Kansalaisuus ja kotimaa

7922c3b0d7efa1d21088e6be1940fd341c520c5fsuomen_puolustusvoimien_tornileijona-svg

 

Toissapäivänä Yleisradio uutisoi puolustusvoimien harjoittamasta, varusmiespalvelustaan suorittavien Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisten erityistarkkailusta, jossa suomalais-venäläisten asevelvollisten erikoiskoulutusmahdollisuuksia on rajoitettu vastoin lakia. Puolustusministeri Jussi Niinistön reaktio oli raivonsekainen. Tavallisesti viileähköstä olemuksestaan tunnettu perussuomalaisministeri väitti oitis paikalla Ylen syyllistyneen valeuutiseenvaati Yleisradiota murtamaan lähdesuojan ja peräänkuulutti samalla uutisen vetämistä takaisin sekä anteeksipyyntöä. Niinistön kiivaan kieltoreaktion teki ironisen huvittavaksi se, että alkuperäisen uutisen ilmestyttyä muun muassa everstiluutnantti Torsti Sirén, sosiaalisen median päivystävä esiupseeri, oli läiskyttänyt sille riemuissaan käsiään. Puolustusministerin kiistäessä käytännön olemassaolon ainakin yksi ammattisotilas ilmaisi sille täysin rinnoin kannatustaan.

Päivän sisään Yleisradion uutisointi osoittautui todenmukaiseksi, ja puolustusministerin jylhä uho kääntyi surkuhupaisaksi ilveilyksi. Kainuun prikaatista myönnettiin avoimesti, että kaksoiskansalaisuuden omaavat varusmiehet on asetettu asevelvollisuutensa aikana eriarvoiseen asemaan ja suljettu tiedustelulennokkikoulutuksen ulkopuolelle. Tapaus oli sitäkin hassumpi, sillä nämä vain kantasuomalaisille hyväksyttäviksi katsotut lennokit on alun perin ostettu Israelista, maasta, joka vanhastaan sallii mahal-ohjelman puitteissa muiden maiden kansalaisten, myös suomalaisten, palvelemisen puolustusvoimissaan. Vyyhti purkautui entisestään, kun puolustusvoimat totesi, että vastaavanlaista menettelyä on mahdollisesti harjoitettu muuallakin. Kovin usein maamme historiassa ei hallituksen ministeri ole joutunut naurunalaiseksi yhtä nopeasti. Puolustusministeriltä tuskin lienee aiheellista odottaa anteeksipyyntöä Ylelle, etenkin kun pitää mielessä perussuomalaisen puolueen ikuisen pyhän sodan tiedotusvälineitä ja nimenomaan Yleisradiota vastaan.

Puolustusministerin ja Yleisradion välisen draaman lauettua äkkiä ryöpsähtänyt keskustelu kaksoiskansalaisuudesta ja sen haasteista maanpuolustuksen osalta käy parhaillaan ylivaihteella. Vieläpä entinen pääministeri ehätti todeta, että kyse on lojaliteetista ja siitä, kummalle maalle Suomen ja jonkin toisen valtion kansalaisuuden omaavat henkilöt ovat viime kädessä uskollisia. Oma ongelmansa on totta kai se, että kysymykseen liittyy nimenomaan Venäjä. Liian monella taholla tähän sinänsä vain kansalaisoikeuksiin liittyvään asiaan halutaan suhtaudua ikään kuin jylhänä taisteluna  viimeisiä suomettuneisuuden jäänteitä vastaan. Kovan linjan ajaminen ja sen esittäminen “realismina” on käypä keino profiloitua alan asiantuntijana ja piinkovana turvallisuuspoliittisena kommentaattorina. Paradoksaalista tietysti on jälleen kerran se, että kovimmat kylmät soturit taistelevat samalla niitä käytäntöjä vastaan, jotka yleensä on mielletty luonteenomaisiksi länsimaille.

Keskustelun lukittuessa oletettuun idän uhkaan sekä soluttautumisen ja muodikkaan “hybridivaikuttamisen” vaaroihin on kaikilta unohtunut se, että kaksoiskansalaisuudelle on yleensä tuiki arkiset perusteet. Niin kauan kun itärajan ylitse ei pääse ilman viisumia ja työ- tai oleskeluluvan kaltaiset pikkuasiat vaativat oman, nykyhallituksen ansiosta alati vain kiristyvän paperisotansa, säästää kaksoiskansalaisuus sellaiseen oikeutetun ihmisen paljolta vaivalta. Moni syntyperäinen suomalainen pitää vanhemmalta tai isovanhemmalta periytyvää Venäjän passia puhtaasti sukulaisuussyistä. Tästä on joskus voinut aiheutua heille omanlaisiaan Venäjän hallinnon taholta asetettuja ylimääräisiä velvoitteita, mistä esimerkkinä tamperelaisen opiskelija Lauri Koposen kertomus reilun parin vuoden takaa. Suomen taholta ei ole kuitenkaan erityisiä syitä asettaa kaksoiskansalaisille mitään eri sääntöjä ja rasittaa heitä yhtään sen enempää. Mikäli kaksoiskansalaisuuden omaavan väestönosan lojaalisuus on huolenaiheena, sitä suuremmalla syyllä ei kannata ryhtyä heitä ehdoin tahdoin vieraannuttamaan. Tässä vaiheessa kannattaa myös todeta suoraan, että muutamat tästä aiheesta kiivaimmin rumpua lyövät ja kaksoiskansalaisuuden riskeillä säikyttelevät tahot ovat tuijottaneet syvyyteen liian pitkään. On täysin vainoharhaista ja säälittävää kuvitella, että Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisuuden omaavat ihmiset olisivat jonkinlainen Kremlin etäohjauksessa oleva viides kolonna, jotka vain odottavat aktivoitumiskäskyä perustaakseen kansannousuhallituksen. Asialla on myös periaatteellinen puolensa. Mikäli alamme rauhan oloissa kyseenalaistaa Suomen kansalaisuuden saaneiden ihmisten luotettavuutta vain heidän syntyperänsä tai vanhaan synnyinmaahan ylläpidettyjen siteiden nojalla, sen tien päässä ei ole mitään hyvää.

Se, pitääkö meillä olla laki kaksoiskansalaisuudesta, on oma kysymyksensä. Maailmassa on runsaasti valtioita, jotka eivät moista käytäntöä syystä tai toisesta salli, lähimpänä ja tutuimpana esimerkkinä Viro. Yleisesti tiedossa on, että hallituspuolueista nimenomaan perussuomalaiset haluavat rajata kaksoiskansalaisuuden vain poikkeustapauksiin tai mielellään luopua siitä kokonaan. Tässä kohtaa on hyvä jälleen muistuttaa, että laki kaksoiskansalaisuudesta säädettiin aikoinaan ulkomaille muuttaneiden suomalaisten aseman helpottamiseksi ja heidän etujaan silmälläpitäen. Kyse ei siis ollut mistään ilmaisesta monikulttuurisuuspalvelusta maahantulijoiden riemuksi, vaan säädöksestä, joka palveli siirtolaisiksi lähteneitä syntyperäisiä suomalaisia. Aikana, jolloin maastamuutto on yhä todellinen ilmiö, nämä perusteet tuskin ovat hävinneet mihinkään.

Mitä tulee kaksoiskansalaisen oikeudesta julkiseen virkaan, kansalaisuus on kansalaisuutta. Kaksoiskansalaisuuden sallivat länsimaat ovat kaikki löytäneet omat keinonsa huomioida siihen liittyvät erityispiirteet. Muun muassa Yhdysvaltain ulkoministeriöllä on käytössään arviointimenetelmä, jolla voidaan määritellä ministeriön palvelukseen pyrkivän henkilön kaksoiskansalaisuuteen liittyvät mahdolliset turvallisuusriskit. Haastateltavan asepalvelus vieraan vallan hyväksi tai vieraan kansalaisuuden hyödyntäminen taloudellisia näkökohtia silmälläpitäen lasketaan kielteisiksi tekijöiksi; sen sijaan pelkkä kaksoiskansalaisuuden periytyminen vanhemmilta ei ole riittävä syy evätä henkilön turvallisuustodistusta. Olennaista on se, että haastattelut suoritetaan tapauskohtaisesti, ilman yksiselitteistä kategorisointia. Tämä on syytä ottaa huomioon myös omassa lainsäädännössämme, sikäli kun kaksoiskansalaisuuteen katsotaan aiheelliseksi puuttua. Tämän hallituksen aikana aloite aiheesta lienee vireillä, etupäässä puolustuslaitoksen virkatehtäviä silmälläpitäen.

Uutisissa esillä olleen varusmiespalveluksen osalta asia on kuitenkin täysin päivänselvä ja yksiselitteinen jo siitäkin syystä, että kyseessä on kansalaisvelvollisuus. Henkilö, joka on antanut sotilasvalan tai vakuutuksen Suomen tasavallalle ja on sitoutunut puolustamaan tätä maata, on asevelvollisuutensa aikana lähtökohtaisesti oikeutettu samaan yhtäläiseen kohteluun kuin kuka tahansa muukin, myös koulutusmahdollisuuksien puolesta. Syntyperä tai kaksoiskansalaisuus eivät voi eivätkä saa olla este, jos varusmies kykenee muuten tehtävänsä täyttämään ja osoittaa riittävää kyvykkyyttä. Kyse on luottamuksesta, joka on maanpuolustuksen perusta. Elleivät maanpuolustuskorkeakoulun käyneet upseerit ja puolustusministeri tajua tämän vertaa, niin siinä tapauksessa isänmaallamme on paljon suurempia ongelmia kuin kaksoiskansalaisuus.

Advertisements
This entry was posted in Yleinen and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s