Itsenäisyys ja kansanvalta

   image_view

Suomi viettää tänään 99-vuotispäiväänsä, ja voin todeta reilusti, ettei tämä juhlapyhä kiinnosta minua enää ollenkaan. Helsinkiin tänään pakkautuneet hämärät ja sekalaiset äärioikeistolaisporukat ovat saaneet liikkeelle vastamielenosoituksen merkeissä sankoin joukoin hyvää tarkoittavia ihmisiä, joista varsin monet ovat julistaneet itsenäisyyspäivän kuulumista kaikille kansalaisille. Ylipäätään viimeisen muutaman vuoden mittaan yksi jos toinenkin valistunut vapaamielinen intellektuelli on tasaisin väliajoin ilmaissut huolensa siitä, miten perinteisiä kansallisia symboleja ei saa hylätä vain äärioikeiston monopoliksi. Allekirjoittanutta tämä ei enää liikuta, ainakaan itsenäisyyspäivän osalta. Kun nyt kerran maamme kansalliskiihkoiset yksilöt niin kovasti hamuavat joulukuun 6. päivää omakseen, niin oma mielipiteeni on “Tuntemattoman sotilaan” alikersantti Lahtisen sanoja lainatakseni, että viekööt perkele. En minä sillä mitään tee.

Muuan hyvä ystäväni ja ammattiveljeni lausahti alkusyksystä tuoreen kirjansa julkaisutilaisuudessa huolensa siitä, että kiihkoilu saattaisi leimata itsenäisen Suomen satavuotisjuhlaa. Tämä on eittämättä aiheellinen, mutta samalla varsin myöhäsyntyinen huoli, koska kiihkoilu on jo leimannut lähestulkoon kaikkia Suomen itsenäisyyspäiviä viimeisen kolmen vuoden ajan. Tälle päivälle kaavaillut marssit ja kulkueet ovat pelkkä vääjäämätön kliimaksi jo pitkään jatkuneelle kehitykselle. Ellei itsenäisyyspäiväksi saada kadulle jotain satunnaisia anarkisteja vippaamaan poliisihevosta mielenosoituskyltillä tai pyörätelinettä kultasepän lasista sisään, tai kenties Helsingin poliisia laukomaan heitä projektiiliaseellaan, niin vähintäänkin tunnelmaa juhlistaa raiskausuhkauksistaan tunnetun hontelon esseistin airutnauha vinossa luotsaama naurettavan paatoksellinen soihtukulkue. Viimeisimpänä uutuutena on tietysti saatu ehta natsimarssi, jolle poliisi ei tee mitään, vaikka heille on annettu valtuudet sen kieltämiseen. Päinvastoin maahan ollaan laskemassa vieläpä ruotsalaisia natsiaktivisteja, ja Ylen tuoreiden uutisten uutisten perusteella voisi lähestulkoon luulla, että syynä tähän saamattomuuteen on poliisin hinku testata uusia hienoja voimankäyttövälineitä. Omasta puolestani kaikki asianosaiset voisivat painua suosiolla helvettiin, ja viime aikoina taas esiin ryömineet “tolkun ihmiset” saisivat mennä tekemään heille seuraa. Mutta koska maailma ei valitettavasti toimi omien mieltymysteni mukaan, pitää vain myöntää avoimesti, että itsenäisyyspäivä on jo aikaa sitten menettänyt alkuperäisen tarkoituksensa. Toisin kuin poliittiset populistit haluavat uskotella, Suomen itsenäisyys elää ja voi hyvin, mutta itsenäisyyspäivä on kuollut jo ajat sitten. Tätä nykyä päivämäärän merkitsevät kalentereihinsa enää vain uusnatsit, anarkistit, mellakkapoliisit, kampaajat ja vaatesuunnittelijat.

En ole enää viettänyt itsenäisyyspäivää. Takavuosina saatoin pistäytyä Tampereen keskustorilla katsomassa, mitä kaupunki on tälle juhlapäivälle järjestänyt, mutta en ole ollut moisesta kiinnostunut enää sen jälkeen kun pääkaupungillemme ominaiset rettelöinnin kilpa-ajot päätettiin ulottaa myös tähän kaupunkiin. Tämä on sikälikin helppo valinta, koska koko päivään ei liity mitään hätkähdyttävän historiallista. Joulukuun 6. päivänä maamme eduskunta sai vihdoinkin itsestään sen verran irti, että teki yhden pitkään vatvotun ja viivästyneen itsestään selvän päätöksen. Siitäkin istunnosta kaksitoista kansanedustajaa päätti olla poissa ties mistä syistä. Illalla äänestyksen jälkeen Santeri Alkio meni teatteriin katsomaan Henrik Ibsenin Kansanvihollista, ja puolisentoista kuukautta myöhemmin alkoi kansalaissota.

Itsenäisen Suomen historiassa on juhlavampiakin päivämääriä. Puolustusvoimien kalustoa voi ihastella lippujuhlan paraatissa, sankarihaudoilla voi käydä kaatuneiden muistopäivänä, ja itselläni on ollut sotaorvon poikana tapana muistella talvisodan syttymispäivää, joskin tänä vuonna pääministerimme onnistui tärvelemään senkin. Itsenäisyyden varhaisvuosien muistamiseen taas sopii oikein hyvin 17. heinäkuuta vietettävä kansanvallan päivä. Merkkipäivästä on toisinaan haluttu tehdä naurunaihe, koska se oli Kalevi Sorsan vuonna 1992 lanseeraamana eräs viimeisiä konsensus-Suomen tuotteita, ja tätä nykyä mikään ei ole tunnetusti halveksuttavampaa kuin noiden aikojen konsensus- ja hyvinvointiyhteiskunta. Vuonna 1919 säädettyä Suomen ensimmäistä tasavaltaista valtiosääntöä muistava juhlapäivä ei silti ole perusteiltaan yhtään hassumpi. Vuonna 1919 asiat eivät vielä olleet kunnossa, mutta pahimmasta oltiin vähitellen päästy ylitse. Aseet olivat vaienneet kaikkialla muualla paitsi Aunuksessa; sisällissodan jälkeisiltä vankileireiltä oli jo alettu palailla takaisin; eduskuntavaalit oli jo pidetty, ja vastikään sisällissodan kokeneessa maassa sosialidemokraatit olivat vastoin odotuksia nousseet eduskunnan suurimmaksi puolueeksi. Kesän aikana valtiosääntöä olivat laatimassa poliittinen oikeisto, keskusta ja vasemmisto yhdessä, valtiosäännön kirjoitti taantumuksellisten ainesten vihaama edistyksellinen lakimies Kaarlo Juho Ståhlberg, ja sen vahvisti valtionhoitaja C. G. E. Mannerheim, joka hävittyään presidentinvaalit astui suosiolla syrjään sen sijaan, että olisi jäänyt muutamien eurooppalaisten virkaveljiensä tavoin harmaaksi eminenssiksi tai sotilasdiktaattoriksi. Kansanvallan päivä on muisto ajasta jolloin suomalaiset alkoivat taas opetella yhdessä elämistä, ja jotenkin jopa onnistuivat, vaikka lähtökohdat eivät kaksiset olleetkaan.

Sellaisenaan kansanvallan päivä on myös täydellinen merkkipäivä näihin aikoihin, joita sävyttää alituinen turhanpäiväinen rettelöinti, vaivalla rakennetun perustuslaillisen oikeusvaltion länsimaiden laajuinen kriisi, ja pikkusieluisten poliitikkojen autoritaarisuus. Mikä hienointa, se on myös kesällä, jolloin on valoisaa ja kaunis ilma, ja mahdollisuuksia on tarjolla muuhunkin kuin värjöttelyyn ulkosalla pakkassäässä ilotulitusten toivossa tai linnoittautumiseen kaamoksessa sisätiloihin presidentin vastaanottoa televisiosta katsellen. Itselleni heinäkuinen merkkipäivä sopii sitäkin paremmin, koska sitä juhlitaan Sastamalassa, miltä suunnalta isäni ja äitini isän suvut ovat lähtöisin.

Omasta puolestani itsenäisyyspäivä saa siis tällä puheella jäädä väliin tänään, ensi vuonna ja aina, ja jos maamme äärioikeisto haluaa vallata omakseen vuoden synkeimpään ja lohduttomimpaan aikaan osuvan historiallisesti vähämerkityksellisen päivämäärän, niin kaikin mokomin, hytiskööt Helsingin kolkoilla kaduilla, ja toivottavasti siellä on oikein helvetin huono sää. Minulle jää edelleenkin heinäkuinen Sastamala, aurinkoisen Sata-Hämeen sinitaivas ja muisto tasavallasta.

Advertisements
This entry was posted in Historia, Kulttuuri, Politiikka, Yleinen and tagged , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

7 Responses to Itsenäisyys ja kansanvalta

  1. Sven Ingvars says:

    Kyllä itsenäisyys on teille homppeleillekin tärkeää.

  2. Mielensäpahoittajat says:

    Mitäs jos ensivuonna 17.7 natsit järjestävät kansanvallan kunniaksi marssin? Itsenäisyys on siinä mielessä outo juttu, että sen arvon ymmärtää vasta kun sitä ei enää ole. Siperia opettaa ei todellakaan ole vitsi itä-Euroopassa. Kannattaa siis tarkoin miettiä pahoittaako mielensä muutaman natsin takia.

    • Jussi Jalonen says:

      Ei tässä kirjoituksessani itsenäisyyttä väheksytty, joten turha siitä saarnata. Totesin vain, että itsenäisyyspäivä ei enää kiinnosta. Miksi hitossa sen pitäisi kiinnostaa? Se on vain pelkkä päivämäärä. Onko ihmisen vastaavasti pakko todistaa uskonsa Jumalaan ravaamalla kirkkoon joka sunnuntai ja mutustelemalla öylättiä?

      Ja jos nyt sellainen ihme sattuisi, että uusnatsit juhlistaisivat tasavaltaisen maan kansanvaltaista valtiosääntöä, niin siinähän ne tekisivät itsensä kertaheitolla aika naurunalaisiksi.

  3. juuso says:

    “Suomen itsenäisyys elää ja voi hyvin”
    Olisipa kiva kuulla miten perustelet väitteen?

    • Jussi Jalonen says:

      No mitä helvetin perustelemista siinä on? Suomi on vapaa ja itsenäinen maa, viime vaaleissa kansalaiset valitsivat ihan itse eduskunnan ja sen pohjalta koottiin maalle ihan ikioma kansallinen hallitus, joka nauttii mainitun lainsäädäntöelimen luottamusta. Suomi on noudattanut omaa ulkopoliittista linjaansa maailmalla, solminut sopimuksia ja jättänyt muutaman solmimatta ihan oman tahtonsa jälkeen. Muutamassa asiassa Suomi on vielä toiminut näkyvästi toisin kuin muut valtiot. Se jos mikä on itsenäisyyttä.

      Oliko muita typeriä kysymyksiä?

  4. Kati Härkönen says:

    Asiaa!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s