Palatsivallankaappaus

  

Reilu viikko sitten Tampereen yliopiston siirtymäkauden hallitus teki erikoisen siirron. Vihkiydyttyään aiemmin järkähtämättömästi helmikuussa esittelemäänsä johtosääntöön ja vaadittuaan sen tarkkaa noudattamista “strategisen johtamisen” nimissä hallitus totesi, että johtosääntöä voi sittenkin muuttaa, vieläpä samaan aikaan kun konsistori on ottanut hoitaakseen yliopiston hallituksen monipolvisen nimeämisprosessin. Käytännössä yliopiston hallinto on ollut tästä asti de facto poikkeustilassa, ja yliopiston uuden hallituksen nimeäminen tapahtuu yhtä kyseenalaisissa oloissa kuin kaikki muutkin Tampere3-prosessin tähänastiset kuviot. Konsistorin jäsen Hanna Kuusela kuvaili blogissaan perusteellisesti johtosääntöön ad hoc ja täysin yksipuolisesti tehtyjä muutoksia; tässä riittää, kun toteaa, että uusien muutosten puitteissa on annettu konsistorin tilapäiselle puheenjohtajalle valtuudet osallistua yliopiston hallituksen nimitysprosessin valmisteluun, ja nimityskomitean jäsenille on määrätty tieteenalakohtaiset kiintiöt.

Molemmat häthätää tehdyt muutokset johtosääntöön —  josta on, tätä ei voi liiaksi korostaa, jo nyt tehty valitus eduskunnan oikeusasiamiehelle mahdollisesti perustuslain vastaisena — ovat oireellisia. Osin ne voi nähdä osoituksena arvovaltasodasta ja siirtymäkauden hallituksen yrityksenä vyöryttää takaisin helmikuisen ulosmarssin seurauksena saatuja myönnytyksiä. Yliopistolle alun alkaen ehdotettu johtosääntö asetti alakohtaiset kiintiöt peräti konsistorin jäsenille, mutta tästä jouduttiin luopumaan yliopistolaisten protestin seurauksena; nyt sama käytäntö on haluttu naulata kiinni hallituksen nimityskomiteaan. Samaten johtosäännön luonnos asetti nimityskomitean puheenjohtajuuden korkeakoulusäätiön perustajille. Ulosmarssin jälkeen puheenjohtajuus oli pakko luovuttaa konsistorille, ja komitean asettamista on tuolloin asetetun johtosäännön puitteissa vetänyt konsistorin varapuheenjohtaja, professori Mari Hatavara, joka on vaaleilla valittu jäsen. Uusi sääntömuutos on tuonut kuvioon nyt mukaan siirtymäkauden hallituksen nimittämän konsistorin tilapäisen puheenjohtajan, dekaani Antti Lönnqvistin, joka ei ole vaaleilla valittu jäsen, ja jonka asema on lain kannalta ristiriitainen ja parhaillaan menossa hallinto-oikeuden käsiteltäväksi.

Lönnqvistille annetut valtuudet ovat kohta, jonka perusteella voinee arvioida tehtyjen muutosten perimmäisen tarkoituksen. Johtosäännön mukaan konsistorin puheenjohtajana toimii yleensä yliopiston akateemisena rehtorina palveleva provosti, joka ei kuitenkaan osallistu hallituksen nimittämiseen tai edes sen valmisteluun millään tavalla. Tähän nimenomaiseen johtosäännön kohtaan ei nytkään kajottu. Muutoksilla lavennettiin vain ja ainoastaan siirtymäkaudeksi nimetyn konsistorin tilapäisen puheenjohtajan valtuuksia osallistua hallituksen nimeämisvalmisteluihin. Muutos on siis selvästi Lönnqvistiä varten räätälöity, ja hänelle on annettu valtuuksia, joita edes aikanaan nimettävällä provostilla ei ole. Olennaista on, että yliopistoyhteisön mandaatilla valitun konsistorin valta on kaventunut, kun taas siirtymäkauden hallituksen nimittämä puheenjohtaja on saanut tavallaan eräänlaiset poikkeustilavaltuudet.

Se, että tämä tapahtuu kesken hallituksen nimittämisprosessin kertoo tietysti siitä, että siirtymäkauden hallitus ja sitä kautta Tampereen korkeakoulusäätiön hallitus haluavat vallan päättää myös yliopiston uudesta hallituksesta, ja vaaleilla valittu, valtuuksistaan ikävällä tavalla kiinni pitävä konsistori on tässä vain tiellä. Kyse on palatsivallankaappauksesta, jossa yliopistoyhteisön valitsemalle edustajistolle kuuluva valta siirretään kynänpiirroilla pienelle klikille, joka voi päättää omista seuraajistaan tai tarvittaessa vaatia jatkokautta. Tiettyä pirullista irvokkuutta on siinä, että tämä yliopistoautonomian alasajo tapahtuu samaisen autonomian suojissa. Korkeakoulufuusion junioripartnerina olevan Tampereen Ammattikorkeakoulun kohdalla asia sujui yksinkertaisemmin; korkeakoulusäätiön hallitus ehdotti suoraan kolmea omaa jäsentään TAMKin hallitukseen, ja kaikki nämä voideltiin yhtiökokouksen toimesta suoraan kaipaamiinsa pesteihin. Kuten asiaan kuuluu, korkeakoulusäätiön perustajiin kuuluvien Teknologiateollisuuden ja Tampereen kaupungin taholta on totta kai tahdikkaasti lähestytty opetus- ja kulttuuriministeriötä, jonka nähtävästi toivotaan ohjeistavan konsistoria taipumaan suositeltuihin päätöksiin hallituksen nimityskomitean osalta.

Tampereen uuden yliopiston hallituksen osalta kiehtova kysymys on se, onko yliopistoyhteisön edustajilla ylipäätään mitään asiaa hallitukseen, vai koostuuko tuleva hallitus täysin ulkopuolisista toimijoista. Hallituksen varsinainen nimittäminen kuuluu yhä edelleen konsistorille, jonka valtaa on yritetty murentaa ylläkuvatulla tavalla. Tiedossa on, että korkeakoulusäätiön hallituksen toiveena on saada uudelle yliopistolle “strateginen ja riippumaton hallitus”, ja yliopiston lakimiehet ovat vastikään tuottaneet lausunnon, jossa “riippumattomuus” määritellään varsin eksklusiivisesti.

Toinen lakimieslausunto on yliopiston ulkopuoliselta lakimieheltä, joten saman järkeilyn puitteissa sitä voi pitää riippumattomana ja intressiyhteyksistä vapaana lausuntona. Tässä kohtaa johtopäätökset ovat kuitenkin jännittävällä tavalla täysin päinvastaiset.

Ainoa, mitä palatsivallankaappauksen sinetöimiseen ja Tampereen yliopistoautonomian riisumiseen tarvitaan on hallituksen nimitysprosessin vieminen väkisin loppuun kuvatun “riippumattomuuden” puitteissa. Mitä todennäköisimmin tämä on Tampereen yliopiston oikeustaistelun seuraava polttopiste. Tällä hetkellä on olemassa kaksi keskenään vastakkaista lainopillista tulkintaa, joista toinen on sopusoinnussa perustuslain ja yliopistolain tarkoittaman yliopistoautonomian kanssa, ja toinen puolestaan harjoitetun “strategisen johtajuuden” kanssa. Toinen lausunto suosittelee toimimista klassisen laillisuusperiaatteen puitteissa, toinen pyrkii soveltamaan ja muovaamaan lain tulkintaa läpinäkyvän tarkoitushakuisesti.

Mikäli prosessi on jotain opettanut, niin yhden asian: milloin ikinä eduskuntavaalit ovatkaan, niin tulevan hallituksen on avattava yliopistolaki uudestaan ja kirjoitettava säätiöyliopistoja koskevat pykälät uudelleen raudanlujiksi, tavalla joka tukee, vahvistaa ja suojelee yliopistoautonomiaa kaikenlaisilta murentamis- ja kaappausyrityksiltä. Sote- ja aluehallintoasiat ovat viime aikoina olleet korostetusti keskiössä. Mutta vähintäänkin yhtä tärkeää on se, että maa saisi viimeinkin todellisen sivistyshallituksen.