Heikki Laurinolli: “Tampere3-johtaminen herättää kritiikkiä ja huolta”

Tampereen yliopistolla ei selvitä yhtä ainutta viikkoa ilman hämmentäviä sattumia. Tällä kertaa kyse on yliopistoyhteisölle tutun Aikalainen-lehden emerituspäätoimittaja Heikki Laurinollin kirjoittamasta artikkelista, joka käsitteli tuoretta tutkimusta Tampere3-prosessin viestinnästä, osallistamisesta ja yliopiston henkilöstön luottamuksesta prosessin toteutumiseen.

Artikkelin piti alun alkaen ilmestyä Tampereen yliopiston verkkosivuilla, mutta yliopiston taholta ilmoitettiin, että se jätettäisiin julkaisematta. Tekstiä ei siis otettu yliopiston sivuille, ei intraan, eikä Tampere3-verkkosivustolle. Syitä sopii arvuutella, mutta joka tapauksessa lopputulos on se, että ties minkä vuoksi yliopisto päätti hyllyttää artikkelin, jossa oli alaotsikkona “luottamus syntyy avoimella viestinnällä”.

Tampereen yliopiston tieteentekijät ry on julkaissut kirjoituksen kokonaisuudessaan omilla verkkosivuillaan. Kirjoittajan luvalla julkaisen sen myös tässä omassa blogissani. Alkuvuodesta, prosessin kovimmassa vaiheessa tehty ja nyt julkaistu tutkimus itsessään vaikuttaa ehdottomasti tutustumisen arvoiselta!

 

Tampere3-johtaminen herättää kritiikkiä ja huolta

Heikki Laurinolli

Tuore tutkimus kartoitti tutkijoiden ja opettajien näkemyksiä Tampereen korkeakoulujen yhdistymisprosessin johtamisesta

Tampere3-prosessin johtamisessa tehdyt ratkaisut ovat herättäneet tutkimus- ja opetushenkilökunnan keskuudessa runsaasti keskustelua, kritiikkiä ja huolta.

Näin todetaan Tampereen yliopiston kasvatustietelijöiden tutkimuksessa, jonka aineisto kerättiin eläytymismenetelmällä Tampere3-korkeakoulujen tutkimus- ja opetushenkilökunnalta maaliskuussa 2018.

Tutkijoiden tarkoituksena oli vertailla korkeakoulujen tuloksia keskenään ja etsiä toisistaan poikkeavia teemoja. Vertailu ei kuitenkaan osoittautunut tarkoituksenmukaiseksi, koska korkeakoulujen keskinäinen vastausprosentti oli hyvin epätasainen.

Tutkijat pitävät vastausten määrää (27) kaiken kaikkiaan niukkana. Eniten vastauksia tuli Tampereen yliopistosta (19) ja seuraavaksi eniten teknillisestä yliopistosta (5). Ammattikorkeakoulusta saatiin vain kolme vastausta.

Vastaukset olivat teemoiltaan ja oletuksiltaan yllättävän samankaltaisia taustaorganisaatiosta riippumatta. Tutkijat arvioivat tämän kertovan siitä, että samat kysymykset ovat nousseet keskustelunaiheiksi yli kampusrajojen eikä näkemyksissä ja odotuksissa ollut merkittäviä organisaatiokohtaisia eroja.

Reviiritaistelu uhkakuvana

Henkilöstön vastauksista heijastui näkemys siitä, että viestinnän ja osallistamisen heikon tason vuoksi Tampere3 on vaarassa jakautua erillisiksi, nurkkakuntaisiksi ja omaa reviiriä puolustaviksi taisteluareenoiksi, mikä vääjäämättä heijastuu paitsi työilmapiiriin ja yhteisöllisyyden kokemukseen ja myös tutkimuksen ja opetuksen tasoon.

Vastausten mukaan top–down-tyyppiseksi kuvailtu johtamistyyli ei sitouta korkeakouluyhteisöä muutokseen, sillä henkilöstöä vaivaa tunne salailusta sekä arvostuksen ja vaikutusmahdollisuuksien puutteesta. Tämä tunne on luonut epäluottamuksen ilmapiirin ja epävarmuutta tulevaisuudesta. Pelkoina ovat lisääntyneet vaatimukset ja työtaakka, työrauhan katoaminen, tutkimuksen ja opetuksen jääminen paitsioon sekä uudet mahdolliset organisaatiomuutokset.

Epäonnistuneen muutosjohtamisen pelättiin aiheuttavan henkilökunnan siirtymistä yritysmaailmaan ja opiskelijoiden sekä nuorten tutkijoiden hakeutumista toisiin korkeakouluihin.

Osa vastaajista uskoi yhteistyön ajan palaavan

Kysely tuotti myös vastauksia, jotka oli kirjoitettu onnistumisen odotuksen näkökulmasta. Niissä oli nähtävissä luottamusta siihen, että ajan myötä johtamisessa tavoitetaan yhteistyön ja kuuntelemisen kulttuuri suhteessa henkilöstöön. Lisäksi optimistisia näköaloja loivat henkilöstön ammatillisuus ja huippuosaamisen yhdistyminen, kansainvälisyys, avoin ja vaihteleva oppimis- ja työskentely-ympäristö ja monitieteisyys.

Nähtävillä oli myös halu uskoa yhteisöllisyyden kokemuksen syntymiseen, joka luo positiivista työilmapiiriä ja edistää organisaation tavoitteiden toteutumista.

Tutkijoiden mukaan on kannattavaa käyttää alhaalta–ylös-johtamistyyliä muutoksen johtamisessa niin paljon kuin mahdollista, jos tavoitellaan henkilöstön sitoutumista muutokseen ja sitä kautta koko organisaation menestystä. Tämä johtamistyyli tuottaa tutkimuksen mukaan yhteisöön luottamusta, vastavuoroista kunnioitusta ja sitoutumista korkeakouluyhteisön arvoihin. Se synnyttää energiaa ja halua tarjota oma osaaminen koko organisaation hyödyksi yhteisten päämäärien tavoittamiseksi.

Tutkimuksen mukaan yksisuuntainen ylhäältä–alas-johtaminen ei sovi korkeakouluorganisaatioon, sillä ilman akateemisen henkilöstön panosta korkeakoulu ei onnistu tavoitteiden saavuttamisessa.

Luottamus syntyy avoimella viestinnällä

Luottamus osoittautui tutkimuksen mukaan tutkijoille ja opettajille tärkeimmäksi asiaksi muutoksen onnistumiselle. Vastausten perusteella tamperelainen korkeakouluväki ajattelee, että luottamus saavutetaan johtamisella, jonka strategiana on salailematon viestintä ja jossa päätöksentekoon osallistetaan koko yhteisö.

Luottamus on aihe, josta ei tämän tutkimuksen mukaan korkeakoulujen rakenneuudistuksia käynnistettäessä yleensä puhuta, mutta se on kuitenkin ratkaisevassa asemassa siinä, kuinka muutoksen johtamisessa koetaan onnistuneen.

 

Pia-Christina Roth, Sini Teräsahde, Marita Mäkinen ja Jari Eskola: Muutoksen johtaminen korkeakoulujen yhdistyessä. Viestintä, osallistaminen ja luottamus tutkimus- ja opetushenkilökunnan kertomuksissa. Teoksessa Aikamme kasvatus: vain muutos on pysyvää? – 14 eläytymismenetelmätutkimusta. Toim. Jari Eskola, Ilona Nikanto ja Satu Virtanen. Tampere University Press 2018.

Advertisements
Posted in Yleinen, Yliopisto | Tagged , , , , , , , , , , , , , , , | Leave a comment

Yliopisto, valta ja vallan käytävät

Gérôme_Eminence_grise_1873

Uuden Tampereen yliopiston palvelujohdon nimitykset ovat jatkuneet kuluneella viikolla. Toistaiseksi uudelle yliopistolle on nyt nimitetty kaikkiaan kuusitoista johtajaa. Näistä kahdeksan edustaa Tampereen teknillisen yliopiston henkilökuntaa, viisi on rekrytoitu aivan uusina ulkopuolisina, ja Tampereen yliopiston hallinnon osaaminen on laskettu meriitiksi vain kolmessa nimityksessä. Yliopistofuusio etenee siis aivan yhtä epäsuhtaisesti kuin ennenkin, mutta tämä on varsin pieni kauneusvirhe. Paljon askarruttavampaa on, että hallintoa on täydennetty myös ainakin yhdellä nimityksellä, joka ei ole nähtävästi ollut missään vaiheessa avoimessa haussa, ja josta ei ole laisinkaan selvää, millaisilla valtuuksilla se on tehty.

Viimeisimmässä nimitysuutisessa pistää erikoisena silmään “konsernikehityksen ja omistajaohjauksen” johtajanimitys, jonka merkitys tietysti käy ilmi jo nimestä. Tampere3 on yliopistokonserni, ja uusi säätiöyliopisto on pääomistaja nyt osakeyhtiöksi muutetussa Tampereen ammattikorkeakoulussa. Erikoisempaa on, ettei tätä johtajatehtävää ole ikinä näkynyt missään organisaatiokaaviossa. Aivan kaikki nyt täytetyt palvelujohdon tehtävät viestinnästä ja kampuskehityksestä tietohallintoon ja laboratoriopalveluihin ovat sisältyneet jokaiseen Tampere3-wikissä julkaistuun esitykseen. Konsernikehityksen ja omistajaohjauksen johtajan tehtävä sen sijaan on loistanut niistä poissaolollaan.

Mikään merkityksetön toimi ei ole kyseessä, sillä uudessa nimityksessä konsernikehityksen ja omistajaohjauksen johtaja kuuluu peräti rehtorin johtoryhmään. Asemaan siis kuuluu huomattava valta; tämä selittänee kaiketi senkin, miksi nimitystä ei missään kohtaa julistettu haettavaksi. Tehtävään on nimitetty Tampereen teknillisen yliopiston hallintojohtaja Tiina Äijälä, jolla uutisen mukaan on “laaja kokemus yliopiston toiminnasta ja verkostoista sekä muutosten johtamisesta yliopistossa ja muualla.”

Kokemusta Äijälällä totta vie on. Paitsi, että hänellä on taustaa kriminaalihuoltolaitoksen aluetoimistosta, hän on toteuttanut Hervannan päässä muutamatkin yt-neuvottelut ja piti aikoinaan selvänä, että tästä tulisi vallitseva käytäntö muillekin suomalaisille yliopistoille. Vuoden 2014 prosessissa Hervannasta siivottiin kilometritehtaalle professoritason väkeä, ja Äijälä julisti tuolloin TTY:n olevan “ketterä käänteissään”. Talotekniikan professori Timo Kalema vastasi tähän tokaisemalla “Hervannan hengen haisevan pahasti”. Pari vuotta myöhemmin Äijälä luonnehti yliopiston opetus- ja tutkimushenkilökunnan irtisanomisia henkevällä kiertoilmaisulla “profilointiin liittyvinä poisvalintoina”.  Näiden ansioidensa ohella Äijälä istuu Suomen yliopistojen työnantajayhdistyksen puheenjohtajana ja tätä myöten Sivistystyönantajien hallituksessa. Näin ollen hän oli yliopistotyönantajien edustajana avainpaikalla viimetalvisissa yliopistoneuvotteluissa, jotka tunnetusti kärjistyivät työnantajapuolen kovan linjan seurauksena työriidaksi ja työtaisteluksi. Yliopiston henkilöstön näkökulmasta ansioluettelo ja verkostot ovat siis kiistatta vaikuttavia, mutteivät ehkä aivan luottamusta herättävällä tavalla.

Joka tapauksessa kaikki tämä huomattava asiantuntemus sisältyy nyt uuden rehtori Mari Wallsin johtoryhmän osaamisarsenaaliin, mistä voinemme päätellä, millaista tietotaitoa uuden säätiöyliopistomme johdossa arvostetaan. Asiaan kuuluu, ettei konsernikehityksen ja omistajaohjauksen tehtävää ole tietystikään missään vaiheessa mainittu myöskään rehtorin johtoryhmän tehtävät määrittävissä selostuksissa.

Hallintojohtajana Äijälä oli myös mukana valmistelemassa uuden yliopiston kiistanalaista johtosääntöä, johon odotetaan yhä eduskunnan oikeusasiamiehen lausuntoa. Äijälän tuore nimitys ja hänen asemansa rehtorin johtoryhmässä itse asiassa palauttavat huomion juuri samaiseen johtosääntöön, jonka 4§ toteaa yliopiston rehtorin suorien alaisten nimityksen kuuluvan yliopiston hallitukselle. Samaten hallitukselle kuuluvat Äijälän pestiin lukeutuvat päätökset yliopiston omistajapolitiikasta ja konserniohjauksesta. Olennaista on, että johtosäännön mukaan rehtori ei nimitä omia alaisiaan, vaan rehtorin alaiset nimittää yliopiston hallitus… mutta tuoreen uutisen mukaan Äijälän on nimittänyt kuitenkin rehtori itse. Uusi, konsistorin valitsema hallitus ei ole vielä ehtinyt edes kokoontua, ja tehtävänsä päättäneen siirtymäkauden hallituksen pöytäkirjoissa ei ole mitään mainintaa Äijälän valitsemisesta. Hän näyttää nousseen rehtorin johtoryhmään ohituskaistalta.

Muuten johtosääntöä on nimityksissä noudatettu, ja esimerkiksi 12. lokakuuta päivätty siirtymäkauden hallituksen pöytäkirja, jossa mainitaan niin ikään rehtorin suorana alaisena toimivan henkilöstöjohtajan valinnasta, näyttäisi viittaavan yllämainittuun neljänteen pykälään. Väkisinkin herää kysymys, millä valtuuksilla rehtori lopulta on tässä omaa johtoryhmäänsä koskevassa nimityksessä toiminut, ja onko Äijälän itsensä kirjoittamaa johtosääntöä noudatettu hänen valinnassaan? Etenkin kun tehtävä ei, tämä toistettakoon, milloinkaan ollut avoimessa haussa, eikä esiintynyt missään esitellyssä hallintoluonnoksessa, vaan se on nyt jaettu ikään kuin läänityksenä.  Ellei selvää mandaattia ole, rehtorin voi tulkita keskittäneen valtaa itselleen ohi johtosäännön, mikä lupaa taas uusia kiinnostavia aikoja tulevaisuudessa. Nimitystä voi kenties pitää hankalana myös yliopistolain 24§:n kannalta, jossa päätökset “yliopiston strategiasta” — johon konsernikehitys ja omistajaohjaus luonteensa puolesta kuuluisivat — asetetaan nimenomaan hallitukselle, ei rehtorille.

Tampereen uuden säätiöyliopiston konsernikehityksen ja omistajaohjauksen johtajan nimitysprosessi edustaa täydellistä esimerkkiä yliopistossamme harjoitetusta uudesta, tehokkaasta strategisesta johtamisesta. Eittämättä homma on melkoinen harmaan eminenssin pesti; siitä ei ole koskaan mainittu missään, sitä ei ole ilmeisesti määritelty mitenkään, se ei ole koskaan ollut haussa missään, siihen sisältyy suora pääsy rehtorin johtoryhmään, se on osoitus vallan keskittymisestä, sen nimityskuvio on epäselvä ja siinä on saatettu rikkoa hyvää hallintotapaa, mutta ainakin yksi asia on varma: siihen on valittu henkilö, joka taatusti osaa käyttää piilua ja ruoskaa. Tässä mielessä nimitys tiivistää itseensä kaikki Tampere3-prosessin ominaispiirteet.

Posted in Yleinen, Yliopisto | Tagged , , , , , , , , , , , , , , , , | Leave a comment

“Wau!”-akatemia

wow-796x398

 

Perjantai-iltapäivänä Tampereen yliopiston henkilöstö sai ihmeteltävää. Uutta yhdistyvää yliopistoa luotsaava rehtori Mari Walls, joka vastikään oli esiintynyt Kauppalehdessä “Äiti Aurinkoisena”, lähetti yliopistoväelle viestiä ja kiitteli yliopistolaisia ensimmäisestä sadasta päivästä. Kiitosviesti sellaisenaan oli rehtorilta miellyttävä ja ystävällinen ele, vallankin kun Tampere3-prosessin aikana kovin ottein valtaa käytellyt siirtymäkauden hallitus ei juuri millään tavalla yliopistoyhteisöä halunnut osallistaa tai edes huomioida.

Kiitosviesti sisälsi kuitenkin myös kohdan, joka oli enemmänkin omiaan aiheuttamaan kummastelua:

“Huippukuutta” tarkoittaa rehtorimme puheenparressa usein esiintyvää “huipukkuutta”, joten kyseessä ei ole siis top six kansainvälisillä ranking-listoilla. “Wau!-kokemusta” oli aluksi vaikeampi selittää, mutta muutamat tähän pelikirja-projektiin osallistetut mainitsivat, että näitä kokemuksia oli kirjattu muistiin oikein porukalla. Wau!-kokemuksia kartoittaneet akateemiset ihmiset oli jaettu ryhmiin, jotka oli nimetty “leopardeiksi”, “karhuiksi” ja “kotkiksi”. Tai itse asiassa kyseessä eivät olleet tavalliset ryhmät, vaan suorastaan kipinäryhmät.

The Soft Parade has now begun — the eagle on my left, leopard on my right, yeah.

Neljääntoista Wau!-kokemukseen johtanutta trippiä on luotsannut Rdigo-yritys, joka mainostaa paljonpuhuvilla kotisivuillaan olevansa “seniorikonsulttien strategia-boutique”. Yliopistollamme tosin kyllä toimii omastakin takaa varsin arvostettu peli- ja organisaatiotutkimuksen huippuyksikkö, mutta ilmeisesti tässä tapauksessa konsulteilla oli jotain sellaista osaamista Wau!-kokemusten suhteen, jota Kanslerinrinteellä ei omasta takaa sittenkään ole. Tätä en epäile ollenkaan. Kokemuksen historian huippuyksikkö ei ole vielä ehtinyt ottaa kantaa “Wau!-kokemuksiin”, mutta veikkaan, että yksikön tutkimasta kolmesta eri ilmiöstä — eletty kansakunta, eletty hyvinvointivaltio ja eletty usko — tässä on kyse kategoriasta “eletty usko”.

Sotahistorian tutkijana olen kai toivoton konservatiivi, sillä en ole koskaan ymmärtänyt aikamme tsemppimanageri- ja konsulttidemokratia-ilmiöitä. Sitäkin huolestuttavampaa on tämän hiipiminen yliopiston hallintoon. Rehellisyyden nimissä on todettava, että tämä ei ole varsinaisesti mitään uutta, sillä jo vuoden 2012 koulutusuudistuksen yhteydessä oli kuulemani mukaan sovellettu hieman samanlaista pienryhmä-askarointia “strategisine rasteineen”. Eläinten mukaan nimettyjä pienryhmiä ja “Wau!” -kokemuksia ei sentään tuolloin ollut, mikä varmaankin selittyy sillä, että järjestäjänä oli yliopisto itse omine resursseineen. Yksityisen konsultin erikoisosaamista lieneekin tässä siis lähinnä se, että ainakin he osaavat laittaa reality-televisiosarjan tavoin eläinryhmiin sijoitetut koulutettavat sanomaan painokkaasti “Wau!”. Akatemian ulkopuolisilla eksperteillä voi olla paljon osaamista, mutta rehellisesti sanoen tässä tapauksessa en ole vakuuttunut, että kyse olisi jostain korvaamattomasta, johon satsauksia olisi kannattanut tehdä.

Yksittäisenä tapauksena tämäkin episodi on hämmentänyt huomattavaa osaa henkilöstöstä. Kokonaisuus tuntuu sitäkin askarruttavammalta. Huhtikuussa saimme kuulla, miten tiedemaailman pitäisi katsoa peiliin ja tutkijoita pitäisi kuulemma ravistella miettimään, miten veroeuroja käytetään; elokuussa kuulimme muutosvastarinnasta, jota kai tämäkin kirjoitus edustanee; nyt marraskuussa rehtori päätti ottaa sen kannan, että yliopistojen perusrahoitus ei ole lisääntymässä; ja heti perään seuraa “Wow!”-experience, joten ainakin konsulttifirmalle onneksi rahaa on. Uuden yliopiston johto on hyvin lyhyessä ajassa painottanut retoriikkaansa suuntaan, joka kertoo jostain aivan muusta kuin sivistysyliopiston varsinaisista tehtävistä.

Posted in Yleinen, Yliopisto | Tagged , , , , , , , , | 4 Comments

Muutoskampuksen marraskuu

Kuvahaun tulos haulle tampere3    

 

Syksy on kääntymässä talveksi, ja pimeys ja pakkaspäivät ovat saapuneet myös Tampereelle. Pakkasyöt tuntuvat vaivaavan myös Tampere3-prosessia ja Tampereen yliopistoa. Ylimenovaihe, tuo pitkä keskiaika, jonka takana sarastaa säätiöyliopiston luvattu renessanssi, on päässyt loppuvaiheeseensa; ja myös tässä tapauksessa keskiajan syksy on tuonut mukanaan pienen jääkauden.

Lokakuun lopussa nimitetty uusi yliopiston hallitus, johon tunnetusti oli täysin mahdotonta nimittää yliopistoyhteisön omia jäseniä, ei täyttänyt tasa-arvolain kriteerejä. Tämän seurauksena tasa-arvovaltuutettu otti asian selvitettäväkseen ja vaati selontekoa yliopiston konsistorilta. Konsistori on tänään vastannut selvityspyyntöön toteamalla “konsistori pitää valitettavana, ettei sukupuolten tasa-arvo toteutunut ensimmäisen hallituksen valinnassa parhaalla mahdollisella tavalla”, sekä “valintaa tehdessään konsistori on huomioinut tasa-arvolain sovellusohjeet ja arvioinut, että hallituksen jäsenten toimikausien porrastuksen vuoksi vuoden kuluessa päästään tilanteeseen, jossa sukupuolten täysi tasa-arvo hallituksessa toteutuu.” 

Konsistorin jäsenistä monet tekivät parhaansa, ja heitä ei voi moittia; Tampereen yliopiston tutkijoita ja opettajia edustava Hanna Kuusela jätti hallitusvalinnasta eriävän mielipiteen. Hallitusvalinnoissa konsistorin jäsenten kädet olivat alusta asti sidottu, osin siksi, koska esitys hallitukseksi oli valmisteltu pienehkössä nimityskomiteassa, osin taas yllämainitun, yliopistoyhteisön edustajat ulossulkeneen periaatepäätöksen seurauksena. Nimityskomitean rooli perustui korkeakoulusäätiön yliopistolle istuttamaan lain kannalta kyseenalaiseen johtosääntöön, yliopistoyhteisön jäsenten ulossulkeminen puolestaan äänestykseen, jonka ratkaisi vaalien ohitse nimitetty väliaikainen puheenjohtaja. Sinänsä ei tarvitse ihmetellä, jos kyseenalainen prosessi tuottaa kyseenalaisia lopputuloksia. Kokonaan oma lukunsa ovat dekaanien nimitykset, joista kuusi paikkaa meni miehille, ja vain yksi naiselle; vaikka naispuolisia hakijoita oli selvästi vähemmän, epäsuhta hakijoiden ja valittujen välillä on silti ilmeinen.

Näennäisesti yliopistolla on kaikki kunnossa. Kauppalehti omisti vastikään palstatilaa rehtori Mari Wallsille, jonka tuoreessa haastattelussa on paljon kiintoisia osioita. Huomio kiinnittyy etenkin kohtalokkaaseen lausahdukseen ”fakta on se, että julkinen perusrahoitus yliopistoille ei tule lisääntymään.” Yliopistomaailmassa on totta kai ollut maailman sivu aihetta skeptisyyteen, ja pessimisti ei pety, mutta ehkä rehtorin pestiin valitun henkilön olisi syytä lyödä nyrkkiä pöytään ja vaatia valtiovaltaa lisäämään investointeja yliopistojen perusrahoitukseen. Aiemmin rehtori tuli todenneeksi, että “tiedemaailmaa pitäisi ravistella pohtimaan, miten veroeuroja käytetään.” Näin eduskuntavaalien alla yliopistoyhteisön ja ennen kaikkea siinä johtajan äänellä puhuvien olisi ehdottomasti syytä ravistella lainsäädäntövaltaa tavoittelevia tahoja sitoutumaan yliopistorahoituksen lisäämiseen ja myös pitämään lupauksensa. Missään nimessä ei kannata ainakaan hyväksyä vallitsevan tilanteen muuttumista pysyväksi. Yliopistojen rahoituksesta päättäminen on poliittinen ratkaisu; ja politiikassa mikään ei ole milloinkaan kiveen hakattu.

Yliopistomme rehtoriblogissa vararehtori Harri Melin puolestaan on vastikään haastellut siitä, miten Tampereen yliopiston DNA on vahvaa tekoa. Melinin tekstiä lukiessa huomio kiinnittyy mainintoihin siitä, miten “yliopisto on lähtökohtaisesti hidas organisaatio” ja “muutoksessa tarvitaan kärsivällisyyttä”. Mene tiedä, ovatko nämä sanankäänteet ehkä tarkoitettu henkilöstön tyynnyttelemiseksi; yhtä lailla ne kävisivät muistutukseksi uudelle rehtorille, joka on profiloitunut korostetusti muutosjohtajana, ja joka hiljattain Tampere3-neuvottelukunnan viimeiseksi jääneessä tapaamisessa tuli myös moittineeksi yliopistojen päätöksentekoa kankeudesta ja jäykkyydestä. Uusi rehtori kaipaa muutosta, mutta toteaa lähes samaan hengenvetoon, että taloudellisia resursseja ei ole, eikä tule. Tavallaan yhdistelmä kuulostaa hyvin paljon samalta viestiltä, jota istuva pääministerimme välitti toimikautensa aloittaessaan. Selvää on, että uuden Tampereen yliopiston johdon toimintakulttuuri on rakentumassa ristipaineiselle pohjalle.

Melinin huomio siitä, miten “uuden rakentamisen edellytyksenä on myös se, että tiedämme keitä olemme ja mistä tulemme” on tällä hetkellä ainakin yliopiston hallintoa koskevissa ratkaisuissa toteutumassa toispuoleisesti. Tampereen yliopiston oma “DNA”, josta rehtoriblogi mainitsi, on uuden yliopiston elonkehässä jalostumassa keinovalinnan seurauksena pois perimästä. Syystä tai toisesta hallinnon uudelleenjärjestelyissä jatkuvuus tuntuu suosivan enemmän Tampereen teknillistä yliopistoa kuin Tampereen yliopistoa. Vastikään nimitetyistä kymmenestä palvelujohtajasta viisi oli vanhan TTY:n väkeä, kolme ulkopuolisia ja vain kaksi vanhan TaY:n henkilöstöä. Eräitä näistä ratkaisuista, kuten kirjastonjohtajan nimitystä, on hankala ymmärtää. Tampereen yliopiston kirjastonjohtaja Minna Niemi-Grundström, jolla on filosofian lisensiaatin lisäksi kaksi muuta loppututkintoa, omasi vahvan kokemuksen molemmista yliopistoista, ja hän nähtävästi myös veti kirjastojen yhdistämisen loppuun Tampere3-prosessin yhteydessä. Tästä huolimatta häntä ei valittu kirjastonjohtajaksi.

Tarkoitus ei ole moittia TTY:n hallinnon edustajia, eikä vetää rajalinjoja yhdistymässä olevien yliopistojen välille. On selvää, että Hervannan päässä on runsaasti osaamista ja paljon annettavaa uudelle yliopistolle; eikä ulkopuolisiakaan kykyjä ole syytä väheksyä. Mutta kummallista on se, että yliopiston johdon mielestä keskuskampuksella vastaavaa osaamista ei näyttäisi olevan, ei edes niiden Tampereen yliopiston hallinnon ihmisten kohdalla, jotka ovat olleet avainroolissa Tampere3-prosessin eri käänteissä. Mistä tämä kertoo, on kokonaan oma kysymyksensä. TaY:n henkilöstön keskuudessa kuvio on herättänyt ymmärrettävää huolta hallinnon jatkuvuudesta uudessa yliopistossa, etenkin kun rehtorin mieltymys muutokseen an sich on tullut selväksi ja kyyti Tampere3-prosessissa on tähän asti ollut kuoppaista niin laillisuuden kuin tasa-arvon kannalta; ja nämä huolet eivät katoa vain sivuuttamalla ne. Samaten on täysin ymmärrettävää, että TTY:n suunnalla vallitsee omanlaisensa huolestuneisuus. Ei ole syytä unohtaa, että Hervannan suunnalla nykymuotoisen säätiöyliopiston kriisi on jo koettu täysimittaisena kaksien yt-neuvottelujen merkeissä, joten yhdistyessään suurempaan yliopistoon he ovat aiemmin kovia kokeneena pyrkineet turvaamaan oman asemansa. Edessä on vielä paljon asioita, jotka vaatisivat keskusteluyhteyttä yliopistojen henkilöstön välillä.

Keväisen kuohunnan jälkeen Tampereen yliopiston johdolla on ollut syksyn aikana suuri tarve viestittää ulospäin, miten yliopistolla asiat ovat hyvin. Kaikki ei kuitenkaan tunnu olevan hyvin; hallituksen nimitysprosessista uupui sekä läpinäkyvyys että tasa-arvo, hallinnon nimityksissä vallitsee merkillinen epäsuhta, ja uuden rehtorin ulostulot jättävät yhä toivomisen varaa. Kun tähän yhdistää oppiaineisiin kantautuneen tiedon siitä, että tiedekuntien rahoitus on lähitulevaisuudessa pienenemässä — mutta näistä tiukoista raameista huolimatta muutos on kuitenkin yhä edelleen itsetarkoituksellisen välttämätön asia — ynnä muut epävarmuuutta synnyttävät asiat, astuminen uuteen säätiöyliopistoon on yhä edelleen vaikea asia.

Posted in Yleinen, Yliopisto | Tagged , , , , , , , , | Leave a comment

Meet the new boss

Kesäkuussa #Tampere3-saaga päättyi dramaattiseen ja yliopistoinstituution autonomian kannalta kohtalokkaaseen kliimaksiin. Syyskuussa uuden yliopiston johdon nimitysruletti on lähtenyt vauhdilla käyntiin. Huhtikuussa uudelle suuryliopistolle värvättiin rehtoriksi Mari Walls, joka astui tehtäväänsä elokuussa. Tällä syysviikolla yliopistolle nimitettiin provosti ja kaksi vararehtoria, ja kaupan päälle vielä neljän tiedekunnan dekaanit.

Perinteiset humanistiset ja yhteiskuntatieteet eivät järin menestyneet vararehtorien tai provostin nimitysruletissa, mutta hyvänä puolena voi pitää Juha Teperin nimittämistä tutkimuksesta vastaavaksi vararehtoriksi. Lääketieteessä taustansa omaava Teperi on yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaanina luotsannut terveystieteistä filosofiaan ulottuvaa kokonaisuutta hyvässä hengessä ja on monitieteisyyden takuumies.

Provostiksi nimitetty Jarmo Takala on saanut maineen täysin päinvastaisena tapauksena. Konsistorissa hän on profiloitunut tinkimättömänä teknillisen yliopiston partisaanina, jolle paljonpuhuttu yliopistofuusion “synergia” ja “vuorovaikutus” merkinnevät lähinnä vain tekniikan etujen ajamista. Takala käynnisti tehtävänsä lupaavasti myöntämällä rehtorin esittelyssä suoraan, ettei tunne Tampereen yliopistoa tai sikäläisen tutkimuksen käytäntöjä. Provostin asemassaan hän toimii konsistorin puheenjohtajana, mikä merkitsee sitä, että tähän asti ruorissa ollut väliaikainen puheenjohtaja dekaani Antti Lönnqvist, jonka roolista tehtiin valitus hallinto-oikeuteen, astuu nyt sivuun. Kuvaan sopii, että Takala moitiskeli heti aluksi konsistoria siitä, kuinka toiminnassa on menty “mielipiteet edellä”, ilman “oikeaa keskustelua”, ja peräänkuulutti “siirtymistä kohti normaalitilaa konsistorin työssä”. Kommentit olivat tahattoman ironisia, kun Takalalla ei TTY:n vararehtorina olisi vaalisäännön mukaan ollut edes oikeutta asettua ehdolle konsistorivaaleissa, ja hän pääsi ehdolle vain vaalikäytäntöjen poikkeuksellisen tulkinnan kautta. Yliopiston siirtymäkauden hallituksen keväällä tekemä yksipuolinen johtosäännön muutos, jossa jo muutenkin kyseenalaista johtosääntöä hämmennettiin entisestään lisäämällä aivan kuin sattumalta nimenomaan konsistorin puheenjohtajan toimivaltaa, nähtävästi tehtiin sekin Takalan ja muiden TTY:n edustajien aloitteesta.

Siirtyminen kohti normaalitilaa etenee siis hyvin, josta lisätodisteeksi käy myös johtamisen ja talouden tiedekunnan dekaaninimitys. Tiedekunta koostuu Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun perinteisistä oppiaineista, ja aiemmin siihen oli tarkoitus liittää myös TTY:n tuotantotalouden ja tietojohtamisen oppiaineet, mutta konsistori päätti asiassa toisin etupäässä TTY:n taholta tulleen vastustuksen seurauksena. Dekaanin pestin sai viime vuonna väitellyt ja yritysmaailman taustallaan TTY:n puolella professoriksi nimitetty tekniikan tohtori Matti Sommarberg, jonka akateemiset ansiot ovat luvalla sanoen vaatimattomat. Todennäköisesti Sommarbergin nimityksellä on tarkoitus helpottaa tuotantotalouden ja tietojohtamisen lopullista liitosta uuteen tiedekuntaan, mikä voi olla sinänsä perusteltukin tavoite.

Hämmentävintä Sommarbergin tapauksessa on nimityskuvio. Kuten mainittu, hänen akateeminen portfolionsa on ohut, vain kenen tahansa vastikään väitelleen tohtorin veroinen. Sommarberg ja yliopiston siirtymäkauden hallitukseen kuuluva J. T. Bergqvist istuvat kummatkin yhdessä Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön hallituksessa, joten yliopiston siirtymäkauden hallituksen tekemässä tiedekunnan dekaanin nimityksessä on yksi Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön hallituksen jäsenistä ollut nimittämässä toista toveriaan. Sommarberg istuu lisäksi myös Tampereen kauppakamarin uuden liiketoiminnan valiokunnassa, jonka paljonpuhuva tehtävä on “vaikuttaa koulutuksen ja julkisin varoin tehtävän tutkimuksen suuntaamiseen siten, että se tukee uuden liiketoiminnan syntymistä”. Kuvioon liittyy edelleen yllämainitun Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön hallituksessa istuva Jaakko Hirvola, joka istuu yliopiston seuraavan hallituksen nimitystä valmistelevassa komiteassa. Hirvola on myös yliopistosäätiön perustajiin lukeutuvan Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja, ja Teknologiateollisuus on käyttänyt yliopistofuusiossa hegemonista ohjausvaltaa muiden säätiön perustajien passiivisuuden seurauksena.

Yksityisen pääoman ja yritysmaailman osaamisen tulo yliopistoihin ei ole sellaisenaan paha asia. Ongelmana on se, että yliopistojen sisäiset, jo pitkään tuulettamista kaivanneet verkostot, hierarkiat ja patronus-klientti-käytännöt tuntuvat nyt korvautuvan yliopiston ulkopuolisilla kauppakamari- ja yritysmaailmakytkösten verkostoilla, jotka ovat vieläkin bysanttilaisempia. Ennen kaikkea ne hämärtävät jatkuvasti yliopiston autonomiaa, josta kiinnipitäminen olisi ainoa keino asioiden parantamiseksi. Se, miten tehdyt nimitykset heijastavat tähän asti jatkunutta Tampere3-prosessin kriisiä on oma kysymyksensä. Konsistorissa itsehallinnon puolustajina profiloituneet Tampereen yliopiston professorit, kuten vanhaa yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikköä aikoinaan johtanut Risto Kunelius, eivät näyttäisi olleen dekaaniruletissa mukana. Päättivätkö he pätevyydestään huolimatta jättää tehtävään hakemisen sikseen? Vai jätettiinkö heidät sivuraiteelle toimintansa vuoksi?

Tampereen yliopiston väistyvä johto tuntuu joka tapauksessa nostaneen kätensä pystyyn tämän kehityksen edessä. Jatkuvan oikeustaistelun keskellä yliopiston rehtoriblogi on tarjoillut lähinnä vain latteuksia siitä, miten yliopistoyhteisön kotiolot ovat kunnossa ja haasteista huolimatta katse suuntautuu rohkeasti eteenpäin. Tuore rehtori puolestaan päätti valituksi tultuaan muistuttaa, kuinka “tiedemaailmassakin on syytä katsoa välillä peiliin, ja sitä pitää ravistella pohtimaan, toimitaanko täysillä, eli miten veroeuroja käytetään”, mikä oli omintakeinen kommentti yliopistojen julkisrahoituksen varsin tiukan kontrollin huomioiden. Tutkijoiden ravistelemisen ja veroeurojen käytön syynäämisen sijasta voisi olla paikallaan enemmänkin ravistella rahoittajia ja valvoa vallankäyttöä.

Seuraava koeponnistus tulee olemaan yliopiston hallituksen nimitys, jossa vaaleilla valitun konsistorin olisi suotavaa pitää ehdottomasti koko auktoriteetistaan kiinni. Toivoa sopii, että eduskunnan oikeusasiamies tekee pitkään odotetun päätöksensä yliopiston johtosäännön perustuslaillisuudesta lähiaikoina.

Posted in Yliopisto | Tagged , , , , , , , , , , , , , , , | Leave a comment

Taistelu autonomiasta

Tampereen yliopiston konsistori teki tänään historiallisen päätöksen “strategisesta ja riippumattomasta hallituksesta”. Konsistori päätti kymmenellä äänellä kymmentä vastaan, että yliopistoyhteisön jäsenet “vaarantavat yliopiston hallituksen riippumattomuuden”, ja yliopistolaisia ei tule hallitukseen valita. Kuten on jo käynyt tavaksi, jakolinja kulki Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston välillä. Äänestyksen tasapeli ratkesi konsistorin tilapäisen puheenjohtajan dekaani Antti Lönnqvistin äänellä. Lönnqvist on nimitetty ohi vaalien, mahdollisesti vastoin yliopistolakia, ja hänen vallankäytöstään on tehty valitus hallinto-oikeuteen. Kaikki kymmenen vähemmistöön jäänyttä Tampereen yliopiston konsistoriedustajaa jättivät eriävän mielipiteen päätöksestä.

Täysin ulkopuolisista koostuvat hallitukset ovat säätiöyliopistoissa enemmänkin sääntö kuin poikkeus, mutta olennaista on muistaa, että säätiöyliopistoillakin on autonomiansa puitteissa oikeus valita yliopistoyhteisön edustajia hallitukseen. Tästä on säädetty selvin sanoin Suomen laissa, ja asiasta on myös perustuslakivaliokunnan lausunto, jota on moneen kertaan siteerattu. Paitsi, että asia kuuluu kiistatta yliopistoautonomian kulmakiviin, sillä on myös käytännön puolensa, ja OAJ:n yliopistoasiamies Hanna Tanskanen huomautti vastikään henkilöstön edustuksesta luottamusta lisäävänä asiana. Nyt tehty kirjaus siitä, että yliopiston hallituksen tulisi kategorisesti sulkea yhteisön edustajat hallituksen ulkopuolelle on ainutlaatuinen, eikä edes Aalto-yliopiston johtosäännössä ole moista kohtaa. Mahdollisuus yhteisön omasta edustuksesta on säätiöyliopistoissa säilytetty, mutta Tampere3-prosessissa halutaan viedä sekin. Kaiketikin tämä on paljonpuhuttua “osallistavuutta”.

Sinänsä päätös merkitsee vain luonnollista lakipistettä uuden yliopiston perustamiseen johtaneessa tapahtumaketjussa, joka on ollut maamme yliopistoinstituution historiassa ainutlaatuinen Kafkaa ja Orwellia yhdistelevä esimerkki huonoista päätöksistä, huonosta hallinnosta ja lain kannalta kyseenalaisista toimista. Säätiöyliopistomalli itsessään saapui Tampereelle opetus- ja kulttuuriministeriön painostuksesta, ja vielä Tampere3-prosessin alkuvaiheessa Tampereen yliopistokollegio suositteli julkisoikeudellisena yliopistona pysyttelyä. Asiaan kuului sekin, että ministeriö käytti vahvasti painostusta myös siinä, miten perustetun korkeakoulusäätiön hallituksesta tuli suoraan uuden yliopiston siirtymäkauden hallitus.

Siirtymäkauden hallituksen otteet olivat käyneet selväksi jo aiemmin, sillä korkeakoulusäätiön hallituksen roolissaan he olivat yrittäneet rekrytoida uudelle yliopistolle rehtoria, ilman mitään mandaattia ja vastoin lakia. Helmikuussa keskiöön nousi siirtymäkauden hallituksen esittelemä yliopiston uusi johtosääntö, joka valmisteltiin ilman, että sitä olisi esitelty ennalta edes vanhan yliopiston hallitukselle tai rehtorille. Johtosääntö oli todennäköisesti laiton. Tampereen yliopistoyhteisön enemmistö teki tiettäväksi, ettei se hyväksyisi johtosääntöä.  Yliopistoyhteisö protestoi marssimalla joukolla ulos, ja enemmistö yliopiston henkilöstöstä allekirjoitti adressin johtosääntöä vastaan. Johtosääntöön tehtiin tämän jälkeen minimaaliset korjaukset, mutta sen laillisuus pysyi yhä kyseenalaisena. Yliopiston kaikki henkilöstöjärjestöt ja ylioppilaskunta tekivät johtosäännöstä valituksen eduskunnan oikeusasiamiehelle. Osuvimmin korjattua johtosääntöä luonnehti rehtori Laakso, joka totesi yliopistolla sääntömuutosten jälkeen välittömästi pidetyssä joukkokokouksessa “jos kaikki asiat menevät oikein hyvin, on olemassa mahdollisuus, että kaikki on sittenkin laillista, lain mahdollisimman kirjaimellisen määritelmän mukaan.”

Kaikki ei mennyt hyvin. Yliopistoyhteisön tyytymättömyys purkautui huomattavan aktiivisena osallistumisena konsistorivaaleihin, joilla pyrittiin saamaan muutosta aikaiseksi. Vaalit itsessään käytiin tavalla, joka salli Tampereen Teknillisen Yliopiston ehdokkaiden kiertää vaalisääntöä, jos kohta tämä oli vähämerkityksellisimpiä erheitä muutenkin sekavassa prosessissa. Varsinaisissa konsistorivaaleissa itsehallintoa kannattaneet ehdokkaat voittivat Tampereen yliopiston puolella vaalit selvin numeroin sekä professori- että tutkijakiintiössä. Tilanne muuttui kuitenkin taas erikoiseksi, kun konsistorivaalien jälkeen konsistorin ei sallittu valita puheenjohtajaansa keskuudestaan, vaan siirtymäkauden hallitus istutti konsistorille puheenjohtajan, jolla ei ollut sen paremmin lainmukaista kuin vaaleissa annettua mandaattia. Tämän seurauksena konsistori repesi heti ensimmäisessä kokoontumisessaan, ja Tampereen yliopistoa edustaneet konsistoriedustajat tekivät puheenjohtajan asemasta valituksen hallinto-oikeuteen.

Seuraava vaihe oli tänään ratkennut hallituskysymys. Yliopiston hallituksen nimittäminen kuului konsistorille, ja nimittämisen valmistelua varten alettiin koota nimityskomiteaa. Uudenkin johtosäännön mukaan nimityskomitean kokoamisessa päävastuu kuului konsistorin varapuheenjohtajalle, professorikiintiötä edustaneelle Mari Hatavaralle, joka oli vaaleilla valittu jäsen. Komiteassa on korkeakoulusäätiön perustajille varattu kolme paikkaa, ja varapuheenjohtaja pyrki lähestymään tasapuolisesti mahdollisimman monia korkeakoulusäätiön perustajia tiedustellen näiden ehdokkaita. Korkeakoulusäätiössä johtovaltaa viidenkymmenentuhannen euron vaatimattomalla pääomalla käyttelevälle Teknologiateollisuudelle ja Tampereen kaupungille tämä ei käynyt, koska he halusivat säätää näistä kolmesta paikasta yksin, minkä lisäksi siirtymäkauden hallituksen jäsenet havittelivat itselleen jatkoaikaa uudessa hallituksessa. Samalla haluttiin varmistaa, ettei hallitukseen vahingossakaan nimettäisi yliopistoyhteisön omia edustajia, vaikka vaatimus hallitusedustuksesta oli sisältynyt ulosmarssineen yliopistoyhteisön enemmistön allekirjoittamaan vetoomukseen.

Hallituksen nimittämisprosessi piti siis kaapata konsistorilta pois. Ensin siirtymäkauden hallitus muutti itse kirjoittamaansa johtosääntöä omavaltaisesti — samaa johtosääntöä, johon he yliopistoyhteisön massaprotestin jälkeen olivat tehneet vain ehdottomat vähimmäismuutokset. Tässä kohtaa jo aiemmin taistelukentäksi muuttunut prosessi siirtyi täydelliseen poikkeustilaan. Protestin jälkeen annettuja pieniä myönnytyksiä vyörytettiin nyt sopivissa kohdin takaisin, muun muassa sitomalla yliopistolle nimityskomiteassa varatut paikat vain tiettyihin tieteenaloihin. Toteutettu operaatio oli pirullisuudessaan kiistatta ensiluokkaista “strategista johtajuutta”, jos kohta tuskin sillä tavalla kuin juhlapuheissa annettiin ymmärtää. Yliopiston omalta lakimieheltä tilattiin lausunto, jonka mukaan yliopistoyhteisöllä ei tulisi olla edustusta hallituksessa. Teknologiateollisuus käynnisti lobbauksen asian puolesta. Nurkanvaltaajien harmiksi tällä kertaa opetus- ja kulttuuriministeriön oli kuitenkin pakko antaa lausunto, jossa tunnustettiin yliopistoyhteisön oikeus edustukseen omassa hallituksessaan.

Tilanteessa, jossa konsistorin jäsenet jakautuivat 10-9 täpärän enemmistön kannattaessa itsehallintoa, oli ohi vaalien ja mahdollisesti vastoin lakia nimitetty puheenjohtaja nyt avainasemassa. Lönnqvist oli myös käyttänyt äänivaltaansa aina tarpeen tullen, katsoen toimivansa hallituksen mandaatilla johtaessaan edustajistoa, joka oli saanut mandaattinsa yliopistoyhteisöltä. Loppusilauksen kuvio sai, kun TTY:n konsistoriedustajat masinoivat epäluottamuslauseen itsehallinnon ja konsistorin auktoriteetin puolesta toimineelle varapuheenjohtaja Hatavaralle, jonka oli pakko erota. Tänä perjantaina konsistori lopulta päätti sulkea yliopistolaiset hallituksen ulkopuolelle.

Vaikutukset ovat olleet musertavat. Helmikuusta asti, sen jälkeen kun uusi johtosääntö tuli julki — tätä ennen avointa keskustelua Tampere3-prosessista ei juurikaan rohkaistu –Tampereen yliopiston yliopistoyhteisö ja sitä edustavat tahot ovat joka käänteessä vastustaneet kaikkia lainvastaisuuksia, kyseenalaisuuksia ja yliopistoautonomian vastaisia toimia. Käytännössä niin ikään joka käänteessä tämä kaikki on survottu yliopistoyhteisön kurkusta alas väkisin. Yliopistoyhteisön toiveita ja näkemyksiä ei ole kertaakaan haluttu huomioida, eikä yliopistoyhteisölle ole annettu todellista mahdollisuutta osallistua uuden yliopiston perustamiseen. Silloin kun yhteisö on yrittänyt ottaa tässä aloitteen, heidät on isketty joka kerta maahan. Pitkän uran tehneet professorit kuten Pertti Alasuutari puhuvat nyt avoimesti halustaan jättää yliopisto. Tutkijayhteisö, joka tuntee jo muutenkin alituista painetta tulevasta rahoituksesta, reilusta palkasta tai työsuhteen jatkumisesta, on uupunut ja demoralisoitunut. Yliopiston autonomiset instituutiot ovat vielä toistaiseksi olemassa paperilla ja niiden puitteissa on käyty jatkuvaa oikeustaistelua ja käydään yhä. Mutta käytännössä kampuksilla vallitsee ministeriön ja korkeakoulusäätiöön mitättömän panostuksen tehneiden sijoittajien tänne istuttaman hallinnon itsevalta ja mielivalta.

Se taistelu, jota Tampereella on käyty yliopistoautonomian puolesta ja käydään yhä on ratkaisevaa koko maan kannalta. Maan nykyisen hallituksen aikana on toisinaan puhuttu “luovasta tuhosta”. Se, mitä nyt nähdään Tampereella on enää vain pelkkää tuhoa. Se on päämäärätöntä tuhoa, joka kohdistuu maamme siihen instituutioon, jonka varassa on korkeimman sivistyksen toteuttaminen kansakuntamme parhaaksi. Se on tulevaisuuden tuhoamista.

Posted in Yliopisto | Tagged , , , , , , , , , , , , , | 5 Comments

Kun ihminen ratkaisee

 

Tampereen uuden yliopiston konsistori kokoontui eilen, maanantaina 11. kesäkuuta. Yliopiston tulevan hallituksen nimitysprosessi oli noussut valokeilaan viime viikolla, ja keskeinen kysymys koski yliopistoyhteisön omaa edustusta hallituksessa. Konsistorilla oli käytössään kaksi keskenään vastakkaista lainopillista tulkintaa, mutta poikkeuksellisesti opetus- ja kulttuuriministeriö antoi kerrankin lausunnon yliopistoautonomian tueksi ja totesi, ettei yhteisön edustukselle hallituksessa ole esteitä. Tampereen korkeakoulusäätiön perustajissa johtovaltaa käyttävän Teknologiateollisuuden toimitusjohtajaa Jorma Turusta ei ministeriön lausunto hätkähdyttänyt, vaan hän antoi välittömästi lausunnon, jossa hän käytännössä edellytti täysin yliopiston ulkopuolisista koottua “riippumatonta” hallitusta.

Asia sai loppuviikosta myös mediahuomiota sosiologian akatemiaprofessori Pertti Alasuutarin arvosteltua Suomen Kuvalehdessä “hallintorakennetta, jossa henkilöstö on syrjäytetty”.  Tampere3-prosessiin otti samassa hengessä kantaa myös professori Frans Mäyrä, jonka johtama pelitutkimuksen huippuyksikkö edustaa sitä huippututkimusta, jonka etua Teknologiateollisuus väittää ajavansa. Kannanottojen myötä konsistorin 11.6. järjestetty kokous, jonka asialistalla mainittu kysymys “strategisesta ja riippumattomasta hallituksesta” oli, näytti muodostuvan ratkaisevaksi.

Hallituskysymys siirtyi perjantaihin, mutta sen sijaan heti kokouksen alkaessa saatiin todistaa erikoista näytelmää Tampereen Teknillisen Yliopiston kaikkien yhdeksän konsistoriedustajan ilmaistessa yhteisrintamassa epäluottamuksensa konsistorin varapuheenjohtaja Mari Hatavaraa kohtaan. Hatavara valittiin kevään vaaleissa konsistoriin professorikiintiön eniten ääniä saaneena ehdokkaana, ja johtosäännön mukaisesti varapuheenjohtajan paikka kuuluu konsistorissa professoriedustajalle. Varapuheenjohtajana Hatavara on valmistellut yliopiston hallituksen nimityskomitean asettamista ja pitänyt tehtävässään kiinni laillisuudesta, itsehallinnosta ja vaaleilla valitun konsistorin oikeudesta nimittää yliopiston hallitus.

Konsistorin kaikille jäsenille yhteisesti sähköpostitse lähetetyssä TTY:n edustajien moitekirjeessä Hatavaran toiminta oli käännetty silkaksi myrkyksi. Laillisuuden ja itsehallinnon varjeleminen kääntyi “omien tarkoitusten ajamiseksi”, ja nimityskomitean asettaminen ja korkeakoulusäätiön perustajille lähetetyt prosessiin kuuluvat viestit olivat “omatoimista lausuntojen pyytämistä”. Ehkä vangitsevin moitekirjeessä oli kohta, jossa TTY:n konsistoriedustajat ilmoittivat, etteivät he hyväksy “[korkeakoulusäätiön] perustajien pääoman ja säätiön muun pääoman merkityksen vähättelyä, mitä ikinä tämä sitten onkaan. Se, että niinkin epämääräinen seikka kuin kunnioitus ulkopuolista pääomaa kohtaan nousee yliopistoautonomiaa merkittävämmäksi asiaksi ja riittää syyksi konsistorin varapuheenjohtajaa vastaan tehtailtuun epäluottamuslauseeseen kertoo paljon. Ennen kaikkea se alleviivaa vain entisestään, miten Tampere3-prosessi on nostanut esiin ristiriidan ulkopuolisen rahoituksen ja yliopiston itsenäisyyden välillä.

Tilanteessa, jossa koko TTY:n edustajisto ilmaisi epäluottamuksensa, Hatavaralla ei käytännössä ollut muuta mahdollisuutta kuin erota pakon edessä itse. TTY:n edustajat vaativat myös “kunnioittamaan perustajien tahtotilaa”, joka kaiketikin viittaa edellä mainittuun Teknologiateollisuuden toimitusjohtajan esittämään vaatimukseen täysin ulkopuolisista koostuvan hallituksen nimittämisestä. Samaten TTY:n edustajat vaativat kunnioittamaan myös “perustajien keskenään sopimaa koordinaatiota hallituksen valintaprosessissa”, mikä sekin viitannee Teknologiateollisuuden vaatimukseen koordinoida perustajille kuuluvat kolme paikkaa hallituksen nimityskomiteassa. Se, että samaan aikaan yliopistolle vaaditaan säätiön perustajien taholta “riippumatonta” hallitusta, on eräänlainen irvokkuuden huipentuma.

Tampereen yliopistolla tapahtuva nurkanvaltaus kulminoitui siis eilen luontevasti yliopiston autonomian puitteissa toimineen konsistorin varapuheenjohtajan syrjäyttämiseen. Kaiken lisäksi kahden yliopiston välinen vastakkainasettelu vain kärjistyi entisestään, mikä sellaisenaan osoittaa, miten onnettomalle pohjalle yliopistofuusio on rakentunut alusta asti. Uuden yliopiston brändivideo viljeli ponnekkaasti iskulausetta “Ihminen ratkaisee”, mutta näyttää siltä, että vieläkin enemmän ratkaisee siirtymäkauden hallituksen ja Teknologiateollisuuden tahto.

Posted in Yliopisto | Tagged , , , , , , , , , , , , , , , , | Leave a comment