Category Archives: Kulttuuri

Suomalaisen kuoleman historia

Useamman vuoden ajan työn alla ollut teos Suomalaisen kuoleman historia ilmestyi tällä viikolla. Kirja sai alkunsa jo reilut viisi vuotta sitten, Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seuran hallituksen piirissä käytyjen keskustelujen seurauksena. Seuran nyttemmin hyvin vakiintuneen ja korkeatasoisen Thanatos-lehden ohella haluja oli saada aikaiseksi … Continue reading

Posted in Historia, Kulttuuri | Tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | Leave a comment

Urbi et orbi

  Tampereen asukkaiden joukossa lukeudun siihen ihmisryhmään, jonka suhtautuminen raitiotiehankkeeseen osuu jonnekin myönteisen ja puolueettoman välimaastoon. Pidän joukkoliikenneratkaisua sinänsä varsin käytännöllisenä ja hyvänä, mutta noin muuten pohjimmiltaan yhdentekevänä asiana. Hankkeessahan on alusta asti ollut myös vankka aatteellinen puolensa, joka liittyy … Continue reading

Posted in Historia, Kulttuuri | Tagged , , , , , , , , , , , , , , , | Leave a comment

Linnarauhaa

          Historiantutkija Erkki Vettenniemi kirjoitti jokin aika sitten kulttuuriväen Parnasso-lehteen Väinö Linnaa käsittelevän artikkelin, jonka Suomen Kuvalehti julkaisi viime viikolla uudemman kerran. Teksti pureutuu kansalliskirjailijan aate- ja arvomaailman oletettuun muutokseen 1970-luvun suomettuneisuuden aikana ja on otsikoitu … Continue reading

Posted in Historia, Kulttuuri | Tagged , , , , , , | 2 Comments

Paluu Atlantikseen

    Blogiani kevättalvella 2014 lueskelleet muistanevat tuolloin julkaisemani lukupäiväkirjan Ayn Randin romaanista Atlas Shrugged. Lukupäiväkirjan viimeisessä osassa lupasin vielä julkaista esseenomaisen epilogin teoksesta ja Randin aatemaailmasta. Kuten hyvin usein käy, ajatus kehkeytyi alkuperäistä suuremmaksi ja tämän seurauksena olen nyt … Continue reading

Posted in Historia, Kulttuuri, Politiikka | Tagged , , , , , , , , | 1 Comment

Vox populi, vox Dei

Isä Camillo -tarinakokoelmia lukenut sukupolvi muistanee kertomuksen “Vihreähattuinen aave” (alk. Fantasma con capello verde), jossa kommunistipormestari Peppone hiippailee kunnallisvaalien alla yön pimeydessä kirkkoon rukoilemaan Kristukselta vaalivoittoa ja unohtaa hattunsa penkille. Vaalitaistelun aikana kylään saapuu kristillisdemokraattien korskea propagandisti, joka julistaa mahtipontisesti aikovansa … Continue reading

Posted in Kulttuuri, Kunnallisvaalit, Politiikka | Tagged , , , , | 1 Comment

Itsenäisyys ja kansanvalta

    Suomi viettää tänään 99-vuotispäiväänsä, ja voin todeta reilusti, ettei tämä juhlapyhä kiinnosta minua enää ollenkaan. Helsinkiin tänään pakkautuneet hämärät ja sekalaiset äärioikeistolaisporukat ovat saaneet liikkeelle vastamielenosoituksen merkeissä sankoin joukoin hyvää tarkoittavia ihmisiä, joista varsin monet ovat julistaneet itsenäisyyspäivän … Continue reading

Posted in Historia, Kulttuuri, Politiikka, Yleinen | Tagged , , , , , , , , , , , | 7 Comments

Tähtien sapelit

   Tieteiskirjallisuuden Hugo-palkinnot jaettiin joitakin päiviä sitten. Kesän aikana on muisteltu myös Frank Herbertin Dyyni-romaania, jonka ilmestymisestä on tullut kuluneeksi tasan viisikymmentä vuotta, ja joka niin ikään sai aikoinaan Hugo- ja Nebula-palkinnot. Salaperäisen Arrakis-aavikkoplaneetan  uskonnollista heräämistä ja ruhtinassukujen hallitseman  tähtienvälisen … Continue reading

Posted in Historia, Kulttuuri | Tagged , , , , , , , , | Leave a comment

Lopullinen ratkaisu

         Osapuilleen vuodesta 2012 on Suomessa käyty julkista keskustelua äärioikeistosta. Eniten huomiota on saanut etenkin Suomen Vastarintaliike, joka on taas vaihteeksi otsikoissa. Liikkeen aktiivit pistäytyivät eilen Porvoon hautausmaalla tekemässä kunniaa Eugen Schaumanille yhdessä perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immosen … Continue reading

Posted in Kulttuuri, Media, Politiikka, Yleinen | Tagged , , , , , , , , , , , | Leave a comment

Eulogia toukokuulle

  En ryhdy erikseen kertaamaan tämänpäiväisiä Pariisin joukkomurhan tapahtumia. Uutisia seuraavat ihmiset ovat jo muutenkin tietoisia Charlie Hebdo -satiirijulkaisun vastaisesta terrori-iskusta. Silminnäkijöiden antamien todistajalausuntojen seurauksena epäilykset kohdistuvat islamilaisiin uskonsotureihin, ja viranomaisten tehtyä työnsä selvinnee, keitä murhamiehet ovat ja mihin järjestöön he … Continue reading

Posted in Historia, Kulttuuri, Politiikka | Tagged , , , , , , , , , | 1 Comment

Kirja-arvostelu: Kansa taisteli, miehet piirsivät

  Toisen maailmansodan rintamalinjat kulkivat myös sarjakuvaruutujen halki. Propagandan välineenä uusi taidemuoto tarjosi suurelle yleisölle toisaalta leppeää arkista viihdettä ja pakoreitin sodan todellisuudesta, toisaalta isänmaallista paatosta ja uskoa lopulliseen voittoon. Yhdysvaltain laittaessa liikkeelle teolliset voimavaransa osallistuivat myös sarjakuvasankarit sotaponnistuksiin voimakkaan … Continue reading

Posted in Historia, Kulttuuri, Sota | Tagged , , , , , , , , , , , , | Leave a comment