Krim, Venäjä ja kansainväliset pakotteet

   

Eilen itsenäiseksi julistautuneen Krimin tasavallan kohtalo ratkesi odotettuakin nopeammin Moskovassa tänään solmitussa sopimuksessa, jossa niemimaa liittyi Venäjään. Kyseessä on ensimmäinen laiton alueliitos Euroopan mannermaalla sitten vuoden 1943. Sopimuksen yhteydessä presidentti Vladimir Putin piti myös kovasanaisen syytöspuheen länsivaltoja kohtaan ja kieltäytyi neuvotteluista Ukrainan hallituksen kanssa. Mikäli puheesta jotain myönteistä haluaisi etsiä, sellaiseksi voisi ehkä katsoa Putinin tunnustuksen Krimin tataarien kotiseutuoikeudelle. Tosin tämäkin saattoi olla vain sanahelinää, kun pitää mielessä miten vielä pari viikkoa sitten Putin ilmaisi että Venäjä ei aio toteuttaa alueliitoksia.

Asiaa ei voi asetella yhtään sen kauniimmin; naapurimaamme valtionpäämies on syönyt sanansa, vieläpä asiassa, josta viimeisin ennakkotapaus Euroopassa on toisen maailmansodan ajalta. Vaikka kriisin aikana onkin paheksuttu liian kärjistäviä historiallisia vertauksia, on Venäjän presidentin tämänpäiväistä puhetta vaikea olla vertaamatta Stalinin kuuluisaan puheeseen Bolšoi-teatterissa 10. helmikuuta 1946. Ero on vain siinä, että edesmennyt generalissimus ei ollut aivan yhtä suorasanainen kuin Putin, vaan tyytyi ilmaisemaan asiansa monitahoisen marxilaisen analyysin kautta. Molempien puheiden lopputuloksena on joka tapauksessa ollut vastakkainasettelu Venäjän ja länsimaiden välillä.

Sillä välin kun valtiomiehet ovat yrittäneet totutella historian uuteen käännekohtaan, on eilen mainitsemani kysymys Krimin alueen ukrainalaisista sotilastukikohdista kärjistynyt nopeasti. Valitettavasti tilanne on tällä hetkellä kehittymässä kohti huonointa vaihtoehtoa, sillä ensimmäinen kuolonuhrin vaatinut laukaustenvaihto on jo tapahtunut. Ukrainassa on hallitus todennut selkkauksen muuttuneen sotilaalliseksi, ja Kiovasta on annettu Krimillä oleville sotilaille lupa puolustautua asein. Aiempien tietojen mukaan olivat Venäjä ja Ukraina sopineet perjantaihin asti kestävästä voimankäytön moratoriosta, mutta näyttää ikävästi siltä, että Krimin konfliktin ensi laukaukset on nyt ammuttu (lisäys: uusien tietojen mukaan Ukrainan hallitus on sittenkin harkitsemassa vetäytymistä niemimaalta).

Selkkauksen kehkeytyessä on Suomessa käyty keskustelua osallistumisesta Euroopan Unionin pakotteisiin Venäjää vastaan. Muutama viikko sitten tulin erinäisistä syistä lähettäneeksi takaisin keskustapuolueen jäsenkirjani, ja puolueen taholta tänään tulleet kannanotot ovat tavallaan alleviivanneet vakuuttuneisuuttani siitä, että tein perustellun ratkaisun. Puolueen eurovaaliehdokkaat ovat joko avoimesti vastustaneet pakotteita tai muuten käyttäneet mitäänsanomattomia puheenvuoroja, joissa on ilmaistu närkästystä Kremlin politiikkaa kohtaan mutta samalla suljettu pois vaatimattomatkin pakotetoimet. Vastaavanlaista selkärangattomuutta on osoittanut toinenkin oppositiopuolue. Kyselyjen valossa pakotteet eivät ole Suomessa muutenkaan suosittuja, etupäässä taloudellisista syistä. Eduskuntapuolueiden joukossa poikkeuksen muodostavat vihreät, joista Anni Sinnemäelle voinee antaa erityistunnustuksen pakotteiden puolestapuhujana.

Suomella on pitkä kokemus kansainvälisiin pakotteisiin osallistumisesta. Vuonna 1936, fasistisen Italian käydessä hyökkäyssotaa Etiopiassa, maamme osallistui Kansainliiton pakotteisiin, joista säädettiin osin asetuksilla. Tuolloin suomalainen vientiteollisuus toimi peräti oma-aloitteisesti ja lopetti luottokaupat Italian kanssa ennen kuin ulkoministeriö ehti esittää asiaa eduskunnassa. Oman aikamme Venäjän-kaupassa kyseessä ovat isommat rahat, joten talouselämältä tuskin kannattaa nyt odottaa vastaavaa moraalista rohkeutta.

Tästä huolimatta poliitikkojen voimattomuus ja kyynisyys on hätkähdyttävää. Suomi on ollut tähän asti kärkkäästi ja osin hyvin perustein mukana aserajoitussopimuksissa ja ilmastonmuutoksen torjunnassa. Kansainvälinen oikeus ja Euroopan turvallisuus eivät voi olla vähäarvoisempia kuin aseistariisunta ja ympäristönsuojelu. Pienellä kansakunnalla ei ole viime kädessä muuta toivoa kuin vaatia kansainvälisen oikeuden noudattamista. Tämän vuoksi olisi suotavinta, että Suomi osallistuisi Venäjän vastaisiin pakotteisiin yhteisesti muiden Euroopan Unionin valtioiden kanssa, oman etumme vuoksi. Sen sijaan, että hallituksemme pyrkii vesittämään näitä toimenpiteitä, sen tulisi edesauttaa niitä, samalla valmistautuen pakotteiden talouselämällemme mahdollisesti aiheuttamiin seurauksiin.

Advertisements
This entry was posted in Historia, Politiikka, Sota and tagged , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

3 Responses to Krim, Venäjä ja kansainväliset pakotteet

  1. Reija Härkönen says:

    Hyvä kirjoitus, Jussi! Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Reija

  2. Ossi Lehtiö says:

    Jussi hyvä, olen todella samanmielinen kanssasi. Olen valmis tinkimään eläkkeeni tasosta, jotta Suomi voisi olla kansainvälisen oikeuden puolella. Kuten sanot, vain se oikeastaan on turvamme ja me kuin olemme niin lähellä tuota kriisiä!!!

    KIITOS!

  3. Pingback: Reblog: Luettavaa Ukrainan tilanteesta | Random thoughts

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s