Kyvytön esivalta

               

 

Syyskuussa pääministeri Juha Sipilän hallitus ryhtyi toimenpiteisiin Suomen vastarintaliikkeenä tunnetun natsijärjestön kieltämiseksi. Asia oli tuolloin korkealla asialistan kärjessä. Äärioikeistoliikkeen jäsen oli epäiltynä henkirikoksesta sen jälkeen, kun hänen pahoinpitelemänsä uhri oli kuollut vammoihinsa, ja “aktivistipisteiden” toivossa tehty päällekarkaus olikin muuttunut Suomen historian ensimmäiseksi kuolonuhrin vaatineeksi poliittiseksi väkivallanteoksi sitten Lapuan liikkeen päivien. Hallitus havahtui aluksi jokseenkin kohmeisesti, mikä oli tavallaan ymmärrettävää tapahtuman täydellisen yllätyksellisyyden vuoksi. Ministerit saivat kuitenkin puristettua itsestään kohtuullisessa ajassa sinänsä vieläpä oikean päätöksen, joka julkistettiin jälleen yhdessä monista Sipilän hallituskautta siivittäneistä komeista lehdistötilaisuuksista. Pääministeri, sisäministeri ja oikeusministeri totesivat, että olemassaoleva lainsäädäntö antaa kaikki mahdollisuudet puuttua väkivaltaisten ääriliikkeiden toimintaan.

Hallituksen tehtyä asiat selväksi tehtävät siirtyivät viranomaisille, ja kyse ei enää ollut lakien säätämisestä, vaan niiden toteuttamisesta ja niiden nojalla tuomitsemisesta. Tämän jälkeen seurasi hämmentävä prosessi, jonka eri vaiheet on paras siteerata ja viitteistää sellaisenaan.

26.9.2016: Valtakunnansyyttäjänvirasto ja Poliisihallitus selvittävät parhaillaan perusteita mahdollisen kanteen nostamiselle Vastarintaliikettä vastaan.

26.10.2016: Valtakunnansyyttäjänvirasto ei vaadi uusnatsistisen Suomen Vastarintaliikkeen lakkauttamista. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen totesi Ylelle, että Poliisihallitus pohtii vielä, nostaisiko se lakkautuskanteen.

16.11.2016: Poliisihallitus pohtii edelleen, lähteekö se hakemaan kannetta yhdistyksen kieltämiseksi. – Emme ole vielä ratkaisseet asiaa, se on aidosti vielä harkinnassa. Ihan kaikki pohdinnat eivät ole vielä finaalissa, kertoo poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen Lännen Medialle. Hän arvioi, että päätös tehdään lähiaikoina, vielä tämän vuoden puolella.

29.11.2016: Kansallissosialistinen Pohjoismainen Vastarintaliike aikoo marssia Helsingin keskustassa itsenäisyyspäivänä. Laki velvoittaa poliisin turvaamaan ennaltailmoitetun kulkueen. Lokakuussa Valtakunnansyyttäjänvirasto totesi, ettei se vaadi Suomen Vastarintaliikkeen lakkauttamista. Poliisihallitus pohtii lakkauttamiskanteen esittämistä edelleen. Ylikomisario Kujalan mukaan syytökset “uusnatseja suojelevasta poliisista” tulisi suunnata poliisin sijaan lainsäätäjille. – Asia pitäisi sitten määritellä Arkadianmäellä, eikä jättää sitä yksittäisen poliisin ongelmaksi.

 

Virkakoneiston rattaat jauhavat tunnetusti pitkään, mutta harvoin näin tyhjäkäynnillä. Hallitus on julistanut olemassaolevan lainsäädännön täysin riittäväksi uusnatsijärjestön laittamiseksi ruotuun, mutta siitä huolimatta poliisin edustaja vaatii edelleenkin asiasta uusia lakeja. Ironian huippuna lakkautuskanteen nostaminen on nimenomaan poliisin ylijohdon käsissä, ja mitään ei edelleenkään ole tapahtunut. Kahdessa kuukaudessa yhteiskuntariskinä pidetty äärijärjestö, jonka toimintaan poliisi oli puuttumassa, on muuttunut kertaheitolla laillista mielenilmausta toteuttavaksi ryhmittymäksi, jonka kokoontumista poliisi suojelee. Vastaavaa käännettä saa maassamme hakea aina niistä päivistä, jolloin Valtiollinen Poliisi lakkasi heittämästä maanpetokseen syyllistyneitä kommunisteja turvasäilöön ja päättikin kutsua heidät sen sijaan työhaastatteluun.

Poliisin vitkastelu on sitäkin omituisempaa, sillä alusta asti olisi pitänyt olla selvää, että asialla on takarajansa. Itsenäisyyspäivän merkitys uusnatsijärjestölle on joltisellakin varmuudella ollut virkavallan ennakoitavissa, etenkin kun vastarintaliike on aiempina vuosina osallistunut enemmän tai vähemmän säännöllisesti itsenäisyyspäivän 612-marssiin Helsingissä. Mainittu lippusaatto, jonka ilmeisesti on kai tarkoitus olla jonkinlainen epätoivoinen jäljitelmä sotienvälisen ajan Akateemisen Karjala-Seuran kulkueista, on saanut alkunsa Sarastus-lehden suunnalta ja on tätä nykyä jo vakiinnuttanut asemansa Suomen sekavalla “kansallismielisellä” kentällä. Tällä kertaa vastarintaliike on tosin pistänyt paremmaksi ja järjestää oman kulkueensa. Tapahtumalle on tietysti vireillä vastamielenosoitus, ja poliisi on tapansa mukaan jo nyt ilmoittanut keskittävänsä voimiaan mahdollisen kahakan torjuntaan.

Esivalta ei tietysti turhaan miekkaa kanna, mutta helpommalla pääsee, jos riisuu sen vastustajansa aseista jo ennalta. Poliisi olisi todennäköisesti voinut säästää aika paljon omia vaivojansa ja resurssejansa, mikäli vatvottu kanne natsijärjestön lakkauttamiseksi olisi laitettu vireille. Pelkästään kanteen nostamisen nojalla tuomioistuin olisi voinut harkita natsijärjestön väliaikaista toimintakieltoa. Tämä olisi ollut kieltämättä kovaa toimintaa, mutta yleinen mielipide tuskin olisi järin hätkähtänyt asiasta, etenkin hiljan tapahtuneen henkirikoksen ja kaikki uusnatsijärjestön aiemmat väkivaltaisuudet mielessä pitäen. Syksyn aikana poliisi on kuitenkin onnistunut omalla toiminnallaan luomaan tilanteen, jossa väkivallantekoihin toistuvasti syyllistynyt poliittinen ääriliike pitää heitä pilkkanaan.

Toivoa sopii, että poliisin resurssit ovat riittävät itsenäisyyspäivän mielenilmauksien valvomiseen. Kuten olen aiemmin sanonut, vastuu mielenosoituksen sujuvuudesta kuuluu mielenosoittajille itselleen, mutta tällä kertaa jo ennalta vallitseva jännite on syntynyt siinä määrin virkavallan oman toimintakyvyttömyyden seurauksena, että poliisia ei voi päästää moraalisesta vastuusta. Virkavallalla oli hallituksen antama lupa, lainsäädännön suoma oikeus, ja oman arvovaltansa suomat mahdollisuudet rauhoittaa tilanne jo ennalta ja ryhtyä ratkaiseviin toimiin väkivaltaisen ääriliikkeen toiminnan suitsimiseksi silloin, kun siihen oli kaikki perusteet. Poliisi laiminlöi tämän mahdollisuuden; ja mikäli seurauksena on viikon päästä taas kerran särkyvien lasien helinää tai väkivallantekoja, syy on tällä kertaa yhtä lailla myös heidän.