Neuvostoliiton hyökkäyksestä Suomeen ja talvisodan syttymisestä tulee tänään kuluneeksi 75 vuotta. Yleisradio on lanseerannut sodan muistoksi #sota39-nimisen sivuston, jossa historiallisia sotatapahtumia seurataan Twitter-päivityksinä. Projekti on sinänsä kekseliäs, sillä sotapäivityksiä varten on luotu profiilit aikakauden suomalaisten poliitikkojen nimillä. Historiasta kiinnostunut suuri yleisö saa näin vaikutelman siitä, miltä talvisota olisi voinut näyttää jos sosiaalinen media olisi ollut olemassa jo vuosina 1939-1940. Hanke on opettavainen ja lämminhenkinenkin, sillä kukapa ei haluaisi lukea Kyösti Kallion twitter-päivityksiä?
Yleisradio on vuosipäivän aattona pohtinut myös sitä, miksi sotahistoria kiinnostaa suurta yleisöä. Kolmisen vuotta sitten vastailin itse osapuilleen samaan kysymykseen Yleisradion itsenäisyyspäivän haastattelussa Tampereella. Aiempiin toteamuksiini voin lisätä vielä sen, että monelle tänä päivänäkin vaikuttavalle ihmiselle esimerkiksi talvisota ei ole pelkästään historiaa, vaan elettyä elämää. Olen maininnut muutaman kerran aiemminkin, että oma äitini on sotaorpo, ja hänen isänsä Matti Vikman kaatui Summan taistelussa 6. helmikuuta 1940. Isoisäni oli aktiivinen suojeluskuntajärjestössä ja palveli sodassa alikersanttina JR 17:n yhdeksännessä komppaniassa. Siviilissä hän oli työskennellyt Nokian kummitehtaalla, ja hänen nimensä on kaiverrettu kaatuneiden työmiesten marmoriseen muistotauluun. Vartuin kodissa, jossa yhtä seinäsyvennystä koristivat kaatuneen isoisäni valokuva, sotaleskeksi jääneen mummoni saama vapaudenristin sururisti sekä ylipäälliköltä saatu surunvalittelukirje. Tämänkin päivän ihmisillä on ollut ja on edelleen sodan kokeneita läheisiä, joten etäisyys vuoden 1939 tunnelmiin ei ole siis niin suuri, kuin voisi luulla.
Talvisodan kansallista merkitystä on ruodittu niin tutkimuksessa kuin taiteessa runsain mitoin, enkä puutu tässä syvällisemmin aihetta koskeviin kiistoihin. Sodalla oli ylipäätään monet kasvot, ja vaikka meillä puhutaankin nykyisin usein vanhasta “yhtenäiskulttuurista”, ei sotakokemus ollut tuon ajan suomalaisessa yhteiskunnassa mitenkään tasalaatuinen asia. Hämäläisessä tehdasyhteisössä työskennellyt ja puutarhakauppalassa asustanut isoisäni ja hänen muotitietoinen ompelijatarvaimonsa edustivat kokonaan erilaista ympäristöä kuin vaikkapa Talvisota-elokuvasta tutut hartaan uskonnolliset eteläpohjalaiset pientilalliset tai sodan jalkoihin suoranaisesti jääneet karjalaiset evakot. Ikonisiksi nousseiden taistelujen ja tarkka-ampuja Simo Häyhän kaltaisten sankarihahmojen ohella talvisodalla oli myös kääntöpuolensa, olipa kyse sitten pasifisti Arndt Pekurisen vankilatuomiosta, turvasäilöön otetuista kommunisteista tai puna-armeijan kanssa yhteistoimintaan ryhtyneistä ja teloitetuista suomussalmelaisista. Mainitut episodit on toisinaan esitetty esimerkkeinä kansallisessa yhtenäisyydessä ja kuuluisassa talvisodan hengessä ilmenneistä säröistä. Tosiasiassa myös näihin tapahtumiin sisältyy jälkikäteen tarkasteltuna dramaattisuutta siinä määrin, että niidenkin esille nostaminen on lopulta omiaan vain alleviivaamaan talvisotaan usein yhdistettyä myyttistä hohdetta.
Kansalliseen historiaan painottuvassa suomalaisessa keskustelussa on usein unohtunut talvisodan kansainvälinen merkittävyys. Vierastaistelija-ilmiö on ollut eräs vuoden 2014 puheenaiheita, ja Neuvostoliiton provosoimaton hyökkäys veti Suomen taistelukentille runsain mitoin ulkomaalaisia vapaaehtoisia, joista monet olivat hyvinkin omintakeisia persoonallisuuksia. Suomen rintamalle saapuivat ruotsinsuomalainen äärioikeistoaktivisti Gösta Hallberg-Cuula, brittinäyttelijä Christopher Lee, italialainen hävittäjälentäjä Diego Manzocchi, unkarilainen onnensoturi Kémeri Nagy Imre ja vieläpä amerikkalainen sotajournalisti Martha Gellhorn, joka seurusteli Ernest Hemingwayn kanssa. Talvisota osui kansainvälisesti samaan jatkumoon kuin Espanjan sisällissota, jonka ympärille oli niin ikään kehkeytynyt laajamittainen vapaaehtoisliike. Kiehtovaa oli se, että talvisota yhdisti rintaman samalle puolelle Espanjassa tasavaltalaisten taistelusta raportoineen Gellhornin sekä Nagyn ja Hallbergin kaltaiset vakaumukselliset äärioikeistolaiset. Myös monet neuvostojoukkojen komentavista upseereista, kuten sittemmin Stalinin puhdistuksissa teloitettu Pavel Rytšagov, olivat aiemmin taistelleet vapaaehtoisina Espanjassa.
Toisen maailmansodan laajempiin tapahtumiin talvisodalla oli niin ikään omanlainen vaikutuksensa. Historiantutkija Anna Cienciala on otaksunut, että Stalinin toteuttamalla kuuluisalla Katynin joukkomurhalla saattoi olla yhtymäkohtansa Suomen talvisotaan. Päätöksen taustalla oli kenties länsiliittoutuneiden suunnitelma avustusretkikunnasta Suomen tueksi, joka olisi pitänyt sisällään myös puolalaisen jalkaväkiprikaatin. Talvisodan kiistattomin seuraus oli kuitenkin länsivaltain ja Saksan lisääntyneessä strategisessa mielenkiinnossa pohjoismaita kohtaan, ja talvisodan ja keväällä 1940 tapahtuneen Norjan miehityksen välillä vallitsi jokseenkin selvä kausaalinen suhde. Norjan aluevedet olivat olleet vähin erin eskaloituneen laivastotoiminnan kohteena jo alkusyksystä 1939, mutta talvisota ja liittoutuneiden interventiosuunnitelmat kiihdyttivät toiminnan aivan uudelle tasolle. Tämä antoi ratkaisevan sysäyksen Skandinavian muuttumiselle maailmansodan polttopisteeksi sekä Saksan toteuttamalle Tanskan ja Norjan miehitykselle, mikä paljolti jätti Suomen vaille diplomaattista liikkumavaraa välirauhan aikana.
Pohjoismaiden ajautumisella toisen maailmansodan pyörteisiin on merkityksensä vielä nykyäänkin. Norjan kohdalla pääministeri Johan Nygaardsvoldin nimiin laitettu epäonninen puolueettomuuspolitiikka ja puolustusvalmiuden laiminlyönti vaikuttivat keskeisesti siihen, että maa päätti miehityksestä vapauduttuaan hakea NATO-jäsenyyttä. Ratkaisun synnyttämä geopoliittinen tilanne määrittää yhä edelleen oman kotimaamme turvallisuuspoliittista keskustelua.
Talvisota on yhä edelleen paitsi elävää historiaa, myös merkityksellisempi tapahtuma kuin mitä suomalaiset usein haluavat ymmärtää. Sota vaikutti ennennäkemättömällä tavalla jokaiseen suomalaiseen; tehdastyöläiseen ja talonpoikaan, poliitikkoon ja perheenäitiin, asevelvolliseen ja pasifistiin, suojeluskuntalaiseen ja kommunistiin. Tämän lisäksi sodan vaikutukset tuntuivat Suomen rajojen ulkopuolella, olipa kyse sitten sotaa jännittyneenä seuranneesta kansainvälisestä yleisöstä, ulkomaisista vapaaehtoisista, diplomaattisen ristitulen ja miehityksen jalkoihin jääneistä norjalaisista, puna-armeijassa taistelleiden venäläisten ja ukrainalaisten rintamamiesten omaisista tai Stalinin teloituskammioissa surmansa saaneista neuvostokomentajista ja puolalaisista upseereista. Talvisota oli kansan sota ja kansainvälinen sota, suuren yleisön ja suurten ihmisjoukkojen sota. Siinäkin mielessä Yleisradion tempaus sosiaalisessa mediassa on paljon osuvampi ja sopivampi monumentti kyseiselle historianvaiheelle kuin pääkaupunkiin Kasarmitorille kätketty vaatimaton veistos, jonka näkevät vain harvat ohikulkijat ja puolustusvoimain työntekijät.
Historiantutkijan näkötorni 
Twitterin talvisotapäiväkirja on hieno idea ja toteutus, jolle toivon jatkoa. Joku jo esittikin toiveen samankaltaisesta toteutuksesta jatkosodan osalta. Itse en jatkosotaa jaksaisi seurata päivästä toiseen, tapahtumia oli kuitenkin vain alku- ja loppuviikkoina ja sotaa kesti yli kolme vuotta. Sen sijaan välirauhan kuumeisia päiviä olisi jännittävää seurata samalla konseptilla. Mietin jo keiden virtuaalihahmojen toivoisin tilanteita kommentoivan. Tanner voisi olla yksi. Paasikivi Moskovasta käsin ja Ryti luonnollisesti. Myös von Blücher ja Witting olisivat kiinnostavia hahmoja. Sotilaista Heinrichs olisi ehkä kiinnostavampi kuin jäykkä Mannerheim. Talvela sopisi hyvin natsin rooliin mutta jätettäköön häveliäisyyssyistä pois. Tarina alkaisi 13. maaliskuuta Moskovassa ja päättyisi seuraavan vuoden juhannuksena.
Olen samaa mieltä Otto Normalin kommentin kanssa, että tuskin jaksaisin seurata asemasotavaiheen tapahtumia päivästä toiseen, vaikka muuten jatkosodan pääpiirteet kiinnostavat.
Sairauden seurauksena Suojeluskuntaan kuulunut isäni vapautettiin sotapalveluksesta, mutta kotitilallamme asunut serkkuni osallistui molempiin sotiin ja vanhin velipuoleni ehti Lapin sotaan, jossa haavoittui. Pidän silti itseäni “Welcome Home” -sukupolven lapsena, koska työpalvelukseen suurelle maatilalle määrätty tuleva äitini – johon talon leski-isäntä pian rakastui ja meni tämän kanssa naimisiin – synnytti minut maailmansodan päätyttyä. Pikkupoikana perheen sotaveteraanien sotajutut vaikuttivat myöhemmällä iällä hakeutumiseni YK:n rauhanturvatehtäviin.
Sinibarettiveteraanien kanssa olen nyt osallistunut erilaisiin vapaaehtoistalkoisiin sotaveteraanien ja sotainvalidien tapahtumissa ja oppinut tuntemaan suomalaisten miesten parhaimmistoa ja kuulla heidän tarinoitaan.
Tapasin yhden heistä tänä aamuna pankin eteisessä odottamassa ovien avautumista. 95-vuotias veteraani oli juuri uusinut ajokorttinsa ja ajoi Turun Ruusukorttelista Brahenkadulle omalla autollaan. – Silmälaseja en ole tarvinnut, mutta viimeisen viiden vuoden aikana on pitänyt käydä kolme kertaa poliisilaitoksella testeissä, hän kertoili ympärillä seisovalle joukolle.
Jussi Jalonen mainitsee eri maista talvisotaan tulleet vapaaehtoiset, joista yksi tuli sukuuni kuuluvasta ruotsalaisesta perheestä, mutta talvisodan ja Katynin joukkomurhan mahdollinen yhtymäkohta oli minulle ihan uusi asia, jota en ole osannut ajatella. Ranskahan oli valmis lähettämään Suomen avuksi 50 000 miestä, mutta Churchillin sotakabinetin empiminen esti toimet. Tuskin Ruotsin vastustus olisi estänyt joukkojen siirtoa, jos liittoutuneet olisivat päättäneet asiasta. Saksan nopea reagointi Tanskan ja Norjan miehittämisellä ei jatkossa tarjonnut Suomelle todellakaan paljon liikkumavaraa. Vieraillessani keväällä Adelaidessa, South Australian osavaltion pääkaupungissa, kuvasin siellä olevan Katynin joukkomurhan muistomerkin.
Kun jo historialliseksi luultu ja talvisotaankin liittynyt etupiiriajattelu on väistämättä jälleen vedetty mukaan kansainväliseen politiikkaan, olisi ehkä syytä miettiä, mikä on saanut Putinin ja Kremlin sisäpiirin valitsemaan nykyisen linjansa. Pieniltä näyttävät asiat saatetaan kokea suuriksi periaattellisiksi kysymyksiksi, jos ei huomioida kulttuuriin liittyviä ratkaisevia eroja.
Hyvä esimerkki on Versaillesin rauhansopimuksesta poisjätetty rotujen tasa-arvolauselma, jota Australian pääministeri Billy Hughes ankarasti vastusti ja sai lopulta presidentti Wilsoninkin taipumaan kannalleen. Japanilaisten vähäisen toiveen murskaaminen johti maan varustautumiseen ja valmistautumiseen sotaan, joka koitui myöhemmin Australiallekin kalliiksi.
Katynin joukkomurhan kytkös talvisotaan on kiistanalainen asia, mutta siitä on tosiaan puhuttu, esimerkiksi linkittämäni Ciencialan tutkimuksissa.
Patrick R. Osborn on myös teoksessaan “Operation Pike” rakentanut monimutkaisen selityksen, jossa Stalinin pelko puolalaisia upseereita kohtaan yhdistetään länsiliittoutuneiden interventiosuunnitelmaan. Osborn tosin korostaa, että kyse on spekuloinnista, jota ei voi todistaa oikeaksi. Se on varma, että neuvostojohto kyllä sai tietoa länsiliittoutuneiden suunnitelmista ja mahdollisesti myös aikeista käyttää puolalaisia joukkoja esimerkiksi Petsamoon suunnitellussa maihinnousussa. Neuvostoliitollahan oli suora linja Lontooseen kaksoisagenttiensa kautta, joita olivat muun muassa John Cairncross ja Kim Philby, mutta muitakin kanavia toki oli.
Osborn myös pohtii sitä mahdollisuutta, että Stalin kenties muisteli tšekkilegioonan toimia Venäjällä sisällissodan aikana ja pelkäsi, että puolalaiset upseerit ja sotilaat yrittäisivät taistella tiensä vapaaksi ja pyrkiä yhteyteen pohjoisessa maihinnousseiden liittoutuneiden kanssa. Tämäkin on vain arvuuttelua, mutta kiinnostavaa sellaista.
Suomessa on muistaakseni myös otaksuttu, että puolalaiset upseerit olisi määrätty surmattavaksi, koska suomalaisille sotavangeille haluttiin tilaa. Joukkomurhan ajankohdan huomioiden tämä vaikuttaa minusta epätodennäköiseltä.
Yhtä pätevä selitys on tietysti, että Stalin tappoi puolalaisista sotavangeista sen osan, jonka hän katsoi yhteistyökyvyttömäksi, todennäköisesti enemmän tai vähemmän mielivaltaisesti.
Eh, nyt kun tuota Twitter-tiliä on saanut aikansa seurata, pakko todeta että tuo twiitti-larppaus (jossa sitten kuitenkin rikotaan ‘neljättä seinää’) jättää välillä pahan maun suuhun. Luulin jo että kissansa esittäminen Twitterissä oli omituista.
Otteeltaan pidän enemmän esimerkiksi tästä:
https://twitter.com/RealTimeWW1