Vapautettu Varsova

PW   

Uutisissa ja sanomalehdissä on alkaneella viikolla jälleen kerran muisteltu ensimmäisen maailmansodan syttymistä. Oma huomioni on tilapäisesti kiinnittynyt kokonaan toisiin muistojuhliin, sillä tänä kesänä tulee kuluneeksi tasalukuja myös Varsovan vuoden 1944 kansannoususta. Seitsemänkymmentä vuotta sitten Puolan pääkaupungin asukkaat aloittivat laajamittaisen taistelun saksalaisia miehitysjoukkoja vastaan, tarkoituksenaan vapauttaa kaupunki ja samalla tukea lähestyvän puna-armeijan etenemistä. Miehityksen aikana oli Puolan pakolaishallituksen johtama Kotiarmeija (Armia Krajowa) onnistunut kokoamaan poliittisesti kirjavat vastarintajärjestöt laajaksi, yhteisen komennon alaiseksi maanalaiseksi sotavoimaksi. Vuoteen 1944 tultaessa kenraali Tadeusz Bór-Komorowskin komentama Puolan Kotiarmeija oli eräs miehitetyn Euroopan laajimmista ja tehokkaimmista vastarintaliikkeistä, ja Varsovan vapautus, “Operaatio Myrsky” (Burza) oli sen voimannäyte.

Elokuun 1. päivänä alkanut, lopulta murheelliseen antautumiseen ja Varsovan tuhoon päättynyt kansannousu kesti kaksi kuukautta, ja siitä on sittemmin tullut eräs Puolan sodanaikaisen historian legendoista. Kaupungin keskustan haltuunsa ottanut Kotiarmeija piti puoliaan saksalaisia vastaan paljolti sotasaaliskaluston turvin. Odotettu neuvostojoukkojen eteneminen keskeytyi saksalaisten onnistuttua tuhoamaan huomattavan osan marsalkka Rokossovskin panssarijoukoista Radzyminin taistelussa,  vaikka puna-armeijan riveissä taistelleet kenraali Zygmunt Berlingin joukot onnistuivatkin lopulta tunkeutumaan Veikselin itäpuolisiin esikaupunkeihin. Neuvostojoukkojen seisahtuminen on tähän päivään asti herättänyt kysymyksiä myös siitä, oliko Stalinin tarkoituksena jättää Varsovan taistelijat oman onnensa nojaan ja täten varmistaa Puolan vastarintaliikkeen tuho. Varmaa on, että Neuvostoliiton toimintaan liittyi kansannousun aikana merkillisiä ristiriitaisuuksia, joiden taustalla lienee ollut Stalinin epäluuloisuus. Ison-Britannian, Yhdysvaltain ja Etelä-Afrikan ilmavoimien yrittäessä huoltaa Varsovaa ilmateitse päätti Stalin kieltää länsiliittoutuneita käyttämästä Neuvostoliiton lentokenttiä. Tästä huolimatta neuvostoilmavoimat yrittivät kuitenkin itse pudottaa aseita, lääkkeitä ja muonaa varsovalaisille.

Historiantutkimuksessa ovat kansannousun poliittiset ulottuvuudet antaneet viime aikoina sijaa katutason tapahtumia korostaville kokemushistoriallisille näkökulmille. Kansannousu oli eräs niistä verraten harvoista tapahtumista, jolloin sotaa käytiin modernissa 1900-luvun eurooppalaisessa suurkaupunkiympäristössä, ja taistelijoina olivat merkittävässä määrin vieläpä kaupunkilaiset itse. Kotiarmeijan vapaaehtoisten oli kansannousun aikana pidettävä huolta kaikista kaupunkilaisten elintarpeista, kuten kaasusta, sähköstä ja viemäröinnistä. Kansannousu merkitsi samalla myös normaalin kansalaisyhteiskunnan uudelleensyntymistä miehityksen keskelle. Aiemmin maan alla toimineet vastarintajärjestöjen sanomalehdet alkoivat ilmestyä avoimesti, ja propagandan sekä tiedotuksen ohella lehtien sivut olivat avoimet myös kansalaiskeskustelulle. Siviiliväestön keskuudessa häiden ja hautajaisten kaltaiset perhetapahtumat muotoutuivat voimakkaan yhteisöllisiksi kokemuksiksi, jotka ilmensivät kaupunkilaisten voitontahtoa. Kansanousu oli myös kulttuurisesti merkittävä. Kenties huomattavin Varsovan kirjallisista lahjakkuuksista oli 23-vuotias kokeilevana runoilijana ansioitunut Krzysztof Kamil Baczyński, joka oli aiemmin toiminut sosialistien nuorisojärjestössä ja sai kansannousussa surmansa tarkka-ampujan luodista.

Varsovan nuoret naiset osallistuivat kansannousuun muiden ikätoveriensa tavoin. Kotiarmeijan riveissä palveli naisia sotilaina, kuriireina ja sairaanhoitajina. Varsovalainen ystävättäreni, journalisti Patrycja Bukalska, on haastatellut kansannousun viimeisiä naispuolisia veteraaneja ja koonnut näiden kertomukset Trio-kustantamon toimesta julkaistuun teokseen Sierpniowe dziewczęta ’44, “Elokuun tytöt, ’44”. Kirja on varsin onnistunut kokemushistoriallinen lähdejulkaisu, ja tarjoaa ainutlaatuisen läpileikkauksen nuorten naisten yksilöllisistä kokemuksista sotaakäyvässä kaupungissa. Enin osa naisista, kuten “Parasol”-pataljoonassa sairaanhoitajana palvellut 20-vuotias Danuta Krauze ja niin ikään lääkintänaisena toiminut 17-vuotias Anna Jakubowska, liittyivät Kotiarmeijan partisaaneihin isänmaallisesta innoituksesta ja halusta kukistaa miehittäjät. Naisten muistelmissa toistuvat silti useimmiten arkiset asiat, kuten vaikkapa veden puute ja peseytymisen hankaluus hygieniaa vaatineissa töissä kansannousun aikana.

Kansannousun muistoa on kerrattu nyttemmin myös tuoreessa elokuvassa Powstanie Warszawskie, joka hyödyntää taistelujen aikana kuvattua autenttista filmiaineistoa ja saa ensi-iltansa muistojuhlallisuuksien yhteydessä. Olen myös itse lähdössä viikon matkalle Varsovaan, ja kansannousun 70-vuotismuistotilaisuudet tulevat epäilemättä olemaan kiintoisaa seurattavaa. Vertauskuvalliselta painoarvoltaan on Varsovan kansannousu yhä edelleen vertaansa vailla Euroopan historiassa. Kaksi kuukautta kestänyt taistelu Puolan pääkaupungin vapauttamisesta edusti sekä tuolloin että nyt aidon kansalaisaktivismin, yksilönvapauksien ja kansalaisyhteiskunnan hetkellistä voittoa totalitarismin ja kyynisen suurvaltapolitiikan puristuksissa.

Advertisements
This entry was posted in Historia, Puola, Sota and tagged , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s