Muutoskampuksen marraskuu

    

 

Syksy on kääntymässä talveksi, ja pimeys ja pakkaspäivät ovat saapuneet myös Tampereelle. Pakkasyöt tuntuvat vaivaavan myös Tampere3-prosessia ja Tampereen yliopistoa. Ylimenovaihe, tuo pitkä keskiaika, jonka takana sarastaa säätiöyliopiston luvattu renessanssi, on päässyt loppuvaiheeseensa; ja myös tässä tapauksessa keskiajan syksy on tuonut mukanaan pienen jääkauden.

Lokakuun lopussa nimitetty uusi yliopiston hallitus, johon tunnetusti oli täysin mahdotonta nimittää yliopistoyhteisön omia jäseniä, ei täyttänyt tasa-arvolain kriteerejä. Tämän seurauksena tasa-arvovaltuutettu otti asian selvitettäväkseen ja vaati selontekoa yliopiston konsistorilta. Konsistori on tänään vastannut selvityspyyntöön toteamalla “konsistori pitää valitettavana, ettei sukupuolten tasa-arvo toteutunut ensimmäisen hallituksen valinnassa parhaalla mahdollisella tavalla”, sekä “valintaa tehdessään konsistori on huomioinut tasa-arvolain sovellusohjeet ja arvioinut, että hallituksen jäsenten toimikausien porrastuksen vuoksi vuoden kuluessa päästään tilanteeseen, jossa sukupuolten täysi tasa-arvo hallituksessa toteutuu.” 

Konsistorin jäsenistä monet tekivät parhaansa, ja heitä ei voi moittia; Tampereen yliopiston tutkijoita ja opettajia edustava Hanna Kuusela jätti hallitusvalinnasta eriävän mielipiteen. Hallitusvalinnoissa konsistorin jäsenten kädet olivat alusta asti sidottu, osin siksi, koska esitys hallitukseksi oli valmisteltu pienehkössä nimityskomiteassa, osin taas yllämainitun, yliopistoyhteisön edustajat ulossulkeneen periaatepäätöksen seurauksena. Nimityskomitean rooli perustui korkeakoulusäätiön yliopistolle istuttamaan lain kannalta kyseenalaiseen johtosääntöön, yliopistoyhteisön jäsenten ulossulkeminen puolestaan äänestykseen, jonka ratkaisi vaalien ohitse nimitetty väliaikainen puheenjohtaja. Sinänsä ei tarvitse ihmetellä, jos kyseenalainen prosessi tuottaa kyseenalaisia lopputuloksia. Kokonaan oma lukunsa ovat dekaanien nimitykset, joista kuusi paikkaa meni miehille, ja vain yksi naiselle; vaikka naispuolisia hakijoita oli selvästi vähemmän, epäsuhta hakijoiden ja valittujen välillä on silti ilmeinen.

Näennäisesti yliopistolla on kaikki kunnossa. Kauppalehti omisti vastikään palstatilaa rehtori Mari Wallsille, jonka tuoreessa haastattelussa on paljon kiintoisia osioita. Huomio kiinnittyy etenkin kohtalokkaaseen lausahdukseen ”fakta on se, että julkinen perusrahoitus yliopistoille ei tule lisääntymään.” Yliopistomaailmassa on totta kai ollut maailman sivu aihetta skeptisyyteen, ja pessimisti ei pety, mutta ehkä rehtorin pestiin valitun henkilön olisi syytä lyödä nyrkkiä pöytään ja vaatia valtiovaltaa lisäämään investointeja yliopistojen perusrahoitukseen. Aiemmin rehtori tuli todenneeksi, että “tiedemaailmaa pitäisi ravistella pohtimaan, miten veroeuroja käytetään.” Näin eduskuntavaalien alla yliopistoyhteisön ja ennen kaikkea siinä johtajan äänellä puhuvien olisi ehdottomasti syytä ravistella lainsäädäntövaltaa tavoittelevia tahoja sitoutumaan yliopistorahoituksen lisäämiseen ja myös pitämään lupauksensa. Missään nimessä ei kannata ainakaan hyväksyä vallitsevan tilanteen muuttumista pysyväksi. Yliopistojen rahoituksesta päättäminen on poliittinen ratkaisu; ja politiikassa mikään ei ole milloinkaan kiveen hakattu.

Yliopistomme rehtoriblogissa vararehtori Harri Melin puolestaan on vastikään haastellut siitä, miten Tampereen yliopiston DNA on vahvaa tekoa. Melinin tekstiä lukiessa huomio kiinnittyy mainintoihin siitä, miten “yliopisto on lähtökohtaisesti hidas organisaatio” ja “muutoksessa tarvitaan kärsivällisyyttä”. Mene tiedä, ovatko nämä sanankäänteet ehkä tarkoitettu henkilöstön tyynnyttelemiseksi; yhtä lailla ne kävisivät muistutukseksi uudelle rehtorille, joka on profiloitunut korostetusti muutosjohtajana, ja joka hiljattain Tampere3-neuvottelukunnan viimeiseksi jääneessä tapaamisessa tuli myös moittineeksi yliopistojen päätöksentekoa kankeudesta ja jäykkyydestä. Uusi rehtori kaipaa muutosta, mutta toteaa lähes samaan hengenvetoon, että taloudellisia resursseja ei ole, eikä tule. Tavallaan yhdistelmä kuulostaa hyvin paljon samalta viestiltä, jota istuva pääministerimme välitti toimikautensa aloittaessaan. Selvää on, että uuden Tampereen yliopiston johdon toimintakulttuuri on rakentumassa ristipaineiselle pohjalle.

Melinin huomio siitä, miten “uuden rakentamisen edellytyksenä on myös se, että tiedämme keitä olemme ja mistä tulemme” on tällä hetkellä ainakin yliopiston hallintoa koskevissa ratkaisuissa toteutumassa toispuoleisesti. Tampereen yliopiston oma “DNA”, josta rehtoriblogi mainitsi, on uuden yliopiston elonkehässä jalostumassa keinovalinnan seurauksena pois perimästä. Syystä tai toisesta hallinnon uudelleenjärjestelyissä jatkuvuus tuntuu suosivan enemmän Tampereen teknillistä yliopistoa kuin Tampereen yliopistoa. Vastikään nimitetyistä kymmenestä palvelujohtajasta viisi oli vanhan TTY:n väkeä, kolme ulkopuolisia ja vain kaksi vanhan TaY:n henkilöstöä. Eräitä näistä ratkaisuista, kuten kirjastonjohtajan nimitystä, on hankala ymmärtää. Tampereen yliopiston kirjastonjohtaja Minna Niemi-Grundström, jolla on filosofian lisensiaatin lisäksi kaksi muuta loppututkintoa, omasi vahvan kokemuksen molemmista yliopistoista, ja hän nähtävästi myös veti kirjastojen yhdistämisen loppuun Tampere3-prosessin yhteydessä. Tästä huolimatta häntä ei valittu kirjastonjohtajaksi.

Tarkoitus ei ole moittia TTY:n hallinnon edustajia, eikä vetää rajalinjoja yhdistymässä olevien yliopistojen välille. On selvää, että Hervannan päässä on runsaasti osaamista ja paljon annettavaa uudelle yliopistolle; eikä ulkopuolisiakaan kykyjä ole syytä väheksyä. Mutta kummallista on se, että yliopiston johdon mielestä keskuskampuksella vastaavaa osaamista ei näyttäisi olevan, ei edes niiden Tampereen yliopiston hallinnon ihmisten kohdalla, jotka ovat olleet avainroolissa Tampere3-prosessin eri käänteissä. Mistä tämä kertoo, on kokonaan oma kysymyksensä. TaY:n henkilöstön keskuudessa kuvio on herättänyt ymmärrettävää huolta hallinnon jatkuvuudesta uudessa yliopistossa, etenkin kun rehtorin mieltymys muutokseen an sich on tullut selväksi ja kyyti Tampere3-prosessissa on tähän asti ollut kuoppaista niin laillisuuden kuin tasa-arvon kannalta; ja nämä huolet eivät katoa vain sivuuttamalla ne. Samaten on täysin ymmärrettävää, että TTY:n suunnalla vallitsee omanlaisensa huolestuneisuus. Ei ole syytä unohtaa, että Hervannan suunnalla nykymuotoisen säätiöyliopiston kriisi on jo koettu täysimittaisena kaksien yt-neuvottelujen merkeissä, joten yhdistyessään suurempaan yliopistoon he ovat aiemmin kovia kokeneena pyrkineet turvaamaan oman asemansa. Edessä on vielä paljon asioita, jotka vaatisivat keskusteluyhteyttä yliopistojen henkilöstön välillä.

Keväisen kuohunnan jälkeen Tampereen yliopiston johdolla on ollut syksyn aikana suuri tarve viestittää ulospäin, miten yliopistolla asiat ovat hyvin. Kaikki ei kuitenkaan tunnu olevan hyvin; hallituksen nimitysprosessista uupui sekä läpinäkyvyys että tasa-arvo, hallinnon nimityksissä vallitsee merkillinen epäsuhta, ja uuden rehtorin ulostulot jättävät yhä toivomisen varaa. Kun tähän yhdistää oppiaineisiin kantautuneen tiedon siitä, että tiedekuntien rahoitus on lähitulevaisuudessa pienenemässä — mutta näistä tiukoista raameista huolimatta muutos on kuitenkin yhä edelleen itsetarkoituksellisen välttämätön asia — ynnä muut epävarmuuutta synnyttävät asiat, astuminen uuteen säätiöyliopistoon on yhä edelleen vaikea asia.