Purppuravyöhyke

    

Kovan linjan vasemmiston nousua huomenna pidettävissä europarlamenttivaaleissa on kansainvälisissä arvioissa ennustettu jo parin kuukauden ajan. Suomen tiedotusvälineet ja politiikan tutkijat havahtuivat tähän mahdollisuuteen vasta tällä viikolla. Ennakkoäänien odottaessa jo laskentaansa ovat mielipidetiedustelut lupailleet myös Suomen vasemmistolle paluuta europarlamenttiin, ja tällä hetkellä paikasta kisaavat kansanedustaja Merja Kyllönen ja Li Andersson. Sikäli kun Suomen vasemmistolla europarlamentissa tarvitsee edustaja olla, niin kumpikaan näistä ehdokkaista ei ole mitenkään huono vaihtoehto. Vasemmistoliiton listalla on ollut näissä vaaleissa muutamia verrattomasti kyseenalaisempia nimiä, ja muutamat Euroopan vasemmiston yleiset linjaukset antavat syytä suhtautua pohdiskellen maanosassa hiljalleen leviävään purppuranpunaiseen hämärään.

Paluu europarlamenttiin ja aiempaa suurempaan Gauche Unitaire Européenne (GUE)-ryhmään — jonka kanssa pohjoismainen vihreä vasemmisto (Nordic Green Left, NGL) on samassa blokissa — asettaa suomalaisen vasemmiston vakavien valintatilanteiden ja uusien haasteiden eteen. Nämä jättävät mennen tullen varjoonsa taannoiset kompromissit Kataisen sixpack-hallituksessa. Suomalaisissa tiedotusvälineissä on tyydytty nähdäkseni suhteellisen vähän tiedustelemaan kotimaisen vasemmistoliittomme ehdokkaiden kantaa GUE-ryhmän tai eurooppalaisen vasemmistopuolueen viimeaikaisiin avauksiin, jotka ovat hetkittäin huokuneet kylmän sodan aikaisen vasemmiston yksipuolisen sokeaa maailmankuvaa. Yleisradio tosin kiinnitti ohimennen huomiota EL:n julkaisemaan kärkevään lausuntoon “Ukrainan natsivaltiosta”, mistä vasemmistoliitto sanoutui kiireesti irti. Pikainen käsien pesu ei kuitenkaan haitannut puolueen eurovaaliehdokas Antero Eerolaa, joka eilisessä Ukrainaa koskevassa kirjoituksessaan päätti asettua käytännössä EL:n lausunnon taakse.

Eerola on Ukrainan kriisin aikaisilla puolueellisilla ulostuloillaan jo aiemminkin aiheuttanut harmaita hiuksia puoluejohdolleen, mutta tässä asiassa hän on oikeastaan lähempänä GUE-ryhmän linjaa kuin vasemmistoliitto. Krimin kriisistä muotoutui jo alkuvaiheessa asia, joka oli eurooppalaiselle laitavasemmistolle hankala purtava. Sosialidemokraateille ei Venäjän toimien arvostelu tuottanut vaikeuksia, ja europarlamentin sosialistiryhmän johtaja Martin Schulz tuomitsi oitis Venäjän suorittaman Krimin valloituksen kansainvälisen oikeuden vastaisena, mitä se olikin. Tästä hän sai osakseen rajun keskityksen laitavasemmalta. Kovan linjan eurovasemmiston puolijumalaksi noussut kreikkalaisen Syriza-puolueen Alexis Tsipras tuomitsi kansainvälisten lakien puolustamisen “vastuuttomana kylmän sodan lietsomisena” ja on siitä asti kannattanut Venäjälle määräävämpää roolia Ukrainan kriisissä. Tsipras on myös Suomen vasemmiston tukema ehdokas EU-komission puheenjohtajaksi.

Toinen vastaava ilmiö on ollut GUE-ryhmän asennoituminen Venezuelan tapahtumiin. Helmikuussa ryhtyi presidentti Hugo Chávezin seuraaja Nicolás Maduro rajuihin toimiin Caracasin mielenosoituksia vastaan. Oppositiopoliitikkojen pidätykset, kömpelöt yritykset sensuroida sosiaalista mediaa ja kuolonuhreihin johtaneet väkivaltaisuudet eivät juuri herättäneet vastalauseita eurooppalaisen vasemmiston europarlamenttiryhmässä. Päinvastoin, ryhmä päätti jyrkin sanoin tuomita “ääriryhmien vallankaappausyrityksen” ja nimesi todellisiksi syypäiksi Venezuelan tilanteeseen eurovasemmiston perinteiset viholliset, Yhdysvallat sekä hämärästi nimetyt EU:n “valtaapitävät voimat”. En tiedä, onko kotoisen vasemmistoliittomme eurovaaliehdokkaiden suhtautumista tähän kannanottoon tiedusteltu mediassa kertaakaan, mutta itse en ole nähnyt asian nousevan esille. Syytä olisi, sillä kannanoton takana olivat Pyreneiden niemimaan GUE-ryhmän europarlamentaarikot, ja Espanjassa on vasemmistolainen Izquierda Unida näillä näkymin viisinkertaistamassa edustuksensa europarlamentissa.

Kannanotot ovat oireellisia ja kertovat siitä, miten vasemmiston perinteinen kriittinen suhde äärioikeiston nousuun, Atlantin liiton toimintaan tai globalisaatioon — jolla sinänsä on toki paikkansa poliittisessa keskustelussa — voi herkästi kärjistyä ja omaksua vainoharhaisen yksipuolisia sävyjä. Poliittisen kentän vastalaidalla on yhtä lailla aiheellinen euroskeptinen liikehdintä kanavoitunut äärioikeistolaiseksi purkaukseksi. Ei ole mitään syytä olettaa, että nopeasti kannatustaan lisäävä eurooppalainen vasemmisto olisi immuuni vastaavalle kehitykselle. EL:n ja GUE:n kannanotoissa näkyy eurooppalaisessa vasemmistossa yhä vallitseva kyvyttömyys irtautua kylmän sodan aikaisista linjanvedoista. Tämän päivän vasemmisto ei ole koskaan tarvinnut Neuvostoliittoa voidakseen nimetä länsimaat ja kapitalismin syypäiksi lähes kaikkeen pahaan maailmassa. Sikäli ei ole yllätys, että eurooppalaisen vasemmiston edustajat saattavat tehtailla kannanottoja, joissa Venäjän osuus Ukrainan kriisin eskaloitumiseen jää toissijaiseksi länsimaiden oletetun syyllisyyden rinnalla, ja Venezuelan sosialistipresidentin kovista otteista ei piitata, koska hän on aateveli.

Mikä sitten on suomalaisen vasemmiston asema suhteessa näihin ilmiöihin? Vasemmistoliiton eurovaaliehdokkaista useimmat ovat suosiolla välttäneet ulkopoliittisia kommentteja ja keskittyneet talouskuripolitiikan arvosteluun. Eerolan ohella eurovaaleissa vasemmistoliiton riveissä kampanjoiva professori Heikki Patomäki esitti kuitenkin viikolla lievästi omintakeisen historiantulkinnan, jossa hän tuli kiistäneeksi Kosovon sodan aikaiset etniset puhdistukset ja nimesi NATO:n syypääksi Vladimir Putinin kohoamiseen Venäjän presidentiksi. Eräs toinen vasemmiston eurovaaliehdokas puolestaan mietiskeli Krimin miehityksen aikana vakavissaan teoriaa, että Ukrainan oppositio olisi ollut itse syypää Maidanin salamurhiin, mille ei näyttäisi olevan katetta.

Kaava on sama kuin eurooppalaisella vasemmistolla. Hankalan ja aatteellisesti vaikeasti selitettävän kansainvälisen kriisin jakaessa puolueen rivejä muutamat toimijat ryhtyvät pakonomaisesti etsimään helpon selityksen merkeissä syypäitä länsimaista tai näiden suojateiksi katsotuista tahoista. Ajoittain tulkinta saa salaliittomaisia sävyjä, jossa Euroopan Unioni, Yhdysvallat ja Atlantin liitto näyttäytyvät monoliittisena, maailman vakautta yksituumaisesti horjuttavana uusliberaalina toimijana, ja kaiken taustalla on pääoma. Samalla turvaa haetaan myös kepeällä vetoamisella kaksinaismoralismiin, ja Kosovon ja Irakin tapauksista muistuttaminen Venäjän nykypolitiikasta puhuttaessa ei ole tavatonta.

Totuuden rajoja hipovat selitykset kuuluvat nekin asiaan. Siinä, missä professori Patomäki ehätti kyseenalaistaa Belgradin hallituksen Kosovossa toteuttamat kansanmurhatoimet, väitti europarlamenttiehdokas Eerola eilisessä kirjoituksessaan, että Krimin valloituksen seurauksena “kukaan ei ole toistaiseksi kuollut”. Krimin kuolonuhrit jäivät vähäisiksi siksi, että Ukrainan armeija pitäytyi saarrettunakin aseettomaan vastarintaan. Eerolalta on myös epärehellistä jättää huomiotta se, että Venäjän toimet Krimillä rohkaisivat itäisen Ukrainan separatisteja suoraan toimintaan ja ovat vastuussa käsiin räjähtäneestä ja runsaasti vainajia vaatineesta kansannoususta. Mutta ilmeisesti kaikki pitää tulkita länsivihamielisyyden nimissä. Eurovaaliehdokkaista Patomäen ja Eerolan kommentit antavat aihetta kysyä, miten hyvin suomalainen vasemmisto on kyennyt uusiutumaan? Vaikkei kumpikaan ole tällä hetkellä todennäköinen läpimenijä, sopisi tiedotusvälineiden myös entistä voimakkaammin kysyä, aikooko vasemmistoliitto europarlamentissa ottaa kriittisen asenteen GUE:n, EL:n ja kärkihahmonsa Tsiprasin kansainvälispoliittista tilannetta koskeviin kannanottoihin. Asia ei ole suinkaan vailla merkitystä, sillä on avoin kysymys miten laitavasemmiston voimistunut asema EU-parlamentissa vaikuttaa Unionin toimintaan Ukrainan kriisin jatkuessa.

Entä mikä on aiheuttanut vasemmiston nousun? Viisi vuotta sitten käytyjen eurovaalien aikaan eurooppalainen vasemmisto oli vielä alennustilassa. Suomessa oli vasemmistoliitto kärsinyt pitkän vaalitappioiden sarjan, ajautunut oppositioon ja menettänyt edustajansa europarlamentissa. Tulevaisuus näytti lohduttomalta, eikä edes tuolloin alkanut taantuma näyttänyt tarjoavan laitavasemmistolle mahdollisuuksia vedota äänestäjien pettymykseen. Eurokriisi näytti päinvastoin lietsovan täysin ennakoimattoman oikeistopopulistisen ja äärioikeistolaisen reaktion, joka on saavuttamassa lakipisteensä näissä EU-vaaleissa. Suomessa vastaava liikehdintä purkautui tunnetusti maltillisemmin perussuomalaisten vuoden 2011 vaalivoitossa, mutta on sen jälkeen saanut katutasolla paljon ikävämpiäkin ilmenemismuotoja.

Avain laitavasemmiston nousuun on todennäköisesti ainakin osin juuri mainitussa oikeistopopulismin esiinmarssissa. Huomattava on, että radikaalin oikeistopopulismin nousu nimenomaan ei tapahtunut reaktiona tuolloin varsin hampaattoman ja miltei täysin vailla vaikutusvaltaa olleen eurooppalaisen vasemmiston toimintaan. Kuten usein ennenkin, oikeistopopulismi ja äärioikeistolaisuus ovat edustaneet kapinointia nimenomaan maltillisia keskiryhmiä ja valtavirran porvarillista oikeistoa vastaan. Protestin ytimessä on perinteisen oikeiston vankka sitoutuminen EU-projektiin, mikä monissa maissa on eurokriisin oloissa näyttäytynyt kansallisten arvojen laiminlyöntinä ja lietsonut kansallismielisen reaktion. Olen maininnut tästä ennenkin.

Lähtökohtiensa vuoksi kovan linjan kansallismieliset puolueet ovat suhtautuneet kielteisesti myös vasemmistoon. Viimeksi tästä nähtiin Suomessa esimerkki toissapäivänä, kun perussuomalaisten Timo Soini pilkkasi vasemmiston Paavo Arhinmäkeä “kommunistiksi”. Soinin katkeruus on ymmärrettävää, sillä potkiessaan eurooppalaisen vasemmiston kuolleeksi luultua ruumista ovat oikeistopopulistit onnistuneet vain havahduttamaan sen apatiastaan. Tosiasiassa oikeistopopulistiset puolueet ovat luoneet pohjan vastareaktiota edustavan vasemmiston uudelle nousulle. Näin on käynyt Euroopassa, ja näin on käymässä näissä eurovaaleissa myös Suomessa. Sattumaa ei ole, että vasemmistoliiton ehdokaslistan eräs todennäköinen läpimenijä on Äärioikeisto Suomessa -teoksesta tuttu Li Andersson.

Muualla Euroopassa, etenkin Välimeren maissa, on talouskuriohjelmilla eittämättä ollut vielä tätäkin ratkaisevampi merkitys. Vyönkiristyspolitiikan tuhoisat vaikutukset ovat jo näkyneet yhteiskunnallisella tasolla; nyt ne alkavat näkyä myös poliittisena polarisaationa. Kuten sosialidemokraattinen Janne Kivivuori aikoinaan totesi Linnan Pohjantähdessä, on riisitaudin ja vesipöhön mukana kulkenut lopulta myös kommunismi. Unionin joustamaton talouspolitiikka ja hätätilaohjelmat ovat sysänneet maanosan tilanteeseen, jossa sekä jyrkin äärioikeisto että laitavasemmisto ovat samanaikaisesti voittamassa vahvan edustuksen europarlamenttiin. Tylyillä talousratkaisuilla on kaivettu maanosan laajuista hautaa vapaamielisyydelle ja kansanvallalle, ja haparoiva liberaali aatteettomuus on joutunut kasvotusten kovien kilpailijoiden kanssa. Vaikka periaatteessa on parempi, että vakiintuneen äärioikeiston läpimurto tasapainottuu sosialistien ja laitavasemmiston kasvaneen edustuksen kautta, raju vastakkainasettelun lisääntyminen ei välttämättä lupaa hyvää Unionin toimintakyvylle.

Myös suomalaisen vasemmiston on etsittävä roolinsa tässä kuviossa. Kuka ikinä vasemmistoliiton listalta sitten kohoaakaan europarlamenttiin, hänen harteillaan lepää puolueensa silmissä melkoinen vastuu. Paljon riippuu siitä, millaiseksi GUE-ryhmän kokoonpano muotoutuu, ja miten suomalainen europarlamentaarikko profiloituu uudessa äkkiä kasvaneessa ryhmässä etenkin kansainvälispoliittisissa kysymyksissä. Eurovaalien tulos on vasemmistoliiton kannalta myös sikäli historiallinen, että kyse on puolueen ensimmäisestä vaalivoitosta sitten vuoden 1995. Koska saavutus tapahtuu osana laajempaa yleiseurooppalaista vasemmiston nousua, kyse ei todennäköisesti ole vain pelkästä tilapäiseksi jäävästä pilkahduksesta. Punainen aalto on vielä vaatimaton, mutta rantakallioita vasten se iskee äänekkäämmin kuin aiemmin.

Advertisements
This entry was posted in Politiikka and tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

4 Responses to Purppuravyöhyke

  1. kanvaasi says:

    Reblogged this on kanvaasi and commented:
    Historia ja politiikka ovat heiluriliikettä – oikeiston vuosia jatkunut nousu aiheuttaa väistämättä vastareaktion (sinänsä hyvä asia, että politiikka palaa politiikkaan – ehkä välinpitämättömyys vähenee). Myös yhteisötalouden nousu ja työn ja ja kapitalismin uudelleenarviointi digitaalisen talouden nousun myötä muuttaa maailmantaloutta ja politiikkaa rytinällä – pinnan alla on muhinut muutos jo vuosia. Esim. HS.9.5. kirjoitus aiheesta:

    http://www.hs.fi/ulkomaat/Yhteis%C3%B6talous+on+kapitalismin+loppu/a1399600159979

  2. Jussi Jalonen says:

    Laitetaanpa vaalipäivän jälkeinen päivitys. Vasemmistoliitto siis tosiaan voitti eurovaalit ja puolitoistakertaisti äänimääränsä edellisestä. Vasemmiston lista sai 160 000 ääntä, vaaleissa joissa heikko äänestysaktiivisuus yleensä on harmiksi nimenomaan vasemmistopuolueille.

    Europarlamentaarikoksi valittiin Merja Kyllönen, joka sai 58 419 ääntä. Toiselle sijalle nousi Li Andersson, joka sai 47 517 ääntä ja voitti henkilökohtaisissa äänissä viisi kolmestatoista läpimenneestä europarlamenttiin valitusta ehdokkaasta, mukaanlukien ministeri Henna Virkkusen.

    Tässä bloggauksessa mainituista vasemmiston ehdokkaista professori Patomäki sai 3628 ääntä ja Antero Eerola vain 1314 ääntä.

  3. Esa Sironen says:

    http://www.kyivpost.com/content/ukraine/prosecutor-generals-office-ukrainian-opposition-unrelated-to-maidan-snipers-339952.html on aika heppoinen lähde todistamaan sitä tai tätä Kiovan sala-ampujista. Muuten tässä artikkelissa oli ihan hyviä kysymyksiä.

    • Jussi Jalonen says:

      Kysehän on siitä, että mainitulle henkilölle tuntui olevan peräti kovasti tärkeää pitää esillä mahdollisuutta Maidanin murhista aktivistien itsensä järjestäminä.

      Sitä teoriaa muuten markkinoi sen yhden puhelinsoitossa mainitun huhun perusteella Russia Today, ja tämä ilmeisesti oli ainakin joidenkin mielestä riittävä veruke epäilyksien ja arvelujen esittämiseen.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s