Suomalaisen miehen päivä

      

Tänään vietettävän suomalaisen kirjallisuuden päivän tekee tavallista merkittävämmäksi se, että Aleksis Kiven syntymästä on kulunut tasan 180 vuotta. On siis jälleen tullut aika lukea Seitsemää veljestä. Kyseessä on yhä edelleen kansallisromaani, jossa Kivi osoitti äidinkielemme voiman ja vivahteikkuuden. Kansallemme on kunniaksi myös se, että ensimmäinen romaanimme oli kertomus nimenomaan suomalaisesta miehisyydestä.

Kuten historiantutkimuksessa on nyttemmin havaittu, sukupuolirooleilla oli keskeinen merkityksensä 1800-luvun eurooppalaisia kansakuntia rakennettaessa. Erityisen tärkeää miehisen ylpeyden valaminen on kautta historian ollut sellaisissa kansanryhmissä, jotka kamppailevat omanarvontuntonsa puolesta. Vaikka naisen rooli äitinä ja kasvattajana on perinteisesti tunnustettu nationalismissa — tässä sopii huomauttaa, että myös Aleksis Kiven veljekset olivat isänsä kuoleman jälkeen äitinsä huollettavia — on kansakunnan voiman, työn ja kunnian katsottu olevan riippuvainen miehen luottamuksesta itseensä. Suomen kohdalla voikin todeta Aleksis Kiven näytelleen romaanillaan paljolti samaa roolia kuin Amerikan mustat kansalaisaktivistit ja blues-muusikot. Hän oli ensimmäinen kirjailija, joka antoi suomalaiselle miehelle äänen tämän omalla kansankielellä, ja joka kuvaili teoksessaan kaikki ne haasteet ja vaarat, jotka suomalaista maskuliinisuutta piirittivät. Samalla hän myös näytti ne saavutukset ja ansiot, jotka mies olisi kykenevä lunastamaan, jos hän vain pitäisi omanarvontunnostaan ja itsekunnioituksestaan kiinni, vapaudestaan luopumatta.

Olipa kyse essentialistisesta mieskäsityksestä tai ei, joka tapauksessa Kiven romaanin sivuilta voi havaita kaikki suomalaiseen miehisyyteen yhdistyvät luonteenpiirteet tai käyttäytymismallit, niin hyvässä kuin pahassa. Veljesten rettelöt Toukolan kyläläisten kanssa heijastavat väkivaltaisuutta ja kostonhimoa, joka on nähty ongelmana aina näihin päiviin asti. Kiven kuvaus ei ole syyllistävä, ja vaikka romaani tunnustaakin väkivallan yleisen turmiollisuuden, sitä tasapainottaa vahva käsitys henkilökohtaisesta urheudesta, miehen kunniasta ja oikeudenmukaisuudesta. Tärkeintä on lopulta veljesten valmius sovintoon ja rauhaan naapuriensa kanssa. Tämä puolestaan nousee toisesta inhimillisesti arvokkaasta periaatteesta, nimittäin uskosta toiseen mahdollisuuteen. Viimeisen lähes kohtalokkaaksi koituneen, Tammiston kartanolla käydyn tappelunsa jälkeen veljekset saavat vielä kerran vapahduksen pitäjän nimismieheltä, ja käyttävät tilaisuuden hyväkseen täysimittaisesti. Veljekset eivät unohda omaa menneisyyttään ja ovat valmiita antamaan mahdollisuuden myös muille. Viimeisessä luvussa Tuomas kuvataan erityisen laupiaana ja suosiollisena kerjäläisiä ja maankiertäjiä kohtaan, riippumatta siitä ovatko nämä joutuneet tilaansa omasta syystään vaiko eivät. Tässäkin kyse on nimenomaan aikalaiskulttuurissa miehisisiksi katsotuista hyveistä.

Veljesten suhde naisiin sisältää mustasukkaisuutta ja katkeruutta, joka romaanin viime luvun kuvauksissa tekee tietä aviomiehen ja perheenisän hellyydelle ja ystävällisyydelle. Lukkarin oppitunnit muistaville lukijoille kirja on jäänyt mieleen kuvauksena nuorten miesten oppimisvaikeuksista, joka sekin antaa lopulta tilaa kirjalliselle kyvykkyydelle. Teoksen näytelmäksi dramatisoinut Kalle Holmberg totesi vastikään edesmenneen Peter von Baghin Sininen laulu -dokumentissa pettyneensä romaanin loppuratkaisuun, jossa “veljekset antavat yhteiskunnalle periksi”. Holmbergin näkemys oli kaiketi lähtöisin 1960-luvun vasemmistolaisesta yhteiskuntakritiikistä, jossa veljesten asettuminen aloilleen oli tavallaan porvarillistumista. Oma näkemykseni on ollut päinvastainen; veljekset voittavat romaanissa yhteisön heihin kohdistamat ennakkoluulot… ja ratkaisevaa on, että he tekevät sen omilla ehdoillaan, omiin kykyihinsä luottaen, epäilijänsä lopulta voittaen, juuri kuten itseriittoisen ja omanarvontuntoisen miehen tuleekin tehdä.

Ennen kaikkea romaani ravistelee luokkayhteiskuntaa. Veljessarjan esikoisen Juhanin suorapuheiset “yhteistä lakia” korostaneet sanat Viertolan isännälle ja pilkanteko tämän aateluudesta ovat herättäneet muun muassa Matti Klingen pohtimaan, olivatko veljekset omana aikanaan “sarkatakkisia jakobiineja”. Toinen vastaava kohtaus on Juhanin tarina matkastaan Turkuun. Kertomus puuttui tuolloiseen juopaan kaupunkien pinnallisen, keikarimaisen oleskelun ja suomalaisen maaseudun elämän ajattomuuden välillä. Tämä jakolinja on osoittautunut maassamme sekä poliittisesti että kulttuurisesti pysyväksi. Olennaista on jälleen se, että veljesten moraalissa yksi mies oli yhtä hyvä kuin toinenkin, syntyperästä ja asemasta riippumatta.

Teoksen kuvaus syrjäytymisestä ja sosiaalisesta noususta on aina kiinnittänyt suomalaisen lukijan huomion. Kirjailijana on Kiven tarinointi yhteiskunnallisen hyväksynnän rajoilla horjuvasta yksilöstä omaa luokkaansa, ja hän on osoittanut väkevästi miten miehellä voi tässäkin tilanteessa olla sekä jalot tarkoitusperät että periaatteessa kaikki mahdollisuudet onnistua elämässään. Omassa elämässään kovia kokenut Kivi ei moralisoinut hetkellisesti turmiolliseen elämään vajonnutta vetelehtivää miestä, mutta ei aikaillut ylistää tämän uutteruutta ja ponnisteluja. Tässä mielessä kirjan sanoma on myönteinen. Kirja oli myös aikaansa edellä käsitellessään alkoholismin ja itsemurhayritysten kaltaisia ongelmia, vuosikymmeniä ennen kuin niitä edes osattiin tunnustaa ongelmiksi — aikana, jolloin perinteiset maalaisyhteisöt pitivät molempia kauhistuksina, kunnes porvarillinen yhteiskunta päätti lopulta haudata ne kokonaan epäsopivina puheenaiheina.

Kirjan tärkein teema on tietysti vapaus. Seitsemän veljestä osoittaa, että vapautta kaipaava mies voi saada voiton sortavasta tai tukahduttavasta yhteiskunnasta monella eri tavalla. Hän voi kieltäytyä pelaamasta yhteisön säännöillä ja menestyä oman elämänsä herrana eristyneenä muista; mutta hän voi halutessaan myös palata takaisin yhteisönsä osaksi ja nujertaa ennakkoluulot nousemalla vieläpä merkkimiehen tai johtajan asemaan. Tässäkin suhteessa teoksen arvot ja ansiot miehisyyden heijastajana ovat sekä suomalaisia että yleismaailmallisia. Parempaa ja arvokkaampaa todistuskappaletta suomalaiselle kansakunnalle, suomalaiselle kulttuurille ja suomalaiselle miehelle tuskin voisi olla. Suomalaisen kirjallisuuden päivä on — hyvästä syystä — myös suomalaisen miehen päivä.

Advertisements
This entry was posted in Historia, Kulttuuri and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s