“Atlas Shrugged”, III:8, Egoisti

Ayn Rand     

Helmikuussa aloittamani Atlas Shruggedlukupäiväkirjan loppu lähestyy. Ayn Randin romaanin kolmannen osan kahdeksas luku on samalla kirjan kolmanneksi viimeinen luku, ja sen otsikko on The Egoist. Edellisessä luvussa saimme kuulla John Galtin radiopuheen, joka on Randin keskeinen filosofinen ohjelmajulistus. Tämä luku alkaa suoraan siitä, mihin viime jakso päättyi. Presidentti Thompson ja kumppanit istuvat studiossa Galtin puheen jälkeen ihmetellen, mitä kummaa juuri oikein tapahtui ja mitä ihmettä he saivat kuulla. Olen tässä päiväkirjassani yksinkertaisuuden vuoksi kutsunut Thompsonia “presidentiksi”, vaikka romaanissa hänen arvonimensä on “valtionpäämies”.

Liittohallituksen väki vaatii puhetta koskevien uutisten välitöntä sensurointia. Samalla he vakuuttelevat itselleen, ettei yleisö todennäköisesti ymmärtänyt mitään Galtin puheesta. Mikäli ymmärsikin, niin varmasti ainakin työväestö, naiset, tiedeyhteisö ja oikeastaan ihan kaikki paheksuisivat moista puhetta. Vain liittojohtaja Fred Kinnan, joka on jo aikaisemmin näyttäytynyt tavallaan myönteisenä hahmona (ks. II osan 6. lukutuntuu olevan kyynisellä tavalla huvittunut, koska hän on huomannut Galtin olevan aikaansaapa kaveri eikä mikään turha jaarittelija. Parhaiten tilanteen tasalla on kuitenkin Dagny Taggart, joka suosittelee Thompsonille pyyheen heittämistä kehään, koska asiat ovat juuri kuten Galt sanoi. Maailma on ajautunut tuhon partaalle typerien poliittisten päätösten seurauksena, ja hallituksen ainoa mahdollisuus on luovuttaa ja antaa Galtin ja kumppaneiden rakentaa maa uudestaan. Dagnyn ehdotus ei tietenkään saa vastakaikua ja hän poistuu studiolta Eddie Willersin kanssa.

Thompson saa kuitenkin mainion ajatuksen. Hän päättää värvätä Galtin hallituksen riveihin. Presidentti lausahtelee ympäripyöreästi, miten suvaitsevaisuus ja sananvapaus edellyttävät uusien ajatusten harkitsemista ja hyväksymistä. Galtin kanssa pitää käydä vuoropuhelua, ja hänet pitää taivutella liittymään hallitsevaan klikkiin. Professori Robert Stadler, joka on tunnistanut Galtin tämän äänen perusteella vanhaksi opiskelijakseen, ei kuitenkaan lämpiä tälle ajatukselle, vaan vaatii Galtin surmaamista. Thompson ei suostu tähän, koska Galt on sellainen mies, jota he tarvitsevat. Kyseessä on lahjakas keksijä ja kansalaisaktivisti, joka on osoittanut kykynsä tekijämiehenä ja taatusti pystyy laittamaan Yhdysvaltain asiat kuntoon. Thompsonin klikki päättää jäljittää Galtin ja pistää asiamiehensä varjostamaan Dagnyä.

Dagny ja Eddie juttelevat kotimatkallaan Galtin puheesta. Eddie on tunnistanut Galtin samaksi rautatietyöläiseksi, jonka kanssa hän aina jutteli lounasravintolassa (ks. II osan 3. luku ja 9. luku). Dagny vannottaa Eddietä pysymään tästä vaiti. Eddie puolestaan pelkää, että eräänä päivänä myös Dagny vain katoaa kaikkien muiden yrittäjien tavoin. Dagny kuitenkin aikoo vielä yrittää pitää rautatiefirmaa koossa siihen asti, että hallitus kaatuu.

Hallituksen kaatuminen alkaakin näyttää todennäköiseltä, sillä Galtin puhe on laukaissut kansalaistottelemattomuuden aallon. Thompson on virallisessa kannanotossaan kuvaillut radiopuhetta “ajatuksia herättäväksi mielipiteeksi maailman ongelmista”, joka “ansaitsee huolellista pohdintaa”. Kansalaisten huolellinen pohdinta ilmenee väkivaltana ja terrorina. Uuden järjestyksen poliitikkoja hakataan henkihieveriin puhekiertueilla, farmeja ja tehtaita tuikataan tuleen ja esimiesasemassa olevat toimihenkilöt alkavat paeta työpaikoiltaan, niin että lopulta maassa on työvoimapula. Samalla myös hyperinflaatio alkaa laukata. Hallitus yrittää epätoivoisesti saada yhteyden Galtiin jatkuvilla radiolähetyksillä, joihin ei vastata. Galtin olinpaikan kertomisesta luvataan myös puolen miljoonan dollarin palkkio.

(Sivumennen mainittakoon, että Rand myös kertoo meille sympaattisesti, miten muuan tuntematon ohikulkija murtaa leuan naiselta, joka on käskenyt viisivuotiaan lapsensa lainata parasta leluaan naapurienkin lapsille. Altruistia turpaan! Ei lapsia pidä mihinkään Karl Marx -leikkikouluihin laittaa. Voinemme suopeasti otaksua, että Rand on esittänyt tämän episodin vain esimerkkinä siitä, millaista epätoivoista kuohuntaa kovat ajat tuottavat, ja miten myös hänen omat aatteensa voisivat väärinymmärrettyinä muuttua väkivallan välikappaleiksi.)

Presidentti Thompson pyytää lopulta Dagnyn luokseen ja kertoo tälle, että hänen on tavoitettava Galt. Hallitukseen on muodostunut oma sisäinen klikki, jota luotsaavat tohtori Ferris ja aiemmin Taggartien ratafirmassa valtion valvojana ollut Cuffy Meigs (ks. III osan 3. luku). Nämä miehet ovat vaatineet suoranaisen terrorihallinnon pystyttämistä yhteiskunnan palauttamiseksi järjestykseen, ja he haluavat surmata Galtin. Valtionpäämiehen jutuilla on sen verran vaikutusta, että Dagny alkaa pelätä Galtin joutuneen jo hallituksen rosvojen tappamaksi ja kiiruhtaa hätäpäissään tämän asunnolle.

Tietysti Galt on hengissä. Molemmat suutelevat aikansa helpottuneina jälleennäkemisestä, kunnes Galt toteaa, että Dagnyä on varjostettu, ja heillä on puoli tuntia aikaa valmistautua hallituksen agenttien tuloon. Tässä vaiheessa Randin käyttämä kollektivisteja kuvaava sana looters, ryövärit, saa samanlaisen sisällissodista tutun epäinhimillistävän painotuksen kuin vaikkapa Suomessa aikoinaan käytetty “lahtarit”. Galt tekee pikapikaa hätäsuunnitelman, ja ilmoittaa että Dagnyn pitää esiintyä hänen vihollisenaan. Jos hallitus saa selville, että heillä on suhde, he varmasti yrittävät painostaa Galtia kiduttamalla Dagnyä, ja tällöin hänellä ei olisi muuta mahdollisuutta kuin tappaa itsensä. Hallituksen miehet saapuvat lopulta paikalle, ja Dagny onnistuu kuin onnistuukin vetämään Juudaksen roolinsa läpi sovitusti. Hallituksen asiamiehille riittää selitykseksi, että omaisuuteensa kiihkeästi suhtautuva Dagny on halunnut suojella rautatietään Galtin juonimalta talouselämään kohdistuvalta terrorismilta.

Galt kuljetetaan Wayne-Falkland-luksushotelliin, joka on nyt muuttunut konetuliaseilla vartioiduksi sotilastukikohdaksi. Galt on käytännössä vankina kullattuna häkissä, mutta hänen olonsa ovat varsin mukavat. Hän loikoilee mukavasti prameassa sviitissä ja polttelee dollarinkuvalla koristettuja savukkeitaan samalla kun Thompson yrittää houkutella häntä liittymään hallituksen riveihin.

Thompson tarjoaa Galtille täydellistä taloudellisen diktaattorin virkaa hallituksessa ja vapaita käsiä maan talouselämän pelastamiseksi. Galt naureskelee ivallisesti, mutta tekee sentään presidentin mieliksi joitakin avauksia. Hän ehdottaa tuloveron lakkauttamista ja valtion virkamiesten erottamista, mutta presidentti torjuu ehdotukset vaikeroiden, että eihän tuollainen käy päinsä. Galt kohauttaa olkiaan havainnollistaen, ettei hän mitään voi tehdä, kun eivät kerran ratkaisut kelpaa. Hän ei myöskään ota vastaan lahjuksia, koska Thompsonilla ei ole mitään mitä hän haluaisi. Vaatiessaan Galtia pelastamaan talouselämän Thompson sitä paitsi tosiasiassa odottaa Galtin tuottavan ne rahat, joilla hänen lahjuksensa maksettaisiin. Sitä paitsi Galtia ei muutenkaan kiinnosta teeskennellä neuvotteluja kun häntä uhataan aseella. Henkensä pitimiksi hän on kyllä valmis tottelemaan Thompsonin kaikkia määräyksiä, mutta ei ryhdy ajattelemaan tämän puolesta. Thompson saa luvan etsiä poliittiset ratkaisunsa ihan itse.

Hallituksen kelmit ovat mennä sekaisin Galtin egoismin edessä. Fred Kinnan tosin tuntuu nautiskelevan Galtin suorapuheisuudesta, mutta koko muu seurakunta käyttäytyy lähinnä hysteerisesti. Tohtori Ferris pitää Galtille moraalifilosofisen luennon vastuusta ja kertoo hallituksen harkitsevan elintarvikepulan vuoksi malthusilaista direktiiviä kaikkien yli 60-vuotiaiden vanhusten eutanasiasta ja joka kolmannen alle 10-vuotiaan lapsen tappamisesta. Mikäli direktiivi joudutaan toteuttamaan, niin se on yhteistyöstä kieltäytyneen Galtin vika. Ferrisin kovat otteet saavat presidentti Thompsonin hätkähtämään, ja hän viskaa tämän hätäpäissään ulos Galtin sviitistä.

Thompson kysyy, haluaisiko Galt tavata jonkun ihmisen, ja mietittyään tovin Galt ilmoittaa, että hän haluaisi oikeastaan nähdä vanhan opettajansa tohtori Robert Stadlerin. Stadler tuodaan näytille, ja hänkin menettää malttinsa ennen kuin Galt ehtii edes sanoa mitään. Professori ryöpsähtää heti ovesta sisään tultuaan epätoivoiseen puolustuspuheeseen vanhan opiskelijansa edessä. Stadler vakuuttelee Galtille, että hänen ainoa motiivinsa yhteistyölle hallituksen kanssa oli pelastaa tieteen tulevaisuus. Muita vaihtoehtoja ei ollut, hän on koko ajan toiminut ihmismielen hyväksi, ja komppromissit ovat välttämättömiä. Kukaan ei voisi elää sellaisessa loputtoman pakotetun rationaalisuuden maailmassa jota Galt haluaa.

Hallituksen jatkaessa piirileikkiään Galtin ympärillä alkavat liittovaltion kuolinkellot jo soida. Keskilännessä maanviljelijät tuikkailevat valtion rakennuksia tuleen, ja itsenäiseksi julistautunut Kalifornia on ajautunut sisällissotaan. Hollywoodissa työskennelleen Randin humoristista suhtautumista Kalifornian alakulttuureihin kuvastaa se, että toisella puolella on “kansanpuolueen” ja entisten buddhalaisten soijanviljelijöiden allianssi, toisella puolestaan entisten öljymiesten perustama “Takaisin Jumalan luokse” -puolue. Osavaltion sisällissota keskeyttää liikennöinnin Taggartien rautatiefirman San Franciscon terminaalissa, ja vaikka yhtiö vetääkin viimeisiään, päättää Eddie Willers lähteä vielä kerran selvittämään asioita. Eddie lausuu jäähyväiset Dagnylle, arvaten että tämä luultavasti tulee lopettamaan työnsä sillä välin, ja tunnustaa samalla rakastaneensa tätä aina. Dagny myöntää pehmeällä äänellä tietäneensä tämän. Vanhat ystävykset jättävät toisensa hiljaisissa merkeissä.

Hallitus yrittää vielä kerran saada Galtin puolelleen suurella propagandatempauksella. Valtiovalta valehtelee kansalle, että Galt on suostunut yhteistoimintaan, ja että tällä on suunnitelma maan pelastamiseksi. Upouusi “John Galtin suunnitelma” takaa rikkaiden vaurauden ja köyhien toimeentulon, laskee veroja ja lisää palveluita, sekä laskee hintoja ja nostaa palkkoja. Kuulostaa joltain sellaiselta, mitä Juha Sipilä voisi keksiä sairaslomallaan.

“Suunnitelma”, jota tietysti ei ole edes olemassa, julkistetaan televisioidussa tilaisuudessa New York Cityn upeassa Wayne-Falkland-hotellissa. Galt puetaan smokkiin ja talutetaan parrasvaloihin musiikin pauhatessa, samalla kun liittovaltion asiamies pitää vaivihkaa pistoolia painettuna hänen kylkeensä. Hotelliyleisön joukossa istuva Dagny katselee sydän vavahdellen, miten hänen rakastamansa mies tuodaan uhrilampaaksi. Presidentti Thompson julistaa mikrofoniin, että epäuskoisuutta ja pelkoa levittäneet panettelijat olivat väärässä! John Galt on kuin onkin liittynyt hallituksen riveihin ja palvelee tästä lähin kansan etua! Ja nyt, hyvä yleisö, live from New York City, John Galt!

Televisiokamerat siirtyvät Galtiin, joka seisoo hetken vaiti aloillaan, mutta irtautuu sitten saattajastaan niin ripeästi että tämän pistooli paljastuu selvästi näkyviin, ja huutaa sitten yleisölle: “Painukaa helvettiin tieltäni!” (“Get the hell out of my way!”).

Entä mitä sitten tapahtui? Siitä saatte kuulla huomenna pääsiäissunnuntaina. Romaanin viimeinen jakso seuraa maanantaina.

Advertisements
This entry was posted in Historia, Kulttuuri, Politiikka and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s