Tampereen yliopiston konsistori kokoontui 29.10. päättämään kahden uuden jäsenen nimityksestä yliopiston hallitukseen. Yliopiston johtosäännön mukaan esityksen uusista hallituksen jäsenistä tekee kuusihenkinen nimityskomitea, jossa on kolme edustajaa yliopistoyhteisöstä ja kolme yliopistosäätiön perustajista. Konsistorilla on valta hyväksyä tai hylätä komitean esitys kokonaisuudessaan.
Konsistori hylkäsi nimityskomitean esityksen. Komitea palasi valmistelemaan uutta ehdotusta hallituksen jäseniksi, joka käsiteltiin toissapäivänä, tiistaina 26.11. järjestetyssä kahdeksantuntiseksi venähtäneessä konsistorin kokouksessa. Myös tällä kertaa konsistori käytti valtaansa ja hylkäsi komitean esityksen, jo toisen kerran peräjälkeen.
Samalla konsistori hyväksyi muodollisesti 29.10. pidetyn kokouksen pöytäkirjaan liitetyn ponnen, joka tekee selväksi, mistä on kyse:
Kiista koskee yliopistoyhteisön oikeutta omaan edustukseen yliopiston hallituksessa. Kamppailu uuden säätiöyliopiston autonomiasta on jatkunut nyt kaksi vuotta. Kysymys yliopistoyhteisön hallitusedustuksesta on siinä vain yksi osa, mutta se nousi korostetusti esille alkusyksystä julkaistun “Kenen yliopisto?” -raportin myötä. Uudemman kerran asian nosti lokakuussa esille Suomen Kuvalehti haastatellessaan erinäisiä yliopistoyhteisön jäseniä, myös allekirjoittanutta. Oskari Onnisen osin provosoivaan sävyyn kirjoittama artikkeli, jonka painopiste oli juuri hallituskysymyksessä, sai yliopistoyhteisön piirissä enimmäkseen myönteisen vastaanoton, jos kohta soraääniäkin kuului. Raportin viesti oli joka tapauksessa yksiselitteinen; yliopistoyhteisön enemmistö kaikilla kampuksilla haluaa oman edustuksensa yliopiston hallitukseen.
Yliopistoyhteisön edustusta säätiöyliopiston hallituksessa ei kiellä laki eikä liioin yliopiston johtosääntö. Kuten monasti on huomautettu, ainoa syy, miksi suomalaisten säätiöyliopistojen hallituksissa tätä edustusta ei ole, on niinsanottu maan tapa; vaivihkaa vakiintunut käytäntö, jossa yliopistosäätiön perustajat ovat ulkopuolisina tahoina ottaneet rahoittajan auktoriteettinsa turvin itselleen yksinomaisen johtovallan. Tampereen uuden yliopiston tapauksessa keskeisenä toimijana on yliopistofuusion yhteydessä monasti esillä ollut Teknologiateollisuus, yhdessä Tampereen kaupungin kanssa. Molemmilla näillä on paikkansa yliopiston hallituksen nimityskomiteassa, jonka valmistelemat esitykset tällä hetkellä sinkoavat konsistorista takaisin bumerangin tavoin.
Ei tarvitse olla tohtoriksi väitellyt oivaltaakseen, että yliopistoyhteisön toiveista ja konsistorin selvästä viestistä huolimatta nimityskomitea ei ole vielä toistaiseksi halunnut ehdottaa yliopistoyhteisön omaa edustajaa hallituksen jäseneksi. Prosessi todennäköisesti jatkuu niin kauan, että komitea taipuu ja valmistelee ehdotuksen, jossa mukana on myös sisäinen jäsen. Tämä olisi ensimmäinen kerta suomalaisten säätiöyliopistojen historiassa, jolloin yliopiston henkilöstö saisi oman edustuksensa hallitukseen, ja tästä hegemoniasta luopuminen on Teknologiateollisuudelle ja kaupungille selvästikin kova paikka.
Täysin helppoa se ei ole kaikille henkilöstönkään jäsenille. Pari viikkoa sitten, sen jälkeen kun henkilöstö- ja opiskelijajärjestöt olivat vaatineet yliopiston hallintojärjestelmän uudistamista autonomisempaan suuntaan, yhteensä 42 professoria laati Hervannassa vastakirjelmän “riippumattoman” ja “strategisen” hallituksen puolesta, irtisanoutuen samalla julkisesti henkilöstön hallitusedustusta koskevista vaatimuksista. Taustalla voi olla eräiden Hervannan professorien vanhastaan läheinen kytkös Teknologiateollisuuteen. Toimitusjohtaja Jorma Turunen oli toisinaan peräti läsnä vanhan Teknillisen Yliopiston konsistorin kokouksissa. Tämänlainen kaitsenta varmasti onkin aikoinaan riittänyt turvaamaan päätösten “riippumattomuuden”.
Säätiön perustajien heittämä varjo on siis pitkä, ja siihen liittyvät myös pelot rahoituksen vaarantumisesta. Tämä on viime aikoina vaivannut myös rehtoria, joka kantaa alituista huolta yliopistoa ympäröivästä kielteisestä julkisuuskierteestä. Yliopistoautonomiaan liittyvien ongelmien ohella omaksi PR-ongelmakseen kehkeytyi syksyllä myös viestinnän ja journalismin COMET-tutkimuskeskuksen kohtalo, joka nousi sekin julkisuuteen henkilöstön kerättyä adressin keskuksen puolesta. Yliopiston johdon taholta onkin toistuvasti toivottu asioiden käsittelemistä sisäisesti, omassa perhepiirissä.
Uutisten aiheet eivät kuitenkaan ole loppumassa, ja ilmassa on muutoksen tuntua. Konsistorin järkähtämättömyys yliopiston hallituksen jäsenten nimityksessä on kuitenkin ehdottomasti hyvä uutinen, sillä konsistorilla on täydet valtuudet ja velvoite pitää pintansa ja edellyttää nimityskomitealta selvää esitystä, joka toteuttaa yliopistoyhteisön enemmistön toiveet. Näin tehdessään konsistori toteuttaa keskeistä tehtäväänsä yhteisön vaaleilla valitsemana edustajistona, autonomian ja yliopistodemokratian puolesta, mihin sillä on sekä valta että oikeus.
***
Loppukevennykseksi voi liittää kokoomuksen pitkän linjan harmaana eminenssinä tunnetun Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen kommentin tämänsyksyiseen keskusteluun yliopistoautonomiasta. Kuten näkyy, politiikka on tehnyt tehtävänsä aikoinaan yliopistolla vapauden ja yhteiskuntasopimuksen käsitteitä opinnäytteessään ruotineen miehen mietteille.
Ajan henki on joka tapauksessa ajamassa ohi väkisin toteutetusta johtamisesta. Yliopiston hallitus on ilmoittanut ottavansa henkilöstöjärjestöjen yhteisen aloitteen johtosäännön muuttamisesta käsittelyyn alkavan vuoden keväällä.
Historiantutkijan näkötorni 