Timo Soini ja suomalainen äärioikeisto

    

Ulkoministeri ja peruspomo Timo Soini on tänään palaillut lomiltaan ja ottanut saman tien kantaa kohta pari viikkoa velloneeseen kohuun kansanedustaja Olli Immosen lausuntojen ympärillä. Samassa yhteydessä Soini tuomitsi jyrkästi myös kansallisen vastarintaliikkeen tuoreen mellakoinnin Jyväskylässä ja rinnasti rettelöinnin Tampereen toissavuotisiin itsenäisyyspäivän rettelöihin. Soinin sananvalinta on sikäli erikoinen, että kukaan ei ole varsinaisesti milloinkaan odottanut häneltä puolentoista vuoden takaisten Tampereen lätkämailarientojen tuomitsemista. Itse asiassa kaikille lienee muutenkin selvää, että Timo Soinin suhtautuminen Tampereen keskustan hajottamiseen on jyrkän kielteinen, eikä Timo Soini ole tiettävästi koskaan tehnyt mitään retorisia flirttailuja mustapukuisten anarkistien suuntaan. Irtisanoutumiselle siis ei ole varsinaisesti mitään tarvetta.

Sen sijaan Soinin suhtautuminen äärioikeistoon herättää paljon enemmän kysymyksiä, ja nimenomaan tämän vuoksi häneltä on odotettu selontekoa tästä aiheesta. Immosen monikulttuurisuutta koskevan kannanoton yhteydessä on jo lähes unohtunut Soinin viimevuotinen sepustus kulttuurimarxilaisesta salaliitosta, joka olisi sopinut miltei sellaisenaan kansallisen vastarintaliikkeen kotisivuille. Myös uusnatsiliike on hyökännyt tavan takaa “kulttuurimarxisteja” vastaan, ja nimenomaan tämän takia peruspomon kirjoitus oli retoriikaltaan ja otsikoltaan verrattomasti nuoren oululaisparlamentaarikon tekstiä rajumpi. Syystä tai toisesta se ei kirvoittanut vastaavanlaista protestia. Tuolloisen oppositiojohtajan tekstiä tyydyttiin käsittelemään Ruben Stillerin ja Janne Zareffin toimesta Pressiklubi-ohjelmassa, leppoisan setämäiseen tapaan ja hyvässä hengessä, kiinnittämättä mitään huomiota sananvalintaan tai sen heijastamiin aatteisiin ja arvoihin.

Soini on myös toivonut, ettei Olli Immosen tapaus nousisi enää puoluekokouksessa esiin. On jokseenkin yhdentekevää, mitä perussuomalaiset omassa kokouksessaan haastelevat, mutta varsinainen julkinen keskustelu perussuomalaisten arvomaailmasta on nähdäkseni vasta hädin tuskin alkanut. Kansanedustaja Immosen satunnainen facebook-päivitys on myös viime kädessä paljon vähämerkityksellisempi kuin hänen poliittiset yhteytensä. Perussuomalaisten pääpiiskuri Matti Putkonen vaati hiljattain selvää näyttöä perussuomalaisten kytköksistä äärioikeistoon, ja Verkkouutiset vastasi kiitettävästi huutoon nostamalla esille Immosen “suunnittelutalkoisiin” osallistuneen Kai Murroksen. Suomen sekalaisista valkoisen ylivallan apostoleista “professori” Murros edustaa koomisinta äärilaitaa, ja miehen tuotannon aatelia on tämä video, jossa hän julistaa taistelua Eurooppaa tuhoavia liberaaleja vastaan. Vastaavia mahtipontisia ulostuloja vierasmaalaisten mutavyöryä vastustavasta tuhoamistaistelusta hän on tehnyt Sarastus-lehdessä. Murroksen videolla käyttämän symbolin merkitys on epäselvä, mutta se näyttää etäisesti siltä, kuin Chryslerin logo ja hakaristi olisi laitettu keskelle Bangladeshin lippua.

Vastarintaliikkeeseen Murroksella näyttää olevan yhteyksiä sen verran, että hän poikkesi maaliskuussa Turussa “patrioottien” toimintakeskuksessa morjestamassa brittien National Action -järjestön edusmiestä. Murroksella näyttää olevan kohtalaisen läheiset kontaktit englantilaisiin äärioikeistopiireihin. Vielä reilut kymmenen vuotta sitten Murros vannoi maolaisuuden nimiin, mutta monen fanaatikon tavoin siirtyi lopulta toiseen äärilaitaan. Tämä ei sinänsä ole tavatonta Suomen hajanaisessa äärioikeistokentässä; vertailun vuoksi myös Suomen Sisun hallituksessa toiminut Esa Taberman tunnustautui fasismistaan huolimatta stalinistisen terrorihallinnon ihailijaksi. Puoluepiiskuri Putkosen kysymyksiin voi joka tapauksessa todeta, että Olli Immonen on sijoittanut yhteistyöllään Murroksen ja muiden Sarastus-lehden toimijoiden kanssa aivan itse itsensä suomalaiseen äärioikeistoon. Unohtaa ei pidä sitäkään, että Immonen on itse kiihkokansallisiin ja äärioikeistolaisiin aatteisiin sitoutuneen yhdistyksen puheenjohtaja.

Murroksen tapaiset surkuhupaisat hurmanhenget eivät varsinaisesti ole suomalaiselle yhteiskunnalle mikään huolenaihe. Edes kansanedustaja Immosen näkyvä veljeily huuruisten äärioikeistopiirien kanssa ei ole sellaisenaan mikään järin suuri huolenaihe, vaikka hän antaakin täten mainituille tahoille poliittista uskottavuutta ja näyttäisi lisäksi olevan naiivi ja altis kyseenalaisille vaikutuksille. Sen sijaan ulko- ja oikeusministerin salkut omineen hallituspuolueen sokeus näille asioille ja kyvyttömyys tehdä tiliä puolueessa vaikuttavista aatteista on huolestuttavaa. Vähintäänkin on aiheellista kysyä, onko Immosen hyväksyvä esiintyminen uusnatsien ja äärioikeistolaisten seurassa osaltaan suonut Suomen vastarintaliikkeelle legitimiteettiä. Tämä kansanedustajalta saatu siunaus puolestaan on saattanut rohkaista järjestöä tuoreempiin edesottamuksiinsa. Syy- ja seuraussuhdetta ei tietenkään voi näyttää toteen, mutta selvää on, että kansanedustajan viimeaikainen toiminta ei ole omiaan herättämään luottamusta hänen kykyihinsä ja harkintaansa. Paitsi tietysti, jos tarkoituksena on nimenomaan vedota äärioikeistolaiseen äänestäjäkuntaan; siinä tapauksessa suunta on tarkalleen oikea.

Tässä mielessä puoluejohtaja Soinilta odotetaan edelleen suoraselkäisempää ja selväsanaisempaa suhtautumista asiaan. Immosen erottaminen eduskuntaryhmästä olisi tietysti helppo ratkaisu, ja Soini on jo aiemminkin tottunut nopeisiin sovitusuhreihin, joilla kenttä on puhdistettu. Viime vaalikaudella puolue antoi potkut parillekin valtuutetulle sekä yhdelle kansanedustajalle, minkä jälkeen Soini saattoikin ylväästi Peruspomo-teoksessaan esiintyä moraalisena johtajana. Toisaalta tässä tapauksessa Immosen erottaminen olisi vääjäämättä hurskastelua; hänen kuuluisa päivityksensä ei mitenkään olennaisesti poikkea niistä lukuisista kannanotoista, joilla puolueen europarlamentaarikko, eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja puoluejohtaja itse ovat asemaansa ratsastaneet. Poseeraaminen samassa valokuvassa uusnatsien seurassa tietysti on astetta vakavampi asia, mutta tähän reagointi vasta nyt taas olisi asian aiemmin kuitanneilta perussuomalaisilta myöhäsyntyistä.

Yhtä kaikki, Soini voisi oikeaa ratkaisua miettiessään tehdä kunnolla selkoa myös omista arvoistaan ja politiikastaan. Tällä hetkellä peruspomo alkaa näyttää kolmipäiseltä karikatyyriltä. Oppositiojohtajana hän suoltaa äärioikeistolle hajahtavaa retoriikkaa kotimaiselle äänestäjäkunnalle ennen vaaleja, ulkoministerinä hän esiintyy leppeänä humanistina ja tasa-arvon puolustajana, ja puolueen puheenjohtajana välttelee niiden ääriainesten suitsimista, joille on nykyisen asemansa osaksi velkaa. Mitä tulee Soinin kommentteihin siitä, että “jos haluaa perussuomalaiseen puolueeseen vaikuttaa, pitää liittyä siihen”, niin hallitusvastuuseen nousseella puolueella on tilivelvollisuus kaikille kansalaisille, ei vain omalle jäsenistölleen. Huomisen puoluekokouksen on siis syytä selvittää asioita; ja toivoa sopii, että samanaikainen mielenosoitus sujuu hyvin ja moitteettomasti.

Advertisement