Läntiset kätyrit

Varsovan yliopisto sai viime viikolla omintakeista huomiota itänaapuriltamme, kun Venäjän kansainvälinen tietotoimisto RIA-Novosti päätti omistaa kokonaisen artikkelin yliopiston Itä-Euroopan opintokeskukselle (Studium Europy Wschodniej). Ukrainan kriisin lietsomassa tiedotussodassa on ehditty jo nähdä yhtä ja toista, mutta RIA:n julkaisema katsaus lienee eräs ensimmäisistä suorista hyökkäyksistä Euroopan Unionin alueella toimivaa akateemista opinahjoa vastaan. Toimittaja Jakub Koreiban laatima arvio on varsin suorasukainen. Varsovalainen opintokeskus on CIA:n ja läntisten turvallisuuspalvelujen rahoittama koulutuslaitos, jossa Venäjän reunavaltioista poimitut stipendiaatit saavat perusopetusta vakoilussa sekä kotimaidensa yhteiskunnallisen vakauden horjuttamisessa.

Kyse ei ole vain Venäjän keltaisen lehdistön hupsuista vainoharhoista, sillä RIA-Novosti on vuodenvaihteesta asti toiminut presidentti Putinin suorassa valvonnassa. Koreiban tulkinta edustaa siis itänaapurimme virallista valtiollista propagandaa. Kremlin perspektiivistä on Krakowskie Przedmieścien  kampuksen nurkassa sijaitseva pienehkö tutkimus- ja opetusjaos siis tosiaan agenttien koulutuskeskus. Opetuksen pääpaino on RIA:n mukaan ideologiassa ja aivopesussa, ja julkaisutoimintakin on vain savuverho. Stipendiaattien tehtävänä on edistää kotimaissaan uusia värivallankumouksia, joiden seurauksena kyseiset reunavaltiot voidaan alistaa Puolan marioneteiksi. Syyt ovat taloudelliset. Koska Puolan valmistamat tuotteet eivät mene kaupaksi läntisessä Euroopassa, Varsovan hallitus haluaa siepata itselleen Ukrainan ja Valko-Venäjän markkina-alueet, joita Puola on historiallisesti aina kohdellut takamainaan. Yleisen mielipidevaikuttamisen ohessa tutkimuskeskuksessa opiskelleet stipendiaatit toimivat eräänlaisina uusliberalismin suurlähettiläinä, joiden tulee valmistaa kotimaitaan uuteen järjestykseen länsimaiden vasalleina.

Erityistä huomiota saa osakseen tutkimuskeskuksen johtaja, historioitsija Jan Malicki, jota kuvaillaan tekstissä “kovan linjan äärinationalistiksi”. Artikkelin mukaan Malicki oli saanut kosketuksen läntisiin rahoittajiin jo 1980-luvulla toimiessaan Solidaarisuus-liikkeessä; tässä voi mainita, että artikkeli luonnehtii pariin otteeseen Solidaarisuutta “laittomaksi”, mitä se tavallaan sotatilan aikana olikin. Malicki on hallinnoinut Itä-Euroopan opintokeskusta lahkolaisjohtajan ottein ja pyrkinyt kouluttamaan yhä vain uusia rekryyttejä, jotka on poimittu Venäjän naapurimaista stipendiohjelmien varjolla. Monet keskuksen luennoijat ja opettajat ovat entisiä turvallisuuspalvelujen veteraaneja, ja itäeurooppalaisille opiskelijoille suunnatut stipendiohjelmat ovat kuulemma suorastaan “vastoin kansainvälistä lakia”, koska ne merkitsevät sekaantumista vieraiden valtioiden sisäisiin asioihin. Malickin ja hänen tahdottoman robottiarmeijansa harjoittaman soluttautumisen päätavoitteena on Moskovan hallituksen nujertaminen ja Venäjän pilkkominen pienvaltioiksi.

Satunnaista lukijaa saattaa tässä vaiheessa ihmetyttää, mitä kumman merkitystä on Venäjän mediassa julkaistulla villillä kuvitelmalla varsovalaisesta yliopistolaitoksesta. Itselleni asia on henkilökohtaisesti kiinnostava, koska satuin aloittamaan tohtoriopintoni mainitussa paikassa. Liitän oheen valokuvan diplomista, jonka sain osallistuttuani kesällä 2006 keskuksen järjestämille propaganda- ja sabotaasikursseille. Agenttikurssin peitenimi oli tuolloin “kuudestoista itäinen kesäkoulu”, XVI Wschodnia Szkoła Letnia. Mukana oli runsaasti ukrainalaisia ja valkovenäläisiä stipendiaatteja, sekä lisäksi kaksi azeria, slovakki, unkarilainen ja yksi suomalainen, eli siis minä. Lahkolaisjohtaja Malickin äärikansallinen allekirjoitus on sutaistu kurssitodistukseni oikeaan alanurkkaan.

???????????????????????????????

 

Pappi, lukkari, talonpoika, historiantutkija. Monilla filosofian tohtoreilla on aikamoinen huoli oppiarvonsa soveltumisesta käytännön työelämään, mutta meikäläisellä ei pitäisi olla hätäpäivää. Venäjän valtiollisen tietotoimiston mukaan olen sentään saanut oppini sellaisilta miehiltä, jotka ovat valmistautuneet näännyttämään Moskovan polvilleen soluttautumisella, uusliberalistisella indoktrinaatiolla, sabotaasilla ja psykologisella sodankäynnillä.

Vakavammassa hengessä on todettava, että muistikuvani kahdeksan vuoden takaisesta kesäkurssistani eivät aivan soinnahda yhteen RIA-Novostin raportin kanssa. Opetus piti sisällään tavanomaisia luentoja ja seminaareja, joista osallistuin professori Andrzej Sulima Kamińskin työryhmään. Painotus oli itäisen Euroopan historiassa ja ulottui uuden ajan alusta aina 2000-luvulle. Nykyhistorian osalta ainoat politiikan analyysiin vivahtavat painotukset olivat professori Jane Curryn luennossa, jossa arvioitiin itäisen Euroopan kansalaisaktivismin kehittymistä Solidaarisuus-liikkeestä aina Miloševićin kukistumisessa omaa rooliaan näytelleen serbialaisen Otpor-liikkeen toimintaan. Tuolloin oli kulunut vain hieman yli vuosi Ukrainan oranssista vallankumouksesta, ja tapahtumaketju herätti tietysti mielenkiintoa sosiologian ja valtio-opin tutkijoiden keskuudessa. Kampuksella järjestettiin myös Valko-Venäjän opposition tilaisuus, jossa puhujana oli presidentinvaaleissa valtionpäämies Lukašenkon kanssa kisaillut Aljaksandr Milinkevitš. Vapaassa maassa voivat totta kai myös naapurivaltion opposition edustajat puhua vapaasti. Mikäli Venäjä on huolissaan siitä, että naapurimaiden oppositiojohtajat hakevat tukea muualta, voisi Moskova kenties harkita sitä mahdollisuutta, että he tukisivat kansanvaltaista kehitystä itse.

Stipendiaattiohjelmat eivät ole liioin sen ihmeellisempiä kuin omien korkeakoulujemme lähialueyhteistyö. Ukrainalaiset ja valkovenäläiset opiskelijat olivat hauskaa ja sympaattista väkeä, ja koska olin vasta kolmekymppinen singlemies, minusta oli luonnollisesti miellyttävä kokemus viettää aikaa sievien ja fiksujen nuorten naisten seurassa. Kurssitovereistani on Olga Kot nyttemmin koordinaattorin tehtävissä Ukrainan tiedeakatemiassa.

Rehellisyyden nimissä pitää myöntää, että muutamissa keskuksen julkaisuissa voi niin halutessaan havainnoida kylmän sodan peruja. Eräässä tuoreessa teoksessa on johdannon kirjoittajaksi kutsuttu professori Richard Pipes, jonka ansioluettelossa tosiaan on myös kuuluisa pesti CIA:n analyytikkona. Pipes on silti myös Venäjän ja Itä-Euroopan historian ammattilainen, ja yleisesti ottaen Varsovan yliopiston Itä-Euroopan opintokeskus ei ole painotuksiltaan juuri sen poliittisempi kuin vaikkapa oma Ulkopoliittinen Instituuttimme. Yksityishenkilöinä varsovalaisen laitoksen tutkijat ovat todennäköisesti varovaisempia sanoissaan kuin vaikkapa kiivasluonteisesti twiittaileva Charly Salonius-Pasternak. Omintakeisen poliittisen taustan omaavia tutkijoita vaikuttaa myös Suomessa, mutta muutamia hupsuja lukuunottamatta kukaan ei ole otaksunut yliopistojamme massiivisen subversion tyyssijoiksi. Meillä ja muualla pidetään selviönä, että fiksut ja itsenäisesti ajattelevat opiskelijat osaavat suhtautua aina professoriensakin sanomisiin asiallisella kritiikillä, olipa näiden poliittinen kanta tai aatteellinen maailmankatsomus sitten mikä hyvänsä. Se, että Venäjän valtiollinen tietotoimisto tekee suoran johtopäätöksen indoktrinaatiosta ja aivopesusta kertoo eniten siitä, millaisena Venäjän nykyjohto itse näkee yliopistosektorin roolin.

Suomessa on keskustelu Ukrainan tilanteesta jatkunut entiseen tapaan. Samaan aikaan kun Euroopassa kytee uusi pakolaiskriisi ja uuden eskalaation uhka on ajoittain vaikuttamassa maailmantalouteen, ollaan meillä huolestuneita Finnairin lentoreiteistä Siperian ylitse. Sen sijaan että Suomi ottaisi aktiivisen ulkopoliittisen roolin kriisin ratkaisijana ja tekisi selväksi puolustavansa kansainvälistä lakia, maamme tyytyy takertumaan kauhusta tutisten kiinni lompakkoonsa. Sillä välin kun puolalaiset ovat reagoineet Putinin julistamaan omenoiden tuontikieltoon spontaanilla kansalaisprotestilla, on Suomen oppositiojohtaja Timo Soini julistanut valmiutensa “etsiä kaikkia mahdollisia keinoja” välttääkseen Venäjän vastaavat toimet Suomea kohtaan. Perussuomalainen puolue on siis virallisesti myös perussuomettunut puolue. Vasemmistoliiton taholta on Uudenmaan piirin puheenjohtaja ilmoittanut vastustavansa kaikkia Venäjään kohdistuvia sanktioita. Tämän sijasta tulisi boikotoida Israelia, mutta ei niinkään moraalisista syistä, vaan ihan vain siksi, koska Israel on turvallisen kaukana eikä Netanjahun hyökkäyspolitiikan ja Gazan laittoman saarron arvostelu vaaranna suomalaisia työpaikkoja tai bruttokansantuotetta. Sofi Oksanen sentään ei ole vaihteeksi sanonut mitään, ja se on pelkästään hyvä asia.

Ainakaan toistaiseksi en ole keksinyt, miten Varsovassa saamani opit soluttautumisessa ja poliittisen vakauden horjuttamisessa olisivat sovellettavissa Suomen oloissa. Urani CIA:n kouluttamana läntisenä kätyrinä ei ole siis ollut kovinkaan menestyksekäs, minkä kaiketi voi päätellä jo siitäkin, että erään paikallislehden emerituspäätoimittaja vihjaili minun kerran olevan kommunisti. Minun pitänee vielä konsultoida professori Malickia, joskin hänellä on tällä hetkellä kiireitä RIA-Novostin vastaisen oikeusjutun kanssa.

Advertisements
This entry was posted in Media, Politiikka, Puola and tagged , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s