Suomalaiset tiedetoimittajat ovat toisinaan intoutuneet esittämään toimenkuvansa varjolla myös poliittisia puheenvuoroja. Yleensä tämä on ollut haitaksi heidän uralleen. Tiede-lehden lukijat muistanevat julkaisussa vaikuttaneen Marko Hamilon, joka eräässä vaiheessa ryhtyi tuottamaan hassahtaneen populistisia kirjoituksia myötäillen aikamme muukalaiskammoista poliittista alakulttuuria. Hamilon tuskastuttavat kirjoitukset saivat lopulta fyysikko Syksy Räsäsen lopettamaan oman Tiede-lehden blogipalstansa. Nyttemmin on Hamilo löytänyt uuden kodin Perussuomalainen-lehden kirjoittajana. Entisen tiedetoimittajan tehtäviin lukeutuu juttujen kirjoittaminen eurojytkystä sekä tutkiva journalismi, jossa jalkaudutaan Helsingin itäisiin kaupunginosiin havainnoimaan, miten paljon katukuvassa liikkuu erivärisiä ihmisiä.
Hamilon kunniaksi voi sanoa, että ainakin tätä nykyä hän vaikuttaisi tunnustavan avoimesti väriä ja osannee jatkossa pitää poliittiset kirjoituksensa erillään tieteellisistä kannanotoista. Tiedetoimittajallakin nimittäin ilman muuta on oikeus poliittisiin mielipiteisiin, siinä missä muillakin ihmisillä. Ongelmallisiksi nämä mielipiteet yleensä muotoutuvat vasta silloin, jos toimittaja yrittää kirjoituksillaan ajaa yksinomaan poliittisia tarkoitusperiä. Yleensä tämä on ilmeistä silloin, kun hän pitäytyy varta vasten vain niihin tutkimustuloksiin, jotka tukevat hänen ennalta valittua aatemaailmaansa; tai mikä vielä pahempaa, jättää luovasti kokonaan huomiotta tai mainitsematta ne tutkimukset, jotka sotivat hänen asialistaansa vastaan.
Helsingin Sanomissa kirjoittava tiedetoimittaja Jani Kaaro on eräissä viimeaikaisissa teksteissään osoittanut merkkejä harmaalle alueelle ajautumisesta. Siinä, missä Hamilon kirjoitukset mukailivat aikamme kansallismielistä oikeistopopulismia, näkyy Kaaron kolumneissa muodikas yleishumanistinen punavihreä arvomaailma. Tässähän ei sellaisenaan ole mitään väärää, mutta valitettavasti Kaaro on viimeisissä kirjoituksissaan päätynyt antamaan politiikalle ylivallan tutkimukseen nähden.
Eräänlainen virstanpylväs oli Kaaron edellinen kirjoitus, jossa hän pohdiskeli oikeistolaisen politiikan yhteyttä henkirikosten ja itsemurhien määrään. Tiedetoimittajalta voisi odottaa, että hän myös problematisoisi käsittelemiään tutkimuksia, mutta Kaaro tyytyi viittaamaan siteeraamiinsa angloamerikkalaisiin lähteisiin sellaisenaan. Puhuessaan oikeiston ajamasta “kunnian ja häpeän filosofiasta” sekä individualismin ja vapaan kilpailun mahdollisesta yhteydestä surmatöihin ja itsemurhiin jätti Kaaro huomiotta ne esimerkit, jotka olivat vastakkaisia hänen poliittissävytteiselle teesilleen. Eräs varsin ilmeinen tapaushan olisi kotimaamme Suomi, jossa itsemurhien ja väkivaltakuolemien määrä on ollut tasaisessa laskussa kohta neljännesvuosisadan. Näin siitäkin huolimatta, että yhteiskuntamme on ainakin maamme vasemmiston mukaan kulkenut alati kohti uusliberalismia.
Tämänpäiväisessä kolumnissaan, jonka aiheena ovat riippuvuutta aiheuttavat päihteet, ottaa Kaaro taas uuden askelen samalla tiellä. Korostettakoon, että kirjoitus on pääpiirteissään toki hyvin kiintoisa. Kaaron siteeraamat tutkimukset ja havainnot huumausaineiden tuoman euforian yhteydestä ihmisen juurettomuuteen ja yksinäisyyteen ovat hyvinkin keskustelun arvoisia. Hän vaikuttaa myös tehneen taustatyönsä erinomaisen hyvin ja on vieläpä tullut soittaneeksi psykiatri Hannu Lauermalle.
Varsinainen punavihreä moraalisaarna koittaa kolumnin loppupuolella, jossa syylliseksi valikoituu — aivan oikein — markkinatalous. Omalta osaltaan huumeongelmaa edistää Kaaron mukaan nimenomaan kapitalistinen järjestelmä, joka repii ihmiset juuriltaan ja tuhoaa kaikkinaisen yhteisöllisyyden. Kaaro päättää ampua todella kovilla, ja riemastuu kapitalismikritiikkinsä yhteydessä pitämään puolustuspuheen neuvostojärjestelmälle:
“Missään tämä markkinatalouden ja addiktioiden yhteys ei näy tällä hetkellä niin traagisesti kuin Venäjällä, jossa alkoholiongelma ei ole koskaan ollut näin paha. [Bruce] Alexanderin teoriaa mukaillen on helppo nähdä, kuinka sosialismin hajoaminen jätti ihmiset juurettomiksi.
Vaikka monet nauravat sosialismille, se tyydytti ihmisten yhteisöllistä tarvetta varmasti satakertaisesti enemmän kuin sen tilalle tullut individualistinen kilpailu ja tavarataivas. Nyt venäläiset lääkitsevät psyykkistä kipuaan vodkalla ennennäkemättömällä intensiteetillä, mikä vie yhä useamman aikaiseen hautaan.”
Rehellisyyden nimissä on toki todettava, että neuvostojärjestelmän romahduksen myötä alkoholi- ja huumeongelma ovat kieltämättä räjähtäneet itänaapurissamme käsiin. Kaaron väite siitä, että asiat olisivat olleet aikaisemmin paremmin, tai että sosialismi olisi peräti tyydyttänyt ihmisten yhteisöllisiä tarpeita ja suojannut heitä alkoholismilta on kuitenkin täysin irvokas, ja lisäksi todistettavasti väärä. Tiedetoimittaja olisi voinut vähällä vaivalla tutustua aihetta koskeviin tutkimusartikkeleihin ja havaita, että väkijuomat olivat melkoinen ongelma jo mainittuina yhteisöllisen reaalisosialismin kulta-aikoina.
Tutkimustieto ei tue Kaaron puolustuspuhetta neuvostokommunismille, sillä sellaiseksi kaiketi nuo kaksi kappaletta on tulkittava. Raporttien mukaan neuvostokansalaisten alkoholinkulutus kaksinkertaistui vuosina 1955-1979. Nousu oli suurempi kuin missään OECD-maassa. Mikä vielä pahempaa, 1980-luvulle tultaessa yhä nuoremmat venäläiset käyttivät päihteitä, ja eräissä kaupungeissa aikuisten keskikulutus oli noussut yhteen vodkapulloon päivää kohti. Koska mahdollisuudet yksilölliseen kilpailuun olivat rajalliset eikä “tavarataivaskaan” ollut järin kaksinen, monelle jäi pakotieksi vain viina. Sama ilmiö toki on edelleenkin nähtävissä myös oman yhteiskunta- ja talousjärjestelmämme reuna-alueilla ja jättömailla. Ei ole kuitenkaan liioiteltua sanoa, että nimenomaan tiedetoimittaja Kaaron naiivisti ihastelemassa sosialistisessa yhteiskuntajärjestelmässä tuli ihmisestä alkoholisti verrattomasti suuremmalla todennäköisyydellä kuin yhdessäkään läntisessä markkinatalousmaassa.
Tiedetoimittajana Kaaro nauttii kohtalaista arvostusta, ja hyvästä syystä, sillä hän on ansioitunut kirjoittaja. Tämänkin vuoksi soisi hänen kiinnittävän ulosantiinsa ja kirjoitustensa painotuksiin hieman huomiota vielä, kun ei ole liian myöhäistä. Muuten voi käydä niin, että hän löytää itsensä samasta tilanteesta kuin populistipuolueen äänenkannattajaan avustajaksi päätynyt kollegansa Hamilo. Kaaro tosin varmaankin ryhtyisi mieluummin vaikka bloggaamaan Revalvaatioon.
Historiantutkijan näkötorni 
Olipa oivallinen kirjoitus, kiitos! Linkitin siihen omasta kirjoituksestani (http://blogs.helsinki.fi/sbergenh/2014/02/18/tiede-ja-asenteellisuus-eivat-sovi-samalle-hiekkalaatikolle/) – oletan, että tämä on ok, mutta jos jostain syystä ei olisikaan, laita sähköpostia niin poistan viittauksen.
Bloggailen täällä julkisesti, joten ilman muuta kirjoituksiini saa halutessaan viitata. Mutta kiitoksia kun kysyit! Tahdikkuus ansaitsee aina kunnioituksen.
Kiitos kiinnostavasta näkökulmasta! Muistuttaisin kuitenkin kirjoittajaa, että kyseessä oli kolumni ja sellaisena se tulisi myös lukea. Wikipedian mukaan kolumni on:
“— sanoma- tai aikakauslehdessä omalla palstallaan säännöllisesti julkaistava lyhyt kirjoitus, jossa toimittaja tai avustaja esittää oman mielipiteensä jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Kolumnisteiksi pyydetään usein poliitikkoja tai muita julkisuuden henkilöitä. Kolumni eroaa uutisesta siten, että kirjoittaja esittää siinä henkilökohtaisen mielipiteensä ja tarkastelee asiaa vain valitsemastaan näkökulmasta. Lisäksi kolumneissa voidaan käyttää uutista laajemmin eri tyylikeinoja kuten ironiaa tai huumoria. Kolumnin tyylilajiin kuuluu, että kirjoittajalla on oikeus piikitellä ja esittää olevansa oikeassa.”
Kaaroa voi toki arvostella ja hänen argumentaationsa pätevyyttä voi ja pitääkin koetella. Kaaron tekstit, joihin tässä blogikirjoituksessa viitataan, edustavat kuitenkin tekstilajia, jossa oman mielipiteen ja näkökulman esiintuominen ei ole heikkous, vaan pikemminkin päinvastoin. Huolestuisin vasta sitten, jos tällaista puolueellisuutta esiintyisi hänen kirjoittamissaan tiedeuutisissa.
Kun ihmisten mediankäyttötottumukset muuttuvat ja yhä suurempi osa mediasta kulutetaan verkossa, saattavat eri tekstityyppien väliset erot joskus lukijan mielessä hämärtyä. Perinteisessä printtilehdessä kolumnin yleensä tunnistaa myös muista visuaalisista vihjeistä kuin otsikon vieressä lukevasta “Kolumni”-tittelistä. Printtilehdessä kolumnimainen sisältö on yleensä erotettu esimerkiksi tekstilaatikolla tai muilla taitollisilla tai visuaalisilla keinoilla. Näin pyritään korostamaan, että kyseessä on tietyntyyppinen sisältö. Verkossa tällainen käytäntö ei vielä ole kovinkaan vakiintunut: lehdet eivät osaa välttämättä “freimata” juttuja kunnolla tietyntyyppisiksi verkkoalustalla julkaistessaan ja toisaalta lukijat eivät osaa verkossa tulkita näitä vihjeitä tai “freimejä”. Molemmilla osapuolilla riittänee tässä harjoiteltavaa!
Kolumni on toki kolumni. Mutta tämä oli myös nimenomaan tiedetoimittajan laatima tutkimusta käsittelevä varsin pitkä kirjoitus. Se oli vieläpä tekstiin sisällytetyillä kirjallisuusviitteillä varustettu.
Sikäli on hyvin vaikea katsoa läpi sormien sitä, että Kaaro ei tässä yhdessä kohtaa ollut taustatyötä tehnyt, vaan harppasi suoraan varsin politisoituneilta vaikuttaviin johtopäätöksiin. Etenkin, kun hänen mainintansa alkoholinkulutuksesta Neuvostoliitossa ja nyky-Venäjällä ei ole pelkästään mielipidekysymys, vaan tarkistettavissa oleva asia, josta on tutkimustietoa saatavilla..
Kaaron hapuilulle lienee luonteva selitys: vakieditoija sai kenkää, kun laatua parannettiin.
Oliko sinulla joku esimerkki Marko Hamilosta, jossa tiede ja ideologia menevät kirjoittajalla sekaisin? Silmäilin kolme viimeisintä hänen kirjoitustaan eikä heti hyppinyt silmille sellaista.
Blogissani on linkitys Syksy Räsäsen kirjoitukseen, jossa hän päätti vetäytyä Tiede-lehden palstoilta. Räsänen on kommentoinut Hamilon väestötieteellistä kirjoitusta, jossa hän ounastelee Euroopan islamilaisen väestön voimakasta kasvua ja visioi uusien muslimienemmistöisten valtioiden syntymistä Euroopan alueelle.
Samaan kategoriaan menee Hamilon uskontopoliittinen kirjoitus, jossa hän peräänkuuluttaa ateisteja suomaan tukensa eri uskonnoille — samalla toki kätevästi määritellen islaminuskon itse asiassa poliittiseksi ideologiaksi.
Hamilon kuuluisa rasismikirjoitus on omaa luokkaansa. Kuten olen kommenttiosastolla maininnut, niin hän aloittaa moittimalla tämän päivän laadullista tutkimusta jo lähtökohtiensa puolesta — ja esittää sen jälkeen itse olettamuksia, joiden todentaminen on määrällisen tutkimuksen puitteissa mahdotonta. Miten voidaan tehdä kvantitatiivinen tutkimus, jossa määritetään maahanmuuttajan “töykeys, ärsyttävyys ja uhriutuvuus” sekä näitten ominaisuuksien mahdollinen rooli rasistisen käytöksen provosoijana?
Tuossa A-Talkin televisiolähetyksessä, kirjoituksissaan ja lehtihaastatteluissaan on Hamilo onnistunut myös tuomaan julki kiinnostavalla tavalla ristiriitaisen näkemyksen siitä, miten rasismi on universaali ilmiö ja kuuluu evoluutiopsykologian nojalla ihmisluontoon… mutta jostain kumman syystä, kuten hän tuossa rasismikirjoituksessaan toi julki, sitä ei hänen mielestään esiinny täällä Suomessa. Linkitetyssä lehtihaastattelussa hän pyrki myös perustelemaan kansallisvaltion syntymistä itsekkäällä geenillä.
Eli onhan näitä. Näistä asioista viimeisen viiden vuoden aikana käytyä keskustelua seuranneen on helppo määrittää se aatemaailma ja alakulttuuri, josta Hamilo päätti vaikutteensa ensisijaisesti omaksua.
Jussi Jalosenkin syysyhteysanalyysit alkoholin käyttöön jäävät valitettavan kapea-alaisiksi. Korrelaatiot eli keskinäiset riippuvuudet eivät vielä kerro vältämättä syysyhteuksiä, joita kaiken lisäksi voi olla iso määrä ja jotka monasti ovat vaikeasti selvitettäviä. Voisi ajatella, että esim. alkoholin käyttö on yhteydessä enemmänkin ihmisten syrjäytymiseen, kuin siihen, elävätkö he kapitalistisessa kilpailuyhteiskunnassa tai sosialistisessa yhteiskunnassa. Tällöin alkoholin lisääntyvää käytöä voivat selittää osaltaan nopeat elinkeino- ja/tai yhteiskunnan rakennemuutokset, jotka suistavat raiteiltaan ihmisiä tutusta ja turvallisesta elämästä. Voi mennä työt, toimeentulo, omaisuus ja sosiaalinen status muiden silmissä. Silloin alkoholi ja huumeet voivat tulla petolliseksi “lääkkeeksi” ja pakotieksi toivottomaan henkiseen ahdinkoon.
Mitä ihmettä? En minä tehnyt mitään rinnakkaista analyysiä. Tyydyin vain osoittamaan, missä yhdessä kohtaa kirjoitustaan Kaaro oli selvästi väärässä. Muun osan kolumnista totesin hyvinkin keskustelun arvoiseksi.
Tai no toki, tietysti esitin oman otaksumani siitä miksi Neuvostoliiton alkoholinkulutus lähti nousuun 1950-luvulla. Rohkenisin tosiaan olettaa, että reaalisosialismin ankeudella, matalammalla elintasolla ja kehittymättömällä kulutusyhteiskunnalla saattoi olla joltisenkin paljon tekemistä asian kanssa. Ei sikäli, varmasti itänaapurissa oli muitakin syytä ryypätä.
“Syysyhteysanalyysi” muuten kuulostaa siltä, että viinan käytöllä olisi yhteys tiettyyn vuodenaikaan.
Vaikka Jussilta saivartelua, niin syysyhteysanalyysi p.o. syy-yhteysanalyysi. Pahuksen tyhmä iPadin oikolukukorjaus tekee “korjauksia” ominpäin.
“Räsänen on kommentoinut Hamilon väestötieteellistä kirjoitusta, jossa hän ounastelee Euroopan islamilaisen väestön voimakasta kasvua ja visioi uusien muslimienemmistöisten valtioiden syntymistä Euroopan alueelle.”
Räsäsellä on poliittinen agenda, mutta hän “ei ole törmännyt tiedemaailmassa ongelmiin poliittisten mielipiteidensä vuoksi”.
http://ylioppilaslehti.fi/2010/09/syksyn-kosmos/
”Antropologi David Graeber on sanonut, että yliopistomaailmassa on ihan sama, mikä poliittinen kanta on, niin kauan kuin se ei liity yliopiston toimintaan.”
Joten suotakoon se sitten myös vasemmistolaisille teoreettisille fyysikoille ja kepulaisille sotahistorioitsijoille. Itselläni on ollut poliittinen sidonnaisuus viimeksi 30.4.1999 (nuorsuomalaiset).
Mitä tulee kirjoitukseeni väestotieteen tutkimuskysymysten noususta uudestaan kiinnostaviksi (http://www.tiede.fi/artikkeli/blogit/skeptikon_paivakirja/vaestotieteen_paluu), väitin, ettei “tarvita mitään Eurabia-salaliittoa Euroopan islamilaistamiseksi”. Tällaisia salaliittoteoria-olkiukkoja kun on liikkeitä. Esitin väitteeni tueksi tämän argumentin:
“Täysin luonnolliset prosessit voivat johtaa samaan: maahanmuutto islamilaisista maista, muuta väestöä korkeampi syntyvyys, oman uskonnon opettaminen omille lapsille ja erittäin kriittinen suhtautuminen uskonnosta luopumiseen riittävät. Ei-muslimien kääntyminen islamiin saattaa tuoda vielä prosenttiyksikön tai pari lisää.”
Onko jollakin esittää argumenttia tätä itsestäänselvyyttä vastaan? Omalla blogillani ei ollut. Sen sijaan huomasin monen kommentaattorin olevan sitä mieltä, että meillä ei suomalaisina tai eurooppalaisina ole mitään oikeutusta estää tällaista muutosta. Siitä keskusteleminen tietysti menee jo politiikan puolelle, joten jätetäänpä se toiseen aikaan ja paikkaan.
“Samaan kategoriaan menee Hamilon uskontopoliittinen kirjoitus, jossa hän peräänkuuluttaa ateisteja suomaan tukensa eri uskonnoille — samalla toki kätevästi määritellen islaminuskon itse asiassa poliittiseksi ideologiaksi.”
Tuo “samaan kategoriaan” viitannee siihen, että “tiede ja ideologia menevät kirjoittajalla sekaisin”.
En tiedä, mitä kirjoittaja Jalonen tarkoittaa tässä yhteydessä ideologialla. Minun ideologiani on naturalistinen maailmankatsomus ja liberaali demokratia, kuten varmaankin kirjoituksestani kävi ilmi (http://www.tiede.fi/artikkeli/blogit/skeptikon_paivakirja/uskonnoista_tieteesta_ja_demokratiasta). Uusateistisen ajattelutavan mukaan kaikki uskonnollisuus on näiden arvojen (ideologian, jos niin haluatte) vastaista. Argumentoin kognitiivisen uskontotieteen pohjalta, ettei asia ole näin suoraviivainen. Jotkut uskonnot ovat paremmin, jotkut huonommin yhteensopivia tieteen ja demokratian kanssa, ja on empiirinen kysymys, mitkä tällä mittarilla pärjäävät parhaiten. On vaikea ymmärtää, mikä tässä on niin vaikea ymmärtää.
“Hamilon kuuluisa rasismikirjoitus on omaa luokkaansa. Kuten olen kommenttiosastolla maininnut, niin hän aloittaa moittimalla tämän päivän laadullista tutkimusta jo lähtökohtiensa puolesta”
Lähtökohta tietysti on se, että laadullinen tutkimus ei voi vastata määrällisiin kysymyksiin. Julkisuudessa puhutaan kuitenkin koko ajan määrällisistä kysymyksistä. Onko rasismia nyt enemmän vai vähemmän kuin ennen? Onko Suomessa rasistisia asenteita / käyttäytymistä enemmän vai vähemmän kuin muissa maissa?
” — ja esittää sen jälkeen itse olettamuksia, joiden todentaminen on määrällisen tutkimuksen puitteissa mahdotonta. Miten voidaan tehdä kvantitatiivinen tutkimus, jossa määritetään maahanmuuttajan “töykeys, ärsyttävyys ja uhriutuvuus” sekä näitten ominaisuuksien mahdollinen rooli rasistisen käytöksen provosoijana?”
Se, että tutkija ei mahdollisesti kykene kontrolloimaan jotakin muuttujaa, ei ole minun vikani. Minä kommentoin väittämiä, joiden esittäjä ei kykene kontrolloimaan näitä muuttujia.
“Tuossa A-Talkin televisiolähetyksessä, kirjoituksissaan ja lehtihaastatteluissaan on Hamilo onnistunut myös tuomaan julki kiinnostavalla tavalla ristiriitaisen näkemyksen siitä, miten rasismi on universaali ilmiö ja kuuluu evoluutiopsykologian nojalla ihmisluontoon… mutta jostain kumman syystä, kuten hän tuossa rasismikirjoituksessaan toi julki, sitä ei hänen mielestään esiinny”
Ihmisluontoon kuuluu etnosentrismi, eli se, että useimmat ihmiset intuitiivisesti ovat taipuvaisia ajattelemaan, että oma porukka on arvokkaampi kuin muut.
Siitä ei välttämättä seuraa rasistinen yhteiskunta. On mahdollista sosiaalistaa jokainen sukupolvi uskomaan jokaisen yksilön yhdenvertaisiin oikeuksiin. Todennäköisemmin tämä haaste epäonnistuu kuin onnistuu – ihmiskunnan historian valossa olemme aika paskamainen laji. Mutta niiden harvojen määrällisten tutkimusten valossa, joita on käytettävissä, emme ole tässä asiassa Suomessa onnistuneet ainakaan huonommin kuin muissa länsimaissa.
Lopuksi muutama huomio toimeksiantajistani.
Olen kirjoittanut aloitettuani vapaana toimittajana 2010 Vihreään Lankaan muutaman jutun, jotka sopivat kyseisen lehden linjaan. Eduskuntavaaleissa 2011 parlamentaarisen lehdistötuen perusteena olevat voimasuhteet muuttuivat siten, että Vihreä Lanka joutui ns. kuseen. Sen sijaan Perussuomalainen-lehti sai lisää resursseja. Olen kirjoittanut muutaman ko. lehden linjaan sopivan jutun.
Olen tietysti iloinen siitä, että sotahistorioitsija ei katso tieteen ja ideologian sekoittamiseksi sitä, että kirjoitan Vihreään Lankaan. Tieteellisesti katsottuna hiilidioksidipäästöjen rajoittaminen on perusteltua, sen sijaan rikkidirektiivin tieteelliset perusteet Itämeren alueella olivat huonot.
En ole omista periaatteistani joutunut tinkimään sen enempää kirjoittaessani ilmastodenialismin hulluudesta Vihreässä Langassa kuin kirjoittaessani rikkidirektiivin hulludesta Perussuomalainen-lehdessä. Mutta en voisi kuvitellakaan, että olisin myynyt nämä juttuideat ristikkäin, ilmastodenialismia kritisoivan Perussuomalaiseen, rikkidirektiiviä kritisoivan Vihreään Lankaan.
Sitten vielä ihan pikkaisen terminologista tarkennusta. Sen jutun lajityyppi, jonka kirjoitin Perussuomalainen-lehteen itähelsinkiläisistä maahanmuuttajalähiöistä, ei ole “tutkiva journalismi”. Se on reportaasi, reppari (http://yle.fi/vintti/yle.fi/mediakompassi/mediakompassi/7-luokkalaiset/mediataju/kuvien_tulkinta/reportaasi.htm). Jos jutustani ei välittynyt se kokemus, että nämä itähelsinkiläiset lähiöt olivat minunkin mielestä vielä varsin kaukana esimerkiksi Tukholman Rinkebyn tai Malmön Rosengårdin maahanmuuttajalähiöistä, olen toki epäonnistunut. En kylläkään tiedä, miten olisin voinut paremmin onnistua, kun sekä omin että paikallisasiantuntijan (esseisti Timo Hännikäinen) sanoin juttu alleviivasi sitä, että itähelsinkiläisten lähiöiden lapsettomien aikuisten näkökulmasta alueen suurin riesa on edelleen alkoholiongelmainen kantaväestö, ja maahanmuuttoon liityvät kulttuurikonfliktit liittyvät lähinnä lapsiperheiden elämään – varsinkin niiden, joiden lapset ovat kouluiässä.
Ja vielä kollegastani Jani Kaarosta. Hän on toki yhteiskuntafilosofisilta mieltymyksiltään vasemmistolainen – siinä jos minä olen klassinen liberaali – mutta johonkin keskimääräiseen Hesarin toimittajaan verrattuna Kaaro ei ole mitenkään enempää vasemmalla kuin oikealla. Keskimääräisestä suomalaisesta toimittajasta Kaaron erottaa se, että hänen jutuissaan lähdekritiikki on tyypillisesti kunnossa ja faktat pitävät paikkansa (vaikka joskus voisinkin olla asenteesta eri mieltä). Tuosta uusimmasta jutusta en osaa sanoa, koska en ole sitä lehteen tuottanut – niistä, jotka olen Kaarolta vuosia sitten Hesariin ostanut, olen toki vastuussa.
Vihreän Langan jutuistasihan toki en tiennyt, vaikka roolisi ilmastokeskustelussa muuten muistankin. Eikä siinä ole millään muotoa moittimista.
Syksy Räsäsen politiikasta voi sanoa, että hänen mielipiteensä Palestiinasta tuskin vaikuttavat hänen kirjoituksiinsa fysiikasta yleensä tai hiukkaskosmologiasta erityisesti. Itsekritiikin muistaen uskallan myös veikata, että allekirjoittaneen puoluekirja tai mielipiteet kuntauudistuksesta tuskin paistavat lävitse kun kirjoitan tsaarinajan sotahistoriasta. Taikka edes jääkäriliikkeestä, vaikka silloin maalaisliitto sentään oli jo olemassa.
Ongelma tulee esille, jos on tullakseen, vasta yhteiskunnallisista asioista puhuttaessa, aivan kuten tässä Kaaron tekstissä. Sitä en tiedä, onko Kaaro “keskimääräiseen Hesariin toimittajaan” verrattuna tavallinen tapaus, mutta entisenä Voima-lehden toimitussihteerinä hän on lähtökohdiltaan selvästi enemmän paapuurin puolella kuin keskivertokansalainen yleensä.
Eikä siinä ole mitään väärää. On pelkästään hyvä asia, jos Kaaro haluaisi esitellä mieleisiään vasemmistopainotteisia yhteiskuntapoliittisia ratkaisuja, vaikkapa tuoreisiin sosiologisiin tutkimuksiin nojaten. Aivan samalla lailla ei olisi mitään syytä torjua poliittisin perustein oikeistotaustaisen kansantaloustieteilijän kirjoittamaa kovaan tutkimustietoon nojaavaa kolumnia valtiotalouden ratkaisuista.
Mutta siinä kohtaa, kun Kaaro esittää kommentin, joka on paitsi selvästi politisoitunut, niin myös fantastisella tavalla erheellinen, niin siitä pitää huomauttaa.
Sitäkään en tiennyt, että olet toimittanut Kaaron tekstejä Helsingin Sanomille, mutta kiitoksia tästä täydennyksestä.
“Onko jollakin esittää argumenttia tätä itsestäänselvyyttä vastaan? Omalla blogillani ei ollut. Sen sijaan huomasin monen kommentaattorin olevan sitä mieltä, että meillä ei suomalaisina tai eurooppalaisina ole mitään oikeutusta estää tällaista muutosta. Siitä keskusteleminen tietysti menee jo politiikan puolelle, joten jätetäänpä se toiseen aikaan ja paikkaan.”
Syksy Räsäsellä oli esittää argumentteja, ja hän kirjoitti niistä kokonaisen blogikirjoituksen. Luitko edes sitä? Väitteesi on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Perusteita on turha kirjoittaa auki tähän, jos et ole edes lukenut entisen kollegasi kirjoitusta.
On myös hieman huvittavaa, että mies joka esittäytyy klassiseksi liberaaliksi, haluaisi valtiovallan voimin muokata Suomen tai Euroopan demografiaa mieleisekseen ja varoittelee, että meidät hukka perii jos kohtelemme maahantulijoita yksilöinä.