Viime vuoden aikana sain erään pitkäaikaisen kirjallisen työni valmiiksi. Vuodesta 2008 alkaen puuskittain ja askel kerrallaan kirjoittamani tutkimus Suomen kaartin vuoden 1831 sotaretkestä Puolaan saavutti viimein lopullisen hahmonsa. Sotahistoriallisen tutkimuksen teemoja ovat suomalaisen ylimystön sotaisa uskollisuus Venäjän keisarille, sotakokemus 1800-luvun vallankumoussodissa sekä kontrasti Venäjälle kuuliaisena pysyneen Suomen ja vallankumouksellisen Puolan välillä.
Ylläoleva maalaus on tietääkseni ainoa sotaretkeä kuvaava suomalainen taideteos. Kuvaus on lähtöisin kansallisromanttisista taideteoksistaan tunnetun Robert Wilhelm Ekmanin siveltimestä, ja esittää henkikaartin suomenmaalaisen rykmentin haavoittunutta luutnantti Adolf Aminoffia, Tykocinin taistelussa toukokuussa 1831. Maalauksessa näkyy kaksi suomalaista soturi-ihannetta; upseeri, joka johtaa miehiään joukon edessä, sekä sotilaat, jotka rientävät pelastamaan haavoittunutta kumppaniaan oman turvallisuutensa uhalla.
Tutkimustyöni aikana olen julkaissut Puolassa vuonna 1831 taistelleista suomalaisista kaartinupseereista ja sotilaista useammankin artikkelin, sekä tieteellisissä julkaisuissa että tavallisissa aikakauslehdissä. Eräänlaisena avauksena tutkimukselleni voinee pitää vapaamieliselle katolilaiselle Tygodnik Powszechny -viikkolehdelle keväällä 2008 kirjoittamaani artikkelia. Erityisen tyytyväinen olen siitä, että Slavonic and East European Review -lehdelle kirjoittamani tutkimusartikkeli päätyi Oxfordin yliopiston lehtori Philip Ross Bullockin lähdeaineistoksi teoksessa Jean Sibelius and his World.
Suomen suuriruhtinaskunnan osanotto vuosien 1830-1831 väliseen sotaan keisarillisen Venäjän ja kansannousuun ryhtyneen Puolan kongressikuningaskunnan välillä oli monin tavoin historiallisesti merkittävä tapahtuma. Kyseessä oli suomalaisen kaartinpataljoonan tulikaste, ja sotaretkeä voi tavallaan pitää Suomen kansallisten asevoimien ensimmäisenä sotana. Vielä ratkaisevampaa oli se, että ensi kerran valtiollisen historiansa aikana Suomi osallistui rajojensa ulkopuolella käytyyn sotaan. Sodan kokemuksessa ilmeni nuoren suuriruhtinaskunnan hallitsevan eliitin isänmaallisuus, uskollisuus keisaria kohtaan ja orastava kansallinen identiteetti. Venäjän kannalta kyse oli itäisen Euroopan rauhaa ja suurvallan turvallisuutta horjuttaneen vallankumouksen kukistamisesta. Näiltä osin sota heijasti suurvallan poliittisia intressejä, jotka ovat säilyneet lähes muuttumattomina. Samat asenteet ovat määrittäneet Venäjän toimia vielä tänä päivänä, Ukrainan kriisin aikana, vaikka 2000-luvun oloissa sotilaalliset toimet ovat toki olleet verrattomasti rajoitetumpia.
Tutkimuksessa olen ottanut lähtökohdaksi sodan kokemushistorian. Olen käynyt läpi Venäjän keisarillisen kaartin suomalaisten upseerien ja sotilaiden vaiheita sekä sotilasasiakirjojen, kirjeaineiston että lähdekirjallisuuden välityksellä. Tutkimuksen keskiössä on sodan olemus suuriruhtinaskunnan eliitille Venäjän vallan aikana asetettuna ensimmäisenä tulikokeena ja uskollisuuden koetuksena. Suomen kannalta sota oli ennen kaikkea eliitin sota. Maan hallitseva säätyläistö ja heidän muodostamansa sukulaisverkosto koki sodan erityisen voimakkaasti keisarillisessa kaartissa upseereina palvelleiden poikiensa kautta. Sota-ajan kirjeenvaihdon myötä sotaretkestä tuli suomalaisille säätyläisperheille yhteisöllinen ja yhdistävä kokemus. Ajan henkeen kuului, että eliitti myös niitti hyödyn koko sodasta. Menestyksekäs asepalvelus saattoi sodassa kunnostautuneet suomalaiset upseerit osallisiksi keisarillisesta mielisuosiosta, mikä takasi heille Krimin sotaa edeltäneinä vuosina johtavan aseman kotimaansa hallinnossa.
Ylikansallisella tasolla sota asetti vastatusten Suomessa vallinneen kuuliaisuuden keisarilliselle esivallalle sekä Puolassa itsenäisyystaisteluksi kärjistyneet vapausaatteet. Molemmat katsantokannat olivat aikakauden kansallismielisten virtausten ilmentymiä. Puolan-sotaretken aikana suomalaisen eliitin uskollisuus Venäjän keisarille edusti oman aikansa isänmaallisuutta. Suomalaisten upseerien vakaumus pohjasi selvään tietoisuuteen kotimaan kansallisista eduista, jotka olivat poliittisesti tulenarassa tilanteessa riippuvaisia valtioyhteydestä Venäjään. Komentavassa asemassa olleet suomalaiset kaartinupseerit ymmärsivät myös sotaretkeen liittyneen paradoksin. Oman synnyinmaansa kansallisten etujen nimissä he osallistuivat vapautensa puolesta taistelleen toisen kansakunnan kukistamiseen, mikä herätti hämmennystä puolalaisissa tarkkailijoissa. Suomalaisten upseerien uskollisuudesta Venäjää kohtaan on mainittu muun muassa ruhtinas Stanisław Jabłonowskin muistelmissa. Kirjoitin tästä kiehtovasta ristiriidasta jo aiemmin Herder-instituutin Zeitschrift für Ostmitteleuropa-Forschung -julkaisulle laatimassani artikkelissa.
Autonomian ensi vuosikymmenten “keisarillisessa hiljaisuudessa” oli Suomen kaartin osanotolla Puolan kansannousun kukistamiseen tärkeä symbolinen merkitys Venäjän luottamuksen ja Suomen suuriruhtinaskunnan itsehallinnon turvaajana. Vuosisadan kääntyessä lopulleen sotaretki jäi kuitenkin asteittain paitsioon kansakunnan historiallisessa muistissa. Vanhan eliitin asemaa vahvistanutta sotaa ei enää muistettu sen paremmin tavallisen kansan eikä uuden vapaamielisen älymystön keskuudessa. Puolan-sotaretki menetti aikaisempaa merkitystään myös Krimin sodan seurauksena. Siinä, missä Puolan taistelut olivat heijastaneet etupäässä vain eliitin keisariuskollisuutta, oli Suomen alueella käydyillä itämaisen sodan taisteluilla laajempi kansallinen merkitys, ja uudessa sodassa nousi esiin myös talonpoikaistoa edustaneita sankarihahmoja.
Vuosisadan kääntyessä lopulleen keisarillisen Venäjän kanssa vastatusten ajautunut suomalainen kansallismielisyys ei myöskään enää jättänyt sijaa keisarinistuimen puolesta käydyn sodan muistamiselle. Pääsyynä oli nimenomaan Puolan-sotaretken luonne toista itsenäisyytensä puolesta kamppaillutta kansakuntaa vastaan. Puolan-sotaretkeä käsitellyt vähäinen kaunokirjallisuus kuvasti enemmänkin eräänlaista trauman politiikkaa ja irtiottoa menneeseen. Aiemmin olen tässä blogissa kirjoittanut siitä, miten Johan Jacob Ahrenberg käsitteli Puolan-sotaretkeä pienoisromaanissaan Anor och ungdom.
Puolustan tutkimustani väitöskirjana Tampereen yliopistolla viikon päästä. Olen julkaissut teoksen omakustanteena pitääkseni tekijänoikeudet omissa käsissäni sekä myös jättääkseni avoimeksi mahdollisuuden julkaista sen myöhemmin uudelleen kansainvälisessä sarjassa. Kiinnostuneet tahot voivat tilata oman kappaleensa teoksesta suoraan minulta, ottamalla yhteyttä vaikkapa tämän blogin esittelyssä mainittuun yksityiseen sähköpostiosoitteeseeni, j.o.jalonen@gmail.com. Hintaa veloitan DIY-hengessä vain kaksikymmentäviisi euroa, tutkijakollegoille ja etenkin tieteellisiin julkaisuihin tarkoitettuja arvosteluja varten voin pistää opuksen ilmaiseksikin.
Kirja on kirjoitettu englanniksi, ja sen otsikoksi valikoitui On Behalf of the Emperor, On Behalf of the Fatherland. Finnish Officers and Soldiers of the Russian Imperial Life-Guard on the Battlefields of Poland, 1831. Suomenkielinen käännös “Keisarin ja isänmaan puolesta; Venäjän keisarillisen kaartin suomalaiset upseerit ja sotilaat Puolan taistelukentillä vuonna 1831” ilmestyy toivottavasti parin vuoden sisällä.
Historiantutkijan näkötorni 