“Wau!”-akatemia

 

Perjantai-iltapäivänä Tampereen yliopiston henkilöstö sai ihmeteltävää. Uutta yhdistyvää yliopistoa luotsaava rehtori Mari Walls, joka vastikään oli esiintynyt Kauppalehdessä “Äiti Aurinkoisena”, lähetti yliopistoväelle viestiä ja kiitteli yliopistolaisia ensimmäisestä sadasta päivästä. Kiitosviesti sellaisenaan oli rehtorilta miellyttävä ja ystävällinen ele, vallankin kun Tampere3-prosessin aikana kovin ottein valtaa käytellyt siirtymäkauden hallitus ei juuri millään tavalla yliopistoyhteisöä halunnut osallistaa tai edes huomioida.

Kiitosviesti sisälsi kuitenkin myös kohdan, joka oli enemmänkin omiaan aiheuttamaan kummastelua:

“Huippukuutta” tarkoittaa rehtorimme puheenparressa usein esiintyvää “huipukkuutta”, joten kyseessä ei ole siis top six kansainvälisillä ranking-listoilla. “Wau!-kokemusta” oli aluksi vaikeampi selittää, mutta muutamat tähän pelikirja-projektiin osallistetut mainitsivat, että näitä kokemuksia oli kirjattu muistiin oikein porukalla. Wau!-kokemuksia kartoittaneet akateemiset ihmiset oli jaettu ryhmiin, jotka oli nimetty “leopardeiksi”, “karhuiksi” ja “kotkiksi”. Tai itse asiassa kyseessä eivät olleet tavalliset ryhmät, vaan suorastaan kipinäryhmät.

The Soft Parade has now begun — the eagle on my left, leopard on my right, yeah.

Neljääntoista Wau!-kokemukseen johtanutta trippiä on luotsannut Rdigo-yritys, joka mainostaa paljonpuhuvilla kotisivuillaan olevansa “seniorikonsulttien strategia-boutique”. Yliopistollamme tosin kyllä toimii omastakin takaa varsin arvostettu peli- ja organisaatiotutkimuksen huippuyksikkö, mutta ilmeisesti tässä tapauksessa konsulteilla oli jotain sellaista osaamista Wau!-kokemusten suhteen, jota Kanslerinrinteellä ei omasta takaa sittenkään ole. Tätä en epäile ollenkaan. Kokemuksen historian huippuyksikkö ei ole vielä ehtinyt ottaa kantaa “Wau!-kokemuksiin”, mutta veikkaan, että yksikön tutkimasta kolmesta eri ilmiöstä — eletty kansakunta, eletty hyvinvointivaltio ja eletty usko — tässä on kyse kategoriasta “eletty usko”.

Sotahistorian tutkijana olen kai toivoton konservatiivi, sillä en ole koskaan ymmärtänyt aikamme tsemppimanageri- ja konsulttidemokratia-ilmiöitä. Sitäkin huolestuttavampaa on tämän hiipiminen yliopiston hallintoon. Rehellisyyden nimissä on todettava, että tämä ei ole varsinaisesti mitään uutta, sillä jo vuoden 2012 koulutusuudistuksen yhteydessä oli kuulemani mukaan sovellettu hieman samanlaista pienryhmä-askarointia “strategisine rasteineen”. Eläinten mukaan nimettyjä pienryhmiä ja “Wau!” -kokemuksia ei sentään tuolloin ollut, mikä varmaankin selittyy sillä, että järjestäjänä oli yliopisto itse omine resursseineen. Yksityisen konsultin erikoisosaamista lieneekin tässä siis lähinnä se, että ainakin he osaavat laittaa reality-televisiosarjan tavoin eläinryhmiin sijoitetut koulutettavat sanomaan painokkaasti “Wau!”. Akatemian ulkopuolisilla eksperteillä voi olla paljon osaamista, mutta rehellisesti sanoen tässä tapauksessa en ole vakuuttunut, että kyse olisi jostain korvaamattomasta, johon satsauksia olisi kannattanut tehdä.

Yksittäisenä tapauksena tämäkin episodi on hämmentänyt huomattavaa osaa henkilöstöstä. Kokonaisuus tuntuu sitäkin askarruttavammalta. Huhtikuussa saimme kuulla, miten tiedemaailman pitäisi katsoa peiliin ja tutkijoita pitäisi kuulemma ravistella miettimään, miten veroeuroja käytetään; elokuussa kuulimme muutosvastarinnasta, jota kai tämäkin kirjoitus edustanee; nyt marraskuussa rehtori päätti ottaa sen kannan, että yliopistojen perusrahoitus ei ole lisääntymässä; ja heti perään seuraa “Wow!”-experience, joten ainakin konsulttifirmalle onneksi rahaa on. Uuden yliopiston johto on hyvin lyhyessä ajassa painottanut retoriikkaansa suuntaan, joka kertoo jostain aivan muusta kuin sivistysyliopiston varsinaisista tehtävistä.