Toimittaja Timo Harakka on kirjoittanut päivän sanomalehdessä synkeän kannanoton Kreikan ja Euroopan Unionin tämänhetkiseen tilanteeseen. Sosialidemokraattien tuore kansanedustaja ei ole ensimmäinen, joka on aistinut päivänpolitiikassa ensi merkit EU:n ja Eurooppa-aatteen mahdollisesta kuolemasta. Englantilainen journalisti Paul Mason ehätti viime viikolla laatia hieman samanlaisen tekstin, jossa ennakoitiin samalla tavoin EU:n solidaarisuuden loppua ja povattiin uutta sydänyötä. Pessimismi on selvästi uusi trendi muuallakin kuin euroskeptikkojen piirissä, ja kohtalokkaissa arveluissa voi olla vinha perä.
Harakka keskittyi omassa kolumnissaan etupäässä eurokriisiin, mutta Mason mainitsi eräänä esimerkkinä yhteishengen puutteesta myös EU:n epäonnistumisen pakolaisten sijoittamisessa. Vapaasti ja esteittä liikkuva pääoma ja ihmisten vastaava oikeus liikkua vapaasti ovat olleet EU:n aatteellisia peruspilareita, joten kyvyttömyys tai haluttomuus saavuttaa yhteisymmärrystä näistä asioista merkitsee tietysti Unionin perusrakenteiden horjumista. Ainakaan tällä hetkellä ei tunnu mitenkään mahdottomalta, että vuoden kuluessa keskustelu siirtyy rahaliiton purkautumisesta kysymykseen siitä, milloin ensimmäinen maa päättää irtautua koko Euroopan Unionista.
Se, mitä tämä merkitsee Suomelle, on hyvä kysymys. Pääministeri Sipilän hallitus päätti heti ensitöikseen ajaa läpi rajun talouskuriohjelman, joka oli käytännössä viimeisin EU:n alueella toteutetuista talouskuriohjelmista. Hallitusohjelman taustalla oli EU-komission aiemmin Suomelle antama huomautus, ja vielä kesäkuun alussa Suomessa hengähdettiin helpotuksesta kun Sipilän julistama hevoskuuri pelasti Suomen komission tiukennetulta talousohjaukselta. Valtiovarainministeri Stubb ehti Financial Times -lehden haastattelussa ilmoittaa myhäillen, että Suomi on nyt osaltaan valmis tervehdyttämään kansantaloutensa nauttimalla samaa lääkettä, jota Kreikalle on suositeltu tähän mennessä. Uutisten julistaessa päivä päivältä Kreikan tilanteen jatkuvaa imploosiota voi itse kukin arvioida, miten mielekkäiltä valtiovarainministerin kommentit tuntuvat. Suomen hallitus on ainakin toistaiseksi päättänyt ylläpitää järkähtämättömän lojaalia asennetta, mikä on tietysti tuttu ilmiö maamme historiasta.
Suomen selviytyminen komission antamin puhtain paperein voi silti olla hyväkin asia, edellyttäen että hallitus osaa käyttää tätä vapautta loitontaakseen Suomea tehokkaammin eurokriisistä. Muussa tapauksessa päätös komission painostuksesta toteutetusta talouskurista — hetkellä, jolloin EU:n rakenteet alkavat horjua — saattaa jäädä historiaan suomalaisen politiikan viimeisimpänä virheliikkeenä. Kohtalokkaat historialliset vertaukset ovat tällä hetkellä muodissa, ja Kreikan tilannetta onkin jo maailmalla verrattu Sarajevon laukauksiin. Suomen toiminta tuo vastaavasti ikävällä tavalla mieleen maamme porvariston taipumisen Aleksandr Kerenskin vaatimuksiin kesällä 1917.
Historiantutkijan näkötorni 