Lämpimän kevään myötä myös kolean talven aikana puhuttanut Tampere3-prosessi puhkesi huhtikuiseen kukkaan. Valitettavasti tälläkin kertaa kyseessä oli fleur du mal, ja kukkaan puhkesi samalla myös jo keskitalvella versonut yliopiston sisäinen oikeustaistelu. Prosessi sai alkunsa uuden johtosäännön esittelystä helmikuussa ja sitä seuranneessa ulosmarssissa ja jatkui luontevasti konsistorivaaleihin, jotka käytiin mahdollisesti laittomissa oloissa ja vaalisääntöä kiertäen. Konsistorivaalien jälkeen vuorossa on konsistorin järjestäytyminen, ja eräs uuden johtosäännön keskeisistä ongelmakohdista liittyy konsistorin puheenjohtajuuteen. Yliopiston itsehallinnon puolesta kampanjoineet ja konsistoriin valitut Tampereen yliopiston tutkijat ja opettajat pitivät selvänä, että konsistorin tulisi valita puheenjohtajansa itse keskuudestaan. Yliopistosäätiön kanta, joka istutettiin myös kiistanalaiseen johtosääntöön, oli se, että hallitus nimittäisi konsistorin puheenjohtajana toimivan provostin, ja samaten myös konsistorin tilapäinen puheenjohtaja nimitettäisiin siirtymäkauden hallituksen toimesta. Näissä merkeissä tehtävän sai Johtamiskorkeakoulun dekaani Antti Lönnqvist.
Lönnqvist on tavallaan myönteinen vaihtoehto, mutta hänen valintaansa liittyy myös kiinnostava kysymys. Omien tietojeni mukaan — ja tässä kohtaa on syytä tähdentää, että kyse on kuulopuheista — Lönnqvist olisi ollut kiinnostunut asettumaan itsekin ehdolle konsistorivaaleissa. Tampereen yliopistolla oli kuitenkin ehdokasasettelun aikana vielä kuviteltu, että yliopiston uusi vaalisääntö olisi tehty noudatettavaksikin, ja dekaanina hän ei voinut asettua ehdolle. Tilanne kääntyi kuitenkin lopulta täydeksi ilveilyksi Tampereen Teknillisen Yliopiston neljän dekaanin ja vararehtorin ilmoittauduttua joka tapauksessa ehdokkaiksi; kaksi heistä tuli myös valituiksi. Skisman seurauksena hallintojohtaja ei voinut muuta kuin nostaa kätensä pystyyn, ja TTY:n puolelta ehdolle asettuneet johtoportaan edustajat oli pakko hyväksyä vaalisääntöä luovasti tulkiten, vaikka TaY:n piirissä oli alun alkaen lähdetty siitä, että omat dekaanit eivät voisi asettua ehdokkaiksi. Vaalisääntöepisodi mielessä pitäen kaukana ei ole ajatus, että konsistorin puheenjohtajuus on nyttemmin annettu Lönnqvistille ikään kuin hyvityksenä mainitusta farssista. Mutta kuten sanottu, Lönnqvist on henkilönä sinänsä kelpo valinta.
Ongelma on kuitenkin edelleen periaatteellinen ja liittyy konsistorin oikeuteen valita oma puheenjohtajansa. Näissä merkeissä esiin marssi tornistaan jälleen kerran johtosäännön esitaistelija, siirtymäkauden hallituksen pomo Marja Makarow, joka selosti oitis paikalla, miten konsistorin puheenjohtajan nimittäminen konsistorin ulkopuolelta on “luontevaa” ja “johdonmukaista”, vaikka johtosääntö on todettu kahden perustuslakiin ja hallinto-oikeuteen erikoistuneen juristin toimesta ongelmalliseksi, ja sen kohtalo on parhaillaan eduskunnan oikeusasiamiehen käsiteltävänä. Erityisen luontevaa ja johdomukaista on Makarowin mielestä se, että konsistorille nimitetty puheenjohtaja on äänivaltainen ja pääsee äänestämään omasta valinnastaan. Käytännössä siirtymäkauden hallitus on siis nimittänyt konsistoriin yhden äänivaltaisen jäsenen ohi vaalien.
Makarow on perustellut äänivaltaisen puheenjohtajan nimittämistä konsistoriin sillä, että “samoin uuden yliopiston tiedekuntaneuvostoissa niiden puheenjohtajana toimivalla dekaanilla on äänivalta, vaikkei hän ole vaaleilla valittu jäsen”. Vertaus ei ole ainoastaan ontuva, vaan täysin rampa, koska yliopistolain sanamuoto on täysin erilainen tiedekuntaneuvostojen ja konsistorin osalta. Tiedekuntaneuvostoista yliopistolain 27§ toteaa suoraan ja yksiselitteisesti, että “tiedekunnassa tai siihen rinnastettavassa yksikössä on monijäseninen hallintoelin, jonka puheenjohtajana toimii yksikön johtaja.” Sen sijaan konsistorin asemaa käsittelevä 26§ toteaa vain “hallintoelimen jäsenet valitsee asianomainen yliopistoyhteisön ryhmä”, ja koska puheenjohtajasta ei ole säädetty erikseen, oletusarvo on, että myös puheenjohtajan tulee olla konsistorin vaaleilla valittu jäsen, jonka konsistori itse valitsee keskuudestaan. Asiaan liittyy myös se puoli, että konsistorin oma auktoriteetti yliopistoyhteisöä edustavana tahona on olennainen perustuslain takaaman yliopistoautonomian kannalta. Asiasta ovat antaneet lausuntonsa julkisoikeuden professori Juha Lavapuro ja hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää, ja koko kysymys on tämänhetkisen oikeustaistelun keskiössä.
Se, miten tilanne purkautuu, nähtäneen konsistorin järjestäytyessä 19. huhtikuuta, eli ylihuomenna. Todennäköisesti asia ei ole läpihuutojuttu Makarowin toiveista huolimatta. Konsistorivaalit olivat Tampereen yliopistolla ehdoton voitto yliopiston itsehallintoa puolustaneille ehdokkaille sekä professorien että muun tutkimus- ja opetushenkilökunnan kiintiöissä, ja johtosäännön vastaisessa protestissa vahvasti mukana ollut yliopistotutkija Hanna Kuusela sai 270 henkilökohtaista ääntä. Konsistoriin nousseet Tampereen yliopiston opiskelijajäsenet ovat niin ikään reagoineet siirtymäkauden hallituksen itselleen ottamaan nimitysvaltaan kielteisesti. Miten sitten käyneekään, siirtymäkauden hallitukselle tuskin voi antaa järin korkeita pisteitä Makarowin mainitseman “luontevuuden” saralla. Johdonmukaisuus sen sijaan on ollut eittämättä periaate, jota siirtymäkauden hallitus on noudattanut antaumuksella, ainakin mitä toimenpiteiden laillisuuden varmistamisen laiminlyöntiin, kehnoon hallinnointiin ja ylipäätään pään loputtomaan seinään hakkaamiseen tulee.
Historiantutkijan näkötorni 