Kansanlähetyspäivillä taannoin piipahtaneen sisäministeri Päivi Räsäsen pitämä puhe ja sen uutisointi ovat herättäneet suomalaisessa verkkokansassa tavanomaista kuohuntaa. Suurin häly näyttäisi nousseen ministerin raamatunsitaatista “Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmistä” (Apostolien teot, 5:29), jonka yhteydessä hän korosti miten kristityn tulee seurata Raamatun ohjeistusta silloinkin, kun maalliset lait ohjeistaisivat toisin. Lausunto haluttiin eräillä tahoilla tulkita siten, että ministeri kehotti puheessaan uskovaisia rikkomaan lakia. Erityisen paheksuttavana on pidetty sitä, että lausunnon esitti nimenomaan sisäministeri, joka on vastuussa poliisitoimesta ja lain ylläpitämisestä.
Turun piispa Kaarlo Kalliala on tänään todennut aivan oikein, että Räsäsen puheen tässä osassa ei ole mitään häkellyttävää; tunnustuksellisen kristityn ylin eettinen ohjenuora on tosiaan Raamattu. Protestanttisessa perinteessä ei maallisella lailla ja Jumalan sanalla tosin ole kovinkaan jyrkkää rajaa; kuten muistamme Paavalin kirjeestä roomalaisille, on esivalta jo itsessään Jumalan asettama, ja hyvän kristityn tulee täten olla alamainen kunnialliselle hallinnolle. Kristityn kuuliaisuus esivallalle ja velvoite ylläpitää Jumalan sanaa maallista lakia ylempänä kuulostaa tietysti osin ristiriitaiselta ja lukeutuukin niihin Raamatun kohtiin, jotka ovat tuottaneet päänvaivaa teologeille ja maallikoille.
Luterilaisessa Suomessa saarnastuoleista julistettu kuuliaisuus esivallalle on tunnetusti jättänyt vahvan jälkensä kansankulttuuriin. Venäjän vallan aikana vallinnut liittosuhde luterilaisen kirkon ja ortodoksisen hallitsijan välillä oli aukoton, ja aiheutti ongelmia vielä vuoden 1899 helmikuun manifestin jälkeiselle vastarintaliikkeelle. Tsaarinvallan käskykirjeitä vastustaneiden tahojen oli Suomen oloissa vääjäämättä perusteltava toimintansa myös teologisesti ja osoitettava, etteivät he toimillaan loukanneet maan vakiintuneen kirkkokunnan oppeja. Oikeutus esivallan tahdon uhmaamiselle saatiin tuolloin Theodore Bezan kirjoituksista, mikä lienee eräs niistä harvoista tapauksista kun luterilaisessa Suomessa on etsitty ohjenuoraa kalvinistisesta teologiasta.
Bezan näkemyksen mukaan kansalaisten ja alempien virkamiesten oli vastustettava vallanpitäjiä aina, kun näiden käskyt rikkoivat heidän kristillistä omaatuntoaan vastaan tai loukkasivat uskovien oikeuksia. Beza oli hyvin tarkka myös siitä, millainen vastarinta oli kristitylle hyväksyttävää. Yksittäiselle kansalaiselle hän salli ainoastaan kieltäytymisen yhteistoiminnasta — tämän päivän sanoin, kansalaistottelemattomuuden — siinä missä esivallan virkamiesten (magistrats) tuli asettua aktiivisemmin poikkiteloin valtiaansa kanssa. Beza teki lisäksi tarkan eron sen suhteen, oliko kyseessä vastarinta mielivaltaisesti menettelevää laillista hallitusvaltaa vaiko suoranaista laitonta vallananastajaa kohtaan. Edellisessä tapauksessa ainoastaan passiivinen vastarinta oli sallittua; jälkimmäisessä oli yksilöllä oikeus ryhtyä muinaisten makkabealaisten tavoin myös suoraan toimintaan.
Sisäministeri Räsäsen puheesta irroitetussa raamatunlauseessa ei ole siis sinänsä mitään tavatonta, eikä myöskään mitään varsinaista periaatteellista ongelmaa. Maamme suurempi kansankirkko on viime vuosina noudattanut samaan uskontulkintaan nojaavia perinteitä ja harjoittanut kansalaistottelemattomuutta suojellessaan kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita; tuolloin toiminta herätti niin ikään raivoa tietyillä tahoilla. Kuten ylempänä jo mainitsin, tasavallan oikeusviranomaisille tehdyissä kanteluissa on kauhisteltu nimenomaan sitä, että sisäministeri osoittaa piittamattomuutta lakipykälistä. Ainakin yksi pääkirjoitus on jopa vaatinut hänen eroaan, koska “Jumala ei ole maallisen lainkäytön yläpuolella” (sic).
Yksilönvapaus kuuluu kuitenkin myös sisäministerille, eikä hänenkään tarvitse virka-asemassaan menetellä vastoin moraaliaan. Mikäli maahamme säädettäisiin vaikkapa esitetty kerjäämisen kieltävä laki — jota kirkkokin siis on vastustanut — niin sisäministeri Räsänen voisi kristittynä kaikin mokomin ilmoittaa, että säädetty laki sotii hänen vakaumustaan vastaan ja kieltäytyä toimeenpanemasta tai valvomasta uutta säädöstä. Tällöin olisivat mahdollisuudet tasan; hänen olisi joko erottava virastaan, tai hänen onnistunut yhden hengen vastarintansa jättäisi lakipykälän kuolleeksi kirjaimeksi.
Keskeisempää olisikin tällä hetkellä käydä arvokeskustelua siitä, mitä sisäministeri Räsänen oikeastaan tarkoittaa maallisen lain ja Raamatun sanan ristiriidalla, miten hän määrittelee omat kristilliset arvonsa, ja mitkä ovat ne lainkohdat joita hän olisi valmis vastustamaan uskontonsa mukaisesti tai uskoaan suojellakseen. Tämän oivalsi myös kulttuuriministerin avustajanakin toiminut Vasemmistoliiton varakansanedustaja Jussi Saramo, jonka kirjoitus iski asian ytimeen; toinen kirjoituksessaan olennaiseen osunut kommentaattori on niin ikään enemmän tai vähemmän paapuuriin nojaava Antti Rautiainen. Kuten molemmat ovat huomauttaneet, kansalaistottelemattomuudella on aina sijansa, eikä sillä ole merkitystä onko toiminnalla sekulaarit vai uskonnolliset perusteet.
Mitkä siis lopulta ovat ne “yhteiskuntaa ja vallitsevaa maailmankuvaa” koskevat asiat, joista Räsänen on huolissaan? Vastauksen voi lukea hänen puheestaan, jonka varsinaiseen sisältöön olisi kaikkien syytä kiinnittää huomiota. Räsänen nostaa tekstissään totuttuun tapaan esille raskaudenkeskeytykset, eutanasian ja tasa-arvoisen avioliittolain. Yksikään näitä asioita koskevista tai esitetyistä säädöksistä ei kuitenkaan ole edellyttämässä kristityltä mitään hänen vakaumuksensa vastaista. Keneltäkään ei ole tässä maassa vaadittu raskaudenkeskeytykseen suostumista, jos hänen vakaumuksensa toisin sanoo; ja uskonvakaumustaan noudattavalla lääkärillä on mahdollisuus aina avata yksityinen praktiikka, kuten monet ovat tehneetkin. Eutanasialaki ei tarkoita sitä, että nuoren kristityn olisi pakko armomurhata isovanhempansa. Oikeus tasa-arvoiseen avioliittoon ei ole tekemässä perinteisestä isyydestä ja äitiydestä laitonta, vaikka Räsänen siihen suuntaan vihjaakin. Näiden kaikkien luulisi olevan itsestään selviä asioita.
Maallikon silmin eivät Suomen laki ja kristinusko ole ristiriidassa keskenään siten, että lakikirjan säädökset velvoittaisivat uskovaista toimimaan vastoin vakaumustaan. Olemme yhä edelleen varsin lähellä sitä roomalaiskirjeessä kuvattua ja myös Martti Lutherin korostamaa tilannetta, missä suotavinta olisi korostaa alamaisuutta esivallalle — ja tämä pätee myös siihen alamaisuuteen, mitä lainsäätäjien itsensä tulisi toimissaan osoittaa. Lainsäädäntö ei tällä hetkellä pääpiirteissään ole poikkiteloin yhdenkään kristityn uskonvakaumuksen kanssa, eikä liioin muslimin tai juutalaisen. Voimassa olevat lait eivät ole asettamassa ketään kristittyä piinalliseen valintatilanteeseen uskonnonvakaumuksen ja esivaltaa kohtaan tunnetun kuuliaisuuden välillä. Räsäsenkin kuvailemat lait jättävät meille kaikille, niin uskovaisille kuin uskottomille, vapauden valita — ja tämä on eräs luterilaisen uskonopin keskeisiä osia. Ihmisellä on mahdollisuus ja kyky tehdä kaikki valintansa vapaasti ja itse, omasta tahdostaan, hyvässä ja pahassa. Ainoa, mitä ihminen ei voi itse valita, on valinta pelastuksen ja kadotuksen välillä, sillä siinä olemme riippuvaisia Jumalan armeliaisuudesta.
Merkillepantavin asia onkin mielestäni se, että sisäministeri Räsänen kuvittelee kristillisen Raamatun ja Suomen lain olevan keskenään ristiriidassa. Huolestuttavaa ei siis ole se, että ministeri on todennut uskonvakaumuksen olevan toisinaan moraalinen peruste lain vastustamiselle. Huolestuttavaa on se, että hänen käsityksensä maahan esitetystä lainsäädännöstä näyttäisi pohjaavan osin pelkoon, osin vainoharhoihin. Tämä heikentää väistämättä myös hänen moraalista pohjaansa, mutta se toki on asia, joka Räsäsen on selvitettävä itse Jumalansa kanssa — aivan kuten meidän muidenkin.
Historiantutkijan näkötorni 
Kiitos, olipa hieno blogi, siinä annoit ajattelemisen aihetta ja rajulla määrällä.
Kiitoksia myönteisestä palautteesta! Hauska, jos joskus onnistuu omien tuumailujensa kirjoittamisessa.
“Mitkä siis lopulta ovat ne “yhteiskuntaa ja vallitsevaa maailmankuvaa” koskevat asiat, joista Räsänen on huolissaan? Vastauksen voi lukea hänen puheestaan, jonka varsinaiseen sisältöön olisi kaikkien syytä kiinnittää huomiota.”
Hmm. Tämän jälkeen blogin kirjoittaja kuvaa puhetta, mutta jättää mainitsematta sen asian, jonka Räsänen mainitsi itse ensisijaisena esimerkkinä. Räsäsen puhe Kansanlähetyspäivillä oli muuten tiivistelmä hänen kirjoittamistaan kirjoista, jotka Kansanlähetys on julkaissut (mm. hänen vuonna 2002 kirjoittamasta kirjastaan “Kutsuttu elämään. Kirjoituksia perheestä ja ihmisarvosta”. Siksi kaikkia vastauksia ei löydä välttämättä pelkästä puheesta, vaan myös niistä kirjoista, joita puhe tiivisti – ja jotka monet kuulijoista myös tunsivat.
Kansanlähetyspäivillä on kautta aikain korostettu nimenomaisesti yhtä tiettyä asiaa, jossa lakia ei tarvitse noudattaa. Nimittäin tilanteessa, jossa laki estää tai liikaa rajoittaa evankeliumin kertomista. Tähän Räsänen puheessaan suoraan nimenomaan viittasi. Mutta niin medioiden toimesta kuin historiantutkijan näkötornista etsitään näköjään ennemmin esimerkkejä puheen rivien välistä kuin suoraan puheesta. Siteeraan puhetta:
“Kaikilla meillä on varmasti tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia. Apostolien teoissa kerrotaan tilanne, jossa viranomaiset kielsivät apostoleja saarnaamasta Jeesuksesta. Silloin apostoli Pietari ja muut apostolit sanoivat:” “Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” (Ap.t. 5:29). He jatkoivat työtään kielloista huolimatta.” -Räsänen
Konteksti, jonka lähes kaikki puheen kuulijat tiesivät on se, että Kansanlähetys jo alkuvaiheissaan rikkoi tietoisesti tiettyjä lakeja. Se harjoitti vuosikaudet merkittävää Raamattujen salakuljetustoimintaa Neuvostoliittoon, kunnes Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Raamattuja ei tarvinnut enää salakuljettaa. Tästä aikakaudesta on kirjoitettu mm. salakuljetustyössä mukana olleen Heinilän kirjoittama kirja “Erittäin salainen”, jonka Kansanlähetys on julkaissut, jota on myyty Suomessa aika monta tuhatta kappaletta (itse ostin tuon kirjan joskus vuosia sitten Akateemisesta kirjakaupasta) ja joka on julkaistu ymmärtääkseni hiljattain myös venäjäksi.
Kiitoksia tarkennuksesta! Raamattujen salakuljettamisen olisi tosiaan voinut tuossa mainitakin eräänä esimerkkinä, ja muistan nuo tapaukset itsekin. Vaikuttaa kieltämättä todennäköiseltä, että Räsänen halusi tuossa tilaisuudessa viitata tuohon lähetysseuralle tuttuun aiheeseen.
Tässä tapauksessa puheen kansalaistottelemattomuutta koskevasta sisällöstä keuhkoaminen kaikkine erovaatimuksineen on tietysti sitäkin naurettavampaa. Kirjoituksestani toivon mukaan kävikin selväksi, että pidän tätä polemiikkia niiltä osin tosiaan varsin turhanpäiväisenä.
Yksi asia kuitenkin: valitettavasti Räsänen ei missään vaiheessa ole oikaissut asiaa mainitsemalla, että tarkoitti noita historiallisia tapahtumia Raamattujen kuljettamisesta itärajan taakse. Se olisi nimittäin melko varmasti selvittänyt koko asian kertaheitolla. Sen sijaan hän mainitsi välittömästi tapauksen jälkeen antamassaan selvityksessä vain ja ainoastaan tuon perinteisen huomionsa raskaudenkeskeytysten suorittamisesta sekä niistä kieltäytymisestä. Eikö?
Toki tämä voi olla Räsäsen taholta vain kehnoa medianhallintaakin, ei sikäli.
“Yksi asia kuitenkin: valitettavasti Räsänen ei missään vaiheessa ole oikaissut asiaa mainitsemalla, että tarkoitti noita historiallisia tapahtumia Raamattujen kuljettamisesta itärajan taakse.”
En sanonut, että ensisijaisena esimerkkinä olisi ollut Raamattujen salakuljetus, vaan Räsäsen puheen omin sanoin: “tilanne, jossa viranomaiset kielsivät apostoleja saarnaamasta Jeesuksesta”. Nuo sanat puolestaan Kansanlähetys-kontekstissa tuovat mieleen mm. Raamattujen salakuljetuksen menneisyydestä, joihin sanoihin toiminnan oikeutus pohjasi. Tuo työ oli pääasiassa vapaaehtoisten tekemää. Kansanlähetyksen virallinen motto on sen perustamisesta lähtien ollut “evankelioikaa kansa evankelioimaan kansoja”, eli tavallisten ihmisten aktivoiminen toimimaan – toisin kuin monissa työntekijäkeskeisissä järjestöissä. Mutta eivät ne tuo mieleen vain historiaa, vaan monelle myös nykyisyyden. Tietyistä nykyaikaan liittyvistä esteistä evankeliumin levittämisessä – ja näiden ohittamisesta – tultaneen puhumaan yksityiskohtaisemmin ääneen vasta sen jälkeen kun tilanne muuttuu – vastaavalla tavalla kuin Neuvostoliittoa koskevan Raamatunvientikiellon kohdalla kieltoja rikkoneet teot tulivat julkiseksi vasta kun Neuvostoliitto hajosi. Suomessa sananvapaus on laajaa, kaikkialla muualla näin ei ole. Raamatun tai muun kristillisen kirjallisuuden luovuttaminen toiselle ei ole edelleenkään luvallista kaikissa maissa, saati puhe, jossa kerrotaan Jeesuksesta sellaiselle, joka ei ole valmiiksi kristitty.
“Sen sijaan hän mainitsi välittömästi tapauksen jälkeen antamassaan selvityksessä vain ja ainoastaan tuon perinteisen huomionsa raskaudenkeskeytysten suorittamisesta sekä niistä kieltäytymisestä. Eikö?”
Ei “sen sijaan”, vaan lisäksi. Räsänenhän nimenomaan mainitsi Jeesuksesta kertomiskiellon, ja nimenomaan noiden kuuluisten sanojen yhteydessä, eli ensisijaisena esimerkkinä. Lisäksi hän toi esiin muita esimerkkejä (ei varmasti kattava otos, vaan kuvaa lähinnä aiheita, joita Räsänen itse on ollut aiemminkin aktiivinen kommentoimaan, ja joista hän oletettavasti katsoo osaavansa sanoa jotain sellaista, mitä moni muu ei osaa tai uskalla sanoa ääneen. Lähetystyöhön liittyviin kysymyksiin tapahtumassa oli omat puhujansa, jotka tuntevat sen kentän kysymykset hyvin pitkäaikaisen kokemuksensa kautta (siitä aiheesta oli Räsästen pitämän kanavan kanssa päällekkäinkin samaan aikaan yksi kanava; Räsäsen puhehan oli yksi kahdeksasta samanaikaisesti menossa olleesta “kanavasta”, joiden väliltä paikalla olleet valitsivat, mihin menevät, kuka otsikon, kuka puhujien, kuka kanavan paikan perusteella.)
Lisään vielä hiukan. Tuli mieleen nimittäin kysyä, että mietitkö asiaa kuinka pitkälle kun kirjoitit näin:
“Se olisi nimittäin melko varmasti selvittänyt koko asian kertaheitolla. Sen sijaan hän mainitsi välittömästi tapauksen jälkeen antamassaan selvityksessä vain ja ainoastaan tuon perinteisen huomionsa raskaudenkeskeytysten suorittamisesta sekä niistä kieltäytymisestä. Eikö? Toki tämä voi olla Räsäsen taholta vain kehnoa medianhallintaakin, ei sikäli.”
Tarkoitan sitä, että tuosta ainakin mediasoppa olisikin syntynyt, jos Räsänen olisi sanonut, että puhuu mm. Jeesuksesta kertomisesta koskevista kielloista. Tuossa vaiheessa kun Räsänen ensi kertaa asiaa Kansanlähetyspäivien jälkeen kommentoi (kohu asiasta aloitettiin vasta monta päivää puheen jälkeen jonain uutisköyhempänä päivänä sen sijaan, että kohu olisi seurannut puhetta samana tai edes seuraavana päivänä), lukuisat puhetta kuulemattomat olivat uutisjuttujen perusteella tulkinneet siinä kohtaa, että nyt sisäministeri julistaa, että kristityillä on erivapauksia. Sellaisia kommentteja näkyi uutisten perässä lukuisittain. Se vasta erikoista medianhallintaa olisi ollutkin, jos sellaisessa tilanteessa sisäministeri nostaisi esimerkiksi tilanteesta, jossa lakia ei välttämättä ole eettisesti oikein noudattaa, Jeesuksesta kertomisen. Mietitkö mediareaktioita, joita sellaisesta lausunnosta sellaisessa tilanteessa olisi voinut seurata? Vai laitoitko tuon kommentin vain heittona miettimättä tilannetta, jossa lausuntoja on annettu? Sellaisessa tilanteessa esimerkeistä valitaan se, minkä uskotaan olevan henkilökohtaisesti parhaiten puolustettavissa, eli Räsäsen tapauksessa hän toi uudelleen esiin aborttikysymyksen, josta hän on aiemmin kirjoittanut monessa kirjassakin, ja josta hän on ollut keskustelemassa julkisuudessa monet kerrat, ja josta hän myös tuossa puheessaan oli maininnut.
kome kyselee:
Se vasta erikoista medianhallintaa olisi ollutkin, jos sellaisessa tilanteessa sisäministeri nostaisi esimerkiksi tilanteesta, jossa lakia ei välttämättä ole eettisesti oikein noudattaa, Jeesuksesta kertomisen. Mietitkö mediareaktioita, joita sellaisesta lausunnosta sellaisessa tilanteessa olisi voinut seurata? Vai laitoitko tuon kommentin vain heittona miettimättä tilannetta, jossa lausuntoja on annettu?
Suoraan sanoen en nyt oikein hahmota, mitä tässä ajat takaa.
Sikäli kun Räsäsen kommentti oli ymmärrettävä siinä valossa, että Kansanlähetyksessä toimivat tahot muistavat takavuosien Raamattujen salakuljetuksen itänaapuriin, ja että tämä oli se, mihin puheella uskonnon velvoitteiden ajamisesta maallisten lakien ohitse viitattiin, niin asia olisi ollut harvinaisen selvä. Rohkenen otaksua, että mediareaktio olisi ollut kohtalaisen suurella todennäköisyydellä seuraavanlainen:
1) Iltapäivälehdet: “Päivi Räsänen: Raamattu lain yläpuolella!!!”
2) Päivi Räsänen: “Puheeni oli suunnattu Kansanlähetykselle, joka aikoinaan noudatti mainitsemaani evankeliuminkohtaa salakuljettamalla Raamattuja Neuvostoliittoon.”
3) Iltapäivälehdet vaikenevat tuskaisesti nieleskellen, koska eivät halua vaikuttaa suomettuneilta. Ongelma ratkaistu, alkuperäinen mediapommi jää suutariksi, ja Ulla Appelsin laatii pääkirjoituksen Päivi Räsäsestä kylmän sodan sankarittarena.
“Sikäli kun Räsäsen kommentti oli ymmärrettävä siinä valossa, että Kansanlähetyksessä toimivat tahot muistavat takavuosien Raamattujen salakuljetuksen itänaapuriin, ja että tämä oli se, mihin puheella uskonnon velvoitteiden ajamisesta maallisten lakien ohitse viitattiin, niin asia olisi ollut harvinaisen selvä. Rohkenen otaksua, että mediareaktio olisi ollut kohtalaisen suurella todennäköisyydellä seuraavanlainen:…”
Tuollainen polku ei tullut itselleni mieleeni. Kohu lähti liikkeelle alusta asti niin laajalla rintamalla, että eri uutisista ei tiennyt, mitä osaa kohusta joku edes kommentoi. Toiset puhuivat aborttikannoista, toiset homoista, kolmannet lain rikkomisesta, neljännet lain rikkomiseen kannustamisesta, viidennet ateistien sorsimisesta ja kuudennet jotain vielä muuta.
Kohun alkuvaiheessa osa medioista kirjoitteli ihan omituisia uutisia, tyyliin “Kansalainen noudatti sisäministerin ohjeita – korvasi parkkikiekon Raamatulla: Raamattu ei puhu mitään auton pysäköimisestä ja sen takia sillä voikin korvata parkkikiekon pyörittelyn.” (Iltasanomien iso otsikko 11.7. klo 14:59, tuo muka-hauska-juttu oli siis oikeasti Iltasanomien sivuilla uutisena, ei ollut minun keksimäni otsikko, vaan kuvaa mediareaktioita ja sitä, millaisia uutisia keltainen lehdistö halusi aiheesta kirjoittaa).
Jos tuohon vastaa, että kristityn ei tarvitse noudattaa lakia, jos laki kieltää evankeliumin levittämisen, niin en kyllä näe, miten kohu tyrehtyy. Puheen aloittaminen Neuvostoliitosta olisi saanut kenties aikaan Hitler-Stalin -korttireaktion. Siinä vaiheessa kun mediat uutisoivat jo jotain ihan normaalista poikkeavaa, eivätkä ole kovin kiinnostuneita tosiasioista (tuona päivänä oli kai ihan oikeasti sitä uutispulaa, kun katsoo jälkikäteen, mitä lehdet oikein kirjoittelivat), on ihan sama, mitä asiallisesti ottaen joku edes vastaa. Kohu etenee siitä huolimatta, ja ehkä jopa yltyy.
kome kirjoittaa:
Iltasanomien iso otsikko 11.7. klo 14:59, tuo muka-hauska-juttu oli siis oikeasti Iltasanomien sivuilla uutisena, ei ollut minun keksimäni otsikko, vaan kuvaa mediareaktioita ja sitä, millaisia uutisia keltainen lehdistö halusi aiheesta kirjoittaa.
Kyllä vain, panin tuon uutisen merkille.
Puheen aloittaminen Neuvostoliitosta olisi saanut kenties aikaan Hitler-Stalin -korttireaktion. Siinä vaiheessa kun mediat uutisoivat jo jotain ihan normaalista poikkeavaa, eivätkä ole kovin kiinnostuneita tosiasioista (tuona päivänä oli kai ihan oikeasti sitä uutispulaa, kun katsoo jälkikäteen, mitä lehdet oikein kirjoittelivat), on ihan sama, mitä asiallisesti ottaen joku edes vastaa. Kohu etenee siitä huolimatta, ja ehkä jopa yltyy.
Kieltämättä sekin on kyllä totta. Tässä vaiheessahan tapaus on jo ehtinyt polveilla kokonaan toiseen asiaa kommentoineeseen henkilöön, eli Anna Kontulaan, jonka jälkikasvuakin on ilmeisesti uhkailtu — sen jälkeen kun tietysti Räsäsen kotia on vandalisoitu.
Pistää ihmetyttämään, mitä eräiden kansalaisten päässä liikkuu.
Argumentti “aina voi perustaa yksityisklinikan” on aika outo. Jos joku saa potkut vaikkapa siitä syystä että on aktiivinen ammattiliittolainen (ja tätä on nähty historian sivu meillä ja muualla) niin puolustukseksi ei kelpaa että “no perusta oma yritys”.
Tässä tapauksessa kyse ei ole kesken kaiken annetuista potkuista, vaan siitä sopiiko alalle alun alkaenkaan. Vartiotornilaisia harvemmin näkee veripalvelussa töissä, eivätkä kveekarit tapaa ryhtyä ammattisotilaiksi.
Otaksun siis, että raskaudenkeskeytystä vastustava kristitty — katolilainen tai vaikkapa hyvin uskonnollinen protestantti — ymmärtää tässä maassa jo lähtökohtaisesti, että hänen mahdollisuutensa julkisessa terveydenhuollossa gynekologian puolella ovat hieman rajalliset. Ellei, niin vaihtoehtona toki on yksityinen praktiikka.
Tämä kuitenkin on paljolti yhdentekevä pikkuasia. Oman kuulemani mukaan tilanne on nimittäin se, että toisin kuin Räsänen on väittänyt, niin julkisen terveydenhuollon piirissä toimivan lääkärinkään tarvitse raskaudenkeskeytyksiä suorittaa, jos ne sotivat vastoin hänen uskonnollista vakaumustaan. Toimenpiteen voi aina suorittaa toinen lääkäri.
…toistaiseksi. Se että jokin asia on nyt jollain tolalla ei tarkoita että se on sitä aina.
Mielenkiintoinen on toki myös kysymys onko terveydenhuollon yksityistämisen edistäminen kannattamisen arvoinen asia. Ymmärtääkseni gynekologia on muutakin kuin aborttitehtailuja (omakohtaista kokemusta aiheesta ei ole, saa oikaista jos olen väärässä) joten veripalvelu tai ammattiarmeija ei ole oikein verrannollisia, ja edistetäänkö tässä sellaista politiikkaa että jos menee julkiseen terveydenhuoltoon niin ensisijaisesti tullaan tarjoamaa abortointeja koska “tuon huonomman aineksen” ei tarvitsekaan lisääntyä, ja vasta yksityisellä puolella on tarjolla vaihtoehtoja.
Kun julkista keskustelua seuraa niin tuntuu olevan vain ajan kysymys milloin eutanasiakin tulee “vaihtoehdoksi” johon vanhuksia, sairaita, pitkäaikaistyöttömiä ja muita kroonisesta jatkuvan talouskasvun hidastamisesta kärsiviä tullaan aktiivisesti kannustamaan esim. eläkkeitä ja toimeentulotukea leikkaamalla.
“Mutta eihän niin voisi tapahtua.”
Kirjoitettakoon tähän väliin, että jos vaikkapa katolilaiselle lääkärille suodaan oikeus perustaa oma praktiikkansa, niin kyse ei ole “terveydenhuollon yksityistämisen edistämisestä”. Kyse on sellaisesta asiasta kuin elinkeinovapaus. Toki tästä asiasta on poliittisia erimielisyyksiä kautta linjan, mutta tätä blogia lukeneille lienee tullut selväksi, että siinä omistamassani puoluekirjassa ei ole punaisia kansia.
Kaltevan pinnan pelottelut jätän kommentoimatta. Meillä on tosiaan ollut Pohjoismaissa aikakausi, jolloin hyvinvointivaltion tehtävään kuuluivat pakkosteriloinnit. Mahdollisuus lain suomaan vapaaehtoiseen raskaudenkeskeytykseen ei ole sama asia, ja sen luulisi olevan kyllä muutenkin selvä. Sama pätee eutanasiaan.
Hei, sittenhän olet samaa mieltä kuin Räsänen, että julkisen terveydenhuollon piirissä toimiva gynekologi, joka ei halua tehdä aborttia voitaisiin lain nojalla vapauttaa tuosta velvollisuudesta. Hienoa. Mikä olikaan se kohta jossa olit eri mieltä? Mitkä ne pelot ja vainoharhat olivatkaan?
Erävalo kysyy:
Mikä olikaan se kohta jossa olit eri mieltä? Mitkä ne pelot ja vainoharhat olivatkaan?
Esimerkiksi se puheessa varsin selvästi julkituotu ajatus, että tasa-arvoinen avioliitto jollain tavoin saattaa perinteisen isyyden ja äitiyden uhanalaiseksi. Tästä mainitsin toki jo kirjoituksessani.
Entä miten kristitty suhtautuu ulkoisen hyökkääjän torjumiseen asein? “Älä tapa” kuuluu yksi kymmenestä käskystä. Miksi vapautus asevelvollisuudesta koskee ainoastaan jehovan todistajia? Miksi ei kaikkia kristittyjä? Ja miksi kristityt eivät ole sitä vaatineet?
Vuonna 314 järjestetyn Arles’n synodin jälkeen varhainen kristillinen kirkko otti sen periaatteellisen kannan, että asepalveluksesta rauhankin aikana kieltäytyvät voitiin karkottaa seurakunnasta. Kyse oli tuolloin yhä läheisemmäksi käyneestä suhteesta esivallan ja kirkon välillä, sen jälkeen kun kristinusko oli saavuttanut virallisen aseman Rooman valtakunnassa.
Vuoteen 416 tultaessa tilanne oli jo se, että _ainoastaan_ kristityt saivat palvella Rooman asevoimissa.
Katolinen kirkko ja useimmat protestanttiset kirkkokunnat ovat pitäytyneet paljolti näillä samoilla varhaiskirkon linjoilla. Eräät uskonnolliset ryhmittymät, kuten kveekarit, ovat sittemmin tietysti korostaneet pasifismia ja aseistakieltäytymistä, mutta heidänkin uskonvakaumuksensa on sallinut lääkintämiehenä palvelemisen.
Eli lyhyt vastaus: riippuu siitä, mikä kristitty kirkkokunta on kyseessä. Se, miksi kristityt eivät ole moista vaatimusta yhdessä esittäneet tietysti on seurausta siitä, etteivät kristityt ole yhtenäinen ryhmä. Se, miksei luterilainen kirkko ole sitä Suomessa vaatinut, on taas seurausta siitä, että kyseessä on valtiokirkko, ja katekismuksessakin todetaan miten esivalta voi käyttää pakkokeinoja yhteisen hyvän vuoksi väkivaltaa vastaan. Tämä pitää sisällään myös maanpuolustuksen ja asevelvollisuuden.
Itse asiassa tuosta “älä tapa” -käkystäkin on useampaa tulkintaa. Alun perin hepreankielinen alkuteksti “lo tirtzakh” tarkoittaa pikemminkin “älä murhaa”.
Rangaistuksena kuolemantuomioita Raamatussa on sen sijaan jaettu paljonkin.- monista nykymaailman pienemmistäkin teoista. Toisaalta tutkijoiden mielestä kohdan olisi voinut myt tulkita ja kääntää “älä tapa oman heimosi jäseniä”, jolloin se siis olisi ok vääräuskoisten / uskonnottomien kohdalla.
Hyvä teksti 🙂
Tämä vaikuttaa ihan asialliselta avaukselta, toisin kuin jotkut puheenvuorot. Joidenkin bloggaajien mukaan “avoin keskustelu”, tai amerikkalaisittain “kunnioittava dialogi”, edellyttää uskontojen nostamista jalustalle. Ylenpalttinen uskontojen suojelu näkyy olevan nouseva trendi juuri uskonnottomien keskuudessa.
Sellainen jalustakohtelu, että Räsänen pulisee levottomia ja uskonnottomat nyökyttelevät kohteliaasti ei oikein sovi omaan näkemykseeni avoimesta keskustelusta. Sen lisäksi että hymistely tukahduttaa keskustelua se vaikuttaa minusta myös loukkaavalta, niin Räsästä kuin muitakin kohtaan. Asenneilmapiiri menee huolestuttavaan suuntaan, jos uskonnot ympäröidään kritiikittömyysvyöhykkeellä vain sen takia, että ne ovat uskontoja.
Sehän siinä tosiaan on. Suomalaisessa yhteiskunnassa ylipäätään ehkä kavahdetaan arvokeskustelua, ja uskonasioista puhuminen väistämättä on nimenomaan juuri sitä.
Ehkäpä voisi sanoa, että poliittinen konsensushakuisuus näkyy loppujen lopuksi myös moraalipolitiikassa ja arvokeskustelussa? Kompromissihakuisuus on normi, ja ääripäät tai erilaiset erityisryhmät pyritään pitämään hiljaisina korostetulla suvaitsevaisuudella. Aina toisinaan tämä asetelma sitten murtuu, ja koska keskustelua ei ole opitty käymään, niin seurauksena on toisaalta molemminpuolista päällehuutamista, toisaalta taas epätoivoisia yrityksiä palauttaa se vanha mukava status quo. Tätähän on suomalaisessa politiikassa nähty enemmänkin viimeisen viiden vuoden aikana.
Vaikka toisaalta tiedotusvälineille taas mahdollisimman polarisoitunut arvokeskustelu ja uskonasiat ovat mannaa, koska niistähän saa repäistyä näyttäviä vastakkainasetteluja lööppeihin.