Pääministeri Sipilän peräänkuuluttamat kansallistalkoot saivat taas tänään uutta vauhtia, kun Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja Matti Alahuhta toivoi yritysjohtajien lahjoittavan rahaa hyväntekeväisyyteen. Puheenjohtaja itse ilmoitti aikomuksestaan lahjoittaa rahaa koulutukselle ja tutkimukselle. Kompensaationa yliopistosektoriin kohdistuville leikkauksille on hallitusohjelma tehnyt korkeakouluille annetuista lahjoituksista verovapaita puoleen miljoonaan saakka.
Alahuhta on Aalto-yliopiston hallituksen puheenjohtaja, joten otaksuttavasti hän muistaa lahjoituksillaan nimenomaan kyseistä opinahjoa. Verovapaisiin lahjoituksiin sisältyy myös lupaus valtiovallan armosuosiosta. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen ehätti jo ennen vaaleja lupailla miljardin euron suuruista satsausta yliopistoille, sillä edellytyksellä että yliopistot saisivat itse kerättyä 200 miljoonaa yksityiseltä sektorilta. Valtio on siis valmis sijoittamaan yliopistoihin viisi euroa jokaista yksityiseltä lahjoittajalta tullutta euroa kohti. Grahn-Laasosen aiemmin keväällä tekemä esitys yliopistojen pääomittamisesta päätyi myös uuteen hallitusohjelmaan, joten Kansallinen Kokoomus on mitä ilmeisimmin vakaasti päättänyt viedä startup-yliopistoreforminsa loppuun asti.
Käytännössä tämä anteliaisuus tarkoittaa sitä, että Suomen yliopistot tehdään riippuvaisiksi yksityisestä hyväntekeväisyydestä. Valtio on satsaamassa veronmaksajien rahaa vain niihin yliopistoihin ja korkeakouluihin, jotka pystyvät hankkimaan riittävästi yksityisiä lahjoittajia. Suomi on pieni maa, joten etusijalla ovat väistämättä Aalto-yliopiston kaltaiset valkoiset norsut ja ne elinkeinoelämää lähellä olevat opinahjot, joita yritysjohtajat osoittavat Midaan sormellaan. Lahjoituksilla on taipumus kasautua, ja lahjoituksia seuraava valtion rahoitus johtaa samaten yliopistosektorin suurempaan keskittymiseen. Entä sitten muut yliopistot, ennen kaikkea maakuntayliopistot, jotka eivät saa kylliksi yksityisiä lahjoittajia? Ne saavat edelleen kokea hallituksen tarjoileman talouskurin ja leikkauslistojen seuraukset.
Tiedossa on siis rujo pudotuspeli. Helmikuussa teknologiateollisuus esitti mielipiteenään, että puolet Suomen yliopistoista voitaisiin sulkea. Hallituksen toimien seurauksena on nyt syntymässä rakenteellinen kuvio, joka tekee tämän kehityksen mahdolliseksi. Erityisesti tilanteen pitäisi soittaa hälytyskelloja pääministeripuolueessa, jolle maakuntayliopistojen kattava ja kilpailukykyinen verkosto on ollut perinteisesti lähellä sydäntä. Tosin voi olla, että uuden porvarikonsensuksen huumassa myös Suomen Keskusta on nyt menettänyt sydämensä hallitusohjelmassa mainittujen “kansainvälisesti kilpailukykyisten osaamisen keskittymien” rakentamiselle.
Historiantutkijan näkötorni 
Kävin tänään ensimmäistä kertaa Tampereen yliopiston kirjastossa, siellä Humanicassa ja sitten Linnassa. Kokemus oli todella myönteinen, superpositiivinen. Nautin siitä ilmapiiristä ja nuorista fiksuista ihmisistä niin ulkona kuin rakennuksissakin. Olisi todella sääli, jos nyt romuttaisimme korkeakouluverkostoamme lyhyen aikavälin ajattelun perusteella.
Kiitos kannanotosta tässä tärkeässä asiassa.
Mutta eikös blogistikin ole ollut kallellaan sinne “pääministeripuolueeseen” päin? Miksi juuri tässä kohden alkoi puristaa?
Mikäli seuraat blogiani, niin siinä tapauksessa olet lukenut myös yli vuosi sitten kirjoittamani selostuksen siitä, miksi erosin Suomen Keskustasta.
Kenkä alkoi jo tuolloin puristaa hyvin monessa asiassa, ja totesin, että puolue on menossa väärään suuntaan. Koska oma vaikutusvaltani asioihin oli rivijäsenenä aika lailla mitäänsanomaton ja kentän ihastus Sipilään lähes pohjaton, niin tuumasin että minun ei kannattanut enää olla puolueen jäsenenä.
Koska tässä maassa tunnetusti ei saa koskaan vaihtaa kantaansa yhtään missään asiassa, ja koska suomalaiseen mentaliteettiin yleisesti kuuluu se, että ihmisten odotetaan loputtomiin pysyvän uskollisina kuin mullikat milloin millekin viiteryhmälle — poliittiselle puolueelle, kotipaikkakunnalle, jääkiekkojoukkueelle tai aviopuolisolle, vaikka tämä hakkaisi päivittäin — niin otaksun että tämän jälkeen saattaa tulla kommentteja takinkäännöstä, tuuliviiristä ja puolueshoppailusta. Ihan rauhassa. Minulla on tapana tehdä omat ratkaisuni, ja jos asiat muuttuvat, niin sitten teen uudet ratkaisut.
Kriittisiä soraääniä muuten ovat esittäneet myös puolueen nuorisojärjestön jäsenet.