkiin pukeutunut John Galt ja suorittaa hallitun evakuoinnin ihmelaaksoon, mutta Cherrylillä käy huonompi onni. Hän vetäytyy kyyhöttämään erään satamakorttelin liiterin sivustalle, josta hänet löytää kiertävä sosiaalityöntekijä. Sossun täti tarttuu häntä kädestä moraalisaarnan merkeissä: jos te hienostotytöt lopettaisitte juopottelun ja elostelun, ja kerrankin ajattelisitte muitakin kuin vain itseänne, niin ette joutuisi tuollaiseen tilaan.

Sosiaalitantan nuhdesaarna on paljon kärsineelle Cherryl-paralle viimeinen tuulenpuuska, joka puhaltaa kynttilänliekin sammuksiin. Hän rääkäisee kauhuissaan “Ei! Ei! Ei teidän maailmaanne!”, tempautuu irti diakonissan otteesta ja juoksee pakoon satamalaiturille. Juostessaan Cherryl törmää laiturin partaaseen, syöksyy vauhdissa sen ylitse ja vajoaa satama-altaaseen.

Seuraavissa romaanin jaksoissa murhenäytelmät siirtyvät yksilötasolta yleiselle tasolle.

Advertisements
This entry was posted in Historia, Kulttuuri, Politiikka and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s