Atlas Shrugged -romaanin keskeinen osuus on John Galtin radiopuhe. Tämä massiivinen yhteiskuntafilosofinen ohjelmajulistus vie romaanista kaikkiaan kuusikymmentä sivua, ja kuulemani mukaan monet romaanin läpi selanneet jättävät sen suosiolla lukematta. Puhe on kuitenkin olennainen kirjan varsinaisen sanoman kannalta, eikä Ayn Randin aatemaailmaa voi ymmärtää lukematta tätä manifestia.
Aikalaisen sivuilla viime tammikuussa käydyssä keskustelussaan sekä filosofi Heikki Mäki-Kulmala että professori Risto Harisalo viittasivat pariin otteeseen John Galtin puheeseen. Edesmennyt Mäki-Kulmala referoi Galtin puhetta omassa kirjoituksessaan Huomautuksia Ayn Randin filosofiaan ja nosti manifestista esille muutamia seikkoja, jotka osoittavat Ayn Randin individualistisen aatemaailman sävyltään huomattavasti fundamentalistisemmaksi kuin Harisalon luonnostelema klassinen liberalismi. Olen tässä kohtaa taipuvainen olemaan Mäki-Kulmalan kanssa samaa mieltä. Jennifer Burns osoitti omassa Rand-elämänkerrassaan Goddess of the Market hyvin selvästi, että libertarismin kentällä Rand sijoittui äärilaitaan, ja jopa Friedrich Hayekin talousopit edustivat Randin silmissä osin vaarallista ja paheksuttavaa keskitien kompromissia.
Kolmannen osan seitsemäs luku on siis nimeltään “This is John Galt Speaking”. Romaanin kantava teema — juonenkaarta voi seurata lukupäiväkirjani arkistosta — on ollut Amerikan tasainen luisuminen kohti talouskriisiä ja lopullista romahdusta. Ensimmäistä osaa sävytti tasainen taloudellinen taantuma, muutamin pikku toivonpilkahduksin; kakkososassa tämä kärjistyi lamaksi, pulakaudeksi ja valtiolliseksi hätätilaksi; kolmannessa osassa olemme nyt lopullisen yhteiskunnallisen hajoamisen keskellä, joka on romaanin kahden edellisen luvun aikana kärjistynyt äärimmilleen.
Siellä täällä kautta maan puhkeaa väkivaltaisuuksia, ja yksittäiset piirikunnat julistavat eroavansa liittovaltiosta. Nämä pikku yhteisöt selviävät yleensä hengissä takavarikoilla ja rosvoilulla, romahtaen lopulta viikon tai kahden jälkeen kun ryöstösaalis väistämättä loppuu ja Washingtonista saadaan lähetettyä pari sotilasta palauttamaan järjestystä. Kaupungeissa puolestaan tapahtuu mellakoita ja pienyrittäjien spontaaneja itsemurhia. Uuden järjestyksen hallussa oleva lehdistö yrittää parhaansa mukaan kiistää sen, että maassa olisi mitään vialla.
Henry Rearden on kadonnut, mutta Dagny Taggart on saanut häneltä lyhyen Coloradosta lähetetyn kirjeen, jossa Rearden toteaa vain “Olen tavannut hänet, enkä moiti sinua”. Dagny on päätellyt kirjeestä aivan oikein, että Hank on liittynyt John Galtin lakkolaisyhteisöön. Dagny tietää, että Galtin siirtokunnan asukkaille ei yleensä sallita mitään yhteydenottoja ulkomaailmaan, joten kirjeen ainutlaatuisuus tekee hänet sitäkin onnellisemmaksi.
Yhdysvaltain kulkiessa kohti romahdusta maan valtionpäämies Thompson — kuten muistamme, romaanissa häntä ei kutsuta kertaakaan presidentiksi, vaan häneen viitataan vain nimityksellä Head of State — päättää pitää kansakunnalle radiopuheen. Marraskuun 22. päiväksi suunniteltua radiopuhetta mainostetaan jo ennakolta tapauksena, joka pelastaa tilanteen ja valaa uskoa kansakuntaan. Metroasemille ja linja-autojen kupeisiin liimataan julisteita, jotka kehottavat kaikkia kuuntelemaan Thompsonin puhetta maailmantilanteesta. Amerikan kansalaiset voivat luottaa siihen, että toivo ei ole vielä mennyt, sillä Thompson tietää vastaukset!
Thompson pitää puheensa New York Citystä, ja hänen seuranaan studiossa ovat kaikki Amerikan vaikuttajat. Tiedeyhteisön silmäätekevät, työmarkkinajohtajat ja merkittävimmät teollisuusyrittäjät. Myös Dagny tulee paikalle James-veljensä kehotuksesta, ei niinkään siksi koska haluaisi kuulla Thompsonin esiintymisen, vaan pelkästään lopettaakseen Jamesin marisemisen. Ratkaisevalla hetkellä, kun studioon saapuneet vieraat valmistautuvat puheeseen, tapahtuu jotain merkillistä. Radiolinkkiin kohdistuu massiivinen häirintä, joka on selvästi lähtöisin uskomattoman suuritehoisesta lähettimestä.
Aseman teknikot ovat kyvyttömiä tekemään mitään. Thompson uhkaa teknikkoja syytteillä sabotaasista ja maanpetoksesta, kiroten ettei koko maassa ole enää yhtä ainutta ajattelemaan kykenevää aloitekykyistä ihmistä. Tällä hetkellä radiosta kajahtaa miehen ääni. Useimmille studioon saapuneille ääni on tuntematon, mutta kolme ihmistä tunnistavat puhujan. Nämä ovat Dagny, Eddie Willers ja tiedeinstituutin professori Robert Stadler, jotka samalla katsahtavat hätkähtyneinä toinen toisiinsa.
Puhuja on tietysti John Galt, joka pitää radiossa palopuheen Yhdysvaltain kansalle. Hän aloittaa julistamalla, että herra Thompson ei valitettavasti puhu tänään, mutta ihmiset saavat kyllä kuulla raportin maailmassa vallitsevasta kriisitilanteesta. Samalla on tullut aika vastata kansalaisten keskuudessa kiertävään kysymykseen siitä, kuka on John Galt. Puhe on, kuten yllä mainitsin, hyvin pitkä, mutta siinä on havaittavissa selvä rakenne, ja olen yrittänyt tässä kerrata sen pääkohdat edes jotenkin mielekkäästi. Olen myös yrittänyt nostaa esille Randin käyttämää omintakeista filosofista terminologiaa, jonka hän on puheen yhteydessä yleensä korostanut kursivoimalla. Varmuuden vuoksi olen myös liittänyt sulkeisiin alkuperäiset englanninkieliset ilmaukset, joita Rand on käyttänyt. Kirjailijan retoriikka on ajoittain eksentristä, mutta se on myös hyvin kiinnostavaa.
Galtin radiopuheen voi jäsennellä vaikkapa seuraavasti:
1. Radiopuhe alkaa ohjelmajulistuksella, jossa Galt kertoo, miten hän on koonnut luokseen tuotteliaat ja kyvykkäät yksilöt, ja kuinka he kaikki ovat nyt lakossa. Galt julistaa, miten nämä ihmismielen kykyihin uskovat yksilöt (men of the mind) kieltäytyvät tekemästä enää enempää työtä sellaisen yhteiskunnan hyväksi, joka vaatii heiltä vain loputtomia uhrauksia. Heidän lakkonsa ei kuitenkaan koostu vaatimuksista, vaan päinvastoin he antavat ihmisille ja valtiolle sen, mitä nämä ovat muutenkin selvästi ilmaisseet tahtovansa. Koska vallitseva yhteiskunnallinen moraali pitää heitä pahoina, ja koska vallitseva talousoppi pitää heitä riistäjinä, he ovat lähteneet pois, eivätkä enää vahingoita tai hyväksikäytä yhtään ketään. Yhteiskuntaa hallitsevat “moraaliset kannibaalit” (moral cannibals) ovat täten saaneet sellaisen maailman kuin halusivatkin. Heidän on turha vaikeroida, etteivät he oikeasti halunneet näitä seurauksia.
2. Tämän jälkeen seuraa ihmisyyttä käsittelevä osuus. Galt julistaa ihmismielen tekijäksi, joka erottaa lajimme eläinkunnasta. Ihmisen eloonjääminen ei perustu vaistonvaraisuuteen, vaan hänen kykyynsä käyttää mieltään. Tämä merkitsee sitä, että jokainen ihminen tekee tahdonvaraisen päätöksen (volitional choice) omasta selviytymisestään.
3. Tästä puhe siirtyy moraalifilosofiseen osuuteen, jossa ylistetään rationaaliseen onnen tavoitteluun perustuvaa elämää ihmisen ylimpänä moraalisena ohjenuorana. Puhe tekee myös ontologiset ja epistemologiset linjaukset, vaikka Galt ei tosin käytä näitä ilmaisuja. Randin yksiselitteisen materialistinen filosofia perustuu toteamukseen, että tosiolevaisuus on olemassa sellaisena kuin se on (existence exists), ja ihmisen tietoisuus koostuu tämän objektiivisen todellisuuden hahmottamisesta. Tämä rationaalinen prosessi on samalla myös moraalinen prosessi, sillä ihmisen kyky ajatella on hänen perushyveensä. Vastaavasti kieltäymys käyttää omaa ymmärtämystä ja kohdata todellisuutta on hänen suurin paheensa.
4. Seuraa eettinen osuus, jossa Galt erittelee luettelonomaisesti perusarvonsa ja perushyveensä. Arvoja (values) on kolme: järki, tarkoituksenmukaisuus ja itsekunnioitus (reason, purpose, self-esteem). Hyveitä puolestaan on seitsemän: rationaalisuus, itsenäisyys, eheys, rehellisyys, oikeudenmukaisuus, tuotteliaisuus ja ylpeys (rationality, independence, integrity, honesty, justice, productiveness, pride). Täysipainoinen elämä on se palkinto, minkä ihminen hyveistään saa, ja elämästä saatava palkinto puolestaan on onnellisuus. Oman edun tavoittelu on siis hyve sellaisenaan, mutta silläkin on oltava eettinen perustansa.
5. Tämän jälkeen puhe käsittelee yksilönvapautta. Galt ylistää vapaatahtoiseen sopimukseen pohjaavia käytäntöjä ihmisten keskinäisissä suhteissa. Myös ihmissuhteet ovat lopultakin kaupankäyntiä, sillä kauppiaat ovat kautta historian olleet rehellisimpiä kaikista ihmisistä. Toisin kuin “mystikot ja loiset” (mystics and parasites), kauppiaat ovat ymmärtäneet, että ostetuista hyödykkeistä on maksettava, mitään ei saa ellei sitä ansaitse, ja kunnon kaupan pitää hyödyttää molempia. Nämä aineellisen maailman periaatteet ovat niitä, joita ihmisten on menestyksensä ja onnensa nimissä sovellettava myös henkisessä kanssakäymisessään toisten yksilöiden kanssa. Vastavuoroisuus on kaiken avain. Keneltäkään ei voi vaatia rakkautta, ystävyyttä tai arvostusta, ellei hänelle anneta samalla vastineeksi näitä samoja tunteita. Galtin perussanoma on se, että toista ihmistä ei voi eikä saa pakottaa mihinkään.
(Historiantutkijana pitää todeta, että tässä kohtaa Rand, joka muuten esiintyi antiikkia ja renessanssia ihailevana henkilönä ja halveksi “pimeää keskiaikaa”, on itse asiassa hyvin hauskasti aika lähellä ritari-ihanteita.)
6. Seuraa pitkä saarna “kuoleman moraalia” (Morality of Death) vastaan. Rand hyökkää tässä Galtin puheen kohdassa hyvin voimakkaasti uskontoa ja perisynnin käsitettä, tuota “hirviömäistä absurditeettia” vastaan. Tämä on itse asiassa kohtalainen yllätys näin kesken romaanin, koska uskonto ei ole koko kirjan aikana ollut vielä millään tavoin kirjailijan tähtäimessä. Eri uskontokuntien olemassaoloa ei ole itse asiassa noteerattu millään tavalla. Puheessa on joka tapauksessa varsin paljon juutalais-kristillisen etiikan ja maailmankuvan arvostelua, ja uskonto nimetään välillisesti syypääksi turmiollisiin yhteiskunnallisiin liikkeisiin, jotka ovat omaksuneet samat loputtoman itsensä uhraamisen vaatimukset “armon” ja “lähimmäisenrakkauden” nimissä.
Galt korostaa, miten luomiskertomuksen kuvailema ihminen ei ollut ennen kuvitteellista syntiinlankeemusta muuta kuin robotti, eikä oikeastaan ihminen ollenkaan. Vasta, kun hän ymmärsi hyvän ja pahan ja muuttui rationaaliseksi yksilöksi, hänestä tuli todellinen ihminen. Uskonnon sairain piirre on se, että nimenomaan tämä kyky tietoisuuteen on haluttu esittää “perisyntinä”. Rand torjuu uskontoihin sisältyvän dualistisen näkemyksen ruumiista ja sielusta, koska tämä kaksitahoisuus on riistänyt ihmisen identiteetistä kaiken eheyden. Sen sijaan, että ihminen olisi eheä yksilö, hänestä on tehty kahdesta epätäydellisestä osasta, ruumiista ja sielusta, koostuva olento. “Kuoleman moraalissa” ruumis ilman sielua on kuollut, ja sielu ilman ruumista on vain haamu.
Tämä kaksitahoisuus näkyy siinäkin, että kuoleman moraalista saarnaa kaksi koulukuntaa. “Mielen mystikot”, eli uskonnolliset yhteisöt ja Jumalaan tukeutuvat; sekä “lihasvoiman mystikot”, eli yhteiskunnan ja valtion ylivaltaa saarnaavat erilaiset kollektivistiset poliittiset joukkoliikkeet. Nämä molemmat koulukunnat — alkutekstissä mystics of the mind ja mystics of the muscle — pitävät tervettäkin itsekkyyttä syntinä. Yksinkertaistaen voi todeta, että tässä kappaleessa Ayn Rand tuomitsee sekä kristinuskon että kommunismin.
7. Galt erittelee “uhrautuvaisuuden” (sacrifice) käsitettä ja korostaa, miten ilmaisua on väärinkäytetty. “Uhrautuvaisuudella” on aina tarkoitettu sitä, että ihminen luopuu siitä, mitä hän pitää hyvänä tai arvokkaana jonkin sellaisen hyväksi, mikä ei tuota hänelle onnea tai hyötyä. Nimenomaan uhrautuvaisuus on on “kuoleman moraalin” peruskivi. Kenenkään ei pitäisi kutsua omia hyviä tekojaan uhreiksi. Mies, joka kuolee taistelussa oman vapautensa puolesta ei ole uhrannut mitään; hänhän ei ole alun alkaenkaan halunnut elää orjuudessa ja on vain kaatunut periaatteittensa puolesta, luopumatta yhtään mistään. Vain sellainen ihminen, joka ei ole itse tehnyt mitään ja olisi ollut valmis hyväksymään myös orjuuden, näkee tämän kuoleman uhrina; ja tässä tilanteessa vapaa mies on uhrannut itsensä alistumaan valmiin nahjuksen puolesta.
“Kuoleman moraali” nojaa uhrautuvaisuuden ohella siihen, että ihmisen “tarve” (need) on korotettu oikeutetuksi vaatimukseksi. Tällä tavoin ihmiset palkitaan jostain sellaisesta, mitä heillä ei ole, ja samalla ne, joilla kykyjä on, pakotetaan uhrautumaan heidän hyväkseen.
8. Galt palaa kuvailemaan nykymaailman tilaa, joka on lopputulos tästä edelläkuvatusta “kuoleman moraalista”. Maailmassa vallitsee “iilimadon metafysiikka” (metaphysics of the leech), jossa kyvykkäiden yksilöiden riistäminen kyvyttömien hyväksi on johtamassa yhteiskuntaa ja koko maailmaa kohti täydellistä nollatilaa (zero). Ihmiskunta on ryhtynyt ihailemaan nollaa, halveksuen nyt niitä, jotka yrittävät ponnistella kohotakseen nollan yläpuolelle. “Mielen mystikot” kiroavat aineen, samalla kun “lihasvoiman mystikot” puolestaan kiroavat ansion ja liikevoiton. Galt korostaa toistamiseen, miten nykyajan moraali on kääntänyt syyn ja seurauksen nurin päin. Puhe leikittelee populistisesti myös kansanomaisilla sananparsilla todeten, miten kukaan ei voi syödä ja säästää kakkua, saati sitten että kakkua voisi syödä ilman, että joku toinen olisi ensiksi leiponut sen.
9. Galt kuvailee tekijäyksilöiden ponnistuksia, puhuen välillä monikon ensimmäisessä persoonassa lakkolaisyhteisönsä nimissä. Hän korostaa sitä, miten me luovat yksilöt ponnistelemme ja tuotamme ne arvot, joita kaikki muut himoitsevat; me ajattelemme ja synnytämme sen vaurauden, jonka myös tosiasiassa pitäisi kuulua meille, ja jota te vaaditte vain oman tarpeenne perusteella, samalla kieltäen meidän luovuutemme saavutukset ja niiden merkityksen. Meiltä odotetaan sitä, että pyörät pysyvät pyörimässä ja teollisuus toimii, sillä välin kun irvokkaat pikku mystikot nahistelevat sen raadon äärellä, joka on jäänyt meidän luomastamme teollisesta maailmasta, vaatien osuuttaan haaskasta.
Galt erittelee ohimennen “villimiesten” (savages) ominaisuudet, jotka kulminoituvat kollektivistisissa “lihasvoiman mystikoissa”. Puheessa toistuu uudelleen syytös kuoleman moraalista. Kollektivistit ja mystikot eivät tosiasiassa uskalla elää, yrittää, eivätkä tavoitella onnellisuutta. Päinvastoin elämäkin on heille vain pakonomainen suoritus, josta he yrittävät päästä niin helpolla kuin mahdollista.
10. Galt kertoo itsestään. Hän juttelee ammatistaan keksijänä ja kertoo, miten hänen suurin saavutuksensa, hänen keksimänsä ihmemoottori, yritettiin sosialisoida. Hänen mielensä alistaminen yhteisön palvelukseen olisi ollut yhtä kuin kuolemantuomio. Tuolloin hän ymmärsi, mikä maailmassa on vikana, kieltäytyi yhteistyöstä ja vetäytyi maailmasta. Koska maailma oli ryhtynyt palveleman nollaa, hän päätti ryhtyä oikeudenmukaiseen kostoon ja vetää maailmasta pois kaikki tekijäyksilöt, jotka pitävät ihmiskuntaa nollan yläpuolella.
Galt moittii nykyistä yhteiskuntajärjestystä, jota hän pitää kestämättömänä. Ihmiset, jotka ovat kykemättömiä huolehtimaan omista asioistaan eivät voi olla oikeutettuja huolehtimaan toisten asioista. Luovilta yksilöiltä ja oman onnensa sepiltä on riistetty oikeus kunniaan ja heihin on suhtauduttu kuin orjina, jotka eivät ansaitse moraalista tunnustusta. “Julkinen etu” on korotettu kaiken mittapuuksi, jota myös yksityisen yritteliäisyyden pitää palvella. Tämä jakolinja merkitsee sitä, että yksityistä yritteliäisyyttä ja saavutuksia omaavia ihmisiä ei tunnusteta osaksi “julkista etua”, eikä heitä täten tunnusteta edes osaksi ihmiskuntaa.
11. Seuraa taas uusi syytöspuhe vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä kohtaan. Mainittakoon, että tässä vaiheessa Galt käyttää pariinkin otteeseen kulttuurisia vertauksia. Hän tuo esille kontrastin, jossa toisella puolen ovat riisipelloilla raatavat ryysyiset hindut ja Gangesin suiston hökkelikylät, toisella puolen taas traktorillaan ajavat amerikkalaiset farmarit ja New Yorkin metropolisiluetti Atlantin rannikolla. Kumpi on lopulta parempi osoitus siitä, miten ihmismieli on voittanut materian haasteet? Galt esittää myös viittauksen romaanissa monasti aiemmin kuvailtuihin Euroopan “kansanvaltioihin”, jotka ovat malliesimerkki “lihasvoiman mystikkojen” toivomasta yhteiskuntajärjestyksestä.
12. Tämän pitkän moralisoivan osuuden jälkeen seuraa puheen rohkaiseva osuus. Galt julistaa, että kaikilla kuulijoilla on vielä mahdollisuus tehdä valinta ja liittyä ihmiskuntaan. Hän kehottaa ihmisiä rohkeuteen ja sankaruuteen. Hän korostaa, miten kukaan ei voi olla kaikkitietävä tai täydellinen, mutta jokaisella on mahdollisuus elää oman tietämyksensä ja omien kykyjensä rajoissa, jatkuvasti itseään parantaen. Erehtyväisyys ei voi koskaan olla moraalinen virhe, niin kauan kun ihminen on valmis korjaamaan erheensä. Elämän ainoa moraalinen tarkoitus on tavoitella onnellisuutta, ja jokainen voi itse taistella oman onnensa puolesta. Galt kehottaa kaikkia säilyttämään itsekunnioituksensa ja muistamaan, että toisen ihmisen esittämä vaatimus avusta, ikään kuin teillä olisi suoranainen velvollisuus tehdä hänet onnelliseksi, on aina merkki siitä, että hän on “moraalinen kannibaali”.
Tässä palopuheen vaiheessa myös romaanin varsinaisen narratiivin muutamia lankoja solmitaan yhteen. Galt ylistää eritoten vanhoja ystäviään Francisco D’Anconiaa ja Ragnar Danneskjöldiä nimeltä kutsuen ja mainitsee myös valtiovallan ahdisteleman sankariyrittäjä Hank Reardenin “suurimpana niistä uhreista, jotka hän on kostanut”. Hän esittää samalla myös verhotun moitteen Robert Stadlerille, johon olemme romaanissa saaneet tutustua periaatteensa myyneenä lahjakkaana tiedemiehenä ja Galtin vanhana oppi-isänä. Galt julistaa, että hän ja hänen kumppaninsa eivät palaa ennen kuin Amerikka on valmis jälleenrakennettavaksi uuden moraalisen järjestyksen pohjalta.
13. Galt luonnostelee tätä tulevaa järjestystä. Hän kuvailee omistusoikeutta, hallituksen tehtäviä ja teollisuusyhteiskuntaa. Yksityisomaisuus on luonnollinen ja itsestään selvä asia, joka on seurausta ihmismielen kyvyistä ja ihmisen työn panoksesta. Valtiovallan ainoa tosiasiallinen tehtävä on suojella ihmistä ruumiilliselta väkivallalta. Hallituksen tulee tämän vuoksi turvata kansalaisille poliisi, armeija ja tuomioistuimet, jotka suojelevat ihmisiä epäoikeudenmukaiselta painostukselta ja ratkaisevat kansalaisten kiistat objektiivisesti ja rationaalisesti. Galt siis vaatii klassisen yövartijavaltion perustamista.
Ihmisen ei tule myöskään pelätä kilpailua, sillä teollisuusyhteiskunnassa toisten saavutukset ovat aina hyödyksi kaikille. Esimerkki tästä on se, miten tehdastyöläiselle ei makseta vain hänen oman työpanoksensa mukaan, vaan myös kaiken sen tuotannon ja nerouden nojalla, joka on tehnyt mahdolliseksi modernin koneistetun tehtaan pystyttämisen. Nimenomaan näistä syistä moderni metallityöläinen on tuotteliaampi kuin keskiaikaiset sepät, ja koska hän on tuotteliaampi, myös hänen palkkansa ja ansiotasonsa on itsestäänselvästi korkeampi. Kiitos tästä kuuluu niille miehille, jotka ovat keksineet ja suunnitelleet ne koneet, joilla hän tekee työtä ja osallistuu tuotantoon. Tällä tavoin kaikki hyötyvät kyvykkäiden yksilöiden saavutuksista ilman pakkoa ja painostusta. Tämä on rationaalisen yhteiskunnan tuoma automaattinen bonus, joka on innovaattorien, keksijöiden ja sijoittajien lahja työväestölle.
Palopuheen esitys siitä, miten työmiehen palkka muodostuu, on siis eräänlainen marxilaisen lisäarvoteorian tarkoituksellinen inversio. Omasta mielestäni tämä on Randin järkeilyn kenties kiinnostavin osuus koko pitkässä puheessa. Sama teema toistuu Galtin puheen muutamissa muissakin kohdissa, joissa korostetaan miten lahjakkaiden yksilöiden tekemät innovaatiot ja läpimurrot ovat historian saatossa aina hyödyttäneet tietämättömiä ja kyvyttömiä massoja. Puhe kyseenalaistaa täten perinteiset käsitykset riistosta.
14. Galtin puhe päättyy kohtalokkaaseen ennustukseen siitä, kuinka ryöstäjien (looters) yhteiskunta on saavuttamassa loppunsa ja vajoamassa kaaokseen. Galt lupaa kuitenkin samalla, että sinä päivänä myös hän ja hänen kumppaninsa palaavat. He luovat uudestaan modernin yhteiskunnan kaikkine savupiippuineen, öljyjohtoineen, hedelmätarhoineen, tavarataloineen ja suojeltuine koteineen. Syntyy maailma, jossa rationaalisten yksilöiden on viimeinkin turvallista elää. Heidän tunnusmerkkinsä on dollarin symboli. Galt kehottaa kaikkia ihmisiä kieltäytymään vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen tukemisesta, pakenemaan ennen sen tuhoa ja perustamaan pieniä omavaraisia yhteisöjä, jotka voivat liittyä yhteen Galtin oman yhteisön kanssa. Uskonnonvastaisista hyökkäyksistä huolimatta puheen tämä osuus peilaa kristillistä eskatologiaa ja sisältää suorastaan messiaanisen osuuden.
Romahduksen jälkeen Amerikka voidaan luoda uudestaan turvapaikkana järkeen ja yritteliäisyyteen tukeutuville ihmisille, jotka ovat valmiita elämään elämäänsä omaan arvostelukykyynsä luottaen. Galt lupaa ihmisille onnellista maailmaa, jossa he voivat tuntea jälleen lapsuutensa innokkuuden ja seikkailunhalun, ja jossa vastuulliset ihmiset voivat olla varmoja siitä, että heidän hyveensä palkitaan suojeluksella. Ihmiset voivat luottaa toistensa oikeudenmukaisuuteen ja tuntea keskinäistä kunnioitusta vailla katkeruutta tai vihaa. Tämä tulevaisuus on teidän kaikkien voitettavissa, jos olette valmiit taistelemaan sen puolesta. Galt vetoaa tässä myös “rakastettuunsa”, tosin jättäen Dagnyn nimen mainitsematta.
Radiopuheen päätteeksi Galt kehottaa kaikkia ihmisiä vannomaan saman valan, jonka hän on itsekin lausunut, ja joka on hänen elämänfilosofiansa perusta: “Vannon elämäni ja sitä kohtaan tuntemani rakkauden kautta, etten koskaan tule elämään toisen ihmisen puolesta, enkä pyydä toista ihmistä elämään minun puolestani”.
Enää kolme lukua jäljellä, ja romaani on lopussa. Galtin puheesta on tarjolla myös dramatisoitu ja lyhennetty esitys, jossa Greg Gomes on tiivistänyt monologin näppärästi vain hieman yli seitsemään minuuttiin. Gomes on muuttanut puheen rakennetta ja siirtänyt Galtin henkilöesittelyn puheen keskeltä sen alkuun. Monologi on paitsi äkkiä kuunneltu, myös intensiivinen ja iskevä, vaikka se onkin jättänyt paljolti pois alkuperäistekstin filosofisen ja valtio-opillisen osuuden. Mutta nyt, naiset ja herrat, toivottakaa tervetulleeksi Greg Gomes — this is John Galt speaking.
Historiantutkijan näkötorni 