“Atlas Shrugged”, II:10, Dollarinmerkki

      

Atlas Shrugged -romaanin toisen osan viimeinen luku on nimeltään The Sign of the Dollar. “Dollarin merkki” ei suomen kielessä ole yhdyssana, mutta olen suomentanut tässä otsikon tarkoituksella vastoin oikeaa kirjoitusasua. “Ristinmerkki” kirjoitetaan suomessa niin ikään yhteen, ja dollarin symbolilla on Ayn Randin romaanin maailmassa samanlainen merkitys kuin kristinuskon tunnuksilla uskovaisille. Sattumaa ei ole, että Randin hautajaisissa hänen arkkunsa lepäsi kolmen kyynärän korkuisen dollarin symbolin katveessa.

Eräs romaanikertomuksen arvoituksista ovat olleet kullanvärisellä dollarin tunnuksella koristetut, tuntemattomasta tupakkaseoksesta tehdyt savukkeet. Savukkeisiin tutustuimme ensi kerran Dagny Taggartin poimiessa mukaansa yhden pakkauksen Wyomingin valtatien lounasravintolasta. Sittemmin hän huomasi myös loppuun poltetun dollarisavukkeen kaivosmagnaatti Ken Danaggerin tuhkakupista ennen kuin Danagger katosi salaperäisesti (ks. I osan 10. luku sekä II osan 3. luku). Tässä jaksossa savukkeiden salaisuus selviää.

Romaanin edellinen luku päättyi, kun Dagny lähti junalla kohti Utahia saadakseen vielä viime tingassa kiinni Wisconsinista löytynyttä ihmemoottoria korjanneen fyysikko Quentin Danielsin, ennen kuin yrityspomojen ja innovaattorien katoamisten takana oleva “tuhoaja” ehtisi siepata tämänkin. Comet-pikajunan kulkiessa halki Yhdysvaltain Dagnyn vaunusta löytyy salamatkustajaksi ujuttautunut rähjäinen maankiertäjä. Jäniksen nimi on Jeff Allen, ja tämä vaikuttaa nuhruisesta olemuksestaan huolimatta kelpo työmieheltä. Dagny päättää tarjota tälle illallisen vaunuosastossaan ja kysellä tältä hiukan maailman menosta.

Käy ilmi, että Allen on ollut töissä 20th Century Motor -yhtiössä, siis samaisessa firmassa jonka vanhasta tehtaasta Dagny löysi ihmemoottorin jäännökset. Aiemmin olemmekin jo kuulleet, että moottoritehdas teki konkurssin, kun uusi edistysmielinen johto päätti soveltaa yrityksen toimintaan periaatetta “jokaiselta kykynsä mukaan, jokaiselle tarpeensa mukaan” (ks. I osan 9. ja 10. luku).

Allen kertoo junamatkan aikana Dagnylle entistä yksityiskohtaisemmin, millainen kauhujen paikka tehdasyhteisö oli ollut. Aluksi työntekijät olivat olleet hyvinkin innostuneita uusista moraalisista johtamisperiaatteista. Enemmistöpäätöksillä toiminut työväendemokratia ja Louis Blancin iskulauseesta lainatut periaatteet johtivat kuitenkin lopulta tilanteeseen, jossa kaikki vähänkin kykyä osoittaneet joutuivat tekemään entistä enemmän työtä laiskempien työläisten tarpeiden tyydyttämiseksi, tietysti vielä ilman eri korvausta. Koska kyse oli käytännössä pakkotyöstä, eikä työntekoon ollut mitään varsinaisia oman edun kannalta merkityksellisiä kannustimia, syntyi tilanne missä jokainen työläinen pyrki pääsemään helpommalla. Kyvykkyys merkitsi vain lisää työtä, samalla kun pelkkä tarve tuotti palkkioita, joten jokainen työmies yritti olla tovereitaan laiskempi ja saamattomampi.

Edistyksellinen tehdasyhteisö ajautui periaatteittensa seurauksena moraaliseen syöksykierteeseen. Kateus, viha, rappio ja viimein myös väkivalta pääsivät valloilleen. Työväen keskinäinen perheyhteisö taantui lopulta rujoksi mafiamaiseksi klaaniksi, jossa järjestelmän hyväksikäyttö sai irvokkaat mittasuhteet. Erityisenä esimerkkinä Jeff Allen mainitsee tehdasyhteisön myöntämät lapsilisät, joiden seurauksena laiskemmat proletaarit alkoivat laittaa holtittomasti aviottomia lapsia. Liekö sitten pelkästään sattumaa, että myös Suomessa kokoomusnuorten ex-puheenjohtaja Saul Schubak tuli esittäneeksi kuuluisat kommenttinsa heikomman aineksen lisääntymisen rohkaisemisesta tarkalleen samoihin aikoihin kun Ayn Randin yhteiskuntafilosofia sai maassamme julkisuutta. Ajatus tietenkään ei ole Randin oma, ja sama näkemyshän on peräisin jo Thomas Malthusilta.

Seuraukset olivat kohtalokkaat. Kyvykkäät työläiset ottivat lopputilin jo varhaisessa vaiheessa, vaikka muutamat jäivätkin työhön uskollisuudesta yritystä kohtaan. Lopulta jäljelle jäivät enää vain hampparit, laiskurit ja juopot, ja tehdas meni nurin. Ensimmäisenä oli hanskansa iskenyt tiskiin muuan älykäs nuori insinööri, joka oli ainoana protestoinut uutta järjestystä vastaan ensimmäisessä suuressa tehdaskokouksessa. Roskajoukon elkein velloneen kuudentuhannen työläisen ihmismassan metelöidessä tehtaan johtaja oli heiluttanut puhemiehen nuijaa ja julistanut, että työläiset ja toimihenkilöt ovat yksi yhteisö, jossa kaikki kuuluvat toisilleen ja josta kukaan ei saa poistua. Nuori insinööri oli ainoana omannut selkärankaa sanoa, ettei hän hyväksynyt tätä määräystä. Hän lähti ja lupasi mennessään pysäyttää koko maailman moottorin. Insinöörin nimi oli John Galt.

Jeff Allen kertoo, että amerikkalaisten nykyisin slanginomaisesti viljelemä lausahdus “Kuka on John Galt?” oli alun alkaen hänen ja hänen työtovereidensa aloittama. Hän myös kertoo viime aikojen taloustilannetta seuratessaan miettineensä, mitä insinööri Galtille tapahtui ja pohtineensa tämän viimeisen uhkauksen enteellisyyttä. Dagnyn sydän on jyskyttänyt tarinan kulkiessa, mutta kertomukseen tulee katko, kun juna seisahtaa paikalleen. Sellaista on sattunut viime aikoina entistä useammin. Mantereen halki matkanneet junat ovat salaperäisesti pysähdelleet keskelle preeriaa, samalla kun veturikuskit ja muu työväki ovat vastoin yhtenäistämislautakunnan määräyksiä karanneet ties minne. Dagnylle käy kuitenkin onnenpotku, sillä matkustajien joukossa on vanha tuttu Owen Kellogg. Hänhän oli Taggart-yhtymän parhaita toimihenkilöitä, joka otti lopputilin kirjan alussa (ks. I osan 1. luku).

Junamatkustajien nuristessa ja kiukutellessa Dagny ja Kellogg lähtevät soittamaan hätäpuhelua. Sitä ennen sankarittaremme palkkaa Jeff Allenin töihin firmaansa ja pistää tämän vastuuseen junasta siihen asti, kunnes resiina tai uusi veturi saadaan paikalle. Patikoidessaan radanvartta pitkin kaksikko juttelee maailman menosta ja Yhdysvaltain moraalin rappiosta, kunnes Dagny huomaa että Kellogg polttelee dollarin tunnuksilla koristettuja savukkeita. Kellogg on siis yksi niistä! Hän on “tuhoajan” asiamies! Kellogg haastelee Dagnylle enemmänkin dollarin symboliikasta. Hän kertoo, miten vanha tuttu $-merkki on alkuaan monogrammi sanojen United States ensimmäisistä kirjaimista, ja miten Amerikasta on nyttemmin tullut maa, jossa edistysmielinen älymystö halveksii perinteistä kansallista symbolia ahneuden ja matalamielisyyden tunnuksena, siinä samalla häpäisten yritteliäisyyttä ja ahkeruutta.

Kohtalaisen talsimisen jälkeen toimiva hätäpuhelinkin löydetään. Langan päässä tosin on joku uuden järjestyksen kollektivistien nimittämä saamaton hutilus, mutta uhkauksiin turvautumalla apua saadaan sentään toimitettua paikalle. Dagnyllä on kuitenkin jo kiire. Pitkä taivallus on tuonut heidät lentokentän läheisyyteen, joten Dagny päättää kipaista katsomaan, olisiko kentällä konetta vuokrattavana. Kellogg lupaa järjestää sillä välin asiat valmiiksi. Lentokentällä on kuin onkin kone, virtaviivainen ja tyylikäs Sanders-yksitaso. Monitaitoinen sankarittaremme totta kai on myös armoitettu pilotti.

Dagnyn yölento halki Kalliovuorten on kuvailtu äärimmäisen runollisesti ja pastoraalisesti, ja siihen on uhrattu muutamakin sivu, mutta lyhyestä virsi kaunis. Dagny selviää Utahiin, mutta saa kentällä selville, että teknologia-instituutin Quentin Daniels on vastikään noussut toiseen, tuntemattomaan koneeseen, jonka valot näkyvät vielä taivaalla. Sen on oltava hän! “Tuhoaja” on ehtinyt ensiksi ja kaapannut Danielsin! Dagny harppaa Amelia Earhartin elkein taas puikkoihin ja alkaa hurja takaa-ajo Kalliovuorten yötaivaalla.

Kerosiini palaa, ja sankarittaremme kokee lopulta Saint-Exupéryn kohtalon. Dagny pysyttelee kohteensa kannoilla, aivan lähituntumassa, kunnes lentokone katoaa yllättäen ja salaperäisesti. Dagny havaitsee kanjonissa laakson, johon kone on kukaties voinut laskeutua, muttei kykene erottamaan siellä mitään. Hän suunnistaa alemmas, alemmas ja alemmas… kunnes salaperäinen valonvälähdys on sokaista hänet! Aivan, kuin ilma räjähtäisi! Yksitaso on pirullisessa kierteessä, ja maa syöksyy häntä kohti! Mutta hädän hetkelläkin Dagny on varma selviytymisestään. Kirottu olkoon Punainen Paroni! Kuka on John Galt?

Romaanin toinen osa päättyy tähän jännittävään kohtaukseen. Ennakolta kerrottakoon, että kolmannessa osassa Randin ja hänen opetuslastensa maailmankatsomusta avataan pitkään ja hartaasti.