Viimeinen risti

220px-summan_risti

 

Tämänpäiväisessä Satakunnan Kansassa oli lyhyt muistokirjoitus sotaveteraani, reservin kapteeni Pentti Knuutilalle. Ulvilassa syntynyt Knuutila kuoli 96-vuotiaana hieman ennen vuodenvaihdetta. Ehdin haastatella samaista miestä viime pääsiäisenä Summan taistelua koskevaan kirjahankkeeseeni, ja hän oli hyvin pirteä ja hyväkuntoinen ikäisekseen.

Knuutila oli talvisodan nuoria sotilaita ja lukeutui niihin asevelvollisiin, jotka lähetettiin Summan rintamalle läpimurtotaistelujen kiivaimmassa vaiheessa. Valtaosa porilaisista ja ulvilalaisista sotilaista taisteli Summassa satakuntalaisen Jalkaväkirykmentti 8:n ensimmäisessä pataljoonassa, kuuluisaksi tulleella Lähteen lohkolla. Knuutila suoritti talvisodan aikana asevelvollisuuttaan Jalkaväen koulutuskeskuksessa Riihimäellä ja päätyi täydennysmiehenä pääosin Varsinais-Suomesta kootun Jalkaväkirykmentti 14:n riveihin, joka taisteli murtuneen Summan rintaman ytimessä, sen jälkeen kun Lähteen lohko oli jo murtunut ja taistelua käytiin pääpuolustuslinjan tukiasemissa.

Tekemässäni haastattelussa Knuutila antoi hyvin eloisat kuvaukset siitä, miten hän 19-vuotiaana nuorukaisena oli tottunut taisteluihin, miten varttuneemmat sotilaat opastivat häntä, ja miten nopeasti hän oppi kumartumaan ja syöksymään oikeissa paikoissa ja oikeilla hetkillä, rintamalla jo reilut kaksi kuukautta olleiden miesten ohjauksessa ja neuvomana. Irtautumisvaiheen taistelujen aikana hän jäi vangiksi. Knuutilan kertomus kuinka hän joutui taistelussa eroon joukkueestaan sekä muisto yksinäisyyden ja kiukun tunteesta hylätyssä korsussa oli hyvin tarkka, ja vielä 77 vuotta tapahtuman jälkeenkin hän kuvasi hyvin tarkoin sen, millainen hyppy tuntemattomaan pakkotilanteessa tehty antautuminen viholliselle lopulta oli. Knuutilan onneksi talvisodan loppuvaiheessa vangiksi jääneitä suomalaisia ei enää yhtä usein alistettu kuulusteluille tai painostukselle kuin joulukuussa vangittuja suomalaisia, joita neuvostoliittolaiset pyrkivät painostamaan yhteistyöhön propagandan levittämisessä. Sodan viimeisen kuukauden Knuutila vietti tilapäiseksi vankileiriksi muutetulla neuvostoliittolaisella varuskunta-alueella, jossa hän ja muut suomalaiset olivat jatkuvan vartioinnin alaisina, mutta saivat muuten olla suhteellisen omissa oloissaan.

Knuutila palautettiin muiden sotavankien kanssa takaisin Suomeen huhtikuussa. Hän joutui muutamien muiden vankien tavoin Helsingissä valtiollisen poliisin kuulusteluun ja lausahti suoraluonteisena nuorukaisena erinäisiä totuuksia kuulusteluja suorittaneelle “viisastelevalle” etsivälle. Suojeluskuntalaisena häntä ei lopultakaan tentattu enempää kokemuksista rajan takana, ja hän palasi kotiinsa Poriin reippain mielin. Kun kyselin häneltä, mitkä hänen tuntemuksensa sodan, vapautumisen ja kotiutumisen jälkeen olivat, hänen vastauksensa oli “Menin kotiin ja sil siisti. Mahroink ol parikymppinen sillon. Ei sen ikäsen aattel mittää maailma ihmeellisyyksi. Siin iäs antaa men vaan!”

Sain kirjani lopulta valmiiksi vuodenvaihteessa ja lähetin käsikirjoituksen luettavaksi haastattelemilleni sotaveteraaneille. Knuutila ei valitettavasti valmista käsikirjoitusta ehtinyt saada, mutta hänenkin kokemuksensa siihen päätyivät. Hän oli Porin viimeinen sotaveteraani, joka on kantanut Summan ristiä.

Advertisements
This entry was posted in Historia, Satakunta, Sota and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s