Olen pitkästä aikaa saanut valmiiksi tietokirjan. Opus käsittelee ulkomaisiin sotiin vapaaehtoisesti osallistuneita suomalaisia miehiä 1800- ja 1900-luvuilla, ja esittelen kirjassa kaikkiaan viisi esimerkkitapausta. Mukana on seikkailijahahmoja ja ammattimiehiä, joista eräät lähtivät vieraille maille sotimaan omasta aloitteestaan; eräät puolestaan valtiovallan siunauksella ja lähettäminä; ja eräät puolestaan lähtivät vieraille maille siirtolaisiksi työn perässä, mutta päätyivätkin keskelle sotatoimialuetta. Kaikille näille tapauksille oli lopulta yhteistä heidän sotakokemuksensa ylikansallisuus sekä sodan aikana tapahtunut vuorovaikutus toisten kansallisuuksien ja kulttuuripiirien kanssa.
Muodikasta sanaa käyttäen, kyse on siis vierastaistelijoista. Teos käsittelee tavallaan ajankohtaista ilmiötä, vaikka kirjoittaessani tätä kaksi vuotta sitten en varsinaisesti odottanut aiheen nousevan pinnalle siten, kuin nyttemmin on Syyrian ja Ukrainan konfliktien yhteydessä käynyt. Tietokirja oli tuolloin pelkästään vain luontevaa jatkoa väitöskirjalleni, jossa käsittelin keisarillisen Venäjän armeijassa palvelleiden suomalaisten kaartilaisten osanottoa vuoden 1831 Puolan kansannousun tukahduttamiseen. Aloitin tämän uuden kirjan laatimisen esseekokoelmana, jossa punaisena lankana oli vierailla mailla taistelleiden suomalaisten sotakokemuksen kehittyminen aikakautena, jolloin Suomesta tuli kansakunta. Viiden tarinan kaari ulottuu vuodesta 1828, eli Suomen suuriruhtinaskunnan varhaisvaiheista aina vuoteen 1936, itsenäisyyden aikoihin vain kolmisen vuotta ennen talvisodan puhkeamista.
Kertomukset käsittelevät Venäjän-Turkin sotaa 1828-1829, Tanskan-Saksan sotaa 1864, Etelä-Afrikan buurisotaa 1899-1902, Puolan ja Neuvosto-Venäjän sotaa 1919-1921 sekä Italian ja Etiopian sotaa 1935-1936. Eräänlaisena inspiraationa toimivat viime vuosina ilmestyneet kansainväliset teokset “ylikansallisista sotilaista”, kuten vaikkapa Palgrave Macmillanin julkaisema Transnational Soldiers. Halusin pitää tarkastelun laveana, ja tämän vuoksi mukana on monenlaisia eri hahmoja. Balkanilla taistellut Carl Mauritz Martinau edustaa suomalaista ammattiupseeria aikana, jolloin palvelus tsaarin armeijassa oli keino osoittaa Suomen uskollisuus uudelle emämaalle. Tanskan sotaan osallistunut Herman Liikanen on tyyppiesimerkki nationalismin aikakauden ja “pyhän hulluuden” innoittamasta idealistisesta vapaussoturista. Buurisodan suomalaiset vapaaehtoiset olivat Etelä-Afrikassa sodan jalkoihin jääneitä maahanmuuttajia imperialismin, fin-de-sièclen ja massasiirtolaisuuden aikana. Puolassa taistellutta Kaarlo Kurkoa elähdyttivät ajatukset kansallisesta suuruudesta ja bolševismin kukistamisesta sekä viehätys sotaan elämäntapana. Lopulta, Suomen Punaisen ristin ambulanssi Etiopiassa oli kansainvälisen vastuunsa tunteneen itsenäisen valtion lähettämä humanitaarinen avustusretkikunta.
Kirjan kattama osapuilleen sadan vuoden aikakausi oli samalla aikakausi, jolloin Suomi kasvoi täyteen mittaansa kansakuntana ja valtiona. Tämän vuosisadan kuluessa jokaisesta uudesta sukupolvesta nousi aina uusia ja erilaisia yksilöitä, jotka päätyivät syystä tai toisesta sotaan vieraille maille. Kotimainen sotahistoriamme tutkimus on perinteisesti halunnut keskittyä vuosien 1939-1945 sotiin, eikä niinsanottu “uusi sotahistoria” ole juurikaan tuonut tähän muutosta. Talvi- ja jatkosota olivat toki suuri kansallinen taistelu, joilla oli sikäli ylivertainen merkitys maamme historiassa. Samalla ne kuitenkin edustivat sellaista totaalista sotaa, jota ei maamme ole sen jälkeen kokenut, eikä enää todennäköisesti koskaan koe. Sen sijaan oman aikamme konfliktit, olipa kyse sitten Afganistaniin matkaavista rauhanturvaajista tai Syyriaan suuntaavista vierastaistelijoista, tapahtuvat jälleen kerran etäällä kotimaastamme ja niiden vaikutus säteilee maahamme epäsuorasti. Samalla sodankäynti on muuttunut jälleen ylikansalliseksi kokemukseksi. Kuten jo aiemmin erään kirja-arvostelun yhteydessä huomautin, suomalaisia koskettaneiden kaukomailla käytyjen sotien tarkastelulla on uuden ajan ymmärtämisen kannalta paljon enemmän annettavaa kuin osaamme arvata.
Rustailemani tuoreen kirjan nimi on ytimekkäästi Vapaaehtoiset; viisi tarinaa vieraisiin sotiin osallistuneista suomalaisista, ja se on ilmestynyt Amanita-kustantamon kautta. Kiinnostuneet voivat tiedustella opusta siltä suunnalta. Toivon mukaan teos ajaa asiansa lukijoiden keskuudessa. Kirjaprojektiin ja muiden tehtävien vihdoinkin helpotettua — ehdin tänä keväänä myös vetää yhden yliopistokurssin vierastaistelijoista — kerkiän toivottavasti välillä tuottamaan sisältöä myös tähän blogiin.
Historiantutkijan näkötorni 