Suomen tasavalta on tänä vuonna juhlinut valtiosääntönsä satavuotisia, mutta kysymys Tampereen uuden säätiöyliopiston vallankäytöstä ja hallinnosta odottaa yhä ratkaisuansa. Historiallisen ironian hengessä säätiöyliopistomme taival alkaa muistuttaa jonkinlaista pikku pastissia sadan vuoden takaisesta valtiosääntökamppailusta, tosin sillä erotuksella, että tässä tarinassa monarkistinen hallintomalli näyttäisi perineen voiton. Koska yliopistomme on kuitenkin vielä toistaiseksi vapaa keisarillisen Saksan miehitysvallasta, vallitsevan järjestelmän legitimiteettiä on mahdollista arvioida kriittisesti, ja torstaina ilmestynyt “Kenen yliopisto?” -väliraportti tarttui juuri tähän haasteeseen.
Tiedotusvälineet ovat seuranneet Tampereen uuden säätiöyliopiston vaiheita tiiviisti, ja myös väliraportti ylitti odotetusti uutiskynnyksen. Väittely yliopiston hallinnosta on ollut kaikkinensa melkoinen vyyhti, ja keskustelun painopiste on liikkunut toisaalta yliopiston johtosäännössä ja konsistorin valtaoikeuksissa, toisaalta taas hallituskysymyksessä. Tällä kertaa keskiöön nousi viimemainittu asia. Yliopistoyhteisön oikeus omaan edustukseen ei ole toistaiseksi toteutunut yhdenkään suomalaisen säätiöyliopiston hallituksessa. Yliopistoille kuuluvan itsehallinnon kannalta yhteisön edustus olisi kaiken järjen mukaan kuitenkin toivottava asia, eikä sille ole mitään laillisia esteitä. Ainoa, mitä yliopistolaki toteaa säätiöyliopiston hallituksen kokoonpanosta on, että seitsemästä jäsenestä kolmen tulee olla yliopistosäätiön perustajien asettamia ehdokkaita. Täysin ulkopuolisista kootut hallitukset ovat säätiöyliopistoissa kuitenkin muotoutuneet vakiintuneeksi käytännöksi. Tampereen yliopistofuusiota despootin ottein aikoinaan johtanut Marja Makarow päätti toimessaan samastaa tämän käytännön lakiin, ja lopullisen siunauksensa sille antoi uuden yliopiston konsistori hyvin kiistanalaisessa äänestyksessä, jossa ratkaisevan äänen antoi vaalien ohi nimitetty toimielimen puheenjohtaja.
Kysymys siitä, mitä mieltä yliopistoyhteisön jäsenet ovat asiasta, on oma lukunsa. Torstaisessa väliraportissa oli tehty niinkin radikaali ratkaisu, että asiaa oli kysytty suoraan yliopistolaisilta. Vastaus oli murskaava ja teki yhdellä iskulla selväksi sen, ettei säätiöyliopistoihin väkisin istutetulla hallitusjärjestelyllä ole minkäänlaista kannatusta Tampereella. Kaikista vastanneista 49% oli sitä mieltä, että hallituksen enemmistön pitäisi koostua yliopistoyhteisön omista edustajista, mikä on yliopistolain puitteissa mahdollista. Kaikkiaan 21% vaati yliopistoyhteisön edustusta perinteisen professorien, tutkijoiden ja muun henkilökunnan sekä opiskelijoiden kolmikannan periaatteella, mikä on sekin yhtä lailla toteutettavissa. Vain 3%, marginaalinen vähemmistö, kannatti vallitsevaa nykyistä asiaintilaa ja oli sitä mieltä, että yliopiston hallitus pitäisi nimittää täysin ulkopuolisista. Viime vuonna konsistorin tekemä päätös, jota Teknologiateollisuus ehdottomasti vaati “yhteistyön” ja “strategisen riippumattomuuden” nimissä, ei siis nauti yliopistoyhteisön luottamusta; se on, kuten prosessin aikana on huomautettu, yliopistoautonomian ja yliopistodemokratian periaatteiden vastainen järjestely. Lisäksi se on yhteisön tahdon vastainen järjestely.
Kyselytuloksissa oli eroteltu vastaukset entisen Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston välillä. Vertailu on perusteltua, sillä tietty ristiveto yliopistofuusion kahden osapuolen välillä on alusta asti painanut leimansa yhdistymisprosessiin. Hyvänä esimerkkinä tästä voi pitää viime keväistä eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisua yliopiston johtosäännöstä. Keskustakampuksella toivottiin yliopiston hallitusta ottamaan harkintaansa kysymys johtosäännön muuttamisesta, ja kirjoitin tästä tuolloin myös itse. Hervannan konsistoriedustajat vastasivat mielipidekirjoituksella, jossa he tulkitsivat pelkät toivomukset välittömästi “pyrkimyksiksi luoda painetta” ja muistuttivat, etteivät johtosäännöstä kannelleet tahot, eli keskustakampuksen kaikki henkilöstöjärjestöt ja vanha ylioppilaskunta, “missään vaiheessa ole edustaneet koko uutta yliopistoyhteisöä, vaikka uutisoinnin perusteella näin voi luulla”. Fuusion pienempänä osapuolena olleen Hervannan huolet jäämisestä keskustakampuksen varjoon ovat ymmärrettäviä, ja halu profiloitua eräänlaisena määrävähemmistönä ja toistuvat huomautukset “koko yhteisöstä” on nähtävä tässä valossa.
Yliopiston hallituksen kokoonpanoa koskevissa näkemyksissä kahden aiemman yliopiston välillä oli odotetusti eroja, muttei viime kädessä kovinkaan suuria eroja. Tässä kohtaa on hyvä palauttaa mieleen, että Hervannalla on oma historiansa yliopistoautonomian puolustamisessa, ja vanhan TTY:n aikoinaan aloittaessa säätiöyliopistona peräti kuusi hallituksen jäsentä allekirjoitti ponnen, jossa vaadittiin säätiöyliopiston hallitukseen myös henkilöstön edustusta. Nyt toteutetussa kyselyssä yhä edelleen 30% vanhan TTY:n puolelta vastanneista edellytti yliopiston hallitukseen yhteisön enemmistöedustusta, ja 24% kolmikantaista edustusta, mikä merkitsee sitä, että yli puolet Hervannan henkilöstöstä haluaa yliopistoyhteisön edustuksen hallitukseen. Vain 7% kannatti nykyistä järjestelyä. Epävarmojen tai muuten ilman mielipidettä olevien määrä oli kaksi kertaa suurempi kuin keskustakampuksella ja Kaupissa. Lopputulos kuitenkin on, että eroavaisuuksista huolimatta molemmilla tahoilla henkilöstön selvä enemmistö, vanhan Tampereen yliopiston henkilöstöstä 82% ja Hervannassa 54%, tosiaan haluaa uuden säätiöyliopiston hallitukseen riittävän vahvan yliopistoyhteisön edustuksen, joko kolmella tai neljällä jäsenellä.
Kyselytutkimuksen tulokset ovat rohkaisevia, sillä ne osoittavat kampuksilla vallitsevan periaatteellisen mahdollisuuden yhteisymmärrykseen. Tämän pohjalta on mahdollista luoda yhteinen, eheä toimintakulttuuri ja myös palauttaa toivottu yhteisön edustus säätiöyliopiston hallitukseen. Tämä ei ole merkityksetön asia, sillä on kestämätöntä olettaa, että yliopistoyhteisön täydellinen luopuminen autonomiastaan olisi sille itselleen hyväksi. Yliopistoyhteisön jäsenten toiminta, heidän valmiutensa ja kykynsä palvella akatemiaa ja toteuttaa sivistystehtäväänsä edellyttävät itsehallintoa ja itsenäisyyttä. Nämä asiat ovat ehdottoman tähdellisiä yliopistoyhteisön suurelle enemmistölle.
Mitään esteitä näiden vaatimusten toteuttamiselle ei säätiöyliopistossa ole. Päivänselvää on alusta asti ollut, että yhteisön edustus säätiöyliopiston hallituksessa on täysin lainmukaista, niin hengessä kuin kirjaimessa. Nykyisessä poliittisessa tilanteessa, jossa istuvan hallituksen ohjelma painottaa yliopistojen autonomiaa, ovat yliopistot myös viimein vapautuneet siitä valtiovallan kovaotteisesta kontrollista ja ministeriön suorittamista väliintuloista, jotka osaltaan aiheuttivat Tampereen yliopistofuusion varjopuolet. Kuvitelma siitä, että yliopistoyhteisön edustus hallituksessa olisi mahdollista poistaa “riippumattomuuden” tai “strategisen johtajuuden” nimellä kulkevan umpimielisen teknokratian nimissä, kuuluu menneisyyteen.
Eräät yliopiston konsistorin jäsenet ovat jo huomioineet raportin tulokset ja todenneet aivan oikein, ettei yhteisön tahtoa voi sivuuttaa. Ylipäätään julkistustilaisuudessa käyty keskustelu oli rohkaisevaa ja omiaan herättämään toiveikkuutta. Hallituskysymystä punnittaessa on myös syytä ottaa tarkasteluun hallituksen nimityskomitean rooli; ja koska komitean rooli on määritelty kiistellyssä johtosäännössä, keskustelu palannee ajan mittaan väistämättä tähän yliopiston peruskirjaan. Asian käsittely on enemmän kuin aiheellista, sillä kaikesta viimevuotisesta johtosäännön ympärillä käydystä kuohunnasta huolimatta dokumentin merkitys on jäänyt monelle epäselväksi. Hervannassa peräti 63% vastanneista myönsi, ettei ollut perehtynyt johtosääntöön riittävästi muodostaakseen kantaansa; huomattavaa on, että vain 19% henkilöstöstä piti johtosääntöä hyvänä, ja 12% näki sen autonomiaa heikentävänä. Vanhan Tampeen yliopiston kampuksilla, jossa johtosääntöä vastaan nousi vuonna 2018 suoranainen protesti, luvut olivat yksiselitteisemmät; 44% näki johtosäännön vähentävän yliopistoyhteisön valtaa, ja vaikka 50% jätti mieluummin kantansa ilmaisematta perehtymättömyyden vuoksi tai muista syistä, juuri kukaan ei pitänyt kyseistä paperia mitenkään onnistuneena.
Raportti on yhtä kaikki selvä viesti Tampereen säätiöyliopiston tämänhetkiselle hallitukselle ja ennen muuta yliopiston konsistorille, jonka on vuodenvaihteessa nimitettävä hallitukseen kaksi uutta jäsentä. Se on samalla myös viesti rehtorille. Yliopistoyhteisö haluaa edustuksensa hallitukseen, ja tämä yhteisön tahto on täysin perustuslain ja yliopistolain mukainen. Nämä ovat kiistattomia, kumoamattomia tosiseikkoja, ja koska tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku, alati brändistään huolehtivan yliopiston johdon velvollisuus on toimia vastedes niiden mukaisesti.
***
Edellä mainittuun uuden yliopistoyhteisömme eheyteen liittyen muistutan tässä samalla kollegoja myös tulossa olevasta henkilöstöjärjestöjen ja ylioppilaskunnan yhteisestä Get organized! -päivästä, joka järjestetään keskiviikkona 2. lokakuuta. Mukana ovat kaikki kampukset; Keskustakampus, Kauppi ja Hervanta. Myös allekirjoittaneen voi havainnoida tapahtumassa. Sessio on katsottu yliopistoyhteisön keskinäistä yhteistyötä rakentavaksi, joten siihen osallistuminen työajalla on mahdollista.
Historiantutkijan näkötorni 