Mauno Koiviston muistolle

     

Kiireisen viikon jälkeen nukahdin eilen illalla aikaisin, joten sain kuulla presidentti Mauno Koiviston kuolemasta vasta tänään aamulla. Blogiani seuranneet muistanevat, että nelisen vuotta sitten välitin 90-vuotispäiviään juhlineelle Koivistolle onnentoivotukset ja kirjoitin lyhyen katsauksen hänen elämäntyöstään. Kuriositeettina mainittakoon, että vastikään kirjoittamani Summa-teoksen yhteydessä haastattelin myös erästä presidentti Koiviston rintamamiesyhteisöön kuulunutta veteraania, Summassa taistelulähettinä palvellutta Tarmo Ahtia. Nuoren Mauno Koiviston vaiheet Törnin jääkärinä ovat suurelle yleisölle tuttu asia; itse pidin kiinnostavana, että välirauhan aikana Koiviston alokasaikaisina kouluttajina olivat Summassa taistelleen varsinaissuomalaisen JR 14:n soturit, joista eräät olivat olleet koviakin höykyttäjiä.

Muutaman vuoden takaista onnittelukirjoitustani presidentille ei tarvitse erikseen toistaa liian yksityiskohtaisesti. Arvostukseni presidentti Koiviston poliittista toimintaa ja ylipäätään hänen elämäntyötään kohtaan lienee tullut selväksi. Ennen muuta Koivisto oli ensimmäinen kansan presidentti. Rintamamies, työmies, ammattiyhdistysmies, itseoppinut aina tohtorin tutkintoon asti, omalla työllään ja vertaistensa luottamuksella asemaansa kohonnut, ja ensimmäinen presidentti, jonka kannatusta punnittiin suorassa kansanvaalissa, ja joka pyrki toisen tasavallan jälkeen uudelleen vahvistamaan kansanvaltaa ja parlamentarismia. Koivisto oli presidenttinä mies, jonka persoona on jälkikäteen helppo mieltää heijastumaksi siitä ihannekuvasta, jonka sodanjälkeinen Suomi oli muovannut itsestään. Hän oli mies, jonka arvomaailmassa näkyi niin sotakokemus kuin jälleenrakennuskausi; yksi niistä monista, joka oli työllään luomassa ja osoittamassa sitä tulevaisuutta, jossa elämme.

Kuten aiemmin sanoin, Mauno Henrik Koivisto oli todennäköisesti eräs viimeisistä suurista presidenteistämme. Ennen muuta hänen uransa kuvasti sitä suuruutta, jonka suomalaiset aikoinaan saavuttivat kansakuntana, ja joka tällä hetkellä on kadotettu, mutta yhä vielä palautettavissa. Apostolin kirjettä vapaasti lainaten, protestantiksi tunnustautunut mutta lakia enemmän kuin evankeliumia ohjenuoranaan pitänyt presidentti Koivisto kilvoitteli hyvän kilvoituksen, saavutti päämääränsä ja säilytti vakaumuksensa. Eduard Bernsteinin oppien mukaan hän teki tämän hitaasti ja varmasti, mutta toisin kuin oppi-isänsä, Koivisto piti päämäärää yhtä tärkeänä kuin liikettä.

Advertisements
This entry was posted in Historia, Politiikka, Sota and tagged . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s